This artistic doctoral research approaches art, not as a variety of artworks or performances, but as a variety of collective bodies that are summoned. It addresses the subordinate and complicit way collective audience bodies form in relation to artistic performances.
The commentary introduces the concept of an audience body, emerging when individual bodies gather to become an audience. Audience bodies are described through preconditions that are needed for one to appear, conditions that contribute to its subsistence and variables that determine the primary qualities and the degree of actuality of that audience body. More specifically, the commentary addresses the local genre of esitystaide, developed especially in the Helsinki-area during the last 30 years. Neologism beforemance art is introduced due to a lack of an English equivalent. Esitystaide/beforemance art is the artistic context of this study and is presented as a genre of art, in which the complicity of audience bodies is a fundamental material of artistic creation. The Finnish word esitys, being the medium of the genre of esitystaide, is defined as the sum of a performance and an audience body. The theoretical approach towards audience bodies is presented as impartial with regard to different genres of art, but the practice of research favours esitystaide/beforemance art. This leads to political conclusions that defend the exposed complicity of and the experimental relation to audience bodies which are characteristic for this specific genre.
This theoretical argumentation has been developed through an iterative series of 30 drafts and two examined artistic parts, made by the author, as well as through a parapractice of audience membership. The drafts and examined parts are works of esitystaide/beforemance art, in which printed or digital texts are staged in different ways for audiences to read. The works and the thinking developed in them have been significantly affected by dialogues with audience members and their feedback. The commentary discloses how the process of thinking, resulting in the main arguments of the work, has evolved through this artistic research practice and how temporal, spatial, textual and material design of the events has been developed to address more adequately the phenomenon of an audience body. The parapractice of audience membership is introduced as a term describing the attendance of artworks made by others—a way of accumulating knowledge parallel to and yet different from practicing art.
The arguments made in the commentary aim to provide conceptual tools for artists, scholars and pedagogues who attend the phenomenon of audience in their work. They can also serve as a basis for further research on the political significance of esitystaide/beforemance art and related art forms. Methodologically, the research offers an example of an iterative and dialogical artistic research practice and its presentation; the relationship between art and theory unfolds as both fruitful and troubled. Through the introduction of the parapractice of audience membership, it argues for using art, equally to the use of bibliographical materials, as reference material of artistic research. Through the use of a Finnish term and its local context as part of concept-creation in English, the work defends the importance of local thinking, which links artistic research to the land upon which it takes form.
Tämä taiteellinen väitöstutkimus lähestyy taidetta teosten moninaisuuden sijaan esiin kutsuttujen kollektiivisten ruumiiden moninaisuutena. Se käsittelee tapaa, jolla kollektiiviset yleisöruumiit kokoontuvat suhteessa esitettyyn taiteeseen, sekä alisteisina sille että sen rikoskumppaneina.
Kommentaarin keskeisenä käsitteenä esitellään yleisöruumis, joka muodostuu, kun yksittäiset ruumiit kokoontuvat tullakseen yleisöksi. Yleisöruumista kuvataan sen muodostumiseen vaadittavien edellytysten, sen elinkaaren mahdollistavien olosuhteiden sekä sen muotoutumista ohjaavien ja havaittavan olemassaolon astetta määrittävien muuttujien kautta. Yleisöruumiin yleismääritelmää käytetään taustana, josta tarkennetaan paikalliseen, Helsingin alueella viimeisen 30 vuoden aikana kehittyneeseen esitystaiteen lajityyppiin. Sopiva englanninkielisen termin puuttuessa esitystaiteen käännöksenä käytetään omatekoista uudissanaa beforemance art. Esitystaide on tutkimuksen taiteellinen viitekehys; se esitellään taidemuotona, jossa yleisöruumiin rikoskumppanuutta hyödynnetään keskeisenä taiteellisen työn materiaalina. Esitystaiteen väline esitys määritellään performanssin ja yleisöruumiin summaksi. Yleisöruumiin käsite ei aseta mitään taiteenlajia erityisasemaan, mutta tutkimuspraktiikassa esitystaiteen merkitys korostuu. Tämä johtaa poliittisiin johtopäätöksiin, jotka puolustavat esitystaiteelle ominaista lähestymistapaa, jossa yleisöruumiisiin suhtaudutaan kokeellisesti ja niiden osallisuus taiteen tapahtumiseen on paljaasti esillä.
Nämä teoreettiset argumentit on kehitetty taiteellisen tutkimuspraktiikan, joka koostuu 30:stä esitysluonnoksesta ja kahdesta esitarkastetusta taiteellisesta osasta, sekä yleisön jäsenyyden parapraktiikan kautta. Esitysluonnokset sekä esitarkastetut osat ovat esitystaidetta, jossa yleisön luettaviksi tarjotut tekstit asettuvat näyttämön kontekstiin. Yleisöjen kanssa käyty dialogi ja heidän palautteensa on vaikuttanut merkittävässä määrin näihin esityksiin ja niissä ilmenevään ajatteluun. Kommentaarissa esitellään kuinka tutkimuksen keskeisiin argumentteihin johtanut ajatteluprosessi on kehittynyt taiteellisen tutkimuspraktiikan kautta sekä kuinka esitysten ajallinen, tilallinen, tekstuaalinen ja materiaalinen suunnittelu on kehittynyt paremmin ulottumaan yleisöruumiin ilmiöön. Yleisön jäsenyyden parapraktiikka esitellään terminä, joka kuvaa muiden tekemiin esityksiin osallistumista taiteelliselle harjoitukselle rinnakkaisena tapana tuottaa tietoa.
