Exposition

Kuulokulmia tšuktšien henkilölauluun – Säveltämällä kuuleminen taiteellisen tutkimuksen menetelmänä / Aspects of hearing the Chukchi Personal Song – Hearing through composing as an artistic research method (last edited: 2024)

Pia Siirala

About this exposition

Tutustuminen koillisen Siperian alkuperäiskansojen musiikkiin on ollut koko musiikillisen ajatteluni käännekohta. Se ei ole ainoastaan vaikuttanut kuulemiseeni vaan myös kyseenalaistanut ymmärrystäni musiikista. Muutos ajattelussani alkoi kenttämatkoilla koilliseen Siperiaan, Sahaliniin, Kamtšatkaan ja Tšukotkaan vuosina 2004–2019, jolloin tutustuin paleosiperialaisten alkuperäiskansojen lauluperinteeseen, musiikkiin, jollaista en koskaan aikaisemmin ollut kuullut, mutta joka outoudestaan huolimatta lumosi minut. Mielenkiintoni herätti erityisesti tšuktšien henkilölaulu, joka kuuluu arktisten alkuperäiskansojen kulttuuriperinteeseen. Siinä musiikki ei ole vain ihmisen aikaansaama tuotos vaan osa hänen identiteettiään. Tohtorintutkintoni Kuulokulmia koillisen Siperian alkuperäiskansojen musiikkiin koostuu viidestä taiteellisesta osiosta ja kirjallisesta osiosta. Kirjallinen osio Kuulokulmia tšuktšien henkilölauluun – Säveltämällä kuuleminen taiteellisen tutkimuksen menetelmänä on musiikillinen tutkimusmatka tšuktšien henkilölauluun. Taiteellisen tutkimukseni peruskysymyksenä on, mikä tässä musiikissa koskettaa minua niin voimakkaasti, etten voi sitä sivuuttaa. Kuulokulmat tutkimukseni otsikossa eivät merkitse vain kuuntelemista, vaan häilyväisen ja usein hyvin ristiriitaisen kuulemisen ja musiikin tekemisen vuorovaikutuksessa syntyvää ymmärrystä. Kuulokulmat on tutkimusprosessi, jossa säveltäminen on toiminut tutkimukseni menetelmänä. Sen avulla olen taiteellisia osioita työstäessäni pyrkinyt ymmärtämään, kuinka tšuktšien musiikki käyttäytyy. Taiteellinen tutkimukseni on kuin kalastusretki. Viitekehys on kalaverkkoni, jonka punoslankana on muusikon hiljainen, kokemuksellinen tieto. Siitä on kudottu verkon solmut: kenttämatkojen kokemukset ja kohtaamiset tšuktšien kanssa. Näihin yhdistyvät aiempi etnomusikologinen tutkimus, fenomenologia, musiikin perusolemuksen filosofia ja luonnon äänimaailma. Tutkimus jakaantuu kolmeen osaan. Ensimmäisessä osassa tutustutaan tšuktšeihin ja heidän kulttuuriinsa, josta he itse kertovat äänitettyjen keskustelujen ja matkapäiväkirjojen muistiinpanojen välityksellä. Toinen osa keskittyy tšuktšien laulukulttuurin ominaispiirteisiin, joka ovat avautuneet kuuntelemisen, muistiinkirjoittamisen ja musiikin tekemisen kautta. Esittelen niitä runsaan 30 nuotinnoksen ja niihin liitettyjen äänitysten avulla. Kolmas osa kertoo säveltämällä kuulemisen prosessista työstäessäni taiteellisia osioita Ulitan kävely, Ääni vastaa ääneen, Musiikin virta, Henkilölaulua etsimässä ja Polar Voices. Jupik-vanhimman Asikongaun laulun sanoin olen usein ihmetellyt: Kuinka saan kalan vedettyä ylös vedestä? Saaliiksi on tullut paljon kaloja, joita monet muut jo ennen minua ovat kalastaneet. Mutta myös muutama uusi kala on tarttunut verkkoon. Niitä ovat horisontaalinen harmonia, sattumanvaraisuus ja hiljaisuus musiikkina, tai kun ihminen on musiikin kanssa kahden. Ne ovat uusia kuulokulmia siihen, mitä musiikki minulle on. Getting to know the music of the indigenous people of north-eastern Siberia has been a turning