Hanna Kuusela


research

research expositions

  • open exposition comments (0)

comments

Exposition: Dear Rita (17/06/2015) by Otso Huopaniemi
Hanna Kuusela 05/02/2016 at 09:58

Eksposition aihe on hyvin ajankohtainen ja selvästi osa nousevaa (tai jo noussutta) tutkimustraditiota, jossa pohditaan koneavusteisin kommunikaation vaikutuksia inhimilliseen kommunikaatioon (tai näiden yhteenkytkeytymistä ja erottamattomuutta). Toisaalta ekspositiossa kysymyksistä ei varsinaisesti edetä väitteisiin tai tutkimuksellisiin ehdotuksiin, vaan se pysyy pitkälti esseen tai performanssin piirissä. Parasta ekspositiossa on epäilemättä tekijän taiteellisen toiminnan kautta syntynyt syvällinen ymmärrys, kiinnostus ja perehtyneisyys asiaan.

 

Posthumanistiselle keskustelulle tyypilliseen tapaan tekijä ei varsinaisesti erottele inhimillisten ja ei-inhimillisten kommunikoijien tai kommunikaation osapuolten (laadullisia) eroja, vaan käsittelee algoritmiavusteista tai –pohjaista kommunikaatiota yhteiskirjoittamisena tai koneita yhteiskirjoittajina (co-writer) ihmisten rinnalla. Tämä lähtökohta on melko yleinen nykyään, mutta tutkimuksellisesti ekspositiota vahvistaisi kuitenkin se, jos näiden kommunikoijien mahdollisia eroja tai eroamattomuutta käsiteltäisiin, argumentoitaisiin ja käsitteellistettäisiin jollain tavoin. Eron häivyttäminen voi tuntua mielekkäältä taiteilijasta, jonka taide rakentuu tällaiselle co-writingille ja joka operoi jatkuvasti algoritmiavusteisin kielenkäytön ja kommunikaation kanssa, mutta koska algortimiavusteinen kommunikaatio ei vielä ole kuitenkin yleinen normi tai jokapäiväinen asia, jota ilman inhimillistä kommunikaatiota ei ole, olisi ehkä mielekästä pohtia, miten, miksi, milloin näihin yhteiskirjoittamisen hetkiin päädytään, ja mitä merkitystä tällä on kysymykselle alkuperäisen, kääntämisen ja poispyyhkimisen seurauksista ja mahdollisuuksista.

 

Eksposition keskeinen tutkimuksellinen kysymys siitä, miten teksti sekä pyyhkiytyy että säilyttää jälkiä itsestään algoritmisten kääntämis- ja kommunikaatioprosessien myötä on erittäin kiinnostava. Kysymys tekstin alkuperän ontologis-epistemologisesta asemasta tai olemassaolosta on merkittävä ja toki vanha kysymys, johon algoritmiset harjoitukset ja käytännöt tuovat uuden ajankohtaisen näkökulman. Samalla tekijä käsittelee kiehtovasti yksilöllisen äänen roolia ja häipymistä ja tätä kautta myös äänien vapautumista algortimiavusteisen kielenkäytön myötä.

 

Taiteen tekeminen on toisaalta eksposition keskiössä, koska etenkin ekposition ”kirjeet”/sivut 5-8 voi nähdä taiteellisena toimintana. Ekspositio kumpuaa selvästikin tiiviistä tekijän taiteellisesta työstä, mutta tätä taidetta voisi esitellä jossain määrin eksplisiittisemmin silloin, kun siihen viitataan. Suuressa osassa ekspositiota taiteelliset työt, joihin viitataan ja joita kommentoidaan (kuten love.abz), jäävät pitkälti hämärään – tai niiden kuvaamiseen ei käytetä tilaa siinä määrin kuin voisi analyysin/tutkimuksen näkökulmasta olla hyvä.

 

Eksposition suhde tutkimuskonteksiin on hankalampi. ”Dear Rita” on hyvin omaperäinen, siinä kehitellään ja tarjotaan runsaasti erilaisia kommunikaation ja demonstraation muotoja, jossain määrin jopa niin paljon, että se on vaarassa kääntyä yksityisajatteluksi, mitä voi pitää taiteelle sopivana tyylinä, mutta tieteelle tai tutkimukselle hieman heikommin. Ekspositio käy kyllä tutkimukselliseen tapaan dialogia muiden kirjoittajien ja ajattelijoiden kanssa. Jossain määrin se kytkeytyy hyvin tiiviistikin aiempaan tutkimukseen (Rita Raley, Ngũgĩ wa Thiong'o, Jussi Parikka), mutta sitä ei ole kontekstualisoitu ikään kuin tutkimusparadigmoihin tai laajempiin keskusteluihin. Siinä mielessä se on tiivistä vuoropuhelua muutaman valitun tutkijan kanssa – joiden ajatuksiin on kyllä selvästi perehdytty kunnolla.

