Martta Heikkilä

member of: Ruukku

comments

Exposition: Drawing Exercises (11/05/2016) by Tero Heikkinen
Martta Heikkilä 23/05/2017 at 20:26

Tero Heikkisen ekspositio ”Drawing Exercises” vastaa sisällöltään numeron tavoitteita: Heikkinen kirjoittaa piirtämisen harjoittelusta. Näkökulmana on ensi sijassa välineen merkitys, eli se, miten käden toiminta ja tietokone toimivat rinnakkain piirustusharjoitusten työvälineinä.

 

Heikkisen näkökulma keskittyy harjoittelun teemaan ja hän arvioi useita piirtämisen oppimisesta esitettyjä teorioita. Harjoitteluprosessin luonnehdinnoissa korostuvat yhtäältä itse prosessi että teos, jota varten harjoitellaan. 

 

Kirjoittaja aloittaa kiinnostavasti: ”Tutkin piirtämisharjoituksia, joiden tilat ja muodot ovat mielikuvituksen tuotetta”, eli joilla ei ole suoraa yhteyttä todellisuuteen. Harjoittelun päämääränä on kehittyä perspektiivien piirtämisessä. Heikkisen väitteen mukaan tietynlaiset piirrosharjoitukset voivat edistää ja ohjata piirustustaitoa. Näihin harjoituksiin kuuluu työskentely tietokoneen avulla. Tämänkaltainen piirtämisen harjoittelu ei varmaankaan ole monille tuttua, ja ekspositiossa animaatiot havainnollistavat asiaa.

 

Piirtäminen ei ole Heikkisen mukaan kuvaamista mallista tai jäljentämistä, ei ainakaan ensisijaisesti. Tärkeämpää on juuri taito, käden ja ajattelun yhteistoiminta, jossa yhdistyvät ”hiljainen” ja eksplisiittinen tieto. Taidon käsite sivuutetaan usein taiteesta puhuttaessa, joten sen esille tuominen on kiintoisaa. Taidon ajatusta ja merkityksiä Heikkinen analysoi siteeraamalla kirjoittajia, esimerkiksi Michael Polanyita ja Donald Schöniä, mutta myös omien kokemustensa pohjalta.

 

Heikkinen tarkastelee harjoittelua ensin teoreettisesti ja kuvittaa sitten harjoituksia piirrosten ja videoiden avulla. Niissä nähdään Heikkisen harjoittelua ja piirtämisen käytäntöä.

 

Heikkinen esittää, että piirtämisharjoitukset voivat tuottaa ja ohjata piirrostaidon pohtimista, eli että usein mekaanisiksi mielletyillä kädentaidon harjoituksilla on otaksuttua syvempi merkitys. Harjoitukset tuottavat piirtämiseen osaamista eli taitoa, jota ei voida perimmältään selittää mutta joka on osa piirtämisen tietoista reflektiota. Ekspositiossa tulee esiin kysymys siitä, hallitseeko piirtämistä tietoinen ajattelu vai määritelmien ulkopuolelle jäävä (käden)taito. Heikkinen päätyy siihen, että nämä alueet ovat toisistaan erottamattomia.

 

Voidaan keskustella, miten tieto piirtämisen lopputuloksesta vaikuttaa itse harjoitusprosessiin, mutta omasta mielestäni tuntuu todennäköiseltä, että nämä eivät ole eristettävissä toisistaan. Jonkinasteinen tieto piirtämisen päämääristä antaa lukijalle tilaisuuden hahmottaa harjoitusprosessia ja piirtämisen työtä, oli se harjoitteluvaiheessa miten alustavaa tahansa. 

 

Arvelen, että ekspositio kiinnostaa eniten lukijoita, joille on merkityksellistä tarkastella piirtämistä kuvataiteen ja kuvittamisen välillä sijoittuvana praksiksena: esimerkiksi suunnittelualojen ja arkkitehtuurin edustajia. Kuvataiteilijoille taito on mahdollisesti vieläkin moniulotteisempi käsite kuin Heikkinen tuo esiin ekspositiossa, jossa taito näyttää ainakin implisiittisesti olevan sidoksissa sääntöihin – siitäkin huolimatta, kuten kirjoittaja sanoo, että niistä voidaan tilannekohtaisesti aina myös luopua.

