nimetön/anonym/anonymous

member of: Ruukku

comments

Exposition: Taideperustainen toimintatutkimus Lapin ympäristökonflikteissa (26/01/2016) by Maria Huhmarniemi
nimetön/anonym/anonymous 03/10/2016 at 11:08

Kirjoittaja tarttuu rohkeasti vaikeaan ja tunteita herättävään aiheeseen: Lapin ympäristökonflikteihin. Ympäristökonfliktien lähestyminen taideperustaisen toimintatutkimuksen keinoin on lupaava lähtökohta. Tapaukset ovat edustavia ja valaisevat havainnollisesti Lapin ympäristökonfliktien moninaisuutta. Kirjoittaja tuntee hyvin konfliktien taustaa ja kontekstia sekä paikallisesti että laajemmalti. Hän selvittää erinomaisen selkeästi ja tiiviisti, miten erilaiset poliittiset ja ympäristölliset diskurssit valituissa tapausesimerkeissä liittyvät toisiinsa. Eksposition rakenne toimii hyvin ja sen eri kontekstit – paikallinen ympäristökonteksti, tutkimuskonteksti ja taidealan tuoma konteksti – erottuvat selkeästi toisistaan.

 

Ekspositio on tiiviisti sidottu toimintatutkimuksen kontekstiin. Toimintatutkimusta on toistaiseksi melko harvoin käsitelty taiteellisessa tutkimuksessa. Ekspositio väittää ja perustelee tapausesimerkein, että taidetta voi käyttää toimintatutkimuksen aineistona ja tutkimustulosten julkistamisen keinona. Tekijän taidehankkeiden päätavoite on alisteinen toimintatutkimuksen toiminnalliselle tavoitteelle: ympäristökonfliktien selvittelylle.

 

Eksposition tutkimukselliset lähtökohdat tulevat hyvin selville, samoin yhteiskunnalliset tavoitteet, mutta sen sijaan jää epäselväksi, miten tutkimus liittyy nykytaiteeseen ja mikä ylipäänsä on kirjoittajan taidekäsitys. Teksti sisältää lukuisia nykytaiteeseen ja taiteen tutkimukseen liittyviä yhdyssanoja, joita ei määritellä tai jotka määritellään suppeasti: biotaide, keskustelutaide, dialoginen taide, taiteellinen produktio, käsite- ja installaatiotaide, art&sci-produktiot, soveltava kuvataide, taideperustainen tutkimus, taiteellinen tutkimus. Lukijalle ei tule selväksi, miten kirjoittaja ymmärtää näiden käsitteiden keskinäisen suhteen, esimerkiksi biotaiteen suhteen art&sci-produktioihin, soveltavan kuvataiteen suhteen nykytaiteeseen ja taideperustaisen tutkimuksen suhteen taiteelliseen tutkimukseen. Keskeisin käsite, taideperustainen toimintatutkimus, tulee kuitenkin määritellyksi: sen avulla kehitetään “taiteeseen perustuvia menetelmiä ja työtapoja”, löydetään ”ratkaisuja ongelmiin” ja ”malleja tulevaisuusvisioihin”.

 

Taidehankkeen toteutustavaksi on valittu installaatio. Tekijä selvittää havainnollisesti installaatioilleen asettamansa tavoitteet: särkyvyyden ja arvokkuuden kuvaamisen, aktivismin ja poronhoidosta tiedottamisen. Tutkimustuloksina esitellyt installaatiot on valmiiksi ajateltu katsojan puolesta. Jäin kaipaamaan nykytaiteelle ominaista monitulkintaisuutta ja löytämisen iloa. Esimerkiksi perhosta kuvaava installaatio on rakennettu arvokkaista, kauniista ja särkyvistä materiaaleista, mutta perhosen taiteellisena esityksenä se on kuitenkin sangen kaavamainen ja raskas. Sen sijaan Marjamatkat-näyttely ja erityisesti sen yhteydessä järjestetty kokkaustapahtuma toimii erinomaisesti taiteen ja aktivismin välitilassa ja avaa kiinnostavalla tavalla keskustelua marjamaiden käytöstä. Marjankerääjiltä koottu haastatteluaineisto on jaoteltu ja tyypitelty ja kukin marjankerääjätyyppi on saanut oman esineitä ja valokuvia yhdistävän installaationsa. Näin syntynyt informatiivinen installaatio, joka muistuttaa etnografisen museon esillepanoa, on samalla myös hauska ja sopii erinomaisesti esittämiskontekstiinsa: tiedekeskukseen.


Exposition: From 'Highbrow Art' to Participatory Culture – A Potential for Change (21/02/2016) by Barbara Lueneburg
nimetön/anonym/anonymous 20/09/2016 at 13:00

The exposition connects in an appropriate manner to the theme of change, addressing the topics of changing roles and their dynamics in a participatory online art project.

