Journal for Artistic Research
a peer-reviewed international journal for all art disciplines
KC Research Portal
Research Portal of the Royal Conservatoire, The Hague
Norwegian Artistic Research Programme
The portal of the Norwegian Artistic Research Programme
RUUKKU - Studies in Artistic Research
Taiteellisen tutkimuksen kausijulkaisu / Studies in Artistic Research
University of Applied Arts Vienna
RC portal of the University of Applied Arts Vienna
Journal of Sonic Studies
A peer-reviewed, international journal on sound studies and auditory culture
Academy of Creative and Performing Arts
Portal of the Academy of Creative and Performing Arts, Leiden University
SHAPE - Artistic Research and Institutional Impact
SHAPE aims to describe the impact of
artistic research within specific frameworks.
Codarts
Portal of Codarts, University of the Arts, Rotterdam
Stockholm University of the Arts
Stockholm University of the Arts (Uniarts) provides education and conducts research in the fields of choreography, film & media, opera and performing arts.
University of the Arts Helsinki
University of the Arts Helsinki was launched in 2013 upon the merging of the Finnish Academy of Fine Arts, Sibelius Academy, and Theatre Academy Helsinki.
Norwegian Academy of Music
A leading artistic and academic university college with approximately 700 students. Located in Oslo, Norway.
The Danish National School of Performing Arts
This portal is a platform for distribution of knowledge produced through artistic research at the Danish National School of Performing Arts.
VIS – Nordic Journal for Artistic Research
VIS – Nordic Journal for Artistic Research
Rhythmic Music Conservatory Copenhagen
The portal of Rhythmic Music Conservatory Copenhagen
Konstfack – University of Arts, Crafts and Design
Konstfack – University of Arts, Crafts and Design, Stockholm
Ekspositiossaan tekijät, Katja Hilevaara ja Emily Orley, tarkastelevat sitä, miten taiteen tekeminen ja tarkemmin performanssi voivat olla merkityksellisiä ilman, että tekemisestä jää materiaalista lopputulosta eli ”teosta”. Tekijät haluavat osoittaa, että prosessi todellakin voi muodostua tutkimuksen mediumiksi. Tässä mielessä ekspositio vastaa prosessin teemaan osuvasti. Osoittamalla prosessin mahdollisuuksia taiteen teossa ja taiteellisessa tutkimuksessa tekijät tuottavat metatason pohdintaa taiteellisen tutkimuksen menetelmistä.
Ekspositiossa on kiinnostavaa erityisesti se, miten tekijät käsittelevät jo pitkään, ainakin 1960-luvulta asti, kyseenalaistettua ajatusta taideteosten ja -projektien teosmaisuudesta. Ekspositio pyrkii kritisoimaan taiteellisen tutkimuksen ympärille rakennettuja institutionaalisia kehikkoja. Hilevaaran ja Orleyn mukaan nykyisin odotetaan, että taiteellisesta tutkimuksesta ja taiteenteosta syntyy valmiita tutkimustuotteita. Niitä ilmentävät heidän mukaansa etenkin paperi ja kirjoitus. Hilevaaran ja Orleyn projektissa sanat ja teot joutuvat vastakkain. He tarkastelevat mahdollisuutta luoda eräänlainen ”teokseton teos”, josta postmodernit filosofit, esimerkiksi Giorgio Agamben ja Jean-Luc Nancy, ovat puhuneet.
Tekijöiden kritiikki kohdistuu erityisesti yliopistomaailman vaatimukseen siitä, että edetäkseen urallaan tutkijoiden ja taiteilijoiden on annettava työstään jatkuvia näyttöjä tutkimustuloksia julkaisemalla. Luovuus ja vapaa, tuottamaton tekeminen ovat kirjoittajien mukaan nykyisin asioita, joita ei arvosteta, ellei niistä synny tietoa tuottavien instituutioiden hyväksymää näkyvää tulosta. Heidän väitteensä tuntuu olevan, että institutionaalisesti tutkimus- ja taideprojektien tulosten muoto ratkaisee niiden pätevyyden.