 

Eksposition tutkimuskysymys koskee tilojen ja muotojen piirtämisen harjoittelua ja perspektiivien ja havainnon merkitystä niissä. Kirjoittajan näkökulmana on tilanteesta riippuvainen, usein vaikeasti määriteltävä taidon käsite. Hän hahmottelee klassista kysymystä, hallitseeko piirtämistä ajattelu vai ääneen lausumaton (käden)taito sekä sitä, miten piirtämistä voi tai kannattaa tutkia ja käytännössä kehittää ajattelun ja taidon erotuksen pohjalta.

 

Heikkisen panos keskusteluun on siirtyminen entistä sumeammalle alueelle, jossa ei seurata valmista mallia ja sääntöjä vaan jossa tietokoneen formaalien periaatteiden avulla kehitetään ”taitoa” – eli säännelty metodi ja väline auttavat opettelemaan jotakin ei-sääntöjenvaraista taitoa. Tämä on nähdäkseni ekspositiossa omaperäistä. Sen konteksteja ovat käsitykset piirtämisen harjoittelusta; tässä Heikkinen tukeutuu muun muassa Onni Ojan, Betty Edwardsin, Donald Schönin, John Raynesin, William Kirby Lockardin, Jay Doblinin, Burne Hogarthin, Welby Ingsin, Ville Lukkarisen, Manfred Maierin ja Patricia Cainin ajatuksiin ja piirustusoppaisiin, joita Heikkinen arvioi lyhyesti. Tämä on kiinnostavaa – joskin herää kysymys, miten piirtämään voi oppia kirjallisuuden avulla ja millaista oikeastaan on piirtämisen vaatima taito.

 

Heikkinen tuottaa uutta tietoa ja tulkintoja tilojen piirtämisestä arvioimalla asiaa tarkastelleiden arkkitehtien ja taidehistorioitsijoiden tekstejä ja havainnollistamalla niitä tietokoneen avulla. Menetelmät arvelen luotettaviksi, joskin sovellukset ovat kirjoituksen luonteen vuoksi kohtalaisen suppeita. 

 

Ekspositiossa on perinteisen artikkelin tapaan luettava tekstiosuus, jossa esitellään tutkimuskysymys ja sen sovelluksia. Samalla on myös kuvitusta, josta ilmenee Heikkisen piirrosten luonne. Piirroksista avautuu hieman alaviitteiden tapaan linkkejä niiden tarkempiin selostuksiin ja uusiin piirroksiin. Teksti liikkuu siten kahdella tasolla, joskin artikkelimainen teksti vaikuttaa näistä ensisijaiselta ja linkit antavat piirroksista lisätietoa. Kirjalliset lähteet on esitetty asiallisesti. 

 

Eksposition vahvuuksiin kuuluu käytännönläheisyys: piirtäminen ei jää teoreettisen tarkastelun tasolle, vaan sen käytännön toteutukset saavat tilaa. Kuvitus näyttää, että Heikkinen on taitava piirtäjä. Taidon käsitteen tarkastelu ja sen sisällön moniulotteisuus ovat tärkeitä asioita: suunnittelussa osuva ajattelu vaatii toteutuakseen taitavat piirrokset, eikä ole yhtä ilman toista.


Exposition: Making Making Matter: Paper as Paradox in Practice-as-Research (30/05/2015) by Katja Hilevaara et al.
Martta Heikkilä 01/07/2015 at 17:22

Ekspositiossaan tekijät, Katja Hilevaara ja Emily Orley, tarkastelevat sitä, miten taiteen tekeminen ja tarkemmin performanssi voivat olla merkityksellisiä ilman, että tekemisestä jää materiaalista lopputulosta eli ”teosta”. Tekijät haluavat osoittaa, että prosessi todellakin voi muodostua tutkimuksen mediumiksi. Tässä mielessä ekspositio vastaa prosessin teemaan osuvasti. Osoittamalla prosessin mahdollisuuksia taiteen teossa ja taiteellisessa tutkimuksessa tekijät tuottavat metatason pohdintaa taiteellisen tutkimuksen menetelmistä.

