”Esitys herätti erilaisia syviä tunteita. Levottomat asukkaat rauhoittuivat katsomaan esitystä. Yksi asukkaista sai syvän tunnekokemuksen ja herkistyi itkuun esityksen jälkeen." 

[Asukkaat] Keskittyivät hyvin ja jaksoivat seurata. Innostuneita uudesta. Ymmärsivät esityksen tarkoituksen (eri tunnetilat esityksen aikana).

 

Olen toiminut tanssitaiteen ammattilaisena vuodesta 2002 lähtien. Merkittävin osa taiteellista työtäni on ollut työni Myrskyryhmässä, jonka olen perustanut yhdessä Elli Isokosken kanssa heti tanssitaiteen kandidaatiksi valmistumiseni jälkeen. Myrskyryhmän lisäksi olen tehnyt jaksoittain myös muita projekteja, mutta keskityn tässä portfoliossa työhöni Myrskyryhmässä sekä pedagogisen ajatteluni avaamiseen. 

Oma roolini Myrskyryhmässä on ollut työ koreografina, tanssijana ja taiteellisena vastaavana. Koreografina minulle on oleellista vuorovaikutus, se, että tanssiteoksen kautta tapahtuu jotain ihmisten välillä - esiintyjien ja katsojien välillä. Että taide tulee ihmisten lähelle, arkeen, omaksi kokemukseksi. Tanssiteos on minulle kokonaisteos, jossa ympäristö, katsojat ja esitystilanne ovat osana taiteen sisältöä. Koreografisesti käytän paljon käsien eleitä sekä esineitä. Katseen käyttö ja katsekontakti on tärkeää ja suunnitelmallista. Myös puvustus on teoksissani usein funktionaalista. Olen suunnitellut ja toteuttanut useiden Myrskyryhmän teosten puvustuksen ja sen toiminnallisuus on ollut osana koreografiaa ja teosta. 

 

Elokuvasta Kattaus kahdelle (2011) Kuva: Teemu Purhonen

Esittelen neljä koreografiaani/ohjaustani Myrskyryhmän tuotannosta. 

Pedagoginen ajatteluni

Olen lähtökohtaisesti tanssitaiteilija, mutta työssäni Myrskyryhmässä siirryin vähitellen yhä pedagogisempien ja vuorovaikutteellisempien projektien pariin. Taiteellista ja pedagogista prosessia ei tietysti voida täysin erottaa toisistaan, mutta olen huomannut olevani kiinnostunut niiden rajapinnasta ja siitä, muuttuuko toinen näistä prosesseista vahvemmaksi tai keskeisemmäksi kuin toinen. Olen työurani aikana opettanut jaksoittain taiteellisen työn ohella. Perinteinen opetustyö on kuitenkin ollut taiteellista työtä pienemmässä roolissa. 

 

Ihmisiä (2012) Kuva: Mikko Haiko

Ihmisiä (2012) oli taiteellis-pedagogisen opinnäytetyöni taiteellinen osio, näyttämöesitys kuudelle 23-78 -vuotiaalle esiintyjälle. Ihmisiä -teoksen valmistusprosessin keskiössä oli aistiminen, havainto ja kokemus. Teimme harjoitteita, joissa keskityttiin havainnoimaan omaa sisäistä maailmaa, suhdetta toisten kanssa ja näistä havainnoista syntyviin kokemuksiin.Osa esiintyjistä oli opiskelukavereitani eli taiteen ammattilaisia, mutta kunkin oma erikoisala oli jokin muu kuin nykytanssi. Osa esiintyjistä taas oli jonkin verran tanssin parissa toimineita, muttei varsinaisesti tanssin harrastajia. Eri-ikäiset, eritaustaiset esiintyjät ja työryhmän muut jäsenet toivat kukin esitykseen oman persoonallisen panoksensa. Esityksen sisältö muotoutui esiintyjäryhmän näköiseksi.

