Seuraava vertaisarvio esitettiin tekijälle prosessin aikana ja on vaikuttanut lopulliseen ekspositioon. Se esitetään tässä hiukan editoituna.
Katriina Andrianov
Ekspositio kytkeytyy numeron teemaan ”Miten tehdä asioita esityksellä” erityisesti keskittyessään esiintyjän asemaan katsoja-kokijan esine- ja maailmasuhteeseen vaikuttajana, ja vastaa kirjoituskutsun haasteeseen erinomaisesti.
Jo eksposition otsikko on kiinnostavan monimerkityksinen. ’Objects’ – esineet, mutta myös kohteet ja ’matter’ – aine, materia. Pohdittaessa esineen merkitystä sekä ihmisen ja esineen suhdetta kohteena oleminen tai kohteeksi tuleminen on yksi ydinkysymyksistä.
Eksposition parasta antia on esineiden tuominen keskusteluun esitystaiteen kautta (aiemmin: esineteatterin tutkimus). Vaikka esine- ja nukketeatteritutkimuksessa tämän eksposition lyhyesti esittelemät käsitteet, esimerkiksi voima (agency), muutos ja toiseus, eivät uusia olekaan, niiden esiin nostaminen nimenomaan posthumanistisen uusmaterialismin viitekehyksessä on ehdottoman relevanttia.
Ekspositio on mielestäni kiinnostava taiteellisen tutkimusprojektin alkuidean esittelynä.
Oma taiteen tekeminen ei vielä näyttäydy isossa roolissa, minkä ymmärtäisin johtuvan projektin vaiheesta. Tällä en tarkoita, että videoiden sisällön pitäisi olla jotenkin runsaampaa tai että niissä pitäisi ns. tapahtua enemmän – tutkimuksellinen ja kokemuksellinen ote näkyy niissä kyllä. Tekstin viimeisessä osiossa, A study on objects, projektin reflektointi jää ohueksi, mikä turhaan pienentää kirjoittajan oman tutkimuksen roolia.
Aihe on ehdottomasti tutkimuksellinen luonteeltaan. Kirjoittajan mukaan työ on prosessissa, ja muotoja vielä haetaan. Ekspositioon valittu videointi herättää kysymyksen representaatioon siirtymisestä, minkä tekijä itsekin huomioi tekstin lopussa.
Ekspositio herättää suuren kiinnostuksen tutkimuksen etenemiseen ja loppupäätelmiin.
Ekspositiolla on teoreettisen viitekehyksensä ansiosta mahdollisuus avautua muihinkin kuin (esittävien) taiteiden tutkimussuuntiin. Haasteena voi olla tiukahko rajaus taidekontekstiin, mikä johtuu ko. julkaisuforumin tehtävästä.
Tutkimuskysymys on selkeästi eksplikoitu: kirjoittajan tarkoituksena on selvittää, miten suhteet ihmisen (hänen itsensä) ja arkielämän esineiden välillä syntyvät.
Tutkittava aihe on suhteutettu esitystaiteen kontekstiin, mikä sinänsä lienee uusi avaus ja sellaisena erittäin toivottava. Esine- ja (nukke)teatterintutkimuksen keskusteluihin ei viitata, vaikka niissä on pohdittu ekspositiossa esitettyjä ilmiöitä (esim. Teemu Paavolaisen kirjoitukset affordanssista, vrt. Kelan Alphabets of Performance Art, jota ekspositio esittelee).
Esitetty ei vielä tuota allekirjoittaneelle uutta tietoa, mikä johtunee taustastani. Menetelmät vaikuttavat luotettavilta, ja tutkija itse arvioi niiden riittävyyttä projektin edetessä.
Tekstin ja videoiden käyttö yhdessä on toimiva ratkaisu, sommittelu raikas. Teksti ei lähtökohtaisesti näy koko leveydessään ilman toimenpiteitä, tätä pidän häiritsevänä. Lähdeluettelo on ok, mutta tekstiä hieman raskauttaa sitaattien upottaminen sen sisään.
Väliotsikot selkiyttävät yleisilmettä. Englannin kielen kömpelyys vaikeuttaa paikoin lukemista, mutta suomalaisena lukijana pystyn seuraamaan ajatusta. Kielentarkastus on nähdäkseni välttämätön.
Vahvuudet:
Tärkeä ja ajankohtainen aihe! Menetelmä (arkielämän esineympäristöön tutustuminen yhdistettynä uusmaterialismin ja posthumanismin keskusteluihin) on relevantti.
Heikkoudet:
Osallistuminen keskusteluun jää (vielä) kirjallisuuden ja teosten listaukseksi.
Englannin kielessä puutteita perusrakenteiden tasolla.
Ehdotuksena:
Ihmismaterian ja muun materian suhdetta pohtivaa tekstiä voisi olla enemmänkin alkupuolella; perustelisi eksposition merkitystä sekä globaalilla että tämän numeron teeman tasolla.
Kielenhuolto tekee tekstistä paitsi ymmärrettävämmän myös vakuuttavamman. Myös sitaattitekniikka kannattaa katsoa läpi, jotta olisi yhdenmukainen läpi tekstin.
