recent activity

Recent Publications

recent comments

Research: Stained Black Mirror (2014) by Vappu Jalonen
Monika Jaeckel 10/06/2015 at 12:39

Hi, this work attracted me on many levels and I chose it as an example for presentation in a workshop discussing the possibilities of publishing on RC. For the moment I will just comment on aspects which made intuitve access to your exposition interesting. (Though I might come back and leave some further comment on the interesting idea of using 'writing' as the 'tool' of artistic research. )

First the visual aspects of entering your expositiion: One would think a black screen would not be the most intriguing opening, but in your case it makes one really interested as it immediately refers to your title 'Stained Black Mirror'. Attracted, I scrolled down to your text, which after reading the abstract already had sounded read worthy - and had the pleasant suprise of coming across such nice short and well structured passages, almost reminding to prose. Further it guided me immediately through the theme, and from introducing me to the black mirror of an old tool to nowadays application of 'black mirrors' at the NSA building. The modern (NSA building) mirror example then shows up as a oversized image making nicely use of the possibilities of the platform again.

So this a short exposition, it worked just very well and I enjoyed visiting it.

Research: VIRTUAALISEN MATERIAN JÄLJILLÄ (06/06/2013) by Esa Kirkkopelto
Jaana Parviainen 30/03/2015 at 13:50

Kirkkopellon esitystutkimusta käsittelevä artikkeli ”Virtuaalisen materian jäljillä” on kiehtova sekä filosofinen että käytännöllinen pohdinta tunnistaa uudella tavalla materiaalisuuden luonnetta esitystyössä. Vaikka teemanumeron tematiikka koskee materiaalisuuden tutkimusta, en arvioi tätä käsikirjoitusta puhtaasti materiaalisuuden tutkimuksen kontekstissa, vaan lähinnä kahdesta näkökulmasta, toisaalta fenomenologian kannalta toisaalta nykytanssin ja tanssintutkimuksen perinteen kannalta. Koska käsikirjoituksen formaatti on nettimuotoinen, valitettavasti en voi kertoa lainausten tarkkoja sivunumeroita.

 

Alussa Kirkkopelto selvittää suhdettaan fenomenologiaan. Toisaalta hän kertoo ottavansa menetelmälliseksi kumppanikseen fenomenologian, mutta asettaa samalla tehtäväkseen radikalisoida fenomenologista lähestymistapaa. Hän toteaa yhtenä perusteenaan, että taiteellinen tutkimus ei voi sivuuttaa fenomenologiaa. En näe syytä, miksi taiteellinen tutkimus ei voisi sivuuttaa fenomenologiaa, mutta en ota kantaa tässä yhteydessä siihen. Kirkkopellon tavassa esitellä tutkimuspositionsa suhteessa fenomenologiaa, lukijalle syntyy vaikutelma, että fenomenologia olisi uusi metodi tai tapa lähestyä taiteellista tutkimusta. Näin ei tietenkään ole. Jo tässä yhteydessä olisi hyvä muistuttaa lukijaa fenomenologisen taiteellisen tutkimuksen perinteestä, vaikka Kirkkopelto ei halua (sellainen vaikutelma syntyy) asettaa itseään ja omaa lähestymistapaansa osaksi tätä fenomenologisen taiteellisen tutkimuksen laajempaa kenttää/kontekstia. Lukijalle jää hämäräksi hänen lähestymistapansa ero esimerkiksi suhteessa ruumiinfenomenologiseen tanssintutkimukseen, jota Suomessakin on jo tehty 20 vuotta.

 

Kirkkopelto kritisoi aiheesta fenomenologian ihmiskeskeisyyttä, toteamalla, että ilmeneminen ei ole pelkästään ”inhimillisesti todennettava prosessi, ilmenemistä ihmiselle, vaan se luonnehtii rajoituksetta kaikkia olioita ja niiden olemistapoja”. Tämä kritiikki herättää lukijalle kiinnostavan odotushorisontin, mutta se ei oikeastaan täyty, koska näkökulma aiheeseen rajautuu lopulta ihmisen kokemukseen. Toivottavasti Kirkkopelto avaa tätä näkökulmaa tulevissa tutkimuksissaan.

