Research Catalogue

Priska Falinin ekspositio Connection to materiality – Engaging with Ceramic practice käsittelee nimensä mukaisesti materiaalisuuden merkitystä taidekeramiikan työstämisen prosessissa. Ekspositio tuo erityisesti video- ja ääniesimerkkien kautta näkyväksi keramiikan työstämisen prosessissa esiin nousevaa ”materiaalin puhetta”. Konkreettiset esimerkit keramiikan työstöön liittyvästä materiaalin puheesta virittävät miettimään, millaista materiaalin puhe on muissa materiaaleissa ja välineissä, ja kuinka se voisi tulla esiin näytetyksi.

Ekspositioon valittu materiaali tuo esille Falinia kiinnostavan taiteellisen tutkimuksen alueen. Eksposition tekstiosuus toimii materiaalisen prosessin tarkastelun teoreettisia lähtökohtia hahmottavana kenttänä. Kysymykset, jotka ekspositio kokonaisuudessaan ja erityisesti video- ja äänitaltiointien välityksellä herättää, ovat ajankohtaisia ja kiinnostavia. Taiteelliseen työskentelyyn kietoutuvaa taiteilijan ja materiaalin dialogia ei ole ylipäätään laajasti teorisoitu. Priska Falinin taidekeramiikkaan keskittyvä ekspositio vastaa osaltaan tähän haasteeseen.

Kiinnostavinta Priska Falinin ekspositiossa on ”materiaalin puheen” näyttäminen ja sen nostaminen esteettisen kokemuksen alustaksi. Erityisesti videotaltioinneissa esiintulevat ilmiöt ja niiden tematisointi tuovat oman lisänsä ajankohtaiseen, kehollisen kokemuksen ja materiaalisuuden diskurssiin. Tyypillisesti lähes kaikessa taiteellisessa työskentelyssä taiteilija joutuu määrittämään (valta)suhdettaan työstämäänsä materiaaliin – onpa sitten kyse konkreettisesta tai aineettomasta (temaattisesta) materiaalista. Teoksen ilmiasu muotoutuu suurelta osin sen pohjalta, kuinka paljon taiteilija antaa käsillä olevan materiaalin paljastaa itseään; kuinka paljon materiaalin luonto kussakin rakennetussa olosuhteessa voi tuoda itseään ilmi. Yleisesti taideteoksen ilmaisun voima muodostuu nimenomaan taiteilijan ja materiaalin välisen vuoropuheen luonteesta.

Romantiikan taidenäkemyksen johdolla taiteellisessa ilmaisussa on viime vuosikymmeniin saakka painotettu ja arvostettu taiteilija-subjektin itseilmaisua. Materiaalin puhe sitä vastoin on jäänyt vähäiselle artikuloinnille. Vasta viime aikoina, ns. affektiivisen, kehollisen käänteen myötä esimerkiksi uusmaterialistinen teoria on antanut arvoa materiaalin elämälle; ja nykytaiteen suuntauksista erityisesti biotaide käyttää jopa materiaalinaan ”itsestään muotoutuvaa” orgaanista ainetta.
On kiinnostavaa, että Falin siirtää keraamikkona ja käsityöläisenä huomionsa nimenomaan materiaalin tarjoamiin reunaehtoihin. Falinhan käyttää keraamista materiaalia poikkeavasti, suorastaan “väärin”. Hän mainitsee tekstissään lyhyesti keramiikasta tekemänsä tuolin, joka materiaalinsa vuoksi miellettiin epänormaaliksi. Materiaalien anomalia on eräs nykytaiteen, yhtälailla kuin designinkin käyttämiä strategioita. Tavallaan Falinin työskentely on keraamisen praksiksen anomaliaa.

Kuvataiteilijana tarkastelen Falinin ekspositiota nykytaiteen (uudelleen)määrittelyn näkökulmasta. Falinin materiaalikokeilut voisivat viitata sellaiseen taidenäkemykseen ja maailmankuvaan, jossa ihminen tai orgaaninen aines ei ole etuoikeutetussa asemassa muihin olentoihin tai epäorgaaniseen nähden. Falin kiinnittää huomionsa juuri niihin ilmentymiin, piirtymiin, jälkiin, jotka eivät ole suoranaisesti taiteilijasubjektin luomia. Pikemminkin taiteilija Falin luo ilmentymän tapahtumiselle olosuhteet. Ilmentymäthän syntyvät materiaalin ja tietyn olosuhteen yhteentuomisesta. Tätä tapahtumaa hän sitten todistaa ja tarkastelee.

