Ekspositio liikkuu tärkeällä rajapinnalla nk. äänitaiteen alueella, itse asiassa lähempänä kuvataidetta kuin musiikkia. Musiikinala ei ole varsinaisesti ottanut äänitaidetta omakseen ja tämänhetkisessä musiikintutkimuksessa tarkastellaan pääasiassa asioita ja ilmiöitä, jotka ovat enemmän kuultavissa, enemmän sävellettyjä. Näin ollen ekspositio saattaa jäädä helposti huomaamatta.
Toisaalta ekspositio tuo uusia näkökulmia itse ääneen esim. miten reagoimme kehollisista äänilähteistä äänitettyihin ääniin tai muuttaako digitaalinen äänitysprosessi äänen havainnointia.
Keskityn arvioimaan oman osaamisalueeni kannalta olennaista kysymystä: äänitiedoston ja tekstin välistä suhdetta. Äänitiedosto sellaisenaan kuulostaa imetyksen ääneltä, jota vähitellen muokataan delay-efektin avulla. Muokkaustapa on hyvin yksinkertainen, eikä vastaavan äänen tuottaminen vaadi monimutkaista prosessia taustalleen. Näin ollen ensimmäinen reaktioni äänitiedostosta oli se, ettei se ei avaa kysymystä imetysäänestä artikkelin viittaamaan suuntaan.
Ekspositiossa viitataan siihen, miten äänitys on konkreettisesti toteutettu ja miten äänittäjä on otettu osaksi prosessia. Lauseiden ja kielen epätarkkuus jättävät kuitenkin useita kysymyksiä avoimiksi: Onko imetystä äänittävän henkilön iholle asetettu mikrofoni vai sensori? Miten tuntosensori vaikuttaa äänitiedostoon? Mihin tämä informaatio johdetaan? Tietokoneelle? Kuka tai miten prosessi on ohjelmoitu? Miten sensorin avulla aikaansaatu data vaikuttaa alkuperäiseen äänitettävään tiedostoon? Voiko äänitiedostoa jälkikäteen kuuntelemalla aikaansaada erilaisen kuulokuvan? Vai onko ideana se, että kaikki tapahtuu yhtäaikaa?
Äänen muokkauksessa sattumanvaraisen numeraalisen tiedon (esim. pörssikurssit, piin likiarvo, kuukausien keskilämpötilat jne.) siirtäminen / transformointi kuultavaksi on itse asiassa erittäin haastavaa ja moniselitteistä. Numeerisen tiedon käyttö on hyvin paljon kiinni siitä, miten asioita koodataan. Esimerkiksi kun ihmisen pulssi kiihtyy, voidaan ääntä transponoida ylös- tai alaspäin, ääni voi hiljentyä, voimistua, suodattua, tauottua, efektoitua jne. Olennaista taiteen tekemisen kannalta on, että valittu äänenmuokkaustapa tuottaa taiteellisesti antoisan lopputuloksen ja tässä tapauksessa antoisan kuuntelukokemuksen. Näin äänenmuokkauksen tekninen toteutus muuttuu epäolennaiseksi.
Jos imetysääni olisi ekspositiossa sellaisenaan, ilman delay-efektiä, ilman sensorien vaikutusta, imetyksen ääni esittelisi lukijalle artikkelin lähtötilanteen: mahdollisimman luonnollisen toiston imetystilanteesta. Riikonen on kuitenkin halunnut astua askeleen pidemmälle; sensorien myötä astutaan taiteen tekemisen alueelle. Sensorit koodataan toteuttamaan jotain alkuperäiselle äänelle. Tämä koodaus on valintaa ja siinä mielessä säveltämistä, elementtien järjestämistä ajassa. Ekspositiolle ja taiteelliselle toteutukselle olisi eduksi, jos käytetty äänitiedosto toisi jotain lisää ja enemmän tutkimusasetelmaan.
