A City Never Lies – Situational Irony and the Political Impact of Public Urban Space. (2016)
Denise Ziegler
Simple Media
| id | name | copyright | license |
|---|---|---|---|
| 292314 | RUUKKU 21.8.2016 | Denise Ziegler | All rights reserved |
| 292307 | RUUKKU 21.8.2016 | Denise Ziegler | All rights reserved |
| 292050 | Image 1 rajattu | Denise Ziegler | All rights reserved |
| 292040 | Sain viirin 2015 mp4 - copy | Denise Ziegler | All rights reserved |
| 292038 | RUUKKU 21.3.2016 - copy | Denise Zigler | All rights reserved |
| 292036 | image 3 ziegler - copy | Denise Ziegler | All rights reserved |
| 292034 | city whisperer - copy | Denise Ziegler | All rights reserved |
| 292032 | Image 1 Ziegler - copy | Denise Ziegler | All rights reserved |
| 291490 | Sain viirin 2015 mp4 | Denise Ziegler | All rights reserved |
| 291488 | RUUKKU 21.3.2016 | Denise Zigler | All rights reserved |
| 290546 | image 2 ziegler | Denise Ziegler | All rights reserved |
| 290544 | image 3 ziegler | Denise Ziegler | All rights reserved |
| 289847 | city whisperer | Denise Ziegler | All rights reserved |
| 289845 | Image text 1 | Denise Ziegler | All rights reserved |
| 289843 | Image 1 Ziegler | Denise Ziegler | All rights reserved |
| 276225 | city whisperer | Denise Ziegler | All rights reserved |
comments: 1
(last entry by Seppo Kuivakari - 21/06/2016 at 07:29)
Seppo Kuivakari 21/06/2016 at 07:29
Minulle tarjoutui mahdollisuus kommentoida käsillä olevaa ekspositiota pari päivää ennen kesälomani alkua. Koska lomallani tapaan joka kesä piipahtaa turistin ominaisuudessa myös Porissa, eksposition tapahtumahorisontissa, tulen tekstistä inspiroituneena tarkastelemaan kaupunkitilaa normaalia turistin katsetta herkemmin. Tältä osin Denise Zieglerin avaus täyttää jo tehtäväänsä – katseen politiikan edellytysten paikantamista urbaanissa kaupunkimiljöössä.
Zieglerin teksti kontekstualisoituu taiteellisen tutkimuksen viitekehykseen, mutta jäsentyy kulttuurintutkimuksen ideologiakriittisimmän kärjen komennossa erityisen läsnäoloon yleisessä, tässä tapauksessa lokaalin merkitykseen universaalissa. Tarkastelussa on kaksi kattausta joissa paikalliset merkityskuvastot rinnastuvat kaupunkimiljöön kulutushorisonttia korostaviin liminaalitiloihin. Myös turistin kaltaiselle kulkijalle nämä tilat tulevat päivä päivältä tutummiksi. Poikkeuksellisempaa vielä on se, että kulutuksen ja protestin maailmat näissä liminaalitiloissa kohtaavat.
Tekstin kompositio on toimiva ja implisiittisesti testatun teorian ohjaama. Mielestäni paradigman eksplikointi modernin ja modernismin jännitteisiin olisi kuitenkin ollut suotavaa, olemmehan liminaalitiloissa ikään kuin alituisella kynnyksellä, ja ”kynnysten tieteiden” perintöä ekspositiossa jäin kaipaamaan. Walter Benjamin, toisaalta myös situationismin papisto, Anne Friedbergin tutkielmat ikkunaostoksista…
Onko interventioilla tässä suhteessa jotain uutta kerrottavaa? Vastaako ekspositiossa käsitelty interventio kysymykseen siitä, miten taiteilija palvelee kaupungin kompleksista organismia, jos harjoitetussa taiteellisessa tutkimuksessa kulttuurintutkimuksessa korostunut ajatus yleisestä ja universaalista kapeutuu kulutuskulttuurin pyhättöihin, tavarataloihin ja ostoskeskuksiin, joissa esimerkiksi Friedbergin mukaan katsojasta tulee passiivinen, ”illuusioikkunoiden” merkitykset vastaan hangoittelematta hyväksyvä?
Menetelmä tuottaa sarjan yleispäteviä, tutkimustraditioon peilaten hivenen yllätyksettömiä väitteitä. Eksposition relevanssi saattaakin olla toisaalla kuin mitä kirjoittaja arvioi: tekstin alaotsikko lupaa pohdintaa tilanteiden synnyttämän ironian poliittisesta vaikutuksesta julkiseen kaupunkitilaan. Zieglerin protokollassa kaupunkitilaa tarkastellaan tilanteiden valossa. Tältä osin tulokset ovat vielä ohuita ja katsojan kohdentaminen tilanteisiin olisi avainasemassa eksposition tulosten merkityksellistämisessä. Kiinnittämällä tarkempaa huomiota esimerkiksi ironian modaliteetteihin teksti voisi tulkita laajemmin urbaanin miljöön asettaman katsojaposition ajallisuutta; onhan ironiakin lopulta sidottu katsojan skeemoihin, tietämykseen, käsityksiin, kokemuksiin, jopa maailmankuvaan.