 

Ekspositiossa on kiinnostavaa erityisesti se, miten tekijät käsittelevät jo pitkään, ainakin 1960-luvulta asti, kyseenalaistettua ajatusta taideteosten ja -projektien teosmaisuudesta. Ekspositio pyrkii kritisoimaan taiteellisen tutkimuksen ympärille rakennettuja institutionaalisia kehikkoja. Hilevaaran ja Orleyn mukaan nykyisin odotetaan, että taiteellisesta tutkimuksesta ja taiteenteosta syntyy valmiita tutkimustuotteita. Niitä ilmentävät heidän mukaansa etenkin paperi ja kirjoitus. Hilevaaran ja Orleyn projektissa sanat ja teot joutuvat vastakkain. He tarkastelevat mahdollisuutta luoda eräänlainen ”teokseton teos”, josta postmodernit filosofit, esimerkiksi Giorgio Agamben ja Jean-Luc Nancy, ovat puhuneet.

 

Tekijöiden kritiikki kohdistuu erityisesti yliopistomaailman vaatimukseen siitä, että edetäkseen urallaan tutkijoiden ja taiteilijoiden on annettava työstään jatkuvia näyttöjä tutkimustuloksia julkaisemalla. Luovuus ja vapaa, tuottamaton tekeminen ovat kirjoittajien mukaan nykyisin asioita, joita ei arvosteta, ellei niistä synny tietoa tuottavien instituutioiden hyväksymää näkyvää tulosta. Heidän väitteensä tuntuu olevan, että institutionaalisesti tutkimus- ja taideprojektien tulosten muoto ratkaisee niiden pätevyyden.

 

Tutkimustulosten metaforisen ja käytännöllisen hahmon antaa Hilevaaran ja Orleyn videoperformanssissa paperi, jota he silppuavat. Paperin repiminen on kuin minkä tahansa työn tulosten merkitystä kyseenalaistava teko. Prosessin, katoavuuden ja tekemisen merkitystä koskeva väite siis syntyy ja häviää samanaikaisesti kun tekemisen prosessimaisuus tulee näkyväksi. Paradoksaalisesti paperin repimisen teosta seuraa materiaalisia tuloksia: performanssi, video, dokumentaatio ja taiteellista tutkimusta edustava julkaisu – eli uutta ”paperia” ja uusi teos.

 

Ekspositio noudattaa taiteellisen tutkimuksen konventioita sikäli, että siihen kuuluvat teoriaosuus ja taideteoksen osuus, josta puolestaan tekijät esittävät videodokumentaation ja vuoropuhelun. Teoreettisessa johdannossa kirjoittajat viittaavat nykyisen prosessifilosofian ja uusmaterialismin tunnettuihin nimiin, erityisesti Rebecca Schneideriin, Brian Massumiin ja Jane Bennettiin. Varsinkin performanssin dokumentaatiossa tulee esiin myös Dwight Conquergoodin ajattelu. Edellisten teoreetikkojen taustaoletus on se, että oleminen ei ”ole”, vaan se on lakkaamatonta tulemista joksikin, toisin sanoen prosessi. Taideteoksen prosessimaisuus voi vuorostaan tavoittaa näkökulmia tämänkaltaiseen olemisen käsitykseen.

 

Hilevaara ja Orley esittelevät teoria-aineistonsa lyhyesti ja tiiviisti, mutta eivät ryhdy tekstissä varsinaiseen vuoropuheluun sen kanssa. Performanssi puolestaan panee toteen teoreettisen aineiston väittämiä. Performanssin oheen kirjattu teksti sisältää pohdintaa, jota paperin repiminen on synnyttänyt tekijöissä. Mitkä todellisuuden muodot ovat todellisempia, tekemiseen liittyvät aistiminen ja tunteminen, vai objektit: teosmaiset, kirjatut, tilastointikelpoiset suoritukset? Millainen painoarvo on kirjoitetulla sanalla? Onko tietoa olemassa vain, jos se esiintyy paperilla? Näitä kysymyksiä olisi voinut vielä kehitelläkin – vaikka tekijöiden tavoite ehkä onkin se, että mahdolliset vastaukset syntyvät prosessin tapaan lukijoiden mielessä.

