Lukuohje
Tämä taiteellisen tutkimuksen ekspositio on koottu digitaalisista valokuvista, videoista ja kirjoituksesta, ja tarkoitettu luettavaksi tietokoneelta. Julkaisu on koottu mustalle taustalle. Jos koet kirjoitusten lukemisen haasteelliseksi, voit halutessasi ladata julkaisun pdf-tiedostona, jota voit lukea verkkojulkaisun rinnalla. Tekstitiedoston luvut on numeroitu niin, että ne vastaavat kutakin lukua verkkojulkaisussa, ja auttavat löytämään tekstiin rinnastuvat visuaaliset ja auditiiviset osat verkkojulkaisusta (verkkojulkaisu sisältää visuaalisia ja auditiivisia osia, sekä kuvatekstejä, joita ei ole lisätty pdf-tiedostoon). Julkaisun vaaleanpunaiset nuolet ja rinkulat toimivat klikattavina linkkeinä sivuilta toisille. Julkaisun toiselle sivulle on koottu rinnakkaisten videoiden ja diaesitysten kokonaisuus, joka on suunniteltu käynnistyvän automaattisesti. Kun siirryt kyseiselle sivulle, Research Catalogue saattaa ilmoittaa: ” This page contains media that is intended to start playback automatically on opening. This may include sound. Your browser is blocking automated playback. Please click here to start media.” Seurataksesi eksposition esitystä, klikkaa ehdotettua kohtaa. Kaikki palvelimet eivät siitä huolimatta tue videoiden automaattista esittämistä. Voit koska tahansa vaimentaa videoiden taustaäänet käyttöjärjestelmästäsi, sulkemalla tietokoneesi kaiuttimet. Voit suurentaa ja pienentää julkaisua internet-palvelimen zoom-toiminnan avulla: (pc: ctrl +/-, mac: ⌘+/-). Mac koneilla julkaisun lukemiseen kannattaa käyttää Google Chrome tai Safari -selainta, PC koneissa Google Chrome tai Internet Explorer – selaimia. Tavoiteltu esitysmuoto edellyttää myös riittävän nopeaa internet yhteyttä. Research Catalogue toimii verkkoselaimilla: Mozilla Firewox 7 (tai uudemmat), Google Chrome 14 (tai uudemmat), Safari 5 (tai uudemmat) ja Explorer 8 (tai uudemmat).
1. Irtikytkennän alueellisuus
Irtikytkentä on tapahtuma kahden asiantilan: kytköksen ja irrallisuuden välillä. Irtikytkentä asettaa rajan, jonka toiselle puolelle syntyy kokemuksesta irtikytketty alue eli katve. Sisältä käsin koettuna irtikytketty alue (tai kohta) muodostaa kokemuksen irti kytketyn alueen. Johdan sanan: ”irtikytkentä” englannin kielen sanasta ”disconnection”. Yhdysverbi irtikytkentä sisältää sanat: ”kytkentä” ja ”irti”. Adverbi ”irti” viittaa olotilana joko ”irtoamisen” tai ”irrottamisen” tapahtumaan, jota kuvaavat myös verbit: ”katketa” ja ”murtua”, tai niiden aktiivisemmat muodot: ”katkaista” tai ”murtaa”. Nämä vaihtoehtoiset sanat antavat tapahtumalle tunnun, joka ”irtikytkennästä” puuttuu. Sen referenssi on ”kytköksessä” ja ”kytkös”, joka palautuu verbiin: ”kytkeä”. Suomen vanhimman sanaston etymologisen verkkosanakirjan mukaan: ”[k]ytkeä palautuu kantauralin verbiin kütkǝ -, jonka merkitys on luultavasti ollut yleisesti ’sitoa’ .” Muita merkityksiä sanalle ovat: ”valjastaa”, ”kahlita”, ja ”solmia”. (Junttila et al 2018). Kytkös on substantiivina johdettu verbistä, eikä sillä ole omaa ruumista1. Siispä sekin täytyy kytkeä, sanan”irti” kaltaisesti asiayhteyteensä. ”Irtikytkentä” on siis ”kytköksen” ja ”irrallisuuden” paradoksaalinen liitto, jota ei voi sellaisenaan nähdä. Ajattelen kytköstä kudelmana, jonka langat levittäytyvät toisiin kudelmiin kuin valtava pitsiliina, joka on niin monimutkainen, ettei sen lankojen polkuja voi seurata purkamatta sitä, jos silloinkaan. ”Irtikytkennässä” jokin lanka katkeaa. Kudelma alkaa purkautua arvaamattomasti. Toiset kytkökset voivat kuitenkin estää kudelmaa purkautumasta kokonaan. Koska asiat ovat todellisuudessa aina toisiinsa kytkeytyneinä, irtikytkentä on kiistanalainen aihe.
