Säveltäjänä taiteelliset ja tutkimukselliset toiveeni ja tavoitteeni liittyvät useimmiten ääneen. Olennaista on, miltä asiat ja ilmiöt kuulostavat. Myös luonnon havainnointi tapahtuu kuuloaistin kautta. Tämänhetkiset luonnonilmiöt, erilaiset ekologiset kriisit, ovat tässä mielessä haastavia, sillä ne eivät sinänsä pidä mitään ääntä itsestään. Miten saada kuuluviin sellaisia hitaita prosesseja luonnossa, jotka ovat äänettömiä tai tuskin havaittavia? Ilmastossa tapahtuvat muutokset eivät myöskään millään muotoa vastaa ihmisen säveltämää musiikkia tai organisoimaa ääntä. Koska huolella opettelemani säveltämisen tavat ja tekniikat eivät enää sellaisenaan ole käyttökelpoisia, täytynee kehitellä uusia.
Mielessäni orastaa kysymys siitä, miltä vuodenajat kuulostavat. Laadin työsuunnitelman, jota voisi säveltäjän kielellä kutsua jopa sarjalliseksi. Päätän seurata samaa äänimaisemaa vuoden ajan. Äänityspaikaksi valikoin pienen Mätäjoen Talissa Helsingissä kotini lähistöllä. Äänitysajankohdan sidon luonnon rytmiin: äänitys tapahtuu aina auringon noustessa. Dokumentointini alkaa elokuussa 2022, ja tavoitteeni on, että äänityspäiviä kertyy kaksi kuukaudessa vuoden ajan, yhteensä 24. Äänityspisteitä on neljä Talin siirtolapuutarhan saunan lähistöllä. Lisäksi dokumentoin aamunkajoa videoimalla ja valokuvaamalla.
Toteuttaessani äänityksiä minulla on koko ajan outo aavistus siitä, että jotain tapahtuu joella. Joen pohjan sorainen hiekka ja siistit kivet vaikuttavat liian säännönmukaisilta ollakseen luonnon muovaamia. Lähden penkomaan asiaa tarkemmin, vaikka kysymys ei sinänsä liitykään sävellysprojektiini. Saan selville, että paikallinen kalayhdistys kunnostaa joenuomaa tavoitteenaan houkutella taimenia kutemaan. Talkootyönä yhdistyksen vapaaehtoiset ovat luoneet taimenille kutusoraikkoja ja kivenneet virtapaikkoja poikasille sopiviksi elinpiireiksi. Mätäjokeen nouseva meritaimen (Salmo trutta) on luokiteltu erittäin uhanalaiseksi. Koska joessa kalojen kutunousun keskeyttää luonnontilainen nousueste, Strömberginkoski, löytyy joen yläjuoksulta oma purotaimenkantansa (Salmo trutta fario).
Taimen on vaelluskala, jonka jälkeläisistä osa elää pysyvästi makeassa vedessä ja osa taas lähtee vaeltamaan kauemmaksi, merelle. Synnyttyään taimenpoikaset viettävät ensin muutaman vuoden kotijoessaan, kunnes muuttuvat vaelluspoikasiksi eli smolteiksi. Kasvettuaan riittävän kookkaiksi smoltit kulkeutuvat merelle, jossa ne elävät useampia vuosia saavuttaakseen sukukypsyytensä. Tällöin ne palaavat synnyinseuduilleen kutemaan. Kutua varten naaras etsii sopivan soraisan paikan. Mädin se hautaa kutupesiin, sorasta kasattujen pienten kumpujen sisään, jonka jälkeen koiras hedelmöittää mädin. Kutu tapahtuu syksyllä.
Vuodenaikojen edetessä säätilat muuttuvat toisinaan vähitellen ja joskus yhtäkkiä, veden määrä joessa vaihtelee ja tuuli lisää hälyisyyttä ääniradoille. Välillä virtaava vesi jäätyy pinnalta äänen kumistessa jäälautan alla. Talvella kiinnitän erityistä huomiota tulviin, joita esiintyy useita kertoja joulu-helmikuun aikana. Vesi vyöryää joenuomassa sulattaen kaiken lumen ja jään. Talven rauha katkeaa useaan otteeseen. Tulvista huolimatta taimenten mätimunat kehittyvät koko talven yli suojassa soraikon sisällä. Mädin hautominen kestää 6–7 kuukautta, ja lopulta taimenten poikaset kuoriutuvat keväällä.
Myös muun ympäristön äänimaailma vaihtuu vuoden aikana erityisesti auringonnousun siirtyessä yhä myöhäisemmäksi. Linnut aloittavat laulunsa, työkoneet hurisevat ja ohikiitävät pyöräilijät lisääntyvät. Kevät on tullut.
Asettaessani itselleni tavoitteita äänitystyön alussa en aavistanut, että millaisia viikko- ja päivärytmiin liittyviä haasteita vuoden aikana kohtaan. Aikainen auringonnousu katkaisee yöunet niin, etten enää saa unta. Joudun suunnittelemaan aikatauluani äänityspäivien mukaan. Muutamana aamuna kiroan itseäni ja päähänpistojani. Toisaalta vanhempi lapseni toteaa kateellisena koulukiireiden keskellä: ”Kunpa voisi vain äänittää puroa”.
Kysymystä siitä, mikä vaisto saa taimenet palaamaan kotijokeensa, ei ole biologiassa täysin ratkaistu. Tiedetään, että taimenien leimautuminen kotijokeensa tapahtuu jo ensimmäisen vaelluksen aikana, jonka jälkeen ominaisuus jää pysyväksi. Osa tutkijoista pitää hajuaistia tärkeänä suunnannäyttäjänä, toisaalta myös magneettikentillä ja merivirroilla on katsottu olevan ohjaavaa vaikutusta. Paluu synnyinseudulle voi olla pitkä ja työläs. Merkillinen nousuvietti saa kalat kulkemaan vastavirtaan ja hyppimään pienten esteiden ylitse. Tässä yhteydessä voisi sanoa, että niiden halu on poikkeuksellisen voimakas.