 

Tärkeä kysymys, johon tekijät eivät ota kantaa suoraan, on sanan ”making” merkitys. Mikä kaikki kuuluu maailmassa ”tekemisen” piiriin, mikä taas ei kuulu, jos oletetaan, että oleminen on prosessin kaltaista? Miten tämä kysymys voisi heijastua tutkimukseen filosofisesti tai arkikokemuksen tasolla?

 

Ekspositiossa esiteltävä performanssi ja teksti ovat eräänlaisia metateoksia, jotka koskevat taiteellisen tutkimuksen menetelmiä. Siksi arvioin, että ekspositio kiinnostaa useiden eri alojen lukijoita – eniten ehkä performanssista ja kuvataiteesta kiinnostuneita.

 

Ekspositiossa tekeminen ja teoria kytkeytyvät yhteen, ja prosessin teema tulee esille lyhyehkössä teoreettisessa johdannossa. Siinä on mainittu olennaisia prosessin ajattelijoita ja siteerattu heitä muun muassa suoria lainauksia käyttämällä. Ajattelijoihin voisi ottaa myös laajemmin kantaa. Projektin perusajatus kytkeytyy nähdäkseni melko suoraan myös filosofi Jacques Derridan käsitykseen siitä, että kaikkien merkitysten lähtökohta ovat erilaiset kulttuurin tuottamat kokonaisuudet, joille Derridan nimiä ovat ”teksti” ja ”kirjoitus”.

 

Performanssiosuus on hyvin mietitty ja tuo esiin tekemisen ja teoksen jännitteen. Performanssi voisi kuitenkin olla kokonaisproblematiikkaan nähden hieman pidemmällekin viety. Dokumentaation esittämässä muodossa se on kyllä selkeä ja tehokas, ja poliittinen sisältö käy ilmi. Tekijät mainitsevat teoksensa esikuvaksi Francis Alÿsin performanssin Paradox of Praxis 1, jota voisi pohtia: mitä se tuottaa näkyväksi? Näin myös Hilevaaran ja Orleyn taiteellis-tutkimuksellinen panos kävisi lukijalle ilmeisemmäksi.




i have forgotten my password
join the research catalogue
Portals The research catalogue serves:
Journal for Artistic Research
a peer-reviewed international journal for all art disciplines
KC Research Portal
Research Portal of the Royal Conservatoire, The Hague
Norwegian Artistic Research Programme
The portal of the Norwegian Artistic Research Programme
Ruukku
Taiteellisen tutkimuksen kausijulkaisu / Studies in Artistic Research
University of Applied Arts Vienna
RC portal of the University of Applied Arts Vienna
Journal of Sonic Studies
A peer-reviewed, international journal on sound studies and auditory culture
Academy of Creative and Performing Arts
Portal of the Academy of Creative and Performing Arts, Leiden University
SHAPE - Artistic Research and Institutional Impact
SHAPE aims to describe the impact of artistic research within specific frameworks.
Faculty of Fine Art, Music and Design, University of Bergen
Portal of Faculty of Fine Art, Music and Design
Polifonia
Polifonia
Codarts
Portal of Codarts, University of the Arts, Rotterdam
Stockholm University of the Arts
Stockholm University of the Arts (Uniarts) provides education and conducts research in the fields of choreography, film & media, opera and performing arts.
University of the Arts Helsinki
University of the Arts Helsinki was launched in 2013 upon the merging of the Finnish Academy of Fine Arts, Sibelius Academy, and Theatre Academy Helsinki.
Norwegian Academy of Music
A leading artistic and academic university college with over 600 students