 

Kirkkopellon tekstin rytmi pyrkii hyödyntämään verkkojulkaisun erityistä formaattia ja se toimii hyvin, tai ainakin niin kauan kun lukija seuraa tekstiä nettiyhteyden kautta kuvaruudulta. Ongelmia tämän osalta syntyy silloin, kun lukija haluaisi lukea tekstin paperilta. Tekstin tulostaminen osoittautui varsin monimutkaiseksi ellei mahdottomaksi, niin että myös kuvien katsomisen järjestys säilyisi toivotunkaltaisena.

 

Tekstin ei ole tarkoitus olla tutkimusraportin kaltainen kuvaus jonkin tutkimuksen tuloksista. Näkisin kuitenkin, Kirkkopellon kuvauksella on myös teatterintutkimuksen kannalta tärkeää dokumentaarista arvoa. Teatterin- ja esitystaiteen tutkimuksessa kuvataan usein liian vähän niitä käytännön harjoitteita, joilla teoksia ja esityksiä kehitellään ja luodaan. Tässä mielessä yksityiskohtaiset kuvaukset kasvojen kirkastamisesta tai käärmekädestä ovat kiinnostavia. Valitettavasti harjoitukset näyttäytyvät varsin historiattomina, tosin sanoen jää avoimeksi kysymykset, miten niitä on kehitelty ja millaiseen ”esitysperinteeseen” ne kytkeytyvät. Kuvausten perusteella harjoitukset ovat hyvin samantyyppisiä kuin butossa käytetyt kehontekniikat, joissa sulautumisella tai samaistumiselle eläinten, kasvien, kivien tai sääolojen olemisentapoihin luodaan vahvoja energeettisiä tiloja pyrkimällä murtamaan raja sisäisen/kokemuksen ja ulkoisen/ilmaisun välillä. Mikä on Kirkkopellon ja hänen käytännön työnsä suhde esimerkiksi buton perinteeseen, jää hämäräksi.

 

Kirkkopelto toteaa, että tämäntyyppiseen formaatin muotoon kirjoitettu ja kuvitettu teksti ”…tekee vastaanottajastaan, kokijastaan, kanssatutkijan.” Ehkä laajempana kysymyksenä tekstiä lukiessa heräsi myös, kenelle teksti on ensisijaisesti kirjoitettu, kuka on kuviteltu kanssatutkija? Tätä jäin pohtimaan varsinkin silloin, kun teksti kuulosti paikoin joko itsestään selvältä tai tahallisen vieraannuttavalta. Esimerkkinä tästä on seuraava kohta: ”Esitysteokset koostuvat materiaalisesti useimmiten elävistä ihmisruumiista. Esitys syntyy jollakin tapaa yhtäältä niiden kesken toisaalta niiden ja katsojien välillä. Ruumiit toimivat siis esityksen valmistamisen materiaalina, rakenne-elementtinä ja kannattelijoina.” Nykytanssin näkökulmasta on jossain määrin itsestään selvää, että teosten ”materiaalina” ovat (liikkuvat) kehot, vaikka harva tanssintutkija ehkä kuvaisi asiaa kuten Kirkkopelto. Toisena esimerkkinä voisi poimia seuraavaan lauseen: ”Esiintyvä ruumis on tässä mielessä olemis- ja kokemistavaltaan lähempänä taideteosta kuin jokapäiväistä kokemusta ruumiillisuudesta.” Kirkkopellon käsitys esiintymisestä lähestyy kohti kuvanveistoa, mutta se lienee tässä tarkoituksellista.

 

En täysin ymmärtänyt, mitä Kirkkopelto tarkoittaa sanoessaan: ”Se, että ruumis on esitysteoksessa todella materiaalia, ilmenee siten, että se voidaan esityksessä aina tarvittaessa korvata jollakin muulla materiaalilla, esimerkiksi esineellä tai äänellä. Se voi myös loistaa poissaolollaan.” Voidaanko ihmisruumis/ihminen/esiintyjä todella täysin korvata muulla materiaalilla? Vai onko pikemminkin niin, että katsoja pystyy kuvittelukykynsä ansioista ikään kuin näkemään näyttämöllä ihmisen, vaikka tästä ihmisestä olisi muistuttamassa paikalla vain pelkkä ääni tai eloton esine?

