Päivää kataja, tai huomenta. Mikä yllätys tavata sinut ja kaikki kaverisi ja sukulaisesi täällä joen rannassa. Etsin katajia koko päivän tai koko illan eilen Ounasvaaralta mutta täällä rannassahan te olette paljon vetreämpiä ja kookkaampia ja runsaslukuisempia kuin ylhäällä mäntyjen ja ennen kaikkea kuusten joukossa. Tämä on viimeinen päiväni täällä Rovaniemellä, olen viettänyt täällä viikon ja en tullut tänne tapaamaan katajia mutta muistelen, että kun olin täällä ehkä noin 15 vuotta sitten vetämässä kurssia silloisten LAPS- opiskelijoiden kanssa niin silloin onnistuin myöskin varaamaan itselleni jonkun hetken omaan työskentelyyn ja kävelin Ounasvaaran rinteillä ja löysin paljon kookkaita, kauniita katajia, joiden kanssa sitten esiinnyin videolle. Ja se oli kevättalvea, niin että pääosa lumesta oli sulanut, mutta kaikki oli vielä kuollutta paitsi te ikivihreät, joten katajat erottuivat valtavan hienosti. Nyt tuntuu siltä, että katajat uppoavat yleiseen vihreyteen. Mutta täällä joenrannassa tai onkohan tämä oikeastaan niin kuin tämmöinen järvi, joka on tässä joen syrjässä silmukkana, niin täällä on, puut ovat vanhoja ja korkeita ja sitten heinikosta te kaikki komeat katajat erotutte vallan mainiosti. Tämä kiinnostukseni katajia kohtaan on tavallaan eräänlainen ylimenokausi. Olen hyvin tietoinen siitä, että vietin paljon aikaa katajien kanssa 2011 ja 2012 ja siihen aikaan, mutta viime vuodet olen keskittynyt kokonaan mäntyihin. Ja se hanke, Miettii mäntyjen kanssa, päättyi vuodenvaihteessa. Eli nyt vuonna 2025 olen tapaillut muutamia katajia ikään kuin tämmöisenä välivaiheena koska tuntui niin autiolta ja oudolta olla kokonaan ilman kasviystäviä tai puuystäviä. Tämä on tietysti vähän epäkohteliasta tulla tähän sinun luoksesi ja heti vuodattaa omia kuulumisiani kysymättä lainkaan, miten sinä voit. Mutta päättelen ulkomuodostasi, että voit oikein hyvin. Täällä Ounasvaaralla ja muuallakin näkemäni katajat ovat usein aika jotenkin huteria tai harvahapsisia tai jotenkin ikään kuin kituvan oloisia ja epäilen, että se johtuu siitä, että ne eivät saa tarpeeksi valoa tai sitten kilpailu on jotenkin liian kova tai jotakin. Mutta täällä rannassa te olette erittäin elinvoimaisen oloisia ja sinä varsinkin. Oikeastaan valitsin sinut juuri siksi, että olet niin energisen näköinen ja toki myös sen takia, että olet tässä polun vierellä, joten oletan, että sinun on täällä hyvä olla. Tämä on eräänlaista, sanoisinko huvilakaupunginosaa, tai niin kuin kaupunkia kyllä, mutta täällä reunamilla niin, että luontoa on paljon. Ja nyt tietysti kun on heinäkuu niin tämä on parasta kesäaikaa ja tällaisena etelästä tulleena, junan tuomana ajattelen tietysti, että täällä kesä on paljon lyhyempi ja että siitä täytyy nauttia aivan erityisesti. Mutta sinä olet tietysti tottunut siihen, että kesä on mitä on ja talvi on mitä on ja luultavasti se, että saat kunnon lumipeiton, on itse asiassa ihan mukavaa, kun on kylmä. Mutta sinne on vielä pitkä aika ja mitä turhaan ennakoida tai muistella talvea nyt kun on kesähelle ja tänään todella myös hellepäivä. Niin että kaikkea hyvää vaan sinulle tässä veden äärellä ja auringon kimalteessa. Toivottavasti nautit valosta ja ravinteista ja, niin, kiitos tästä hetkestä ja voi hyvin.