 

The most interesting sections of the exposition are case study passages where the author describes the ”frictions” and ”ruptures” that occurred in the process. These sections touch and highlight some of the essential questions and concerns in collaborative and participatory art making.

 

The role of the artworks in the research project is clearly articulated, as is the chosen

methodological approach. The later case studies could become more substantiated through a deeper reflexion and analysis on the chosen method and the different role functions described in it. 

 

Collaborative art making, with the ethical, practical and political repercussions it causes, is extremely topical. Being in the position of artist/curator/community member, the author has a fascinating firsthand point of view to the events she is describing. The way she positions herself in the different roles of the brought self, situational self and research-based self, makes sense and offers and interesting point of departure.

 

Nevertheless, it would have been interesting to read about the centrally described case studies in more elaborated, deeper dialogue with theory. This way answers to the research question would also have become more substantiated.

 

In the core section of the exposition the author brings up the 1) aesthetic frictions between the author and the community member (mentioned in 3.1.1) and 2) major conflicts within the artistic group (described in 3.2), which both offer themselves as the main findings of the research. The reflection of these accounts, which in itself makes great and fascinating reading, largely stays on a reflexive level of depicting events. How do these accounts reinforce existing theory, and/or how do the findings contradict or question existing theory? How are they forming new theory?

 

For example, it would have been interesting to read a summarizing analysis on how the frictions and conflicts observed relate to the concept of ”multiplier” (in 3.3.), not only in the case of community members who changed their status, but also in relation to the artists who felt unease and discomfort when they felt unable to be as participatory as the artwork would have demanded (3.2.) - why was the role function of ”multiplier” a threat to them?

 

In addition, some of the exposition comes across like it is in the form of process writing, as notes of things to remember. This results in a feeling that the text is too long and lacking structural coherence.

 

The theme is very topical and the case studies are interesting and strong personal accounts and that offer valuable insight into the process.

 

The exposition appears to call for an ”umbrella layer” of analysis that brings all the accounts, case studies and personal, reflexive accounts together. It appears as if the chosen theoretical references are referred to as a means to justify the artwork and choices made in it, rather than as tools for dialogue, where the observations made would be juxtaposed with the theory to formulate new theory that resonates with the findings, making results grow out of analytically orchestrated conflicts.


Exposition: Nietzsche 5 : The Fragmentary (01/01/2015) by Michael Schwab et al.
nimetön/anonym/anonymous 05/02/2016 at 09:59

The research exposition “Nietzsche 5 The Fragmentary” addresses an interesting topic: the relations between musical composition and philosophical thinking in Nietzsche's life and work. The exposition's mode of approach is challenging: it presents a dynamic mixture of musical performances and theoretical reflections. Methodically, it attempts to draw from Nietzsche's notion of the fragmentary: it does not organize its elements around a clearly defined interpretive centre but rather offers them in an open form so as to allow the possibility of various readings. Linking the idea of the fragmentary to the concept of the untimely, the exposition sets as its goal to open productive perspectives on artistic research, especially concerning relevant epistemological and methodical models.

 

The visual structure of the exposition makes navigation somewhat difficult: in order to move, one must simultaneously be attentive to both top-to-bottom and left-to-right directions. This seems to be the authors' deliberate choice, but its makes it laborious for the user both to find one's way to new elements as well as to find one's way back to already watched ones.

 

The musical recordings situated on the left side of the page are reached easily, as well as their commentary. Listening experience is as good as it can be on a PC, but watching video recordings of talking heads is less enjoyable. The biggest problem in navigation concerns the reading of theoretical texts, which are difficult to access in any reasonable or even creative order. Again, this seems to the authors' choice and part of the rule of the game. However, since the texts passages do not have the literary quality of fragments, but rather present small pieces of more or less academic discourse, the overall impression is scattered.

 

The immediate experience of the theoretical part of the exposition resembles more an encounter with a research plan than with an accomplished research. Although the exposition is presented as part of a work in progress, linked to previous and still forthcoming events, it gives the impression that especially the theoretical part of the research work is in some respects unfinished, and that the attempted goals have not been reached.

 

The research exposition seems at first sight interesting and promising, as it addresses a topic often neglected in academic research in an experimental way, utilizing the potentials of rich media publication, and as it sets itself challenging goals with respect to urgent questions of artistic research. However, a closer look gives rise to various critical questions and comments, especially as the epistemological and methodical models to be gained from the approach remain in many respects unclear.

 

Methodically, the approach to Nietzsche seems vague. There is no real consideration of Nietzsche's text, its ways of developing the questions of music, art and science, or its rhetorical, metaphorical and musical qualities. Instead, the exposition proceeds by offering short quotations from Nietzsche and his interpreters, without sufficiently considering their different contexts (theoretical, literary, personal etc.) and without elaborating the links between those quotations. This is clearly an academic requirement, and one could contest its value in artistic research context; however, the reflections presented in the research exposition deliberately adopt an academic approach with references, arguments, conceptual developments etc., and the text does not show any significant non-academic (literary, performative or other) qualities.