 

Toisaalta jos tutkimuksella ymmärretään myös avointa ja kommunikoivuuteen pyrkivää diskurssia, ekspositio ei välttämättä näyttäydy tutkimuksena. Lähestymistapa tai tyyli on ennemminkin esseemäinen (performatiivisten piirteiden lisäksi), ja tekijä ennemminkin kysyy ja osoittaa kuin väittää, rakentaa argumenttia tai tarjoaa loppupäätelmiä. Tekijä itse kuvaa tekemäänsä näin: ”describe my research as transforming an already existing text into another text through a multistage process of improvasiation and algorithmic translation”. Tämä on tietysti herkullinen lähtökohta tekemiselle ja taiteelle, mutta tämä monitasoisuus ja improvisointi saavat myös kysymään, onko tällaisella metodilla tehty teksti/työ omiaan vertaisarvioitavaksi.

 

Tämän eksposition vastaanotto riippuu minusta paljon siitä, voimmeko olettaa, että lukijat tulevat ylipäänsä lukeneeksi sen. Algortimiavusteisesta kommunikaatiosta kiinnostuneet taiteilijat ja tutkijat varmasti näkyvät tämän kyllä kiinnostavana eksperimenttinä. Epävarmempaa on, pystyykö ekspositio tuottamaan jonkinlaisen argumentin, johon muut voivat tulevaisuudessa viitata tai nojata. Välttämättä ei, mutta se voi kyllä herättää paljon jatkokysymyksiä ja tuottaa uusia kokemuksia tai oivalluksia käsittelemästään ilmiöstä.

 

Eksposition ehdottomasti suurin haaste – tai omasta näkökulmastani ongelma – on sen äärettömän monikerroksellinen muoto. Se on kirjemuotoinen (eli osoitettu yhdelle ihmiselle), se koostuu useasta (8) kirjeestä eli se sisältää useamman erillisen suljetun komposition (joiden välillä ei ole helppoa navigointityökalua), se on kauttaaltaan käännetty Google translatella eri kielille (joista kaikkia on yhden lukijan mahdotonta tuntea), osassa kirjeistä on algoritmista ääntä (eri ääniä päällekkäin tai peräkkäin) ja animaatiota tai hetkessä tapahtuvaa tekstinmuodostumista, etenkin eksposition ensimmäiset kirjeet kommentoivat Rita Raleyn esitelmää, joka kommentoi Zboyan eli toisen taiteilijan ei-läsnä olevaa materiaalia (eli se on yhdenlainen kommentaarin kommentaari), se sisältää tekijän oman teoksen love.abz käsittelemistä, yksittäisten kirjeiden/sivujen navigointi on tehty kiemuraiseksi ja ne poikkeavat toisistaan, ekspositio sisältää paljon sulkulauseita ja ”alaviitteitä”, jotka tulevat näkyviin vain kursoria liikuttelemalla sekä kirjoittajan itselleen tekemiä muistiinpanoja. Teksti näyttäytyy siis ainakin alussa hyvin epäkommunikatiiviselta ja keinoissaan ylitsepursuavalta, eikä tunnetta helpota se, että eksposition kirjeet on omistettu henkilölle, josta suurin osa lukijoista tuskin tietää mitään.

 

Sinänsä näiden kaikkien elementtien voi ajatella tavalla tai toisella kytkeytyvän tekijän peruskysymykseen moninaisten tai loputtomien käännösten ja käänteiden vaikutuksesta kommunikaatioon ja kieleen. Samalla lukija kuitenkaan ei voi välttyä tunteelta, että ekspositiossa on liikaa elementtejä, jotta se voisi muodostaa yhden (rajatun) taiteellisen tutkimuksen kokonaisuuden tai ”julkaisun”.

 

Minulta kului useita viikkoja, että pystyin ylittämään muodon ja komposition aiheuttaman ahdistuksen ja turhautumisen ja palaamaan eksposition äärelle. Olin myös vähällä jättää kommentoinnin tekemättä, koska muodon tuottama ahdistus oli niin suurta: ekspositio tuntui eksklusiiviselta ja solipsistiselta. Osasta tunteista pääsin eroon perehtymisen kautta, mutta paljon siitä jäi myös jäljelle. Kirjoitan tämän kommenttini ja lausuntoni omien affektieni kautta – ja niihin viittaamalla – osittain siksi, että ekspositio herätti minut kysymään, onko tämäntyylistä kokonaisuutta mielekästä asettaa vertaisarvioinnin alaiseksi ja tarjota vertaisarvioidulle alustalle.

