Exposition

Making Making Matter: Paper as Paradox in Practice-as-Research (2015)

Katja Hilevaara, Emily Orley

About this exposition

en
In this exposition we articulate and question our own artistic working process and aesthetic, while exploring how we can make the making of work matter as much as the documents that are made afterwards. We use the remnants of the making of a performance, which began as a dialogue, to make a new performance, with images and words which we take apart and put back together. The act of talking is transcribed, then transformed then transcribed again to be reflected upon now. By exploring the materiality of the paper we read and write on, and examining how it is made, we question the hegemony of text and the pressure we are all under in the Academy to produce evermore outputs. We investigate the complex relationship between practice and research and question whether we can make and think, create and theorise, do and write about doing, without devaluing one and prioritising the other. As practitioner-researchers, we have been collaborating for the last eight years to produce a series of short performance installations called Brief Encounters (or The Breaking of Images). Drawing inspiration from makers and thinkers alike (from Francis Alÿs to Brian Massumi, from the Gutai Group to Rebecca Schneider), we have presented work around the UK, Finland and in the Netherlands. We have tended to prepare our work at length, engaging with the places in which we find ourselves, only to perform it for a few minutes before removing (or attempting to remove) all traces of it. By removing (nearly) all traces of it, we lose evidence of our process. The making that happened in the performance, it seems, matters no more. We are interested in thinking about how we might make it matter still without compromising what was made in the first place, without devaluing the act of performance. So we set out to ask here: how can we celebrate the making while thinking about how and why the making was made? How can we keep the making and thinking about making critical and creative at the same time?

fi
Tässä artikkelissa havainnollistamme ja reflektoimme oman taiteellisen esitystyömme prosessia ja estetiikkaa kysyen: miten taiteellisen työn tekeminen voisi merkitä yhtä paljon kuin ne dokumentit jotka tehdään jälkeenpäin? Esityksen valmistelu, joka alkoi vuoropuheluna, jätti jälkeensä materiaa, jota edelleen käytämme tehdäksemme uuden esityksen – tällä kertaa kuvien ja sanojen kanssa, jotka puramme ja taas kokoamme. Vuoropuhelu on kirjoitettu, sitten muutettu, ja sitten taas kirjoitettu, jotta voimme tarkastella sitä tässä ja nyt. Emme siis vain kirjoita tutkimuksesta vaan näytämme kuinka itse kirjoittaminen (ja tuon kirjoitetun tekstin lukeminen) muodostuu tutkimukseksi. Tarkastelemalla paperin materiaalisuutta – paperin, jolle kirjoitamme ja jolta luemme – ja erittelemällä kuinka se on valmistettu, voimme kyseenalaistaa tekstin hegemonian ja paineet, jotka akatemia asettaa tutkijoille vaatimalla jatkuvasti lisää julkaisuja. Käsittelemme taiteellisen työn tekemisen ja tutkimuksen välistä monitahoista suhdetta ja kysymme: voimmeko luoda ja ajatella, toimia ja teoretisoida, tehdä ja kirjoittaa tekemisestä vähentämättä yhden aktiviteetin arvoa toista priorisoimalla? Olemme työskennelleet yhdessä viimeiset kahdeksan vuotta ja tehneet performanssi-installaatiosarjan Brief Encounters (or The Breaking of Images), jonka osia on esitetty Britanniassa, Suomessa ja Hollannissa. Ammennamme inspiraatiomme tasavertaisesti tekijöiltä ja ajattelijoilta Francis Alÿsista Brian Massumiin ja Gutai-ryhmästä Rebecca Schneideriin. Valmistelemme esityksemme huolellisesti viettämällä pitkiä aikoja paikoissa joista itsemme löydämme, esiintyäksemme sitten vain muutaman minuutin ajan ennen kuin hävitämme (tai ainakin koetamme hävittää) kaikki esityksen jäljet. Jäljet (melkein) hävittämällä kadotamme samalla todistusaineiston. Tekeminen joka tapahtui esityksessä, ei näytä enää merkitsevän mitään. Meitä kiinnostaa kuitenkin pohtia, kuinka tekeminen saadaan merkitsemään tinkimättä jo tehdyn teon arvosta, tekemättä myönnytyksiä itse esityksen tärkeydestä. Niinpä kysymme tässä artikkelissa: miten voimme kunnioittaa taiteellisen tekemisen tekoa samaan aikaan pohtien kuinka ja miksi teko tehtiin? Kuinka siis pitää tekeminen ja tekemisen pohtiminen samanaikaisesti kriittisenä ja luovana?
typeresearch exposition
date30/05/2015
published02/07/2015
last modified02/07/2015
statuspublished
share statusprivate
licenseAll rights reserved
urlhttps://www.researchcatalogue.net/view/155913/155914
doihttps://doi.org/10.22501/ruu.155913
published inRUUKKU - Studies in Artistic Research
portal issue4. Process in Artistic Research
connected toRUUKKU - Studies in Artistic Research