 

Consequently, the seemingly academic discourse is affected by unclear argumentation and reading that is not always as rigorous as one would expect from an academic point of view. In fact, one would like to ask whether it would be more appropriate, with respect to the explicit aims of the exposition, to be able to read more about the authors' own developments of Nietzschean ideas than to be referred to other, absent or scarcely presented sources?

 

As an example, I would like to take up the use of the “fragmentary”, the central notion of the research exposition. The exposition presents as its goal to “render the notion of the fragmentary productive for the wider context of artistic research”. Connecting the fragmentary with the notion of the “untimely”, the exposition aims to address critically the instrumental character of research as well as the emphasis on contemporaneity in artistic practices. In such a way the exposition attempts to provide both “perspectives into artistic epistemologies” and a methodology for the present research.

The notion of the fragmentary is presented by referring to Blanchot and Lacoue-Labarthe&Nancy. Since Nietzsche’s name appears in the main title, it is a bit disappointing that the text does not discuss Nietzsche's own ways of developing or practising the fragmentary (for example, there is no consideration of Nietzsche's poems, his perhaps most “musical” fragments.), but is content to offer a lot of quotations from various interpreters. It also remains unclear to the reader, why so much space is given to the discussion of the historical background. The exposition touches upon many interesting but also most challenging topics without really engaging in them, and the reader wonders how these briefly evoked topics can be connected in a way which serves the explicit research tasks of the exposition: “artistic epistemologies”, artistic research “methodologies” and the critique of “instrumentality” in research?

 

At the same time, the general mode of approach leads to ignore some simple and basic questions which would be relevant for the wider use of the idea of the fragmentary. It remains unclear for the reader, how “fragmentary” writing is or could be practised (by Nietzsche or by us) and how it might affect the possibilities of thought by changing the relations between art and science or practice and theory. It also remains unclear what it means to extend the literary notion of the fragmentary to include non-literary media and the whole field of rich media publication.

 

These may again seem to be academic comments and not wholly relevant for a text presented in the context of artistic research, especially if it itself follows the methodical principle of the fragmentary. However, the aforementioned problems seem to have decisive practical consequences for the very realization of the research. In this exposition, the notion of the fragmentary runs the risk of being nothing but a name for scattered presentation, which has very little to do with the idea of the fragment in the Nietzschean (or the Early Romantic) sense.

 

Although the research exposition Fragment 5 presents an interesting and enjoyable mixture of musical pieces and their commentary together with historical material, and although its research questions are challenging and urgent, the exposition remains methodologically rather vague and does not reach its explicit aims.

 

Reviewer 1

 


Exposition: Miksi minun piti kirjoittaa juuri ruusuista? Autoritaarisuus, autenttisuus ja autoetnografisuus kirjoittamisessa (11/02/2015) by Johanna Pentikäinen
nimetön/anonym/anonymous 01/07/2015 at 17:29

Ekspositio on erittäin kiinnostava keskustelunavaus kirjoittamisen pedagogiikkaan ja ylipäätään kirjoittamisen teoriaan ja tutkimukseen. Eksposition argumentointi kirjoittamisesta jonakin, joka ei ole niinkään tai pelkästään hallittavissa oleva vallitsevan paradigman mukainen menetelmällinen prosessi, vaan kirjoittajan itsen lävitse tapahtuvaa toimintaa on merkittävä ja tärkeä.

 

Pentikäisen näkemys nostaa esiin vähemmän korostettuja vaikkakaan ei aivan uusia tekstin tuottamisen ulottuvuuksia. Ns. autoritaarisen tekstin tuottamisen prosessin sijaan Pentikäinen korostaa sellaista lähestymistapaa kirjoittamiseen, jossa tekstin merkitysten rakentuminen ja välittyminen ymmärretään tekijän kokemuksen lävitse siilautuvina ja tämän ”äänen” varaan kutoutuvina sekä näiden tekijyyden heterogeenisten positioiden tuottamina. Eksposition päättävä lause paljastaa sen keskeisen väitteen: ”Kirjoittamisessakin autenttisuuden tutkimisen tulisi olla ensisijaista.”

 

Aihe ja lähestymistapa ovat relevantteja taiteellisen tutkimuksen kannalta. Kirjoittamista pyritään ymmärtämään luovana ja kokemuksellisena toimintana oli sitten kyse tutkimuksesta tai kaunokirjallisemman tekstin tuottamisesta. Näkemyksellä soisi olevan vaikutusta myös siihen miten tutkivaa kirjoittamista ymmärretään taiteellisen tutkimuksen eri konteksteissa mutta myös siihen miten kirjoittamista tarkastellaan yleisemmin sekä tutkimus- että luovan kirjoittamisen opettamisen ja tutkimuksen aloilla.