point in my perception of music. It has not only influenced my hearing but has also made me question my understanding of what music is. The change in my thought process began with the fieldtrips that I carried out in north-eastern Siberia, specifically in Sakhalin, Kamchatka and Chukotka between 2004–2019, when I became acquainted with the musical traditions of the Paleo-Siberian indigenous peoples. Never before had I encountered music like this, yet despite its strangeness it enchanted me. My interest was particularly awakened by the Chukchi Personal Song, which belongs to the cultural traditions of the indigenous people of the Arctic. Music is not just an outcome of human activity but is part of their identity. My Doctoral degree, Aspects of hearing the music of north-eastern Siberia consists of five artistic components as well as a thesis. The thesis, Aspects of hearing the Chukchi Personal Song – Hearing through composing as an artistic research method is a musical expedition into the Chukchi Personal Song. The question at the root of my artistic research is: What in this music touches me so strongly that I cannot pass over it? The title of my research – Aspects of hearing – does not only mean listening, but rather the understanding created by the interaction of ambiguous and often contradictory hearing and music making. Aspects of hearing is a research process in which composing is used as a research method. Through composing I have tried to understand how the music of the Chukchi behaves. I would compare my artistic research to a fishing trip. The theoretical framework is my fishing net, which has been woven from the thread the tacit knowledge and the experience of a musician. From this fibre the knots of the fishing net have been woven. These are my experiences from field trips when I lived with the Chukchi and from earlier ethnomusicological research, phenomenology, the philosophy of the essence of music and the soundscape of nature. The thesis is divided into three parts: Part one introduces the Chukchi and their culture, as they speak themselves in recorded conversations and through the notes in my travel diaries. The second part concentrates on the characteristics of the Chukchi singing tradition that have revealed themselves through my listening, notation and composing. These have been presented by over 30 notations and their attached recordings. The third part concentrates on the process of hearing as I composed the artistic components: Ulita’s Walk, Sound answers Voice, The Flow of Music, Seeking the Personal Song and Polar Voices. In the words of the song of the Yupik Elder, Asikongaun, I have often wondered “how to pull the fish out of water”. I have caught a lot of fish, which are the same species that many fishermen before me caught. However, there are also new fish that have been have caught in my net, such as horizontal harmony, music that one hears randomly or in silence, or indeed when a human being is alone with music. These are the new aspects of hearing which reveal what music is for me.
typeresearch exposition
keywordsNivkh, artistic research, composition, violin, Yupik, Chukchi, Chukotka, Aspects of hearing, Personal Song, Arctic, Composing, säveltäminen, Taiteellinen tutkimus, tšuktšit, kuulokulmat, henkilölaulu, arktinen
date24/03/2023
last modified14/09/2024