Turistina jaan Friedbergin näkemyksen liikkuvammasta katseesta, joka kuvitteellisesti maleksii imaginaarisessa paikassa ja kuvitteellisessa tilassa. Annan katseeni lomailla. Tässä mielessä itselleni onkin Friedbergin skeemassa pysyen tärkeää kysyä, millaisia katsomisen historioita kaupungin visuaalinen järjestys ylläpitää. Ovatko sen merkitykset jaetut, ja kuinka pysyviä ne lopulta ovat? Onko katseeni liikkuvuus lopultakin vain kuvitteellinen?
Esimerkiksi ”fair play”. Nimeämällä inversion reiluksi peliksi kirjoittaja nimeää myös sen kääntöpuolen. Tällöin interventio on merkityksellinen, ironinen ele, jolla horjutetaan liminaalitilojen kontemplatiivista turvaa. Mutta onko tuo ”turva” pysyvä? Interventiohan osoittaa, että ”kynnys” ei ole suljettu vaan käytännössä mediumin intervalli jossa eri merkitykset saattavat risteillä. Benjaminin Passagen-projektin messiaanisessa skeemassa kysymyksen jatko kuuluukin: kuinka pysyvä ”vaietun puolustuskaan” tällöin on? Vai kuuluuko se – tilanne – ohimenevän modernin hetkellisiin toivekuviin?
Palaamme kysymykseen siitä, miten pysyviä kaupungin visuaaliset järjestykset ovat. Pohdimme tällöin kokeellisen taiteellisen tutkimuksen konsistenssia (modernissa) kaupunkisuunnittelussa.
Totta on, että Ziegler puhuu kontekstiherkästä tutkimuksesta ja huomioi ajallisuuden sen osana. Kun puhumme ironian ideologioista tarkastellessa esimerkiksi tavaratalon merkkioppia, voisi huomion kiinnittää ajallisiin ja episteemisiin ironian reunaehtoihin – viedä keskustelua askeleen pidemmälle. Luontevaksi keskustelukumppaniksi valikoituisi tällöin esimerkiksi vallan filosofi Michel Foucault. Tarkemman historiallisen läpivalaisun herkistämänä voisi kysyä, minkä (ajallisen) prinsiipin läpi maailmaa katsotaan? Syntyykö ironia esimerkiksi vanhan teollisuuskaupunki Porin osuustoiminnallisen historian merkitysjärjestelmien vieraudesta nykyhetkessä, jolloin ne eivät enää kykene millään tavoin kuvaamaan tai reflektoimaan universaalia, uutta ajattelutapaa tai sensibiliteettiä? Kääntyisikö kirjoittajan päätelmä ”väärässä paikassa oikeaan aikaan” tässä valossa toisenlaiseksi?
With ironic eyes
Denise Ziegler is a visual artist, researcher and person walking through the city. She proposes a way to see a familiar environment with ironic eyes. Through this kind of observation, ingredients of new kind may arise, behind the views considered self-evidence. Ziegler directs her critical gaze to everyday situations and tries to deconstruct the ways we usually react them – even to reveal political statements behind them. Irony as a manifestation does not contain a hazy critique but offers a gentle, indirect and hidden message.
In this exposition, Ziegler moves from the artwork as an end product to experimental and participatory research cases, using interventions as means. She visits and revisits public urban spaces and realises similarities but also conflicts between the visual elements. She also settles her own video in the middle of noisy and colourful shopping paradise.
Intervention as a way to interfere and stick to something is a research operation that raises questions. It could also be a mean to participate in processes when complex environments are built, achieve change and break hierarchic manners of an approach.
Ziegler positions herself thoroughly. As doing practice-based research, she takes part in many discussions, but at the same time struggles rid of the specific definitions of doing research: Her research is artistic, because she is not following a path defined beforehand – still this research is more clearly structured in comparison with usual artistic research cases, in which there is ”a laboratory without any protocol”. When the writer describes her role, she meanwhile takes part in defining the concept of artistic research and showing the diversity of this working field.
Ironic situations are not intentionally constructed as ironic, but waiting to be found. In the first example, Ziegler saw similarity in a cosmetic shop between colourful logos and the coats of the arms on the wall. At the same time, she noticed their contradiction. Irony does not normally become revealed if one does not know the context, and in this case Ziegler was aware of the cultural history of the town. Her aim was to approach objects open-minded, but there arises a suspicion if the observer might have been a prison of her own expectations. Why could commercial and non-commercial representation be involved, as they both belong to the multilayered and hybrid urban place?
In my comment, I have paid attention to that seeing situations with ironic eyes is subjective and precisely the researcher´s own insight – by all means a good starting point to settle questions forward. The most interesting in this exposition is the new kind of way to see and it leading to further speculation about how this experimental method could be more generally adapted.
The images are essential in elucidating the interventions. Often, the first picture has a key role in leading the readers to understand the context of the article. The largest or the otherwise dominant one rises interest and tempts them to get acquainted with the article. Here the layout is clear, still without contrast. The video ”I got a pennant” works more powerful in the shopping mall when framed tightly on the vertical screen. The fourth image appears as a nice SURPRISE, and works as a metaphor of the ironic gaze.