 

Ekspositio puhuu kahdella äänellä, lähestyy aihettaan kahta reittiä pitkin: tekstissä lomittuvat tieteellisesti luotettava ja aihepiirinsä erittäin hyvin tuntevan tutkijan diskurssi ja henkilökohtaisempi, tai jopa fiktiivisempi, autoetnografinen kertojaääni. Valinta on myös metodinen. Autoetnografisen, jopa tunnustuksellisen tekstin muodossa koetetaan ymmärtää tekstin syntymisen tapahtumaa ns. itsen läpi tapahtuvana toimintana. Tämä teksti on voimakkaan henkilökohtainen mutta ilmentää ja tarkentaa hyvin tutkimusongelmaa. Tutkijanääni taas on korostuneen asiallinen ja avaa ja keskusteluttaa aiheen kannalta relevantteja teoreettisia näkemyksiä kirjoittamiseen ja sen tutkimukseen. Tunnustuksellista tekstiä kohdellaan lopuksi ikään kuin tekstissä kirjoittajasta erillisenä tutkimuskohteena, melkeinpä fiktiivisenä tekstinä, proosatekstinä; se tuottaa nimenomaan tietoa, havaintoja kirjoittamisen prosessiin liittyen.

 

Ekspositio täyttää tieteellisen tekstin kriteerit ja lähestyy myös taiteellisen tutkimuksen rajoja ylittäviä näkökulmia. Pentikäisen teksti perustelee valitsemaansa kaksiäänisen muodon ensisijassa aiheensa ja metodinsa kautta – motiivi kaksiäänisyydelle ei siis ole esimerkiksi pelkästään julkaisukontekstin motivoimaa. Navigointitapa antaa tilaa rauhallisella tavalla molemmille äänille. Olisin kaivannut kuitenkin näiden kahden lähestymistavan väliin enemmän reflektiota, dialogia ja solmuja. Nyt suhde näiden kahden ulottuvuuden välille rakentuu melko varovaisesti, teoreettisen tekstin kierrellessä ja kaarrellessa proosatekstin ympärillä ja ikään kuin vältellen suoraan asiaan menemistä ja sen sijaan useampia mahdollisia teoreettisia näkökulmia sen avaamiin kysymyksiin väläytellen. Siksi teksti jää vielä enemmän keskustelunavaukseksi kuin varsinaiseksi tutkimusartikkeliksi kirjoittamisen kokemuksesta.


Exposition: Collaborative Processes and the Crisis of Attentiveness (12/03/2015) by Hanna Kuusela
nimetön/anonym/anonymous 01/07/2015 at 17:27

Prosessuaalisuuden arvoa käsitellään ekspositiossa filosofis-kriittisesti oivaltavalla tavalla. Käsittely jää tosin taiteellisen ja tieteellisen tutkimuksen väliin tavalla, joka voi altistaa sen kovallekin kritiikille molemmista suunnista.

Taiteella kollektiivisena kirjoittamisena on tekstissä perinteinen rooli tutkimuksen kohteena (vähälle käsittelylle jäävää workshop-kokemusta lukuunottamatta). Kuvat tuovat ekspositioon taiteellista lisäarvoa, mutta niiden yhteispeli tekstin kanssa jää ohueksi. Teksti on tutkimuksellista, joskin tieteellisestä tarkkuudesta tingitään liikaa impressionismin ja vapaan assosioinnin suuntaan. Tarkkojen teoreettisten erottelujen käyttö jää vähäiseksi ja tapausten käsittelyn empiirinen pohjustus turhan huteraksi. Esseistisellä kirjoitustavalla on toisaalta ansioita siinä, miten se vastaa tutkimuskohteen ja –prosessin yhteenkietoutumiseen.

Tutkimus kytkeytyy prosessuaalisuutta juhliviin puheenvuoroihin ja teorioihin (mm. Massumi) ja välittyneisyyttä uudelleenmäärittelevään taidefilosofiaan (Rancière) tavalla, joka voi tuottaa merkittäviäkin oivalluksia taiteellisessa tutkimuksessa. Käytetyn tutkimuksen valintoja perustellaan kuitenkin puutteellisesti. Assosiatiiviset siirtymät filosofisista käsitteistä ('event', 'bare activity') arkikielen sanoihin ja tekijän kokemuksiin tuottavat subjektiivisia ja mielivaltaisia tuloksia.