Simple Media

id name copyright license
156008 MMMfilmstrip16 Emily Orley & Katja Hilevaara All rights reserved
156006 Page 16 Emily Orley & Katja Hilevaara All rights reserved
156004 MMMfilmstrip15 Emily Orley & Katja Hilevaara All rights reserved
156002 Page 15 Emily Orley & Katja Hilevaara All rights reserved
156000 Page 15 Emily Orley & Katja Hilevaara All rights reserved
155998 MMMfilmstrip14 Emily Orley & Katja Hilevaara All rights reserved
155996 Page 14 Emily Orley & Katja Hilevaara All rights reserved
155994 MMMfilmstrip13 Emily Orley & Katja Hilevaara All rights reserved
155992 Page 13 Emily Orley & Katja Hilevaara All rights reserved
155987 MMMfilmstrip12 Emily Orley & Katja Hilevaara All rights reserved
155984 Page 12 Emily Orley & Katja Hilevaara All rights reserved
155982 MMMfilmstrip11 Emily Orley & Katja Hilevaara All rights reserved
155980 Page 11 Emily Orley & Katja Hilevaara All rights reserved
155978 MMMfilmstrip10 Emily Orley & Katja Hilevaara All rights reserved
155976 Page 10 Emily Orley & Katja Hilevaara All rights reserved
155974 MMMfilmstrip9 Emily Orley & Katja Hilevaara All rights reserved
155972 Page 9 Emily Orley & Katja Hilevaara All rights reserved
155970 MMMfilmstrip8 Emily Orley & Katja Hilevaara All rights reserved
155966 Page 8 Emily Orley & Katja Hilevaara All rights reserved
155964 MMMfilmstrip7 Emily Orley & Katja Hilevaara All rights reserved
155962 Page 7 Emily Orley & Katja Hilevaara All rights reserved
155960 MMMfilmstrip6 Emily Orley & Katja Hilevaara All rights reserved
155958 Page 6 Emily Orley & Katja Hilevaara All rights reserved
155956 MMMfilmstrip5 Emily Orley & Katja Hilevaara All rights reserved
155950 Page 5 Emily Orley & Katja Hilevaara All rights reserved
155946 MMMfilmstrip4 Emily Orley & Katja Hilevaara All rights reserved
155942 Page 4 Emily Orley & Katja Hilevaara All rights reserved
155939 MMMfilmstrip3 Emily Orley & Katja Hilevaara All rights reserved
155931 Page 3 Emily Orley & Katja Hilevaara All rights reserved
155929 MMMfilmstrip2 Emily Orley & Katja Hilevaara All rights reserved
155926 Page 2 Emily Orley & Katja Hilevaara All rights reserved
155919 MMMfilmstrip1 Emily Orley & Katja Hilevaara All rights reserved
155917 Page 1 Emily Orley & Katja Hilevaara All rights reserved

RUUKKU portal comments: 2
01/07/2015 at 17:22

Ekspositiossaan tekijät, Katja Hilevaara ja Emily Orley, tarkastelevat sitä, miten taiteen tekeminen ja tarkemmin performanssi voivat olla merkityksellisiä ilman, että tekemisestä jää materiaalista lopputulosta eli ”teosta”. Tekijät haluavat osoittaa, että prosessi todellakin voi muodostua tutkimuksen mediumiksi. Tässä mielessä ekspositio vastaa prosessin teemaan osuvasti. Osoittamalla prosessin mahdollisuuksia taiteen teossa ja taiteellisessa tutkimuksessa tekijät tuottavat metatason pohdintaa taiteellisen tutkimuksen menetelmistä.