Järjestystä muuttavana tapahtumana ”irtikytkennällä” on paikallisuutensa. Käsite kuitenkin viittaa myös ajallisuuteen. Sillä on viitekohtana mennyt asiantila. Kun irtoaminen tapahtuu, irtikytkentä sysää kytköksen asiantilana menneeseen. ”Irtikytkentä” osoittaa jaon, siis eron muodostumisen. Samalla ”kytkös” ajautuu virtuaalisuuteen, aistein tavoittamattomaan olosuhteeseen, jota Gilles Deleuze tarkastelee mm. teoksessaan Bergsonismi (”La Bergsonisme”, Deleuze 1966) erityisesti muistin ja menneisyyden ongelmina. Deleuze esittää, että ”koko meidän menneemme on olemassa yhtä aikaa jokaisen nykyhetken kanssa” (Deleuze 2018, 55). Tällainen menneisyyden samanaikaisuus nykyisyyden kanssa on olemukseltaan ”kestoa” tai ”moneutta”, joka Deleuzen mukaan jakautuu lakkaamatta aktualisoituessaan eroiksi (ibid., 38). Deleuzen teoriassa aktuaalisuus tarkoittaa esiintuloa ja tällä esiintulolla on jakaantumisen periaate. Esimerkiksi muisto aktualisoituu kuvaksi (ibid., 62). Muistikuvat eroavat toisistaan ja muuttuvat, kun muistellessamme kiinnitämme huomiomme eri asioihin. Käsitteenä virtuaalisuus ei tarkoita asioiden menneisyyttä, vaan se luonnehtii menneisyyden olosuhdetta. Turo-Kimmo Lehtonen määrittelee Deleuzen käsitteen niin, että virtuaalinen on ”esillä olevien asioiden ulottuvuus, joka mahdollistaa yhä uusia aktualisaatioita” (Lehtonen 2008, 191). Palaan siihen, miten virtuaalisuus esiintyy irtikytkennän käsitteessä. ”Irtikytkentä” sanana osoittaa aktuaalisen asioiden tilan suhteen menneeseen kytkökseen, jolloin menetetty kytkös on irtikytkennän virtuaalinen ulottuvuus. Viitteet menetettyyn kytkökseen piirtävät kuvia kytköksestä, niin kuin muistikuvat esittävät menneisyyden.
1 Viittaan ruumiillisuudella tässä stoalaiseen jakoon ruumiittomien ja ruumiillisten asioiden välillä (ks. Johnson 2017), jotka auttavat ymmärtämään tämän tutkimuksen teoreettista rankaa erityisesti Deleuzen virtuaalisen teoriaan.
2 Kiinnostava hahmo rajojen siirtelyn kuvitteluun on suomalaisen kansanperinteen ”rajahaltija” tai ”rajaäijä”. Helmi-Ilona Liimakka kuvasi tätä olentoa vuonna 1937 sanoen:”[R]ajaäijän sanotaan olevan sellaisen äijän, joka kulkee siirrellen yöllä rajamerkkiä, ja myöskin kulkee huutamassa yöllä sellaiselle, joka on salaa siirtänyt rajaa omaksi hyödykseen” (Liimakka 1937). Rajahaltija on määritelty kuitenkin myös suvun kiviröykkiöön haudatuksi jäseneksi, jonka hauta sijaitsi maan rajalla (ks. Okkonen 2003, 40). Siellä se osoittaa ruumiillaan suvun omistusoikeuden.
