Reija Hirvikoski
Kirjoittajan kokemuksellisuus taiteilijana ja siitä viriävät tutkimuskysymykset välittyvät kirjoituksesta erinomaisesti. Kirjoituksessa käytettävät lähteet tukevat kirjoittajan asettamia tutkimuskysymyksiä. Kuvallinen aineisto rikastaa tutkimustyön ymmärtämistä.
Kirjoittajan tapa kirjoittaa on ymmärrettävää ja kirjoittajan taiteellisia ja tutkimuksellisia ajatuksia avaavaa. Kirjoittajan lähestymistapa taiteelliseen tutkimukseen on avoin ja uutta tietoa tuottava. Tutkija asettaa itselleen taiteilijana tavoitteellisia kysymyksiä. Työ täyttää erittäin hyvin taiteellisen tutkimuksen vaatimukset.
Tämänkaltainen tutkimus tuottaa merkittävää tietoa oppialalle ja auttaa taiteenalan ymmärryksen kehittymisessä. Tämänkaltaista tutkimusta taiteen alalta on vielä sangen vähän etenkin suomenkielisenä, aihe on erittäin tärkeä ja merkittävä.
Eksposition muoto ja sommittelu tukee erinomaisesti aiheen taiteellista ymmärrettävyyttä. Ekspositio tuottaa kiistatta analysoitua ja uutta tietoa alalle.
Huomioitavaa:
Haluaisin kuitenkin kirjoittajan avaavan enemmän käyttämäänsä käsitettä ”hengittävä” tila - suhteessa mihin tilaan? Mitä kirjoittajalle tarkoittaa hengittävä?
Miettisin, onko lavastustaiteen -käsite sanana oikea määrittämään tämänkaltaista tilallista ja suunnittelullista ajattelua? Suomenkielinen sana ’lavastus’ viittaa johonkin valheelliseen, epäaitoon ja historiallisesti vanhakantaiseen ajatteluun.
This article and this field of research is very important for the whole theatre and performing industry – although at this point the article is still very narrow.
The exposition is more or less an opening to the topic. The writer has taken a very challenging approach to her subject - to define the meaning of space. References coming out of mathematics, astronomy and philosophy need to be articulated in such a way that they open up and promote the author's thoughts. The references need to be understood as true parts of this issue – in order to create a new way of thinking about space. At this point, the thinking is still very complicated when compared to the reality of the everyday work on the field.
Indeed, talking about the space is a main issue in designing a performance as a scenographer, but the reference material concerning the space is still very narrow: in this article there is a lack of whole area of phenomenological research done about arts and space – the embodied experience of the space. To deepen this research as a doctoral study the writer needs to add what contemporary directors, performance designers, architects and researchers on this field also write about space.
This research is still in an early stage. The writer's understanding of artistic research, writing about one’s own artistic work, analyzing one’s own artistic work and having references that collaborate with researchers knowledge of the field should be much clearer and analyzed to the reader.
It has always a special value that a practitioner from the field makes research – the writer is an architect and a scenographer, which creates deeper understanding to the field of theatre and performing designing. The writer is on her way to verbalize her knowledge and experience.
Artistic practice is in this research in a large role but the research methods and approaches are not clear yet. The writer has added her own design to this research – in order to ask if she has created a creature. To me the aesthetics of the design is very brilliant, but the question of the choreography and different lighting situations of the design – to be a new creature – is not clear to me. How is it different from a musical, a circus or a show with many moving scenes and scenery – other than its aesthetics?
The writer asks: Are architectural or performance spaces always ‘created’? Are spaces waiting to be found? Can spaces created for scenography perform with an alternative logic? Can I consider my artistic research as belonging to scenography? Can scenic spaces play free from representation?
I claim that every designer – even if she/he is designing many productions to the same performing space or the designer is different every time – looks the space with different attitude each time, trying to find the character of the space – to renew (not only with aesthetics) it through the eventual performance. I claim that every space is in this sense scenographic.
Reija Hirvikoski
Doctor of Arts (PhD)
Performance Designer