Seuraava vertaisarvio esitettiin tekijälle prosessin aikana ja on vaikuttanut lopulliseen ekspositioon. Se esitetään tässä hiukan editoituna.
Katriina Andrianov
Ekspositio kytkeytyy numeron teemaan ”Miten tehdä asioita esityksellä” erityisesti keskittyessään esiintyjän asemaan katsoja-kokijan esine- ja maailmasuhteeseen vaikuttajana, ja vastaa kirjoituskutsun haasteeseen erinomaisesti.
Jo eksposition otsikko on kiinnostavan monimerkityksinen. ’Objects’ – esineet, mutta myös kohteet ja ’matter’ – aine, materia. Pohdittaessa esineen merkitystä sekä ihmisen ja esineen suhdetta kohteena oleminen tai kohteeksi tuleminen on yksi ydinkysymyksistä.
Eksposition parasta antia on esineiden tuominen keskusteluun esitystaiteen kautta (aiemmin: esineteatterin tutkimus). Vaikka esine- ja nukketeatteritutkimuksessa tämän eksposition lyhyesti esittelemät käsitteet, esimerkiksi voima (agency), muutos ja toiseus, eivät uusia olekaan, niiden esiin nostaminen nimenomaan posthumanistisen uusmaterialismin viitekehyksessä on ehdottoman relevanttia.
Ekspositio on mielestäni kiinnostava taiteellisen tutkimusprojektin alkuidean esittelynä.
Oma taiteen tekeminen ei vielä näyttäydy isossa roolissa, minkä ymmärtäisin johtuvan projektin vaiheesta. Tällä en tarkoita, että videoiden sisällön pitäisi olla jotenkin runsaampaa tai että niissä pitäisi ns. tapahtua enemmän – tutkimuksellinen ja kokemuksellinen ote näkyy niissä kyllä. Tekstin viimeisessä osiossa, A study on objects, projektin reflektointi jää ohueksi, mikä turhaan pienentää kirjoittajan oman tutkimuksen roolia.
Aihe on ehdottomasti tutkimuksellinen luonteeltaan. Kirjoittajan mukaan työ on prosessissa, ja muotoja vielä haetaan. Ekspositioon valittu videointi herättää kysymyksen representaatioon siirtymisestä, minkä tekijä itsekin huomioi tekstin lopussa.
Ekspositio herättää suuren kiinnostuksen tutkimuksen etenemiseen ja loppupäätelmiin.
Ekspositiolla on teoreettisen viitekehyksensä ansiosta mahdollisuus avautua muihinkin kuin (esittävien) taiteiden tutkimussuuntiin. Haasteena voi olla tiukahko rajaus taidekontekstiin, mikä johtuu ko. julkaisuforumin tehtävästä.
Tutkimuskysymys on selkeästi eksplikoitu: kirjoittajan tarkoituksena on selvittää, miten suhteet ihmisen (hänen itsensä) ja arkielämän esineiden välillä syntyvät.
Tutkittava aihe on suhteutettu esitystaiteen kontekstiin, mikä sinänsä lienee uusi avaus ja sellaisena erittäin toivottava. Esine- ja (nukke)teatterintutkimuksen keskusteluihin ei viitata, vaikka niissä on pohdittu ekspositiossa esitettyjä ilmiöitä (esim. Teemu Paavolaisen kirjoitukset affordanssista, vrt. Kelan Alphabets of Performance Art, jota ekspositio esittelee).
Esitetty ei vielä tuota allekirjoittaneelle uutta tietoa, mikä johtunee taustastani. Menetelmät vaikuttavat luotettavilta, ja tutkija itse arvioi niiden riittävyyttä projektin edetessä.
Tekstin ja videoiden käyttö yhdessä on toimiva ratkaisu, sommittelu raikas. Teksti ei lähtökohtaisesti näy koko leveydessään ilman toimenpiteitä, tätä pidän häiritsevänä. Lähdeluettelo on ok, mutta tekstiä hieman raskauttaa sitaattien upottaminen sen sisään.
Väliotsikot selkiyttävät yleisilmettä. Englannin kielen kömpelyys vaikeuttaa paikoin lukemista, mutta suomalaisena lukijana pystyn seuraamaan ajatusta. Kielentarkastus on nähdäkseni välttämätön.
Vahvuudet:
Tärkeä ja ajankohtainen aihe! Menetelmä (arkielämän esineympäristöön tutustuminen yhdistettynä uusmaterialismin ja posthumanismin keskusteluihin) on relevantti.
Heikkoudet:
Osallistuminen keskusteluun jää (vielä) kirjallisuuden ja teosten listaukseksi.
Englannin kielessä puutteita perusrakenteiden tasolla.
Ehdotuksena:
Ihmismaterian ja muun materian suhdetta pohtivaa tekstiä voisi olla enemmänkin alkupuolella; perustelisi eksposition merkitystä sekä globaalilla että tämän numeron teeman tasolla.
Kielenhuolto tekee tekstistä paitsi ymmärrettävämmän myös vakuuttavamman. Myös sitaattitekniikka kannattaa katsoa läpi, jotta olisi yhdenmukainen läpi tekstin.