Kieltä, jolla tutkimuksellista lähdeaineistoa (dekonstruktiivista teoriaa ja naistutkimusta) tuodaan esiin, on mielestäni vaikea yhdistää kieleen, jota tarvitaan äänen fysiikasta ja teknisestä toteutuksesta puhuttaessa. Tästä esimerkkinä abstraktista löytyvä suomenkielinen lause: “Imetyksen kuunteleminen mikrofoni-iholla kuulokkeihin kytkeytyneenä tuottaa erityistä hälyisää (imeytyvää, tunkeilevaa, vastaankoskettavaa ja aika-tila-akselia uudelleenjäsentävää) äänittämisen teknologiaa.”
Musiikinteknologian parissa päivittäin työskentelevä henkilö voisi esimerkiksi kysyä: tarkoitetaanko ”erityisen hälyisällä äänittämisen teknologialla” itse asiassa luotuja äänitysolosuhteita, tuskin todellisuudessa kysymys on uudesta teknologiasta. Ovatko adjektiivit ‘imeytyvää, tunkeilevaa, vastaankoskettavaa ja aika-tila-akselia uudelleenjäsentävää’ olennaisia viestin ymmärtämisen kannalta. Olisiko tärkeämpi selvittää miten koeolosuhteet eroavat normaalista äänitystilanteesta ja sitä kautta lukija ymmärtäisi äänitystilanteen tunkeilevaksi?
Koska ekspositiossa lähdetään liikkeelle imetysäänestä, korostuu kuultavan äänitiedoston osuus tutkimusasetelmassa. Toivoisin tarkennusta äänitiedoston ja tekstin väliseen suhteeseen. Joko niin että tekstissä selitettäisiin hyvin selkeästi, mitä prosessissa tapahtuu – mitä, missä, milloin – ja erityisesti miten sensorointi muuttaa alkuperäistä ääntä. Tai toisaalta niin että äänitiedosto kuulostaisi aivan uskomattoman hienolta ja kuulija/lukija etsisi vastausta kysymykseen “miksi” tekstin avulla.
Riikka Talvitie
Ekspositio liikkuu tärkeällä rajapinnalla nk. äänitaiteen alueella, itse asiassa lähempänä kuvataidetta kuin musiikkia. Musiikinala ei ole varsinaisesti ottanut äänitaidetta omakseen ja tämänhetkisessä musiikintutkimuksessa tarkastellaan pääasiassa asioita ja ilmiöitä, jotka ovat enemmän kuultavissa, enemmän sävellettyjä. Näin ollen ekspositio saattaa jäädä helposti huomaamatta.
Toisaalta ekspositio tuo uusia näkökulmia itse ääneen esim. miten reagoimme kehollisista äänilähteistä äänitettyihin ääniin tai muuttaako digitaalinen äänitysprosessi äänen havainnointia.
Keskityn arvioimaan oman osaamisalueeni kannalta olennaista kysymystä: äänitiedoston ja tekstin välistä suhdetta. Äänitiedosto sellaisenaan kuulostaa imetyksen ääneltä, jota vähitellen muokataan delay-efektin avulla. Muokkaustapa on hyvin yksinkertainen, eikä vastaavan äänen tuottaminen vaadi monimutkaista prosessia taustalleen. Näin ollen ensimmäinen reaktioni äänitiedostosta oli se, ettei se ei avaa kysymystä imetysäänestä artikkelin viittaamaan suuntaan.
Ekspositiossa viitataan siihen, miten äänitys on konkreettisesti toteutettu ja miten äänittäjä on otettu osaksi prosessia. Lauseiden ja kielen epätarkkuus jättävät kuitenkin useita kysymyksiä avoimiksi: Onko imetystä äänittävän henkilön iholle asetettu mikrofoni vai sensori? Miten tuntosensori vaikuttaa äänitiedostoon? Mihin tämä informaatio johdetaan? Tietokoneelle? Kuka tai miten prosessi on ohjelmoitu? Miten sensorin avulla aikaansaatu data vaikuttaa alkuperäiseen äänitettävään tiedostoon? Voiko äänitiedostoa jälkikäteen kuuntelemalla aikaansaada erilaisen kuulokuvan? Vai onko ideana se, että kaikki tapahtuu yhtäaikaa?