 

Edellä jo totesin, että on kiinnostavaa lukea teatterin tekemistä sisältäpäin harjoitteiden näkökulmasta. Tässä tapauksessa kyseessä ei ole tavanomainen esiintyjän ilmaisuvoimaa kehittävän menetelmän kuvaus. Kirkkopelto kertoo: ”Harjoitteita kyllä esitetään julkisesti, ja niiden seuraamisen voi ajatella olevan myös niiden tekemistä. Samalla tehdään kuitenkin aina selväksi, että harjoitteen synnyttämä, tekijälleen kokonaisvaltainen kokemus on riippuvaista käytetystä ruumiintekniikasta eikä siten ole sellaisenaan jaettavissa tekijän ja katsojan välillä.” Jäin miettimään, missä määrin näissä harjoitteissa voisi olla kyse nykytanssissa suosituista monimuotoisista ”somaattisista menetelmistä”. Tai voisivatko ns. ”minätekniikat”, Foucault’a lainatakseni, avata myös kuvattujen harjoitteiden luonnetta? Nähdäkseni Kirkkopellon kuvaamat harjoitukset haluavat pureutua esiintyjän ruumiilliseen/somaattiseen tasoon kuten hän itse toteaa ”transformaatio ei koske vain hänen ulkomuotoaan vaan myös hänen ruumiinsa sisäisyyttä”. Jos näin on, harjoitukset voitaisiin nähdä osana teatterin/tanssin somaattisten menetelmien tutkimusta.

 

Puhuessaan virtualisaatiosta Kirkkopelto toteaa sivuhuomautuksena, että ”Ambivalenssi osoittaa, miten hyödytön husserlilainen erottelu elävän ruumiin (Leib) ja kuolleen kappale-ruumiin (Körper) välillä on taiteellisen kokemuksen fenomenologiassa.” En ole täysin varma, mihin ambivalenssi tässä viittaa, mutta olen eri mieltä Kirkkopellon kanssa erottelun hyödyttömyydestä. Itse asiassa Husserlin erottelun avulla, voisi hyvin päästä samansuuntaiseen lopputulokseen kuin mitä Kirkkopeltokin hakee tekstissään - ja kenties jopa vähemmän kryptisellä tavalla! Kirkkopelto on nähdäkseni ymmärtänyt väärin Husserlin erottelun. Kyse ei ole elävän ja kuolleen ruumiin välisestä erosta, vaan elävässä olennossa on aina läsnä sen materiaalisen ruumiin (Körper) ja virtuaalisen, koetun kehon, (Leib) välinen jännite, ristiriita ja toisiinsa palautumattomuus.  Vastaavasti nähdessämme kuolleen ruumiin (ihmisen tai eläimen), emme näe vain ”materiaa”, vaan tässä kuolleessa Körperissä on edelleen läsnä Leib. Ruumiin (Körper) materiaaliset ja esineelliset piirteet aina sekoittuvat Kirkkopellon muotoilemaan ”virtuaaliseen” eli siihen mitä keholla (Leib) tarkoitetaan elettynä, koettuna, kuviteltuna tai harjoituksen kautta luotuna ”poikkeustilana”. 

 

Kirkkopelto jatkaa pohdintaansa sanomalla: ”…emme ole tottuneet tarkastelemaan taiteellisten entiteettien, teosten tai niiden osien, olemista molemmilta puolilta, sekä ulkoa että sisältä, niiden itsensä näkökulmasta.” Keihin me-muoto tässä viittaa, ketkä tarkkaan ottaen eivät ole tottuneet tällaiseen tarkasteluun? Nykytanssin perinteessä tämän tyyppisillä tai vastaavilla harjoitusmuodoilla on perinteisesti juuri harjoitettu olemista molemmilta puolilta, sisätyöskentelystä ulospäin. Intensiivisen sisätyöskentelyn kautta somaattiset tekniikat aina muuttuvat esiintyjän ”läsnäolon” tapaa, jota esimerkiksi Kirsi Monni kuvasi yksityiskohtaisesti omassa väitöskirjassaan Olemisen poeettinen liike (2004).

 

Kirkkopelto muotoilee lopuksi kaksi väittämään, jotka muodostavat myös hänen pohdintansa teoreettisen johtopäätöksen: 1) Ruumiin kokemus, eli se että minulla tai jollakulla muulla on ruumis, samoin kuin (”puhtaan” tai ”pelkän”) materian kokemus toiminnan tai tarkastelun kohteena ja vailla muita määreitä on virtuaalista alkuperää. 2) Kokemus siitä, että ruumis ja materiaalisuus kuuluvat yhteen, vaatii virtuaalisen välityksen.”