Kuvat: Johannes Romppanen

Teoksesta Leikitäänkö sankareita? (2011) 

Kuva: Harri Tahvanainen

(Asukkaat) saivat uusia elämyksiä, ja kokivat erilaisia tunteita. Moniin etenkin musiikki teki vaikutuksen, toisia taasen kiehtoi tanssin moninaisuus. Tilaisuus toi uusia virikkeitä monille. [...]Kontaktin ottaminen yleisöön esityksen aikana sai katsojat kiinnostumaan ja tuntemaan itsensä osalliseksi tapahtumaa. 

Vuodet 2013-2019 kuluivat minulla pääasiassa kotiäidin tehtävissä.

Leikitäänkö sankareita?(2011) on ohjaamani tanssiteos, joka on koreografioitu työryhmässä. Teoksessa tanssivat lisäkseni Elli Isokoski ja Pauliina Aladin. Leikitäänkö sankareita?on saanut alkunsa lapsuuden leikeistä ja ihanteista. Teoksessa pohditaan, millaista sankarikuvastoa meille tarjotaan, ketkä ovat todellisia sankareitamme ja onko olemassa mustavalkoisesti hyvää ja pahaa. Entä mitä tapahtuu ihmisten arjessa? 

            

Leikitäänkö sankareita? rakentui työryhmän kehittämien sankarihahmojen kautta. Jokainen esiintyjä työsti itselleen oman soolo-osuuden antamieni tehtävien pohjalta ja teokseen rakennettiin lisäksi sekä tiukan koreografioituja osioita että rakenteellisia improvisaatioita. Teos kuljettaa katsojansa räjähtävän toiminnallisen vakooja-sankarimaailman tuiskeesta sisäiseen sankaruuteen, hiljaisuuteen ja kohtaamiseen.

“Hienoa, että saimme kokea jotain erilaista, harvoin jos koskaan saamme näin 'intiimiä' esitystä seurata. Tapahtumasta jäi lämmin olo. Aivan upeaa ammattitaitoista työtä”

Ihmisiä (2012) Kuva: Mikko Haiko

Taiteilijaresidenssit ovat esitysten ohella merkittävä työtapa Myrskyryhmän toiminnassa. Myrskyryhmän taiteilijaresidensseissä taiteilijatyöpari tai pieni työryhmä jalkautuu hoivayksikön osastolle työskentelemään asukkaiden ja henkilökunnan kanssa sovituksi ajanjaksoksi osana arkea.  Kiireetön, paikka- ja asukaslähtöinen työtapa on oleellista työtavassa. Taiteellisen työn tasosta ei tingitä. Residenssityöskentely on luonteeltaan osallistavaa ja pedagogista. Hoivayksikön asukkaat pääsevät paitsi seuraamaan taiteilijoiden työskentelyä arkensa keskellä, myös osallistumaan itse ja tuottamaan taidetta. Residenssityöskentely edellyttää taiteilijoilta tarkkailevaa, kuuntelevaa ja ihmisen ydintä kunnioittavaa työotetta. Onnistunut työskentelyasenne mahdollistaa yksikön asukkaiden tanssillisen potentiaalin nousemisen esiin ja näkyville.

 

Marjatta & Marjatta (2007) on koreografioimani duetto itselleni ja Elli Isokoskelle. Marjatta & Marjatta on tanssiteos rajoista, rajojen määrittelystä, rikkomisesta ja kunnioittamisesta. Kaksi kotirouvaa pitää huolta rajoistaan ja tinkimättömästä siisteydestä kumpainenkin oman reviirinsä sisällä. Tapahtumien myötä rakenteelliset rajat ja rouvien henkilökohtaiset rajat joutuvat koetukselle. Pikkuhiljaa rouvat oppivat ottamaan elämän rennommin. 