statusin revision
share statuspublic
copyrightPia Siirala
licenseAll rights reserved
languageFinnish
urlhttps://www.researchcatalogue.net/view/2043895/2697410


Simple Media

id name copyright license
2043902 ULITA EDITED MP 3 Pia Siirala All rights reserved
2043940 Themes Pia Siirala All rights reserved
2043944 Themes in Ulta's walk Pia Siirala All rights reserved
2043956 Themes Pia Siirala All rights reserved
2695598 Johdanto – viisikielinen kantele Pia Siirala All rights reserved
2695697 Asikongaun_viulu_1 Pia Siirala All rights reserved
2695716 Asikongaun_laulu_1 Pia Siirala All rights reserved
2695732 Asikongaun_laulu_2 Pia Siirala All rights reserved
2695767 Asikongaun_kantele_2 Pia Siirala All rights reserved
2695775 Asikongaun_laulu_3 Pia Siirala All rights reserved
2695781 Asikongaun_viulu_3 Pia Siirala All rights reserved
2695799 Asikongaun_laulu_4 Pia Siirala All rights reserved
2695815 Asikongaun_kantele_4 Pia Siirala All rights reserved
2695818 Asikongaun_laulu_5 Pia Siirala All rights reserved
2695830 Asikongaun_viulu_5 Pia Siirala All rights reserved
2695864 Asikongaun_laulu_6 Pia Siirala All rights reserved
2695872 Asikongaun_laulu_7 Pia Siirala All rights reserved
2695888 Asikongaun_kantele_7 Pia Siirala All rights reserved
2695897 Asikongaun_viulu_6 Pia Siirala All rights reserved
2695907 Asikongaun_laulu_8 Pia Siirala All rights reserved
2695915 Asikongaun_viulu_8 Pia Siirala All rights reserved
2695931 Asikongaun_laulu_9 Pia Siirala All rights reserved
2695940 Asikongaun_kantele_9 Pia Siirala All rights reserved
2695946 Asikongaun_kantele_10 Pia Siirala All rights reserved
2695958 Asikongaun_kantele-viulu_11 Pia Siirala All rights reserved
2695974 Asikongaun_kantele_10 Pia Siirala All rights reserved
2695983 Asikongaun_laulu_10 Pia Siirala All rights reserved
2695991 Asikongaun_laulu_11 Pia Siirala All rights reserved
2697643 Ian ja rumpu Pia Siirala All rights reserved
2697655 Raughtitval_1 Pia Siirala All rights reserved
2697752 Ääni_vastaan_ääni_loppuosa Pia Siirala All rights reserved
2697766 Harmonikka_urut_otteita Pia Siirala All rights reserved
2697795 Musiikin virta - copy Pia Siirala All rights reserved
2697802 Reindeer herders - copy Pia Siirala All rights reserved
2697817 Morning - copy PIa Siirala CC BY-NC-ND
2697821 Tevlyatvagal - copy Pia Siirala All rights reserved
2697832 levyn kannet - copy Pia Siirala All rights reserved
2697836 levyn sisäkannet - copy Pia Siirala All rights reserved
2697853 vihkonen - copy Pia Siirala All rights reserved
2697855 booklet - copy Pia Siirala All rights reserved
2697857 Muningaut - copy Pia Siirala CC BY-NC-ND
2697862 Track01 - copy Pia Siirala All rights reserved
2697865 Track02 - copy Pia Siirala All rights reserved
2697867 STE-141 - copy Pia Siirala All rights reserved
2697871 Vukvunga - copy Pia Siirala All rights reserved
2697875 Track03 - copy Pia Siirala All rights reserved
2697878 Track04 - copy Pia Siirala All rights reserved
2697880 STE-016_Vukvuna kokonaan - copy Pia Siirala All rights reserved
2697886 peili.jpg - copy Pia Siirala CC BY-NC-ND
2697889 Track05 - copy Pia Siirala All rights reserved
2697902 Ensemble XXI_Kosova - copy Pia Siirala All rights reserved
2697918 Ensemble XXI Kosova_1 - copy Pia Siirala All rights reserved
2697920 Ensemble XXI Kosova_2 - copy Pia Siirala All rights reserved