JOHDANTO
Elisenvaara-Pieksämäki -hajonnut kone on taiteellinen tutkimus irtikytkennän tilallisuudesta. Tässä ekspositiossa tarkastelen irtikytkettyjä tiloja, jotka voisivat kaukaa, yläpuolelta katseltuna hyvinkin muistuttaa maassa lojuvia oksia, nimittäin käytöstä poistettuja junaradan osia. Samalla tavoin kuin oksan katkeaminen lopettaa sen välittämän sokerin ja veden virtauksen, myös rautatien sulkeminen katkaisee ihmisten liikkeet, ja aineen virtauksen. ”Kaukaa yläpuolelta katseleminen” ei kuitenkaan valaise irtikytkennän kokemuksen ongelmaa, jossa irtikytketty alue jakautuu kahdeksi toisistaan poikkeaviksi kokemuksiksi. Irtikytkennän kokemukseen kuuluu havainto menetetystä kytköksestä. Sellaista kokemusta ulkopuolinen ei voi tunnistaa, sillä se on kytketty irti hänen kokemuksestaan, piiloutuneena katveeseen1, tai katseen sokean kulmaan. Kuten aaveraajan ilmiö todistaa, poissa olevillakin asioilla voi olla tuntu. Tätä tuntua valaisevat myös katveiset kokemukset, lakkautetun radanvarren asukkaiden haastattelut, jotka toteutin osana tutkimusta.Tutkimuskohteenani oleva rautatien jäänne toimi joskus reittinä, jota pitkin kuljin lapsuuteni kotikaupungista isovanhempieni kotikaupunkiin. Muisto junamatkasta isovanhempieni luokse koskee tilaa, jota ei enää ole. Sekin, mitä radasta on jäljellä, sijaitsee syrjäseudulla, enkä siksi voi olettaa lukijani tuntevan aluetta. Tässä tutkimuksessa valjastan tuon katvealueen tutkiakseni irtikytkennän tapahtumaa.
Käsitteenä ”irtikytkentä” on paradoksaalinen ”irtoamisen” ja ”kytkennän” yhteen tuleminen: kytkentä, jolle ”irti” määrittelee olotilan, poissaolon. Taiteelliselle tutkimukselle irtikytkentä muodostaa utopistisen lähtökohdan, jonka heijastumia, värähtelyjä, tai kosketuksia voi tutkia taiteen keinoin. Käytöstä poistettu rautatie säilyttää tunnistettavia aistisia viitteitä poissaolevaan kytkökseen, koneelliseen kokonaisuuteen, jonka rautatie kerran alueelle perusti. Tässä tutkimuksessa kokeilen, voisiko tuon koneellisen koosteen ilmaisuksellisena vastineena käyttää Gilles Deleuzen liike-kuvan käsitettä. Käsite toimii apuvälineenä lähestyäessäni ongelmaa: kuinka katveeseen jäänyt, irtikytketty alue voidaan kytkeä uudelleen, uudeksi yhteiseksi tilaksi. Tätä ongelmaa lähestyn taiteellisten kokeiden avulla, jotka kehitin yhdessä Toisissa tiloissa esitystaiteen kollektiivin jäsenten: Kati Korosuon ja Timo Jokitalon kanssa. Harjoitteet ensiesitettiin esityksessä: Elokuva ilman kameraa (2019), jossa resiina valjastettiin alustaksi radan varren asukkaiden kanssa tehtäville harjoitteille. Tutkimuksessa harjoitteisiin osallistuneiden kokemukset valottavat sitä, millaisia tila-ajallisia kokemuksia irtikytketty alue synnyttää.
Aloitan eksposition esittelemällä teoreettisen tulkintani irtikytkennän käsitteelle. Tulkinta asettuu konstellaatioksi, käsitteelliseksi tähtikuvioksi tapaustutkimukselleni lakkautetusta radasta, jota siirryn tarkastelemaan seuraavissa luvuissa. Eksposition toinen sivu (luvut 2-5) esittelee, kuinka tutustuin lakkautettuun junarataan, ja millaisena opin sen tuntemaan tämän tutkimuksen aikana. Tämä osa koostuu retkistä irtikytketyille radan osille ja yrityksistä havainnoida katvealuetta valokuvan ja elokuvan medioiden avulla. Neljännessä luvussa esittelen havaintoja radanvarren asukkaiden kertomuksista, joita haastattelin osana tutkimustani. Tutkimusretkien ja haastattelujen rinnalla tarkennan käsitteellistä tähtikuviota yksityiskohtaisemmaksi, tutkimalla rautatien ja elokuvan aististen tilojen kaltaisuuksia. Eksposition kolmas sivu (luvut 6-16) esittelee tässä tutkimuksessa yhdessä Toisissa tiloissa kollektiivin ja erityisesti kollektiivin jäsenten Timo Jokitalon ja Kati Korosuon kanssa yhdessä kehittämämme taiteelliset kokeet, jotka toteutettiin osana edelleen keskeneräistä Elisenvaara-Parikkala - Uudelleenkytkentöjä -hanketta. Lopuksi tulkitsen harjoitteiden tuottamien kokemuksien valossa utopistisen rajojen koettelun menetelmän mielekkyyttä.
1 Kielitoimiston sanakirja esittää ”katveelle” synonyymeiksi siimeksen ja varjopaikan. Esimerkiksi sodankäynnissä katve tarkoittaa aluetta, johon ei voi tähystää tai ampua, eli kuollutta kulmaa. (Kotimaisten kielten keskus ja Kielikone Oy 2020).