Tapausten (kävely rannalla, workshop, kirjoittamistapahtuma antikvariaatissa, MKS:n kollektiiviromaani) käsittely on ylimalkaista ja empiirisesti huteraa. Esimerkiksi viimeksi mainitun käyttäminen esimerkkinä prosessuaalisuudesta on kyseenalainen; samoin auki jää Eskelisen Neuromaanin vastaanottoa koskevan kommentin relevanssi tässä yhteydessä. Kokeellista kirjallisuutta käsittelevässä tutkimuksessa monin tavoin jäsennetty proseduurin ja prosessin erottelu olisi syytä ottaa mukaan tapausten käsittelyyn.

Teksti on perinteinen essee, jossa valokuvat ovat mukana lähinnä kuvituksena; ilman sen kummempaa sommittelua tai tarvetta ekspositiomuodon tarjoamalle “navigoinnille”. Teksti on vetävästi kirjoitettu. Erityisesti pisteliäs (“kyyninen”) sävy on piristävä. Lähteet ja viitteet ovat enimmäkseen mukana kuten tieteellisessä artikkelissa, tosin suorat lainaukset ovat välillä liian pitkiä, niiden sulauttamista omaan esitykseen suosittelen aina kun mahdollista.

Tekijä osoittaa hyvin prosessin ja objektin hierarkkisen käsitteellistyksen (mm. Massumi) ongelmat. Hän antaa lähtökohdat sen suosion syiden pohdinnalle - joskin tulkinnassa Craryn pohjalta on vielä ad hoc -luonnetta - ja hierarkian purulle (Rancièren avulla). Tutkimusprosessin ja -kohteen yhteenkietoutumista tekijä pohtii oivaltavasti. Tutkimuskriittinen ja henkilökohtainen rekisteri yhdistyvät hyvin hallitussa esseetyylissä. 

Tutkimusta ei kytketä kollektiivista kirjoittamista koskevaan tutkimukseen riittävästi, mikä näkyy tutkimuksen taustoituksen ohuutena sekä käsitteellisenä epämääräisyytenä tapausten käsittelyssä. 


Tarkempi ote tapausten empiriaan olisi paikallaan ylimalkaisuuden ja spekulatiivisuuden vähentämiseksi.


Exposition: Making Making Matter: Paper as Paradox in Practice-as-Research (30/05/2015) by Katja Hilevaara et al.
nimetön/anonym/anonymous 01/07/2015 at 17:22

The exposition describes and examines the authors’ own artistic process, asking what it means to make the making of work matter as an end in itself. The authors take the act of writing and reading as research through their exploration of the materiality of the paper they read and write on, and question the power of text and the university’s pressure on academics to produce outputs.

 

The aspects of this exposition that are of particular significance are concerned with the collaborative ‘making’ and the dialogue between the two researchers. The making has a clear aim of shedding light on making the making of work matter as an end in itself. Its visual and textual documentation shows the process and also becomes the output of such process.

 

This exposition is truly interesting, but I doubt whether it is artistic research or merely a performance (i.e. artistic practice). Although the exposition demonstrates that it is possible to make the making of work matter as an end in itself, it does not illustrate how the act of writing and reading itself can become research. The methods and outcomes are highly artistic and are not really research-oriented. The conduct of artistic research cannot utilise making as the only method.

 

The problem of scholarly outputs that the authors are exploring can be recognised in the exposition. However, it is questionable if the problem that the authors claim, i.e. no space for the process, for experimentation, in scholarly outputs, is actually true, as artistic research allows experimentation and creative processes to be included as outputs. Although the experimentation and creative processes are intangible, what makes them possible to serve in scholarly research is documentation of such experimentation and processes. With this point, it leads to a question of whether the exposition can be considered artistic research at all, when the fundamental matter is not well understood and the research questions are not clearly stated.

 

The strength of the submission is the idea of making the making of work matter as an end in itself in the research context. Unfortunately, the authors do not quite succeed in transforming such idea into a research project. 

 

The main weakness of this exposition is the authors’ claim that research outputs are tangible. This seems to be a misunderstanding about research in academia. For example, scholarly research in both science and the arts has space for the process and experimentation that allow failure. Failures can be part of research if they are analysed and reflected upon. Outputs in artistic research have been very generous, allowing other forms than written theses. A performance can be a research output too. Although a performance is temporal, what remains is the documentation of it, just like the documented collaborative ‘making’ (paper ripping) in this exposition. So why arguing for intangibility while what you are doing it to make the intangible tangible. 


Exposition: We Can Work It Out - Calibration as Artistic Method (19/03/2015) by Anna Einarsson
nimetön/anonym/anonymous 01/07/2015 at 17:20

The exposition gives a good overview of the writer’s experiences and skills in developing an artwork through a workshop-based approach. The exposition deals with the importance of workshop practices in the formation of the artwork, so the set-up and typification of outcomes are grounded in practice.

