Valmistautuminen / rajaaminen

On tärkeää pysytellä rauhallisena.

Tutkimusaseman laboratorion lattia ei ole kelluva; kaikki lattiaan kohdistuva liike-energia häiritsee tarkkuutta vaativia toimenpiteitä, kuten sedimenttihiukkasten punnitsemista. Aseman laitteet ovat tarkkoja, mutta kenttäolosuhteissa niiden käyttö vaatii käyttäjältä sopeutumista ja hengen pidättämistä. Vain siten mittaustuloksesta saadaan mahdollisimman häiriötön.

On tärkeää ymmärtää että hyvin tärkeät asiat kehkeytyvät vain jos olemme liikkumattomia ja pidätämme hengitystä.

Olen tullut asemalle aikeenani kirjoittaa jäätikköä ja ikiroutaa, en lainkaan tiedä miten se tapahtuu. Kenttälaboratoriossa hiukkasten äärellä henkeä pidättäessä jotain alkaa viritä.

Minut on jäätikön reunalle johdattanut Italo Calvino kirjoittamalla:

"[...] jospa olisikin mahdollista luoda teos minän ulkopuolelta, teos, jonka avulla voisimme siirtyä yksilöllisen minän rajoitetun näkökulman ulkopuolelle ja astua sisään muihin omamme kaltaisiin, mutta myös antaaksemme äänen niille, jotka eivät osaa puhua [...]

(Calvino, Italo 1996: Kuusi muistiota seuraavalle vuosituhannelle.

s.123)".

Ajattelen ottaneeni vastaan tehtävän, jopa elämäntehtävän.

Jäätikön reunalla huutelen; Miten?

Calvino ei anna neuvoja.

Tästä eteenpäin olen omillani.

Ja lähestyn tätä arktista kokonaismaisemaa melkolailla ummikkona. Laboratoriossa hiukkasten äärellä ymmärrän, että minun on viritettävä itsestäni näytteenottolaite, eräänlainen kaiken tallentava vastaanotin, johon kerätä kaikki; vedet, lintujen ulosteet, kalojen loiset, tuuli, vuoret, meri, jäätikkö, ikirouta, luonnontiede, eläimet ja ihmiset.

(Kuule Calvino, olenkohan lainkaan jäljillä tässä?)

Käveleminen

Maisemassa saattaa vilahtaa naali, saattaa näkyä poroja, toivottavasti ei näy jääkarhuja. Jos näkyy naali, pysähdytään seuraamaan liikettä. Jos näkyy poroja jatketaan matkaa tai jos ovat hyvin lähellä väistetään. Jos näkyy jääkarhu en tiedä mitä silloin tehdään.

Syyskuussa voi sataa lunta ja hyvin todennäköisesti tuulee navakasti idästä (Huippuvuorilla vallitsee planetaarinen itätuuli). Tuulenpuuskat saattavat olla niin kovia, että pysyäkseen pystyssä on pysähdyttävä hetkeksi ja painauduttava tuulta vasten. Tämä saattaa hidastaa kulkua.

Tundra näyttää tasaiselta, mutta ei ole. Pinnan alta törröttää teräviä kiviä. Tämä saattaa hidastaa kulkua.

Syyskuinen tundra on paikoitellen vetistä. Askeleet painuvat hetteiseen sammalikkoon ja nousevat kuraisina ylös. Tämä saattaa hidastaa kulkua.

Välillä on ylitettävä vuolaita jokia. Joet ylitetään kahlaamalla. Ylityksessä askelten on hyvä olla nopeat ettei vesi pääse tihkumaan kenkien rasvatusta nahkapinnasta läpi.

Ylityspaikkaa pitää hieman haeskella. On harkittava olisiko parasta ylittää matalasta mutta leveästä kohdasta, vai syvästä ja vuolaasta mutta kapeasta kohdasta.