Tutkimustulosten metaforisen ja käytännöllisen hahmon antaa Hilevaaran ja Orleyn videoperformanssissa paperi, jota he silppuavat. Paperin repiminen on kuin minkä tahansa työn tulosten merkitystä kyseenalaistava teko. Prosessin, katoavuuden ja tekemisen merkitystä koskeva väite siis syntyy ja häviää samanaikaisesti kun tekemisen prosessimaisuus tulee näkyväksi. Paradoksaalisesti paperin repimisen teosta seuraa materiaalisia tuloksia: performanssi, video, dokumentaatio ja taiteellista tutkimusta edustava julkaisu – eli uutta ”paperia” ja uusi teos.
Ekspositio noudattaa taiteellisen tutkimuksen konventioita sikäli, että siihen kuuluvat teoriaosuus ja taideteoksen osuus, josta puolestaan tekijät esittävät videodokumentaation ja vuoropuhelun. Teoreettisessa johdannossa kirjoittajat viittaavat nykyisen prosessifilosofian ja uusmaterialismin tunnettuihin nimiin, erityisesti Rebecca Schneideriin, Brian Massumiin ja Jane Bennettiin. Varsinkin performanssin dokumentaatiossa tulee esiin myös Dwight Conquergoodin ajattelu. Edellisten teoreetikkojen taustaoletus on se, että oleminen ei ”ole”, vaan se on lakkaamatonta tulemista joksikin, toisin sanoen prosessi. Taideteoksen prosessimaisuus voi vuorostaan tavoittaa näkökulmia tämänkaltaiseen olemisen käsitykseen.
Hilevaara ja Orley esittelevät teoria-aineistonsa lyhyesti ja tiiviisti, mutta eivät ryhdy tekstissä varsinaiseen vuoropuheluun sen kanssa. Performanssi puolestaan panee toteen teoreettisen aineiston väittämiä. Performanssin oheen kirjattu teksti sisältää pohdintaa, jota paperin repiminen on synnyttänyt tekijöissä. Mitkä todellisuuden muodot ovat todellisempia, tekemiseen liittyvät aistiminen ja tunteminen, vai objektit: teosmaiset, kirjatut, tilastointikelpoiset suoritukset? Millainen painoarvo on kirjoitetulla sanalla? Onko tietoa olemassa vain, jos se esiintyy paperilla? Näitä kysymyksiä olisi voinut vielä kehitelläkin – vaikka tekijöiden tavoite ehkä onkin se, että mahdolliset vastaukset syntyvät prosessin tapaan lukijoiden mielessä.
Tärkeä kysymys, johon tekijät eivät ota kantaa suoraan, on sanan ”making” merkitys. Mikä kaikki kuuluu maailmassa ”tekemisen” piiriin, mikä taas ei kuulu, jos oletetaan, että oleminen on prosessin kaltaista? Miten tämä kysymys voisi heijastua tutkimukseen filosofisesti tai arkikokemuksen tasolla?
Ekspositiossa esiteltävä performanssi ja teksti ovat eräänlaisia metateoksia, jotka koskevat taiteellisen tutkimuksen menetelmiä. Siksi arvioin, että ekspositio kiinnostaa useiden eri alojen lukijoita – eniten ehkä performanssista ja kuvataiteesta kiinnostuneita.
Ekspositiossa tekeminen ja teoria kytkeytyvät yhteen, ja prosessin teema tulee esille lyhyehkössä teoreettisessa johdannossa. Siinä on mainittu olennaisia prosessin ajattelijoita ja siteerattu heitä muun muassa suoria lainauksia käyttämällä. Ajattelijoihin voisi ottaa myös laajemmin kantaa. Projektin perusajatus kytkeytyy nähdäkseni melko suoraan myös filosofi Jacques Derridan käsitykseen siitä, että kaikkien merkitysten lähtökohta ovat erilaiset kulttuurin tuottamat kokonaisuudet, joille Derridan nimiä ovat ”teksti” ja ”kirjoitus”.
Performanssiosuus on hyvin mietitty ja tuo esiin tekemisen ja teoksen jännitteen. Performanssi voisi kuitenkin olla kokonaisproblematiikkaan nähden hieman pidemmällekin viety. Dokumentaation esittämässä muodossa se on kyllä selkeä ja tehokas, ja poliittinen sisältö käy ilmi. Tekijät mainitsevat teoksensa esikuvaksi Francis Alÿsin performanssin Paradox of Praxis 1, jota voisi pohtia: mitä se tuottaa näkyväksi? Näin myös Hilevaaran ja Orleyn taiteellis-tutkimuksellinen panos kävisi lukijalle ilmeisemmäksi.