 

Ekspositiossa on kiinnostavaa erityisesti se, miten tekijät käsittelevät jo pitkään, ainakin 1960-luvulta asti, kyseenalaistettua ajatusta taideteosten ja -projektien teosmaisuudesta. Ekspositio pyrkii kritisoimaan taiteellisen tutkimuksen ympärille rakennettuja institutionaalisia kehikkoja. Hilevaaran ja Orleyn mukaan nykyisin odotetaan, että taiteellisesta tutkimuksesta ja taiteenteosta syntyy valmiita tutkimustuotteita. Niitä ilmentävät heidän mukaansa etenkin paperi ja kirjoitus. Hilevaaran ja Orleyn projektissa sanat ja teot joutuvat vastakkain. He tarkastelevat mahdollisuutta luoda eräänlainen ”teokseton teos”, josta postmodernit filosofit, esimerkiksi Giorgio Agamben ja Jean-Luc Nancy, ovat puhuneet.

 

Tekijöiden kritiikki kohdistuu erityisesti yliopistomaailman vaatimukseen siitä, että edetäkseen urallaan tutkijoiden ja taiteilijoiden on annettava työstään jatkuvia näyttöjä tutkimustuloksia julkaisemalla. Luovuus ja vapaa, tuottamaton tekeminen ovat kirjoittajien mukaan nykyisin asioita, joita ei arvosteta, ellei niistä synny tietoa tuottavien instituutioiden hyväksymää näkyvää tulosta. Heidän väitteensä tuntuu olevan, että institutionaalisesti tutkimus- ja taideprojektien tulosten muoto ratkaisee niiden pätevyyden.

 

Tutkimustulosten metaforisen ja käytännöllisen hahmon antaa Hilevaaran ja Orleyn videoperformanssissa paperi, jota he silppuavat. Paperin repiminen on kuin minkä tahansa työn tulosten merkitystä kyseenalaistava teko. Prosessin, katoavuuden ja tekemisen merkitystä koskeva väite siis syntyy ja häviää samanaikaisesti kun tekemisen prosessimaisuus tulee näkyväksi. Paradoksaalisesti paperin repimisen teosta seuraa materiaalisia tuloksia: performanssi, video, dokumentaatio ja taiteellista tutkimusta edustava julkaisu – eli uutta ”paperia” ja uusi teos.

 

Ekspositio noudattaa taiteellisen tutkimuksen konventioita sikäli, että siihen kuuluvat teoriaosuus ja taideteoksen osuus, josta puolestaan tekijät esittävät videodokumentaation ja vuoropuhelun. Teoreettisessa johdannossa kirjoittajat viittaavat nykyisen prosessifilosofian ja uusmaterialismin tunnettuihin nimiin, erityisesti Rebecca Schneideriin, Brian Massumiin ja Jane Bennettiin. Varsinkin performanssin dokumentaatiossa tulee esiin myös Dwight Conquergoodin ajattelu. Edellisten teoreetikkojen taustaoletus on se, että oleminen ei ”ole”, vaan se on lakkaamatonta tulemista joksikin, toisin sanoen prosessi. Taideteoksen prosessimaisuus voi vuorostaan tavoittaa näkökulmia tämänkaltaiseen olemisen käsitykseen.

 

Hilevaara ja Orley esittelevät teoria-aineistonsa lyhyesti ja tiiviisti, mutta eivät ryhdy tekstissä varsinaiseen vuoropuheluun sen kanssa. Performanssi puolestaan panee toteen teoreettisen aineiston väittämiä. Performanssin oheen kirjattu teksti sisältää pohdintaa, jota paperin repiminen on synnyttänyt tekijöissä. Mitkä todellisuuden muodot ovat todellisempia, tekemiseen liittyvät aistiminen ja tunteminen, vai objektit: teosmaiset, kirjatut, tilastointikelpoiset suoritukset? Millainen painoarvo on kirjoitetulla sanalla? Onko tietoa olemassa vain, jos se esiintyy paperilla? Näitä kysymyksiä olisi voinut vielä kehitelläkin – vaikka tekijöiden tavoite ehkä onkin se, että mahdolliset vastaukset syntyvät prosessin tapaan lukijoiden mielessä.