Tutkimuksen argumentit pyrkivät tarjoamaan yleisön ilmiön kanssa työskenteleville taiteilijoille, tutkijoille ja pedagogeille käsitteellisiä työkaluja. Ne voivat myös toimia taustana esitystaiteen ja sille rinnakkaisten ilmiöiden poliittisten merkitysten jatkotutkimukselle. Metodologisesti tutkimus on esimerkki iteratiivisesta ja dialogisesta taiteellisesta tutkimuspraktiikasta ja sen esittämisestä; taiteen ja teorian suhde paljastuu sekä hedelmälliseksi että hankalaksi. Esittelemällä yleisön jäsenyyden parapraktiikan se ehdottaa taiteen käyttöä taiteellisen tutkimuksen lähdemateriaalina tasavertaisesti bibliografisen materiaalin rinnalla. Käyttämällä suomenkielistä termiä ja sen paikallista viitekehystä englanninkielisen käsitteenmuodostuksen osana tutkimus puolustaa paikallisen ajattelun merkitystä ja sitoo taiteellisen tutkimuksen maahan, jolla se muotoutuu.
Denna konstnärliga doktorsavhandling närmar sig konst som en mångfald av sammankallade kollektiva kroppar, i stället för en mångfald av verk. Den handlar om hur kollektiva publikkroppar samlas i relation till konstnärliga föreställningar, både som underordnade till dem och som medbrottslingar med dem.
Det centrala begreppet i kommentaren är publikkroppen (eng. audience body), som bildas när enskilda kroppar samlas för att bli en publik. Publikkroppen beskrivs med hjälp av tre slags egenskaper: de förutsättningar som krävs för att forma den, de förhållanden som möjliggör dess livscykel samt de variabler som styr dess formande och bestämmer i vilken grad dess existens kan uppfattas. Den allmänna definitionen av publikkroppen används som bakgrund och preciseras till den lokala typen av esitystaide som utvecklats i Helsingforsregionen under de senaste 30 åren. Esitystaide är den konstnärliga referensramen för forskningen; den presenteras som en konstform där publikkroppens medbrottslighet utnyttjas som ett centralt material i det konstnärliga arbetet. Det finska ordet esitys (sv. föreställning), som utgör genrensmedium i esitystaide, definieras som summan av performansen och publikkroppen. I denna studie föreslås den självskapade neologismen beforemance som den engelskspråkiga översättningen, med hänvisning till att något ställs fram inför (takes place before) publikkroppen. Begreppet publikkropp placerar ingen konstform i särställning, men i forskningen träder esitystaides betydelse tydligare fram. Detta leder till politiska slutsatser som försvarar ett för genrens kännetecknande tillvägagångssätt, där en förhåller sig experimentellt till publikkroppar och där deras delaktighet i konstens förlopp tydligt framgår.
Dessa teoretiska argument har utvecklats genom konstnärlig forskningspraktik som består av 30 utkast och två granskade konstnärliga arbeten, samt genom en parapraktik kring publikens delaktighet. Föreställningsutkasten och de förhandsgranskade delarna är verk av esitystaide, där texter som gjorts tillgängliga för publiken placerar sig i scenkontexten. Dialogen med publiken och deras respons har i hög grad påverkat dessa föreställningar och det tänkande som framkommer i dem. Kommentaren visar både hur den tankeprocess som lett till forskningens centrala argument har utvecklats genom konstnärlig forskningspraktik samt hur den tidsliga, rumsliga, textuella och materiella planeringen av föreställningarna har utvecklats så att den bättre omfattar publikkroppens fenomen. Parapraktiken kring publikens delaktighet presenteras som en term som beskriver deltagande i föreställningar skapade av andra som en parallell form till konstnärlig praktik för att producera kunskap.
Argumenten för forskningen strävar efter att erbjuda begreppsliga verktyg för konstnärer, forskare och pedagoger som arbetar med publikfenomenet. De kan även fungera som bakgrund för fortsatt forskning de politiska betydelserna av esitystaide och dess parallella fenomenens. Metodologiskt utgör forskningen ett exempel på en iterativ och dialogisk konstnärlig forskningspraktik, liksom på dess framställning; relationen mellan konst och teori framträder här som både fruktbar och problematisk. Genom att introducera parapraktiken kring publikens delaktighet föreslås att konsten kan användas som källmaterial i konstnärlig forskning på ett jämbördigt sätt med bibliografiskt material. Genom att använda den finskspråkiga termen och dess lokala referensram som en del av begreppsbildningen på engelska försvarar forskningen vikten av det lokala tänkandet och binder den konstnärliga forskningen till det land där den formas.