            

Marjatta & Marjatta –teoksen aihe rajoista valittiin ajatellen sekä omia elämänkokemuksiamme että hoitolaitosten asukkaiden arkista todellisuutta. Hoitolaitoksissa asukkaat ovat päivittäin erilaisten hoitotoimien ja arviointimenetelmien kohteina. Heillä ei välttämättä ole mahdollisuutta valita itse, millaisia henkilökohtaisia rajoja he haluaisivat säilyttää ja minkä verran näitä rajoja on luvallista ylittää. Toisaalta jokaisen ihmisen elämässä on varmasti ollut tilanteita ja elämänvaiheita, jolloin elämä on ollut tavalla tai toisella määriteltyä ja rajattua tai jolloin omat henkilökohtaiset rajat ovat vaatineet puolustamista tai tulleet ylitetyiksi. Halusimme luoda tanssiteoksen ihmisen sisäisistä ja ulkopuolisista rajoista, koska aihe on henkilökohtainen, mutta yhteinen lähes jokaiselle ihmiselle.

 Portfolio 

Kursiivilla kirjoitetut tekstipätkät ovat lainauksia esitys- ja residenssitilanteihin liittyvistä, hoitolaitosten henkilökunnan täyttämistä palautelomakkeista.

Myrskyryhmä on tanssiryhmä, joka on erikoistunut viemään ihmisläheistä tanssitaidetta arkisiin ympäristöihin sellaisten ihmisten lähelle, jotka eivät itse pääse helposti hakeutumaan taidetarjonnan pariin. Ryhmällä on vahva kokemus erityisesti vanhustyöstä ja hoivaympäristöistä. Myrskyryhmän toiminta lähtee kunnioituksesta jokaisen ihmisen ihmisyyttä kohtaan - ajatuksesta, että jokainen ihminen, rajallisesta tai rajoittuneesta kehollisesta tai mielellisestä toimintakyvystään huolimatta, voi kokea jotain uutta ja sisäisesti vaikuttavaa. Jos keho rappeutuu tai mieli pirstaloituu, se ei ole este olla edelleen olemassa tässä ja nyt, aistivana ja kokevana ihmisenä.

Pedagogisesti oma opettajuuteni on ajan myötä kehittynyt huomattavasti tarkkailevampaan, sallivampaan ja vähäeleisempään suuntaan. Valitsen mielelläni avoimia tehtäviä ja otan impulsseja muista osallistujista. Usein koen, erityisesti aikuisten opiskelijoiden kanssa, että tarkkailemalla, kuuntelemalla ja itse tekemättä jättämisellä pääsen pedagogisesti oikeimpaan suuntaan. Merkittävämpää saattaa olla se, mitä jätän tekemättä ja mille annan tilaa kuin se, mitä itse teen ja tuotan.

 

Minua kiinnostaa erilaisten ihmisryhmien opettaminen. Sekä harrastajilla että ammattilaisilla on omat vahvuuteensa ja koen, että minulla on annettavaa kummallekin ryhmälle. Lisäksi pidän siitä, että eri-ikäiset ihmiset eri elämänpiireistä kokoontuvat samoihin ryhmiin. Erilaisilla ihmisillä on toisilleen paljon annettavaa. 

Ehdottomasti kiinnostavimmat pedagogiset työni ovat olleet tanssinopettajan maisterinopintojeni opetusharjoittelut, aiheena tunteet, sekä taiteellis-pedagogisen opinnäytetyöni esityksen Ihmisiävalmistaminen. Näiden pedagogisten prosessien kautta suuntasin opetustyöni huomion kokemuksellisuuteen, mikä avasi kiinnostavia ovia sekä pedagogisesti että taiteellisesti.  Yhdessä kirjoittamistyön kanssa nämä pedagogiset prosessit ovat auttaneet kiteyttämään nykyisen käsitykseni ja ihanteeni tanssinopetuksesta ja tanssitaiteesta. Näen tanssinopetuksen vuorovaikutuksellisena toimintana, jossa tanssin työtapojen ja kirjoittamisen keinoin harjoitetaan ja vahvistetaan ihmisen sisäisiä taitoja, kuten itsetuntemusta, empatiakykyä sekä itsen ja ympäristön havainnoimista. Samalla syntyy mielestäni kiinnostavaa taiteellista sisältöä. Pedagogiset prosessit kulkevat taiteellisten prosessien sisällä ja taiteelliset prosessit pedagogisten sisällä, ne ovat yhtä. 