Äänittäessäni Strömberginkoskea näyttää jälleen siltä, että jotain on tekeillä. Tällä kertaa huomioni kiinnittyy lisääntyviin sosiaalisen median päivityksiin, joissa kerrotaan poliitikkojen vierailusta koskella. Lähden tutkimaan asiaa ja vastaani tulee Helsingin kaupunginhallituksen tuore päätös, jossa todetaan, että Strömbergin puistoon rakennetaan putouksen ohittava, noin 130 metriä pitkä, mutkitteleva kalatie. Rakennelma, jota pitkin kalat pääsevät erilaisten, luonnollisten tai keinotekoisten, nousuesteiden ohi. Rakenteellisesti kalateitä on monenlaisia, niin kalaportaita kuin -hissejä. Tämä Strömberginpuiston kalatie tullaan toteuttamaan luonnonmukaisesti niin, ettei kaunis vesiputous pääse kuivumaan, vaikka osa vedestä ohjataan virtaamaan ohitusuoman kautta.
Saan hydrofonin lainaksi. En ole ennen käyttänyt sellaista, ja siksi ensimmäiset otot kuulostavatkin harjoituksilta. Tallennan virtauksen ääntä samanaikaisesti tavallisella mikrofonilla veden pinnalta sekä hydrofonilla vedenalaisesti. Vedenpäällinen ääni kuulostaa tutulta, moniuloitteiselta. Se sisältää tilan. Vedenalainen ääni pulputtaa rakeisesti sulkien ulkomaailman ympäriltään. Miten äänitykset muuttuvat musiikiksi ja instrumentaalisiksi eleiksi tai tekstuureiksi? Tuskailen kysymykseni kanssa ja pyydän apua muusikolta. Teemme erilaisia kokeiluja sellistin kanssa ja vähitellen löydämmekin materiaalia, joka keskustelee hedelmällisesti virtauksen äänen kanssa.
Ströberginkosken tilannetta selvittäessäni löydän toisenkin kaupunginhallituksen päätöksen, jossa hämmästyksekseni todetaan, että Mätäjoen alajuoksu rauhoitetaan Talin luonnonsuojelualueeksi. Opin luonnonsuojelualueen käyttösuunnitelmasta, että Mätäjoen varsi on hyvää lepakoiden saalistusmaastoa. Alueella on havaittu muun muassa pohjanlepakkoja (Eptesicus nilssonii), vesisiippoja (Myotis daubentonii) ja pikkulepakkoja (Pipistrellus nathusii), sekä korvayökköjä (Plecotus auritus), joiden kaikuluotausäänet ovat toki sävellyksellisesti kiehtovia. Myös hiljainen yöeläin, liito-orava (Pteromys volans) esiintyy lähistöllä. Lisäksi haitalliset vieraslajit, kuten jättipalsami (Impatiens gladulitera), rikkapalsami (I. Parviflora) ja valkokarhunköynnös (Convolvus sepium) ovat päässeet leviämään ja esiintyvät paikoittain runsaana. Ehkä seuraava mielenkiintoni suuntaa johonkin näistä eliölajeista, vaikka niiden elo onkin sangen äänetöntä.
Näitä purolla tehtyjä äänityksiä olen käyttänyt useissa sävellyksissäni, kuten Vuodenkierto (2024) renessanssinokkahuilukvartetti Bravadelle ja multimedialle sekä Sekaisin kuin vuodenajat (2024) pianolle ja live-elektroniikalle. Mielikuva meritaimenen halusta nousta vastavirtaan päätyi teokseeni Lajienvälisyyden mahdottomuudesta (2024) barokkisellolle ja live-elektroniikalle. Teoksessa sello rakentaa loopperin avulla moniäänistä kudosta ikään kuin mallintaen vedenalaisia virtauksia, joissa taimenet uivat vastavirtaan. Sellolle säveltämäni materiaali vuorottelee koskesta tehtyjen äänitysten kanssa.
Minun osaltani projekti ei ole vielä ohi: haluaisin nähdä taimenia kutemassa Mätäjoessa. Paikallisen kalayhdistyksen sivuilta olen seurannut taimenten nousua jokeen ja kudun edistymistä. Kutuaikana loka-marraskuussa olen hiipinyt otsalampun kanssa joenvartta ja yrittänyt osua paikalle juuri oikeaan aikaan. Koska en ole vielä onnistunut, ei minulla ole liittää tähän valokuvaa taimenten kudusta. Jatkan tarkkailua ensi syksynä.
Lähteet:
https://helsinginperhokalastajat.org/matajoki/
Janne Salomeri: ”Meritaimenten paluu Mätäjokeen”
https://www.youtube.com/watch?v=95Q1PVziVmw
Loikkaako lohi Ounasjokeen? Vaelluskalojen palauttaminen Kemi-/Ounasjokeen. Esiselvitys. Lapin ympäristökeskus, Rovaniemi, 2002.
Helsingin kaupunginhallituksen päätökset:
https://paatokset.hel.fi/fi/asia/hel-2022-002564
https://paatokset.hel.fi/fi/asia/hel-2023-013282
Kiitokset Koneen säätiölle ja Saaren kartanon residenssille, Teoston såvellystilaustoimikunnalle ja Madetoja-rahastolle.
This text can be found in English in the book Desire Lines (2025) edited by Lauren O’Neal, available on the Taju database.