2697924 Kamerfest 2022 11 Programi - copy Pia Siirala All rights reserved
2697927 Polar Voices, 4th movement, excerpt - copy Pia Siirala All rights reserved
2697930 programme-kosova - copy Pia Siirala All rights reserved
2697958 Kuang_teltassa - copy Pia Siirala All rights reserved
2697960 Kuang_tuutulaulu - copy Pia Siirala All rights reserved
2697963 Kuang_STE-004_7 - copy Pia Siirala All rights reserved
2697972 Krivalap-Val'naut - copy Pia Siirala All rights reserved
2697974 Krivalap tuutulaulu - copy Pia Siirala All rights reserved
2697976 29.8.2016_Krivalap_STE-010 - copy Pia Siirala All rights reserved
2697982 Omrylhkot_ulkona - copy Pia Siirala All rights reserved
2697984 Omrylkot Tuutulaulu - copy Pia Siirala All rights reserved
2697990 Omrylkot_STE-009_11 - copy Pia Siirala All rights reserved
2697995 Kulyumich kuva - copy Pia Siirala All rights reserved
2697997 Kulyumich_33_2A - copy Pia Siirala All rights reserved
2697999 Kulyumich_33_2B - copy Pia Siirala All rights reserved
2698001 Kulyumich_STE-033_2 - copy Pia Siirala All rights reserved
2698464 Vukvunga_rummuttaa - copy Pia Siirala All rights reserved
2698467 Vukvunga rummuttaa - copy Pia Siirala All rights reserved
2698482 vukvunga_excerpt - copy Pia Siirala All rights reserved
2698491 Koravje - copy Pia Siirala All rights reserved
2698509 Koravje_4 - copy Pia Siirala All rights reserved
2698516 KORAVYE - copy Pia SIirala All rights reserved
2698562 Yppen - copy Pia Siirala All rights reserved
2698571 Yppen_alkua - copy Pia Siirala All rights reserved
2698573 Yppen_STE_010_3 - copy Pia Siirala All rights reserved
2698575 Yppen_STE_010_2 - copy Pia Siirala All rights reserved
2698579 Yppen_10_1 - copy Pia Siirala All rights reserved
2698581 Yppen_10_2 - copy Pia Siirala All rights reserved
2698583 Yppen_10_3 - copy Pia Siirala All rights reserved
2698609 Tevlyantongau - copy Pia Siirala CC BY-NC-ND
2698616 Tevljantonau_1 - copy Pia Siirala All rights reserved
2698618 Tevljantonau_2 - copy Pia Siirala All rights reserved
2698620 Tevljantonau_3 - copy Pia Siirala All rights reserved
2698623 Yppen_alkua - copy Pia Siirala All rights reserved
2698625 Yppen_STE_010_3 - copy Pia Siirala All rights reserved
2698627 Yppen_STE_010_2 - copy Pia Siirala All rights reserved
2698632 Yppen_10_1 - copy Pia Siirala All rights reserved
2698634 Yppen_10_2 - copy Pia Siirala All rights reserved
2698636 Yppen_10_3 - copy Pia Siirala All rights reserved
2698638 Tevljantonau_014_1 - copy Pia Siirala All rights reserved
2698640 Tevljantonau_014_2 - copy Pia Siirala All rights reserved
2698642 Tevljantonau_014_3 - copy Pia Siirala All rights reserved
2698648 Tevlyantongau - copy Pia Siirala CC BY-NC-ND
2698655 Tevljantonau_1 - copy Pia Siirala All rights reserved
2698657 Tevljantonau_2 - copy Pia Siirala All rights reserved
2698659 Tevljantonau_3 - copy Pia Siirala All rights reserved
2698662 Yppen_alkua - copy Pia Siirala All rights reserved
2698664 Yppen_STE_010_3 - copy Pia Siirala All rights reserved
2698666 Yppen_STE_010_2 - copy Pia Siirala All rights reserved
2698671 Yppen_10_1 - copy Pia Siirala All rights reserved
2698673 Yppen_10_2 - copy Pia Siirala All rights reserved
2698675 Yppen_10_3 - copy Pia Siirala All rights reserved
2698677 Tevljantonau_014_1 - copy Pia Siirala All rights reserved
2698679 Tevljantonau_014_2 - copy Pia Siirala All rights reserved