 

Ekspositio nimittäin vastustaa monin keinoin kokonaisuuden ymmärtämistä ja haltuunottoa, mitä hyvä vertaisarviolausunto taas jollain tapaa mielestäni edellyttäisi. Ekspositio tuottaa niin suuren määrän kommunikatiivista epävarmuutta etenkin kirjeissä 5-8, ettei tutkimuksellista kommunikaatiota voi varsinaisesti pitää niiden tavoitteena. Tilanne olisi toinen, jos kokonaisuus esitettäisiin performanssina tai esseenä, joka ei vaadi vastaanottajaltaan kokonaisuuden hahmottamista ja jonkinlaista selvästi artikuloitua näkemystä.

 

Etenkin kirjeet 6-7 ovat kompositioltaan sellaisia, ettei vastaanottaja voi enää tietää, mikä nähdystä johtuu oman koneen tai internet-yhteyden ongelmista, mikä suunnittelusta, mikä toteutuksesta ja mikä sisällöstä, jonka logiikkaa ei enää ymmärrä. Mieleen nousee kysymys, teenkö jotain väärin, kun käännökset eivät pyöri, vai onko se tarkoituksellista.

 

Onko mielekästä sisällyttää yhteen ekspositioon näin paljon kommunikaatiota rikkovia elementtejä edes silloin, kun aiheena on tekstin säilyminen/pyyhkiytyminen/jälkien jääminen/originaalin asema?

 

En halua antaa lopullista lausuntoa siitä, pitäisikö ekspositio hylätä vai hyväksyä. Itse en todennäköisesti olisi lukenut ekspositiota vapaaehtoisesti, koska se vastustaa niin paljon siihen tutustumista. Lausuntoni onkin pitkälti reagointia omaan turhautumiseeni, jonka lukukokemus synnytti. Jos tältä pohjalta olisin antanut lopullisen hylkäysesityksen, se olisi voinut osoittautua epäreiluksi tekijää kohtaan, sillä jossain saattaa olla vastaanottaja, joka pystyy omistautumaan tälle ekspositiolle useammaksi päiväksi ja nauttia sen monimutkaisuudesta. Mutta minun kyyninen arvaukseni on, ettei monimutkaisuus ja sen vaatima vaivannäkö joka kohdassa palkitse lukijaa.

 

Toisella tavalla sanottuna voi myös ajatella, että on sääli, jos tekijän tuntemus ja perehtyneisyys jäävät vastaanottajilta kokematta, vain koska teksti vaatii niin paljon. Ekspositio on epäilemättä muodoltaan hyvin kunnianhimoinen, mikä on myös sen kompastuskivi.

 

Hanna Kuusela




i have forgotten my password
join the research catalogue
Portals The research catalogue serves:
Journal for Artistic Research
a peer-reviewed international journal for all art disciplines
KC Research Portal
Research Portal of the Royal Conservatoire, The Hague
Norwegian Artistic Research Programme
The portal of the Norwegian Artistic Research Programme
RUUKKU - Studies in Artistic Research
Taiteellisen tutkimuksen kausijulkaisu / Studies in Artistic Research
University of Applied Arts Vienna
RC portal of the University of Applied Arts Vienna
Journal of Sonic Studies
A peer-reviewed, international journal on sound studies and auditory culture
Academy of Creative and Performing Arts
Portal of the Academy of Creative and Performing Arts, Leiden University
SHAPE - Artistic Research and Institutional Impact
SHAPE aims to describe the impact of artistic research within specific frameworks.
Faculty of Fine Art, Music and Design, University of Bergen
Portal of Faculty of Fine Art, Music and Design
Polifonia
Polifonia
Codarts
Portal of Codarts, University of the Arts, Rotterdam
Stockholm University of the Arts
Stockholm University of the Arts (Uniarts) provides education and conducts research in the fields of choreography, film & media, opera and performing arts.
University of the Arts Helsinki
University of the Arts Helsinki was launched in 2013 upon the merging of the Finnish Academy of Fine Arts, Sibelius Academy, and Theatre Academy Helsinki.
Norwegian Academy of Music
A leading artistic and academic university college with over 600 students. Located in Oslo, Norway.
The Danish National School of Performing Arts
This portal is a platform for distribution of knowledge produced through artistic research at the Danish National School of Performing Arts.
VIS – Nordic Journal for Artistic Research
VIS – Nordic Journal for Artistic Research
Rhythmic Music Conservatory Copenhagen
The portal of Rhythmic Music Conservatory Copenhagen
Konstfack – University of Arts, Crafts and Design
Konstfack – University of Arts, Crafts and Design, Stockholm