Puuttuva ääni: Tutkielma puutteen luomisesta esittävissä taiteissa
(2024)
author(s): Eliel Eimo Runar Tammiharju
published in: University of the Arts Helsinki
Opinnäytteeni on taiteellinen tutkielma, joka tarkastelee puutteen luomista äänisuunnittelun menetelmänä. Puute avaa näkökulman, jolla lähestyn äänisuunnittelun kysymyksiä siitä, miten ääntä voi asettaa erilaisia esittävien taiteiden avaamia konteksteja vasten.
Opinnäyte on julkaistu Research Catalogue -tietokannassa (RC) ekspositiona, joka sisältää johdannon, kolme päälukua, äänikoeaineiston, sisällysluettelon ja lähdeluettelon. Tutkielmasta ei ole pdf-tiedostoa, joten ekspositio on ainoa tapa lukea opinnäyte.
Puutteen teoria on saanut innoituksensa sellaisen nauttimisesta, joka tuntuu aukolliselta ja vajaalta. Muodostan teoreettista pohjaa puuttuvalle äänelle vertailemalla puutteen ja puuttumisen käsitettä taideteoriassa jo vakiintuneempaa poissaolon käsitettä vasten. Teoreettinen viitekehykseni ei perustu yhdelle suuntaukselle tai teorialle. Sen sijaan puute on teorioita toisiinsa sitova ilmiö, jota tarkastelen rinnakkain esimerkiksi Simone de Beauvoirin eksistentialismin sisäisen puutteen, Luce Irigarayn ilman käsitteen ja Jacques Derridan dekonstruktion hengessä. Lisäksi teoriakirjallisuutta muodostaa Tanja Tiekson fenomenologisesta kehyksestä tutkima kokeellinen musiikki ja Seth Kim-Cohenin jälkistrukturalistisessa kehyksessä käsittelemä ei-kuultava äänitaide. Lisäksi käytän viitekehyksenä katsomiani puutteen ja taiteen välisiä klassikoita, kuten Lorenzo Sennin, Georges Perecin ja John Cagen tuotantoa ja tekstejä.
Tutkimusmetodini on yhdistelmä kirjoittamista ja äänikokeiden tekemistä. Prosessin päävaiheessa pyrin luomaan puuttuvia tai puutteellisia ääniä. Asetan näitä vierekkäin tuodakseni esille puutteen raja-alueita. Kokeet ovat kuunneltavissa äänitiedostoina tekstin rinnalla konkretisoidakseen puutteen ja äänen välisiä suhteita kuunneltavina ilmiöinä.
Johtopäätösluvussa käsittelen puuttuvan äänen täydentymistä esityksen yhteydessä. Tarkastelen esityksen ja puuttuvan äänen välisiä mahdollisuuksia omista äänisuunnittelun kokemuksistani käsin. Koska täydentyminen voi tapahtua myös teoksen tullessa esitetyksi, tarkastelen puutteen jättämistä myös esityksen ”lopulliseen” esitettävään muotoon.
Keskeisin havaintoni on vahvistus äänen puutteen ja kontekstin välisestä suhteesta. Puutteen reunoja pitkin kiertäen palautuu kysymys miltei aina kontekstin asettamien odotusten ja tottumusten äärelle. Koska äänisuunnittelija voi itse luoda odotuksia ja konteksteja omalle äänisuunnittelulleen, voi hän täten luoda myös puutetta itse asettamiensa odotusten kautta. Näin puutteen näyttäytyminen voi vaatia käsitteellistämistä kommunikaation tueksi.
Yksi tämän tutkielman lopputulemista on puutteen ja äänen välisten suhteiden koonti ja kirkastaminen tekemisen sisältä käsin. Tarkoitus ei ole esittää absoluuttista puutteen teoriaa, käytäntöä tai tekniikkaa vaan tuoda ilmi puutteen mahdollisuuksien kirjoa ja kykyä järjestää tulemisen tilaa. Kuinka sillä voi olla esityksen eri vaiheiden kannalta uutta luova ja mahdollistava vaikutus.