2698681 Tevljantonau_014_3 - copy Pia Siirala All rights reserved
2698688 Tevlyantongau - copy Pia Siirala CC BY-NC-ND
2698697 Tevljantonau_1 - copy Pia Siirala All rights reserved
2698699 Tevljantonau_2 - copy Pia Siirala All rights reserved
2698701 Tevljantonau_3 - copy Pia Siirala All rights reserved
2698704 Tevljantonau_014_1 - copy Pia Siirala All rights reserved
2698706 Tevljantonau_014_2 - copy Pia Siirala All rights reserved
2698708 Tevljantonau_014_3 - copy Pia Siirala All rights reserved
2698735 Tevljantonau_audio - copy Pia Siirala All rights reserved
2698744 Tajan kuva - copy Pia Siirala All rights reserved
2698753 Tajan_013_alkua - copy Pia Siirala All rights reserved
2698755 Tajan_013_alku - copy Pia Siirala All rights reserved
2698757 Tajan_013_loppua - copy Pia Siirala All rights reserved
2698759 Tanyan_loppua - copy Pia Siirala All rights reserved
2698765 Vuvkunga - copy Pia Siirala CC BY-NC-ND
2698768 Tajan_013_alkua - copy Pia Siirala All rights reserved
2698770 Tajan_013_alku - copy Pia Siirala All rights reserved
2698772 Tajan_013_loppua - copy Pia Siirala All rights reserved
2698774 Tanyan_loppua - copy Pia Siirala All rights reserved
2698778 Vukvuna - copy Pia Siirala All rights reserved
2698796 Vuvkunga - copy Pia Siirala CC BY-NC-ND
2698799 Vukvuna - copy Pia Siirala All rights reserved
2698805 Vuvkunga - copy Pia Siirala CC BY-NC-ND
2698808 Vukvuna - copy Pia Siirala All rights reserved
2698829 Vukvuna_STE-012_4_laulu - copy Pia Siirala All rights reserved
2698833 Vukvunga_012-4 - copy Pia Siirala All rights reserved
2698837 Vukvunga_A - copy Pia Siirala All rights reserved
2698839 Vukvunga_B - copy Pia Siirala All rights reserved
2698841 Vukvunga_012_3_excerpt - copy Pia Siirala All rights reserved
2698857 Vuvkunga - copy Pia Siirala CC BY-NC-ND
2698860 Vukvuna - copy Pia Siirala All rights reserved
2698888 Tevljanto kuva - copy Pia Siirala All rights reserved
2698894 Tevljanto_001 nuotti- copy Pia Siirala All rights reserved
2698907 Etilyan kuva - copy Pia Siirala CC BY-NC-ND
2698910 Tevljanto_001 nuotti - copy Pia Siirala All rights reserved
2698916 etiljan_087-omalaulu - copy Pia Siirala All rights reserved
2698918 Etiljan_087 - copy Pia Siirala All rights reserved
2698922 I'an rummuttaa - copy Pia Siirala All rights reserved
2698932 Ian-etiljan - copy Pia Siirala All rights reserved
2698934 Ian-075_etiljan - copy Pia Siirala All rights reserved
2698952 Tinatval - copy Pia Siirala All rights reserved
2698959 Tinatval_STE-026_9_otets - copy Pia Siirala All rights reserved
2698963 Tinalval - copy Pia Siirala All rights reserved
2698972 Jaatitval - copy Pia Siirala All rights reserved
2698994 jaatival_006_alku - copy Pia Siirala All rights reserved
2698997 Jaatitival_006_alkua - copy Pia Siirala All rights reserved
2699001 Raughtitval_1 - copy Pia Siirala All rights reserved
2699005 Raughtitval_STE-014_3 - copy Pia Siirala All rights reserved
2699007 Raughtitval_014-3 - copy Pia Siirala All rights reserved
2699029 Ian_0309 - copy Pia Siirala All rights reserved
2699038 Ian_060_B - copy Pia Siirala All rights reserved
2699040 Ian-060_alkua - copy Pia Siirala All rights reserved
2699042 Ian_060_alkua - copy Pia Siirala All rights reserved
2699052 Ian_ateria_0339 - copy Pia Siirala All rights reserved
2699070 Ian_tuutulaulu-077 - copy Pia Siirala All rights reserved