 

The writer’s voice is present in the exposition, it has a strong point-of-view. The classification of the workshop outcomes and the concept of calibration are formulated in an interesting manner as practical thought patterns that give structure to the artistic process in general.

 

The writer’s point of view in the middle of the process is fascinating, but I was missing a more detailed depiction of the decision making process. There are some examples, but nevertheless, I was still left wondering what was specifically important in those dialogues, exercises, etc, where artistic decision making occurred? What types of knowledge production did these situations entail? How did artistic decisions come about, for example, how were decisions based on group exercises different from decisions that resulted from embodied experiences and tacit knowledge?

 

A more detailed analysis of the workshop images might help. In particular image 3 teases my mind: What was the purpose of these drawings, what kind of ideas did they produce into the process? The text remains to a large part on a descriptive level, and I could not identify a clear research question.

 

I was also missing connections and links to current debate in the field of artistic research: How do the writer’s experiences resonate with existing literature and other documented research findings regarding workshop processes? The observations as such are valid, but dialogue with other research would substantiate the findings. In this version of the text there are only a few references to outside sources. For example, Barrett & Bolt’s ”Carnal Knowledge: Towards a 'New Materialism' Through the Arts” and ”Practice as Research: Approaches to Creative Arts Enquiry” might be helpful and these two books might also aid in pointing out other relevant sources.

 

On another note, the writer uses the treacherous concept of interactivity in several places without really defining what is meant by it here. A reference to DavidSaltz’s typification is made, but in fact the top-level distinction between staged vs participatory interaction unfortunately only opens up more questions. Useful references might include Steve Dixon’s ”Digital Performance: A History of New Media in Theater, Dance, Performance Art, and Installation” as well as Broadhurst & Machon’s ”Performance and Technology: Practices of Virtual Embodiment and Interactivity”.

 

The navigation of the exposition is clear and logical. The text is mainly easy to read, although some sentences are a bit heavy to follow, structural simplification would benefit the message. All in all, a more analytical ”helicopter view”, framing the exposition with a strong research question and anchoring it with detailed references, would raise the exposition’s value and relevance.


Exposition: Tactile Resonance in Art (02/02/2014) by Arild Berg
nimetön/anonym/anonymous 13/10/2014 at 15:25

The article by Arild Berg is solidly anchored into a discussion about contemporary art and a conceptual aspect of craft and traditional techniques in the field of contemporary art. The author is well informed about recent research and discussion about art-based research. He has an interesting approach to public art and includes people, organizations and political plans in public spaces. His perspective on artist work is participatory and he sees a work of art as communicative phenomena in hospital environment. Artist is not alone, but works in collaborations with his public.

 

There is an interesting connection between materiality and conceptualization throughout the article. The author has a wide view on material-based art and makes a connection between art and research in a natural way speaking out from an artist perspective. The submission is interesting and opens relatively new insights into concept of public art in nursing environment. Art works in Berg’s case study function in an interesting area of borderline between being art objects, instruments for interaction, representatives for material-based art and / or examples of applied visual art in the context of nursing environment.


Exposition: Tactile Resonance in Art (02/02/2014) by Arild Berg
nimetön/anonym/anonymous 13/10/2014 at 15:18

The aim of the exposition – creating new spaces for communication through participatory art processes with staff and patients – is extremely interesting. Materiality has particular significance in the care context, especially in the lives of people with cognitive decline or difficulties in communication. The artwork presented in the exposition has great potential in various artistic, practical and theoretical contexts.

This exposition is deeply rooted in artistic practice. Possibilities provided by Research Catalogue to present high quality artwork as photographs and videos are well exploited in the exposition. Based on the material provided in the exposition, the process of co-creation with staff and patients, as well as the outcomes of the artistic work are of high quality.

The exposition discusses and reflects materiality in a participatory artistic process in a way that expands current academic discourses within the artistic research community, cultural gerontology and medical sociology.

The work also has wider significance as it invites people who often are excluded from the society to take part in social activities. In my experience, there is an urgent need for new methods for facilitating communication in the context of care. This kind of artwork and research has great potential in enhancing agency and wellbeing of people in need of care.

When working with people in need of care one has to be especially careful with ethical issues. In this case, the author does not provide any visual material that would present the people taking part in the participatory art process. I see this choice as ethically biased: a safe way to deal with anonymity issues, but diminishing possibilities of the participants for agency. In the future projects and expositions, I encourage making the voice of patients and carers more active.


Exposition: KÄYTÄNNÖLLINEN UTOPIA (12/07/2014) by Mäki Teemu
nimetön/anonym/anonymous 13/10/2014 at 13:53

Taiteen tekeminen on merkittävässä roolissa ekspositiossa, mutta en pidä ekspositiota tutkimuksena. Ekspositio on enemmän julistusteksti tai uskontunnustus kuin tutkimusteksti. Aihe voisi tietysti olla tutkimuksellinen, mutta silloin se vaatisi tutkimuksellisten elementtien eksplikoimista. Varsinaista eksplikoitua menetelmää tms. kun ei ekspositiosta hahmotu. Koska ekspositio on retorisesti vangitseva, joskin paikoin voi herättää voimakkuuden vuoksi torjuntaa, uskon, että se kiinnostaa laajasti. Taiteen merkittävyyden julistaminen on tärkeää.