 

En täysin pysty hahmottamaan, mitä Kirkkopelto tarkoittaa näillä johtopäätöksillä. Ongelmana on, että Kirkkopellon käsitys materiaalisuudesta ja ruumiista jää minun näkökulmastani epämääräiseksi. Avatessaan näitä johtopäätöksiä seuraavassa kappaleessa hän toteaa: ”Jokapäiväisissä käytännöissä, työssä ja vapaa-aikana, ruumiillisuutta ja materiaalisuutta ei kuitenkaan kohdata tähän tapaan muutoin kuin paperilla, esimerkiksi henkilö- tai tavaramääriä laskettaessa tai punnittaessa.” Mikäli ymmärrän häntä oikein, että hänen kuvailemansa materiaalisuutta kohdataan arkipäivän tilanteissa muutoinkin kuin paperilla. Esimerkiksi istuminen tuolilla on tuolin materiaalista kannattelua. Silloin ymmärtääkseni on kyse juuri ”pelkän” materian kokemustoiminnasta.

Research: Spacing matters: Alternative Thinking about the Nature of Space (01/02/2015) by Monica Raya
Reija Hirvikoski 30/03/2015 at 13:46

This article and this field of research is very important for the whole theatre and performing industry – although at this point the article is still very narrow.

 

The exposition is more or less an opening to the topic. The writer has taken a very challenging approach to her subject - to define the meaning of space. References coming out of mathematics, astronomy and philosophy need to be articulated in such a way that they open up and promote the author's thoughts. The references need to be understood as true parts of this issue – in order to create a new way of thinking about space. At this point, the thinking is still very complicated when compared to the reality of the everyday work on the field.

 

Indeed, talking about the space is a main issue in designing a performance as a scenographer, but the reference material concerning the space is still very narrow: in this article there is a lack of whole area of phenomenological research done about arts and space – the embodied experience of the space. To deepen this research as a doctoral study the writer needs to add what contemporary directors, performance designers, architects and researchers on this field also write about space.

 

This research is still in an early stage. The writer's understanding of artistic research, writing about one’s own artistic work, analyzing one’s own artistic work and having references that collaborate with researchers knowledge of the field should be much clearer and analyzed to the reader.

 

It has always a special value that a practitioner from the field makes research – the writer is an architect and a scenographer, which creates deeper understanding to the field of theatre and performing designing. The writer is on her way to verbalize her knowledge and experience.

 

Artistic practice is in this research in a large role but the research methods and approaches are not clear yet. The writer has added her own design to this research – in order to ask if she has created a creature. To me the aesthetics of the design is very brilliant, but the question of the choreography and different lighting situations of the design – to be a new creature – is not clear to me. How is it different from a musical, a circus or a show with many moving scenes and scenery – other than its aesthetics?

 

The writer asks: Are architectural or performance spaces always ‘created’? Are spaces waiting to be found? Can spaces created for scenography perform with an alternative logic? Can I consider my artistic research as belonging to scenography? Can scenic spaces play free from representation?

 

I claim that every designer – even if she/he is designing many productions to the same performing space or the designer is different every time – looks the space with different attitude each time, trying to find the character of the space – to renew (not only with aesthetics) it through the eventual performance. I claim that every space is in this sense scenographic.

 

Reija Hirvikoski
Doctor of Arts (PhD)
Performance Designer

 

artists using the research catalogue

all artists


i have forgotten my password
join the research catalogue
Portals The research catalogue serves:
Journal for Artistic Research
a peer-reviewed international journal for all art disciplines
KC Research Portal
Research Portal of the Royal Conservatoire, The Hague
Norwegian Artistic Research Programme
The portal of the Norwegian Artistic Research Programme
Ruukku
Taiteellisen tutkimuksen kausijulkaisu / Studies in Artistic Research
University of Applied Arts Vienna
RC portal of the University of Applied Arts Vienna
Journal of Sonic Studies
A peer-reviewed, international journal on sound studies and auditory culture
Academy of Creative and Performing Arts
Portal of the Academy of Creative and Performing Arts, Leiden University
SHAPE - Artistic Research and Institutional Impact
SHAPE aims to describe the impact of artistic research within specific frameworks.
Bergen Academy of Art and Design
RC portal of the Bergen Academy of Art and Design
Polifonia
Polifonia
Codarts
Codarts University for the Arts is a Dutch vocational university in Rotterdam that teaches music, dance and circus.