2699073 Ian tuutulaulu - copy Pia Siirala All rights reserved
2699081 Jetilin - copy Pia Siirala All rights reserved
2699088 Jetilin - copy Pia Siirala All rights reserved
2699098 8.9.2016_Jetilin_STE-000_alkua - copy Pia Siirala All rights reserved
2699100 Jetilin_000_alkua - copy Pia Siirala All rights reserved
2699120 Etiljan_lattialla - copy Pia Siirala All rights reserved
2699124 Etiljan - copy Pia Siirala All rights reserved
2699127 Etiljan_091_1_alkua - copy Pia Siirala All rights reserved
2699129 Etiljan-091_1 - copy Pia Siirala All rights reserved
2699135 Kuang kuva - copy Pia Siirala All rights reserved
2699143 Kuang_STE-029_3 - copy Pia Siirala All rights reserved
2699148 Kuang_STE-029_1 - copy Pia Siirala All rights reserved
2699150 Kuang_STE-029_2 - copy Pia Siirala All rights reserved
2699152 Kuang_ 029_1 - copy Pia Siirala All rights reserved
2699154 Kuang_ 029_2 - copy Pia Siirala All rights reserved
2699156 Kuang_ 029_3 - copy Pia Siirala All rights reserved
2699164 tingaan_teltta - copy Pia Siirala All rights reserved
2699167 13.4.2017_Tinaan_STE-005_1-8 - copy Pia Siirala All rights reserved
2699170 Tingaan_005 - copy Pia Siirala All rights reserved
2699180 Tingaan_Pia_Siirala - copy Pia Siirala All rights reserved
2699184 Tingaan_006 - copy Pia Siirala All rights reserved
2699186 Tingaan_006_excerpt - copy Pia Siirala All rights reserved
2699200 Mulingaut_drm - copy Pia Siirala All rights reserved
2699205 Mulingaut_141_Pia - copy Pia Siirala All rights reserved
2699207 Mulingsaut_141_Pia - copy Pia Siirala All rights reserved
2699224 Pengengkeu - copy Pia Siirala All rights reserved
2699230 Pengengkeu_STE-007_1 - copy Pia Siirala All rights reserved
2699233 Pengengkeu_STE-007_1A - copy Pia Siirala All rights reserved
2699242 Ваеги_Тинатваль - copy Pia Siirala All rights reserved
2699247 Tinatval_STE-026_1_ded_Valgerin - copy Pia Siirala All rights reserved
2699249 Tinatval_matkalaulu - copy Pia Siirala All rights reserved
2699267 Omrylkot-kuva - copy Pia Siirala All rights reserved
2699274 Omrylkot_STE-009_5 - copy Pia Siirala All rights reserved
2699276 Omrylkot_9-5.wav - copy Pia Siirala All rights reserved
2699287 Muningaut - copy Pia Siirala CC BY-NC-ND
2699292 Mulinaut-098_tuutulaulu - copy Pia Siirala All rights reserved
2699295 Mulingaut_098 - copy Pia Siirala All rights reserved
2699300 Eingengeut - copy Pia Siirala All rights reserved
2699305 Einevneut_STE-031 - copy Pia Siirala All rights reserved
2699309 Engevngeut_031 - copy Pia Siirala All rights reserved
2699322 Rolhtytval_drum - copy Pia Siirala All rights reserved
2699326 Rotytval_027_alkua - copy Pia Siirala All rights reserved
2699328 Rotytval_027_alkua - copy Pia Siirala All rights reserved
2699370 Etiljan_091_1_alkua - copy Pia Siirala All rights reserved
2699372 Etiljan-091_1 - copy Pia Siirala All rights reserved
2700118 Etilyan kuva - copy Pia Siirala CC BY-NC-ND
2700123 Muningaut - copy Pia Siirala CC BY-NC-ND
2700130 Kulyumich kuva - copy Pia Siirala All rights reserved
2700155 Tinatval - copy Pia Siirala All rights reserved
2700158 Eingengeut - copy Pia Siirala All rights reserved
2700165 Vukvuna - copy Pia Siirala All rights reserved
2700187 Vuvkunga - copy Pia Siirala CC BY-NC-ND
2700194 Tevlyantongau - copy Pia Siirala CC BY-NC-ND