Myrskyryhmän tuotantoon kuuluu lukuisia tanssiteoksia, jotka on valmistettu sekä aiheidensa, tilallisten ratkaisujensa että toiminnallisuutensa puolesta soveltuviksi toimimaan vaihtelevissa tiloissa ja vaihteleville kohderyhmille. Myrskyryhmän teosten teemat käsittelevät ihmiselämän erilaisia ilmiöitä, kuten ystävyys, vanhemmuus, elämän kulku, sankaruus. Esitykset ovat katsojia huomioivia ja tuottavat moniaistisia kokemuksia liikkeen, musiikin ja visuaalisuuden kautta. Teoksiin on usein sisäänrakennettuna eriasteisia kohtaamisia katsojien kanssa, katsekontaktista kosketukseen. Esitystilanteisiin kuuluu myös katsojien vastaanottaminen tilaan sekä lopuksi keskustelua esityksen herättämistä ajatuksista ja tunteista.

 Pauliina Laukkanen 

Residenssijaksoihin liittyy vahvasti monitaiteellisuus. Residenssijaksoilla on ollut mukana esimerkiksi valokuvataiteen, musiikin, elokuvan ja näyttelijäntyön edustajia. Residenssijaksot ovat olleet alkusysäys Myrskyryhmän yhteisölliselle tanssielokuvatyöskentelylle. Elokuva mahdollistaa toistettavan ja pysyvämmän jäljen jättämisen, hoivayksiköiden asukkaiden ideoiden näkyväksi tekemisen ja työskentelyn sisällön laajemman jakamisen. Myrskyryhmän tuotantoon kuuluu tanssilyhytelokuvia, esimerkiksi Kattaus kahdelle (ohjaus Kati Kallio, 2011) ja Toinen (ohjaus Kati Kallio, 2012), jotka on käsikirjoitettu ja koreografioitu yhteisöllisesti vanhustyön yksiköiden asukkaiden kanssa.

”Me olimme vapaat ja siitä se tuli" - asukkaan kommentti yhteisen tanssihetken jälkeen.

Asiakkailta tuli paljon positiivista palautetta: hyvä tunnelma, positiivinen kokemus, taitava/ammattitaitoinen tanssija, hyvä kokonaisuus (huomioitiin esiintyjän monipuolisuus: puku, äänitykset, tarina), katsekontaktia kiitettiin aivan erityisesti.

Kuva: Harri Tahvanainen

Puista ja ihmisistä (2010) on soolotanssiteos itselleni. Teos käsittelee vuodenaikojen vaihtumista, luontoa, puita ja ihmisen elämää. Ihmisen elinkaari vertautuu teoksessa vuodenaikojen kulkuun ja niihin liittyviin teemoihin, kuten kasvu ja kukkiminen, lakastuminen, luopuminen ja lepo. Teos on luonteeltaan runonomainen ja sisältää myös laulua. 

 

Puista ja ihmisistä syntyi tarpeesta runollistaa ihmiselämän kulkukaarta. Otin luonnon kiertokulun teoksen näkyväksi teemaksi, jonka kautta peilasin ihmisen elämänkokemusta ja tunnemaailmaa. Teoksen puvustus on itsetekemäni ja kerroksellisuudellaan toimii myös ikään kuin lavasteena, paljastaen erilaisia kerroksia vehreydestä lakastumiseen. Puista ja ihmisistä on oma tiivistelmäni kokemuksistani butotanssista. Teos alkaa arkisemmin, nykytanssin liikekielellä, mutta syvenee talviseen tunnemaailmaan butomaiseen liikkeeseen. Teoksen loppupuolen liikemaailma on yksinkertaista ja hidastettua, mutta voimakasta ja intensiivistä, keskittyen juurtumiseen, lahoamiseen ja tavoittelemiseen, keskivartalon ja käsivarsien liikkeeseen. Lopuksi löytyy rauha, keveys ja laulu.