 

Mikä on maailman tila? Mikä on taiteen tehtävä? Onko taiteella todellista yhteiskunnallista merkitystä? Millaista on? Mitä on tehtävä? Nämä ovat tutkimuskysymyksiksi liian laajoja, ennemminkin ne ovat pohdinnan liikkeelle laukaisevia kysymyksiä kuin rajattuja tutkimuskysymyksiä. Koska tekstin aihe on utopia, ongelmaksi nousee se, että kirjoittaja ei huomioi lainkaan utopian käsitteen ulottuvuuksia, kuten sitä, että niitä löytyy ns. sosiaaliutopioita ja utooppista impulssia, mistä nähdäkseni tekijän tekstissä on kysymys. Lisätietoa kyllä löytyisi: esim. Fredric Jamesonin Archaeologies of Future, Mikko Lahtisen toimittama Matkoja utopiaan jne. Utopian käsitteeseen liittyy se, että se on ennemminkin liikkeelle laukaiseva voima kuin jokin joka voidaan toteuttaa. Toteutettava utopia on siis käsitteellinen paradoksi. Kirjoittaja voisi pohtia näitä ulottuvuuksia, mikäli haluaa pitäytyä otsikossa. Aihe on kuitenkin kontekstoitu kirjoittajan omaan taiteelliseen tuotantoon ja muuhun teosmateriaaliin vakuuttavasti. Ja huolimatta kärjistyksistä, ajoittaisesta epäherkkyydestä ja yksinkertaistuksista, kirjoittaja käsittelee vastakkainasetteluja myös moniulotteisemmin, kuten estetismin ja poliittisen taiteen osalta ja siirtyessään Kuparisen ja Kirkkopellon esimerkkeihin.

 

Ns. tieteellisen tekstin arviointikriteerit ovat tässä tapauksessa ongelmallisia, koska teksti on mielipidekirjoitus, eikä siihen ole ehkä mielekästä soveltaa em. kriteerejä. Toisaalta Ruukku on taiteellisen tutkimuksen julkaisu. Onko tämä sitten enemmän taiteellisen tutkimuksen ongelma kuin yksittäisen artikkelin?

 

Uutta tietoa teksti ei juuri tarjoa, mutta antaumuksella esitettyä taiteen merkityksellisyyden julistusta kylläkin. Osa on tuttua jo tekijän aiemmasta kirjallisesta ja kuvallisesta tuotannosta, onhan tekijä julkaissut samannimisen artikkelin Ilman Lenin-setää –pamfletissa muutama vuosi sitten. Siksi onkin syytä miettiä, onko mieltä julkaista samannimistä ja pääasiassa samansisältöistä artikkelia Ruukussa. Materiaalin laajuus ja kulku kirjoituksen rinnalla tekevät lukemisesta hieman haasteellisen, vaikka materiaalin havainnollistavuus onkin vahvuus. Tämä voi olla myös ikäkysymys, ehkä jotkut varttuneemmat lukisivat mieluummin paperista tai ilman sinne sun tänne sinkoilevaa navigointia.

Ekspositio kytkeytyy numeron teemaan kiinteästi, sillä siinä havainnollistetaan käsiteltävänä olevaa asiaa konkreettisin taideteosesimerkein ja myös tekstissä puhutaan ruumiillisuuden merkityksestä.


Eksposition parasta antia on taideteosesimerkkien laajuus eli ne eivät edusta pelkästään kuvataidetta vaan myös esitystaiteita. Tekstin vahvuus on sen retorisessa tehossa, mutta samalla se voi olla heikkous, sillä karkeat yksinkertaistukset siitä mitä pitää tehdä ja mitä asioita ja miten ratkaista (jotka luvalla sanoen muistuttavat välillä Monty Python -sketsiä This is how to do it, jossa opetellaan halkaisemaan atomi ja kertomaan kuinka mustat ja valkoiset voivat elää sovussa keskenään) eivät ole välttämättä uskottavia ja jäävät lopulta etäälle taiteellisen tekemisen konkretiasta.

 

Onko taiteella todellista yhteiskunnallista merkitystä? -kysymyksen alla kirjoittajan pohdiskelu on kiinnostavaa ja antina on tärkeä puheenvuoro. Hyvänä lisänä voisi toimia kirjoittajan näkemykset siitä, miten hän suhtautuu erilaisiin viime vuosina nousseisiin hankkeisiin antaa taiteelle merkitystä osana työyhteisöjä eli ns. hyvinvointia taiteesta –toiminta, koska sen piirissä toimivat henkilöt pitävät toimintansa tuloksena taiteen yhteiskunnallista merkitystä.