2700212 Tevlyantongau - copy Pia Siirala CC BY-NC-ND
2700214 Kuang kuva - copy Pia Siirala All rights reserved
2700223 Omrylhkot - copy Pia Siirala All rights reserved
2700241 Weather beaten - copy Pia Siirala CC BY-NC-ND
2700250 Conversation - copy Pia Siirala CC BY-NC-ND
2700281 Old times - copy Pia Siirala CC BY-NC-ND
2700287 Pengenkeu and Kutilin - copy Pia Siirala CC BY-NC-ND
2700297 A boy - copy Pia Siirala All rights reserved
2700323 Elders - copy Pia Siirala All rights reserved
2700332 katse_ikkunaan - copy Pia Siirala All rights reserved
2700339 Asikongaun - copy Pia Siirala All rights reserved
2700358 Tingaan - copy Pia Siirala All rights reserved
2700364 valkoinen poro - copy Pia Siirala All rights reserved
2700379 ulita_pia.jpg_gray - copy Pia Siirala All rights reserved
2700826 joki-1_Pia_Siirala Pia Siirala All rights reserved
2701199 Nivkh Themes Pia Siirala All rights reserved
2701251 Journey to the indigenous Nivkh people of Sakhalin - copy © Pia Siirala All rights reserved
2701322 Nivkh Themes Pia Siirala All rights reserved
2701369 quartet-lida Pia Siirala All rights reserved
2701572 viulu_1010 Pia Siirala All rights reserved
2701813 Journey to the indigenous Nivkh people of Sakhalin - copy © Pia Siirala All rights reserved
2701817 Journey to the indigenous Nivkh people of Sakhalin - copy © Pia Siirala All rights reserved
2701833 Journey to the indigenous Nivkh people of Sakhalin - copy © Pia Siirala All rights reserved
2702998 Polar Voices laulajat Pia Siirala All rights reserved
2703043 ulitan_kävely_alku Pia Siirala All rights reserved
2704076 TIIVISTELMÄ_tutkielmaan_Pia_Siirala Pia Siirala All rights reserved
2704078 The Nivkh People of Sakhalin and Their Music_a5 - copy Pia Siirala All rights reserved
2704080 Tutkielma_Pia_Siirala_esitarkastus Pia Siirala All rights reserved
2704165 TIIVISTELMÄ_tutkielmaan_Pia_Siirala Pia Siirala All rights reserved
2704579 TIIVISTELMÄ_tutkielmaan_Pia_Siirala Pia Siirala All rights reserved
2714000 joki-2_Pia_Siirala Pia Siirala All rights reserved
2724539 Ulita Pia Siirala All rights reserved
2724556 Juliste_Temppeliaukio Pia Siirala All rights reserved
2724600 EXXI_temppeliaukio Pia Siirala All rights reserved
2724612 Polar_voices_15-9-2023 Pia Siirala All rights reserved
2744987 TIIVISTELMÄ_tutkielmaan_Pia_Siirala Pia Siirala All rights reserved
2745568 Sound answers voice Pia Siirala All rights reserved
2745623 Sound answers voice Pia Siirala All rights reserved
2765903 POLAR_VOICES_Suomi_2023 Pia Siirala All rights reserved
2791622 harmonikka_1 Pia Siirala All rights reserved
2791627 harmonikka_2 Pia Siirala All rights reserved
2791630 melupaikka Pia Siirala All rights reserved
2841026 Sibafest mainos Pia Siirala All rights reserved
2841031 Musiikkitalo Pia Siirala All rights reserved
2841040 IMG_0201 Pia Siirala All rights reserved
2841045 IMG_0201 Pia Siirala All rights reserved
2841050 Tinatval_näyttely Pia Siirala All rights reserved
2841389 IMG_0174 Pia Siirala All rights reserved
2841391 IMG_0133 Pia Siirala All rights reserved
2841394 IMG_0201 Pia Siirala All rights reserved
2844910 Tutkielma_Pia-Siirala Pia Siirala All rights reserved
2845316 etukansi Pia Siirala All rights reserved
2845326 etukansi Pia Siirala All rights reserved
2901853 Etiljan_lattialla Pia Siirala All rights reserved

Comments are only available for registered users.