 Tuu-tuu äideistä parhain (2016) on soolotanssiteos itselleni. Teos käsittelee vanhemmuuden kokemuksia ja aikuisen näkökulmaa perheessä. Miltä tuntuu, kun elämä mullistuu vanhemmuuden myötä? Miltä tuntuu, kun oma identiteetti tulee alisteiseksi toisen ihmisen tarpeille? Miten vanhemmat ovat kokeneet roolinsa eri aikoina? Esitystä valmistaessa haastattelin eri-ikäisiä vanhempia heidän tunteistaan ja kokemuksistaan, mukaan lukien ikäihmisiä eräässä vanhustenkeskuksessa.

            

Tuu-tuu äideistä parhain on tyylillisesti monimuotoinen. Teos pohjautuu nykytanssille, mutta sisältää myös laulua, tekstinpätkiä haastatteluista sekä elementtejä butotanssista. Kehtolaulujen kautta sukelletaan vanhemman sisäiseen maailmaan, jossa ilo ja rakkaus sekoittuvat arjesta selviytymiseen, väsymykseen, uupumukseen, menetyksen pelkoon ja suruun. Kehtolaulut olivat teoksen lähtökohta, joiden kautta rakensin esityksen tunnemaastoa ja tuttuuden kokemuksia.

Ihmisiä antoi minulle selkeän kokemuksen kiireettömyyden, luottamuksen ja prosessin luontaisen etenemisen merkityksestä taiteellisessa ja pedagogisessa työskentelyssä. Vaikka nämä elementit ovat olleet minulle tärkeitä jo aiemminkin, opinnäyteprosessi jäsensi ne selkeäksi sanalliseksi ja kokemukselliseksi kokonaisuudeksi. Tanssin ja teoksen muodon löytyminen sisältäpäin edellytti kohtaamista, hyväksyntää, sanallistamista, tiedostamista, pelonsietokykyä, itseluottamusta ja leikillisyyttä. Itseluottamus syntyi selkeästä visiosta, valmistelutyöstä ja luottamuksesta työryhmään. Näiden elementtien kautta löysin työprosessin, joka tuntuu terveeltä, kiinnostavalta ja itsetuntemusta syventävältä. 

Tästä pisteestä olen aloittanut väitöstutkimukseni. 

”Lämmin ja sydämellinen esitys. Värien ja äänen käyttö ++. Hyvin ihmisläheiset esiintyjät. Esitys herätti mielenkiinnon ja pani osallistujat aktiivisesti mukaan esityksen kulkuun. Antoi ajattelun aihetta. Tuo tanssitaiteen uuden ulottuvuuden esille.”

“Jos tässä teoksessa ei oltu tekemisissä jonkun perustavanlaatuisen ihmiselämän rakentumispohjan kanssa, niin shoot me.” (Ihmisiä, esiintyjän reflektiokirjoituksesta harjoitus- ja esitysprosessin päätyttyä) 

Elokuvasta Toinen (2012) Kuva: Teemu Purhonen

Ihmisiä (2012) Kuva: Mikko Haiko

Ihmisiä (2012) Kuva: Mikko Haiko

”Ilmapiiri muuttui erittäin positiiviseksi. Passiivisenkin asukkaan kasvoille nousi hymy – joka on tosi paljon. Nauru ja ilo oli se kokemus, joka näkyi sellaisenkin asukkaan kasvoilta, joka ei enää juurikaan puhu.”

Kuva: Johannes Romppanen

Kuva: Harri Tahvanainen