Exposition: What calls for thinking? (04/12/2013) by Mika Elo
nimetön/anonym/anonymous 29/09/2014 at 08:58

German is my mother tongue, but I speak no Finnish, what I find a bit problematic for my review. "It should be clear by now that translation plays a central role in this setting." (in the Conversation weave). Meaning: I cannot judge on an essential part of the exposition, since I cannot follow e.g. the words in the video in their relation to the images. And I cannot review the quality of the Finnish translation of Heidegger.

 

It is clear to me, that the author's contribution addresses -in my opinion- THE theme of the Ruukku issue, since he is relating the question of translating language in the triangle of Finnish-English-German (the author speaks all three languages) with the issue of translation within the range of all media in Artistic Research, especially sound, video and text. In both aspects he insists rightly on the materiality of language, using amongst other things the simple and very effective notation of [...]

 

Translation, some people say, is like a kiss through a handkerchief. I like the kiss of this essay. It is gentle, sensible, highly reflective. It gives thinking time, by progressing slowly. And it gives thinking different opportunities by using different weaves and media. Therefore it overcomes the simple model of art and its explanation. I would say, in this essay we follow an aesthetic thinker on his path (which might be called art or science, who cares).

 

It is an investigation of the basic aspect, that has been discussed in the last years of Artistic Research, thinking itself. And here not by asking Heidegger's question of "What is called thinking", but by the shifted question of "What calls for thinking?". This shift is an highly important shift from academic efforts of definition towards the artistic interest in processes and practices.

 

My favorite scene in the video – the fish – is related (maybe translated?) to my favorite and the most poetic formulation in the conversation: "Deutsch unter Wasser": Not that language is the water, but the language itself is underwater. This triggers with me an oscillation of thinking and overcomes in my opinion the sometimes too simple notion of words as material. And by the fish pumping the water through his mouth, but keeping silent, the connection of language and water still remains unsolved.

 

In my opinion the whole essay has a fair and diligent use of media, even though the wording seems to be better developed than the filming. In my opinion the video walks the edge between being too semantic and than too much an illustration of the written and spoken words on the one hand, and being too moody, too superficial, too associative, i.e. personal on the other hand. But I must confess, I find –except for the fish-scene, which is really extraordinary– a lot of the scenes either very direct or a bit too atmospheric. This might be an unsolvable problem, since the backbone of the video, which gives its pace, is the speaking of Heidegger's words. But – and again, I am more guessing than proving, because I don't speak Finnish and cannot connect the words directly and synchronous with the images – for me there is something missing, that I expect from art: I hope that seeing the video would destabilize me or provide a form of discomfort or something sublime or whatsoever. I think the filming, the speaking and the editing are well done, but a bit too nice for my taste.

 

I think, this exposition is of high quality in the field of Artistic Research. It demonstrates an interesting way of different parallel paths of thought on the question of what calls for thinking? It is highly reflective on the use of its media, also dealing with all of them in a trained way. In my opinion the scholarly and literary aspect is stronger than the visual. But since the balance simply by the number of weaves expresses a favour towards a more academic way of research, I am fine with it.




i have forgotten my password
join the research catalogue
Portals The research catalogue serves:
Journal for Artistic Research
a peer-reviewed international journal for all art disciplines
KC Research Portal
Research Portal of the Royal Conservatoire, The Hague
Norwegian Artistic Research Programme
The portal of the Norwegian Artistic Research Programme
Ruukku
Taiteellisen tutkimuksen kausijulkaisu / Studies in Artistic Research
University of Applied Arts Vienna
RC portal of the University of Applied Arts Vienna
Journal of Sonic Studies
A peer-reviewed, international journal on sound studies and auditory culture
Academy of Creative and Performing Arts
Portal of the Academy of Creative and Performing Arts, Leiden University
SHAPE - Artistic Research and Institutional Impact
SHAPE aims to describe the impact of artistic research within specific frameworks.
Faculty of Fine Art, Music and Design, University of Bergen
Portal of Faculty of Fine Art, Music and Design
Polifonia
Polifonia
Codarts
Portal of Codarts, University of the Arts, Rotterdam
Stockholm University of the Arts
Stockholm University of the Arts (Uniarts) provides education and conducts research in the fields of choreography, film & media, opera and performing arts.
University of the Arts Helsinki
University of the Arts Helsinki was launched in 2013 upon the merging of the Finnish Academy of Fine Arts, Sibelius Academy, and Theatre Academy Helsinki.
Norwegian Academy of Music
A leading artistic and academic university college with over 600 students