Abstract
In this artistic research I approach performance art as a language formed through the interplay of materiality, duration, and multiple forms of agency. I adopt a linguistic lens, not to reduce performance art only to language, but to use it as an analytical tool to render its characteristics, regularities, and modes of operation visible. A work of performance art emerges within relations between the performer’s corporeality, materials, space, and time. It weaves together visual, conceptual, and embodied thinking, privileging ephemerality and immediacy over permanence. The audience is integral to the work, as performance is an ephemeral art in which performer and audience share the experience in the same moment. Documentation, especially photography and video, enables the reshaping of temporal and spatial relations, as the camera frames, selects, and reconstructs the situation. My inquiry focuses on relations among human, more-than-human, and nonhuman agents. As an artist and curator, I operate within these networks – both national and international artistic communities and assemblages of nunhuman actors – which I seek to make visible in the research. I situate my practice within the field of new materialist and posthumanist contemporary art, where works take shape through multilayered collaborative processes across diverse agents. Performance studies serves as one of the conceptual frameworks.
In this research, I articulate the features of the language of performance art and demonstrate how it can be examined through artistic practice. The project comprises three artistic components. Alphabet of Performance Art (2015) serves as an introduction to questions of the language of performance art and sets out an “alphabet” for the medium grounded in its characteristic materials and objects. Drawing on my own works alongside selected examples by other artists, I analyse how the dialogue among materiality, duration, and agency generate meaning, and show how this language is built through the recurrence of objects and materials, contextual framings, and references to art history. The protest performance One Year Demonstration (2017–2018) examines activism, durational practice and autobiography, as well as the transformation of performance language on social media. The video performance trilogy Rest of Us (2022) moves conceptually toward a post-human era, foregrounding environmental destruction, landscape, and performing-with these environments and entities. Through the trilogy and other examples, I examine how the language of performance art manifests and transforms in video works. The concluding performance, End of Days (2024), demonstrates how one can write with performance.
I conceive the language of performance art as living and mutable, shaped by culture- and situation-specific “dialects” and evolving with its users. My aim, in part, is to decolonize its Western canon by foregrounding artists and works beyond the West. The broader range of voices are heard, and the more the canon is dismantled, the richer and more self-renewing the language becomes. A throughline in this research is art’s transformative potential: how might performance make perceptible what does not yet yield to words, and how might it change the world or at least our experience of it?
Tiivistelmä
Tarkastelen taiteellisessa tutkimuksessani performanssitaidetta kielenä, joka rakentuu materian, keston ja moninaisten toimijuuksien vuorovaikutuksessa. Lähestyn performanssia kielenä kuitenkaan typistämättä sitä pelkästään kieleksi, vaan käytän kielellistä näkökulmaa analyyttisena työkaluna, jonka avulla teen näkyväksi sen ominaispiirteitä, lainalaisuuksia ja toimintamalleja. Performanssiteos syntyy esiintyjän ruumiin, materiaalien, tilan ja ajan suhteissa. Teoksessa risteävät visuaalinen, käsitteellinen ja ruumiillinen ajattelu, jossa hetkellisyys ja välittömyys ovat etusijalla pysyvyyteen nähden. Yleisö on osa teosta, sillä performanssi on katoavaa taidetta, jonka kokemuksen esiintyjä ja yleisö jakavat samassa hetkessä. Tallentaminen – erityisesti valo- ja videokuvaus – mahdollistaa ajan ja tilan suhteiden muovaamisen, kun kamera rajaa, valikoi ja rakentaa tilanteen uudelleen. Tutkimukseni kohdistuu erilaisten inhimillisten, ihmistä laajempien ja ei-inhimillisten toimijoiden välisiin suhteisiin. Taiteilijana ja kuraattorina toimin osana näitä verkostoja: sekä kotimaisia ja kansainvälisiä taiteilijayhteisöjä että ei-inhimillisten toimijoiden muodostamia verkostoja, joita pyrin tekemään näkyväksi tutkimuksessani. Sijoitan työskentelyni uusmaterialistisen ja posthumanistisen nykytaiteen kenttään, jossa teos hahmottuu monikerroksisina yhteistyöprosesseina eri toimijoiden kanssa. Yhtenä viitekehyksenä toimii esitystutkimus.
Taiteellisessa tutkimuksessani jäsennän performanssin kielen ominaispiirteitä ja osoitan, miten sitä voidaan tutkia taiteellisen työskentelyn keinoin. Tutkimus koostuu kolmesta taiteellisesta osasta. Alphabet of Performance Art (2015) toimii johdantona performanssin kielen kysymyksiin ja rakentaa performanssitaiteen aakkoset taiteenlajille tyypillisten materiaalien ja esineiden pohjalta. Omien teosteni sekä mukaan poimimieni muiden taiteilijoiden teosesimerkkien avulla analysoin, miten materian, keston ja toimijuuden vuoropuhelu tuottaa merkityksiä ja osoitan, kuinka performanssin kieli rakentuu esineiden ja materiaalien toistuvuudesta, konteksteista ja viittauksista taiteen historiaan. Mielenosoitusperformanssi One Year Demonstration(2017–2018) tarkastelee aktivismia, kestollisuutta, omaelämäkerrallisuutta ja performanssin kielen muuntumista sosiaalisessa mediassa. Performanssivideotrilogia Rest of Us (2022) etenee ajatuksellisesti kohti ihmisen jälkeistä aikaa ja nostaa keskiöön ympäristötuhoa, maisemaa sekä niiden kanssa esiintymistä. Trilogian ja muiden teosesimerkkien avulla tarkastelen performanssin kielen ilmenemistä ja muuntumista videoteoksissa. Tutkimukseni päättävä performanssiteos End of Days (2024) havainnollistaa, miten performanssilla voi kirjoittaa.
Ajattelen, että performanssitaiteen kieli on elävä ja muuttuva kieli, joka sisältää kulttuuri- ja tilannesidonnaisia ”murteita” ja kehittyy käyttäjiensä myötä. Tavoitteeni on osaltani dekolonisoida sen länsimaista kaanonia tuomalla tutkimukseen laajasti viittauksia myös länsimaiden ulkopuolisiin teoksiin ja tekijöihin. Mitä useampi ääni kuuluu ja mitä enemmän kaanonia puretaan, sitä rikkaampi ja uusiutuva kieli on. Tutkimusta läpäisee kysymys taiteen muutosvoimasta: miten performanssi voi tehdä näkyväksi sellaista, mikä ei vielä taivu sanoiksi ja muuttaa maailmaa tai ainakin kokemusta siitä.