 

Tärkeä kysymys, johon tekijät eivät ota kantaa suoraan, on sanan ”making” merkitys. Mikä kaikki kuuluu maailmassa ”tekemisen” piiriin, mikä taas ei kuulu, jos oletetaan, että oleminen on prosessin kaltaista? Miten tämä kysymys voisi heijastua tutkimukseen filosofisesti tai arkikokemuksen tasolla?

 

Ekspositiossa esiteltävä performanssi ja teksti ovat eräänlaisia metateoksia, jotka koskevat taiteellisen tutkimuksen menetelmiä. Siksi arvioin, että ekspositio kiinnostaa useiden eri alojen lukijoita – eniten ehkä performanssista ja kuvataiteesta kiinnostuneita.

 

Ekspositiossa tekeminen ja teoria kytkeytyvät yhteen, ja prosessin teema tulee esille lyhyehkössä teoreettisessa johdannossa. Siinä on mainittu olennaisia prosessin ajattelijoita ja siteerattu heitä muun muassa suoria lainauksia käyttämällä. Ajattelijoihin voisi ottaa myös laajemmin kantaa. Projektin perusajatus kytkeytyy nähdäkseni melko suoraan myös filosofi Jacques Derridan käsitykseen siitä, että kaikkien merkitysten lähtökohta ovat erilaiset kulttuurin tuottamat kokonaisuudet, joille Derridan nimiä ovat ”teksti” ja ”kirjoitus”.

 

Performanssiosuus on hyvin mietitty ja tuo esiin tekemisen ja teoksen jännitteen. Performanssi voisi kuitenkin olla kokonaisproblematiikkaan nähden hieman pidemmällekin viety. Dokumentaation esittämässä muodossa se on kyllä selkeä ja tehokas, ja poliittinen sisältö käy ilmi. Tekijät mainitsevat teoksensa esikuvaksi Francis Alÿsin performanssin Paradox of Praxis 1, jota voisi pohtia: mitä se tuottaa näkyväksi? Näin myös Hilevaaran ja Orleyn taiteellis-tutkimuksellinen panos kävisi lukijalle ilmeisemmäksi.

nimetön/anonym/anonymous 01/07/2015 at 17:22

The exposition describes and examines the authors’ own artistic process, asking what it means to make the making of work matter as an end in itself. The authors take the act of writing and reading as research through their exploration of the materiality of the paper they read and write on, and question the power of text and the university’s pressure on academics to produce outputs.

 

The aspects of this exposition that are of particular significance are concerned with the collaborative ‘making’ and the dialogue between the two researchers. The making has a clear aim of shedding light on making the making of work matter as an end in itself. Its visual and textual documentation shows the process and also becomes the output of such process.

 

This exposition is truly interesting, but I doubt whether it is artistic research or merely a performance (i.e. artistic practice). Although the exposition demonstrates that it is possible to make the making of work matter as an end in itself, it does not illustrate how the act of writing and reading itself can become research. The methods and outcomes are highly artistic and are not really research-oriented. The conduct of artistic research cannot utilise making as the only method.

 

The problem of scholarly outputs that the authors are exploring can be recognised in the exposition. However, it is questionable if the problem that the authors claim, i.e. no space for the process, for experimentation, in scholarly outputs, is actually true, as artistic research allows experimentation and creative processes to be included as outputs. Although the experimentation and creative processes are intangible, what makes them possible to serve in scholarly research is documentation of such experimentation and processes. With this point, it leads to a question of whether the exposition can be considered artistic research at all, when the fundamental matter is not well understood and the research questions are not clearly stated.

 

The strength of the submission is the idea of making the making of work matter as an end in itself in the research context. Unfortunately, the authors do not quite succeed in transforming such idea into a research project. 

 

The main weakness of this exposition is the authors’ claim that research outputs are tangible. This seems to be a misunderstanding about research in academia. For example, scholarly research in both science and the arts has space for the process and experimentation that allow failure. Failures can be part of research if they are analysed and reflected upon. Outputs in artistic research have been very generous, allowing other forms than written theses. A performance can be a research output too. Although a performance is temporal, what remains is the documentation of it, just like the documented collaborative ‘making’ (paper ripping) in this exposition. So why arguing for intangibility while what you are doing it to make the intangible tangible. 

Comments are only available for registered users.