Äänen muokkauksessa sattumanvaraisen numeraalisen tiedon (esim. pörssikurssit, piin likiarvo, kuukausien keskilämpötilat jne.) siirtäminen / transformointi kuultavaksi on itse asiassa erittäin haastavaa ja moniselitteistä. Numeerisen tiedon käyttö on hyvin paljon kiinni siitä, miten asioita koodataan. Esimerkiksi kun ihmisen pulssi kiihtyy, voidaan ääntä transponoida ylös- tai alaspäin, ääni voi hiljentyä, voimistua, suodattua, tauottua, efektoitua jne. Olennaista taiteen tekemisen kannalta on, että valittu äänenmuokkaustapa tuottaa taiteellisesti antoisan lopputuloksen ja tässä tapauksessa antoisan kuuntelukokemuksen. Näin äänenmuokkauksen tekninen toteutus muuttuu epäolennaiseksi.
Jos imetysääni olisi ekspositiossa sellaisenaan, ilman delay-efektiä, ilman sensorien vaikutusta, imetyksen ääni esittelisi lukijalle artikkelin lähtötilanteen: mahdollisimman luonnollisen toiston imetystilanteesta. Riikonen on kuitenkin halunnut astua askeleen pidemmälle; sensorien myötä astutaan taiteen tekemisen alueelle. Sensorit koodataan toteuttamaan jotain alkuperäiselle äänelle. Tämä koodaus on valintaa ja siinä mielessä säveltämistä, elementtien järjestämistä ajassa. Ekspositiolle ja taiteelliselle toteutukselle olisi eduksi, jos käytetty äänitiedosto toisi jotain lisää ja enemmän tutkimusasetelmaan.
Kieltä, jolla tutkimuksellista lähdeaineistoa (dekonstruktiivista teoriaa ja naistutkimusta) tuodaan esiin, on mielestäni vaikea yhdistää kieleen, jota tarvitaan äänen fysiikasta ja teknisestä toteutuksesta puhuttaessa. Tästä esimerkkinä abstraktista löytyvä suomenkielinen lause: “Imetyksen kuunteleminen mikrofoni-iholla kuulokkeihin kytkeytyneenä tuottaa erityistä hälyisää (imeytyvää, tunkeilevaa, vastaankoskettavaa ja aika-tila-akselia uudelleenjäsentävää) äänittämisen teknologiaa.”
Musiikinteknologian parissa päivittäin työskentelevä henkilö voisi esimerkiksi kysyä: tarkoitetaanko ”erityisen hälyisällä äänittämisen teknologialla” itse asiassa luotuja äänitysolosuhteita, tuskin todellisuudessa kysymys on uudesta teknologiasta. Ovatko adjektiivit ‘imeytyvää, tunkeilevaa, vastaankoskettavaa ja aika-tila-akselia uudelleenjäsentävää’ olennaisia viestin ymmärtämisen kannalta. Olisiko tärkeämpi selvittää miten koeolosuhteet eroavat normaalista äänitystilanteesta ja sitä kautta lukija ymmärtäisi äänitystilanteen tunkeilevaksi?
Koska ekspositiossa lähdetään liikkeelle imetysäänestä, korostuu kuultavan äänitiedoston osuus tutkimusasetelmassa. Toivoisin tarkennusta äänitiedoston ja tekstin väliseen suhteeseen. Joko niin että tekstissä selitettäisiin hyvin selkeästi, mitä prosessissa tapahtuu – mitä, missä, milloin – ja erityisesti miten sensorointi muuttaa alkuperäistä ääntä. Tai toisaalta niin että äänitiedosto kuulostaisi aivan uskomattoman hienolta ja kuulija/lukija etsisi vastausta kysymykseen “miksi” tekstin avulla.