Asemalle palattaessa kengät on asetettava huolellisesti kuivumaan. Käveleminen on ensisijainen tutkimusmenetelmä ja kengillä on siinä keskeinen osa.

Katsominen

Maisemaa katsotaan monin tarkoituksin; vaaroja havainnoiden, säätilaa tarkkaillen, reittiä etsien.

Maisema etäältä; vuoret, tundra, meressä kelluva jää, jäätikkö ja meri.

Maisema läheltä; sammaleen pinta, veden virtaus, puron pohjahiekka, satunnainen heinä tai kukinto, luuranko, kiven pinta.

Maiseman katsominen on keskittynyttä. Maisema virtaa sisään voimakkaana ja hallitsevana. Jos paikoilla on jotkin nimet, nimien painoarvo ohenee, haalistuu ja kuluu pois.

Arktista maisemaa katsoessa asettuu saamaan sekä liian vähän että liikaa. Liian vähän koska maisema herättää halun katsoa kaikki katsottavissa oleva arktinen. Liikaa koska mitä pidemmälle arktisessa maisemassa menee ja katsoo, sitä hiutuneemmaksi pinnat käyvät.

Suoritan jäätikölle suuntaavalle katseelleni virtaavuusanalyysin;

tasapainon saavuttaminen lähes mahdotonta,

arktisen vetovoima ylittää kaikki ajateltavissa olevat kohtuullisuuden määreet.

Kysyminen / seuraaminen

Asemalla luonontieteilijät kysyvät; mitä teet? mikä on projektisi?

En välttämättä osaa vastata, tai vastaan, että olen valmistelemassa opinnäytetyötäni ja kerään aineistoa sitä varten, että minua kiinnostaa jäätikkö ja siksi olen tullut, ja että minua kiinnostaa suomenkielen sanan jää yhdistyminen jäädä verbiin, että voimme pyytää; jää, jää; jääthän jää.

Ahaa, he sanovat.

Ja sitten minä kysyn heiltä yhtä ja toista, että mitä nyt tapahtuu, kun he kaatavat nestettä mittalasista toiseen, suodattavat sitä filtterin läpi, perkaavat kalaa varoen rikkomasta sisäelimiä, nostelevat linnunulostetta lammen rannasta näytepurkkiin, pakkaavat huolellisesti, kävelevät paikasta toiseen, tutkivat GPS paikanninta tietääkseen varmasti olevansa juuri oikean veden äärellä, kumartuvat myrskytuulessa veden ylle ja valuttavat pullon ääriäänmyöten täyteen.

Mitä nyt tapahtuu? kysyn.

Makaaminen

Makaan selälläni maassa. Maa allani on tundraa, pinta ohuesti sammalta, sen alla hiekkaa ja soraa, syvemmällä ikiroutaa. 

Asettaessani ruumiini vasten ikiroutaista tundraa toivon saavani ruumiiden välisen yhteyden allani olevaan ainekseen.

Mutta onko yhteyden saavuttaminen oikeastaan mahdollista? Jos ajattelen tämän olevan jonkinlainen näytteenottotilanne, mistä oikeastaan olen ottamassa näytettä?

Makaaminen tutkimusmenetelmänä aiheuttaa sisäistä keskustelua.

Kuuntelen makaamisesta äänittämääni ääninäytettä.

Aineistoni tuntuu kontaminoituneen.

Halusin maata tundralla, ikiroudan päällä, halusin saavuttaa tuloksen, jotakin merkittävää, kuulen sen aivan selvästi näytteestäni.

Asetan näytteen mikroskooppiin, suurennoksessa näen minän sisäpuolelta asetetun eleen; halusin tietää miltä minusta tuntuu maata maassa alla ikiroutaa, halusin kokemuksen.

Joudun pohtimaan menetelmiäni uudelleen ja asetan itseni mikroskooppiin.

Seulon esiin kohtaa, jossa minä sulkeistuu.