Taideobjektin asemesta ymmärrän koko prosessin ekspositioineen kaikkineen taideteoksena ja taiteellisena tutkimuksena. Kun kupit (esim. kuva 1) ovat esineitä ja herättävät katsojassa jonkinlaisen esteettisen elämyksen, materiaalisen prosessin ilmentymän näyttäminen ja esiin nostaminen paikantaa teoksen nimenomaan tapahtumaksi tai kokemukseksi esineen sijasta. Tuloksena ei ole pelkkä esteettinen elämys vaan moniulotteisempi merkityksellisyyden määrittymisen haaste.

Falinin ekspositio on sukua hollantilaisen taiteilijaparin Erwin Driessens & Maria Verstappenin teoksille. Driessens ja Verstappen ovat muunmuassa luoneet olosuhteet jääpuikkojen muovautumiselle, ja asteittaiselle avaimen olemattomiin syöpymisen prosesseille. Näiden prosessien vaiheista ja tuloksista he ovat työstäneet sitten teoksia, esimerkiksi veistokseksi luokiteltavia valoksia tai videoita. Driessens & Verstappenin työn keskiössä on yhtälailla subjekti- kuin objektikeskeisen taidekäsityksen murros. Heidän teoksensa syntyvät olennaisesti luonnon fyysisten ja kemiallisten prosessien seuraamisesta, konstruoinnista ja taltioinnista.

Falinin ekspositiosta löytyy myös toisenlainen yhteys hollantilaisen taiteilijaparin erääseen teokseen. Vastaavalla tavalla kuin Driessens ja Verstappen Morphotheque-sarjan teoksissa #8, #9 ja #15 ovat keränneet ja kopioineet kolmen eri kasviksen (paprika, porkkana, peruna) standardeihin sopimattomia epämuotoisia yksilöitä, Falin nostaa keraamisesta työstään esille oikeaoppisesta poikkeavan; sen, joka luiskahtaa keramiikan normista. Rikkoutuva lasitus ja muodottomaksi kiehuva värihän ovat käsittääkseni virheitä keraamisten objektien tuotannossa. Juuri nämä poikkeamat muodostuvat tärkeimmäksi osaksi Falinin työtä. Virhettä ei osoiteta virheen vuoksi, vaan siksi, että sen nähdään tarjoavan jotain erityistä. Ymmärtääkseni virheet paljastivat materiaalin puheesta jotain tuoretta, ja toimivat täten inspiroivana, vitalisoivana tekijänä.

Taiteellisen tutkimuksen tarve näyttää Falinille syntyneen tekemiseen liittyvän oivalluksen ja inspiroitumisen ympärille. Lähtökohta on luonteva käytännön materiaalin kanssa työskentelevälle keraamikolle. Parhaimmilleen tämä taiteellinen tutkimus tässä vaiheessa pääseekin olennaisten otosten valinnassa monivaiheisesta taiteellisesta prosessista. Kuvallisella ja äänellisellä eksposition osuudella Falin osoittaa suhteellisen tarkasti tutkimuksensa alueen. Teoreettinen tutkimuksen määrittely kaipaa vielä syventämistä.

Eksposition teksti sisältää useita eri suuntaisia, materiaalisuuteen liittyviä käsitteellisiä viittauksia, kuten process aesthetics, vital materiality, material offering. Tavallaan kaikki edellämainitut käsitteet kietoutuvat tapahtumaan, jonkinlaiseen muutoksen tilaan. Priska Falinin videot puolestaan näyttävät muutoksen. Kiinnostavaa niissä ei ole niinkään lopullinen tulos, taideobjekti, kuin nimenomaan nähtävillemme tuotu aineellisen olemuksen muutos.

Mikä näissä lyhyissä materiaalisen muutoksen otoksissa sitten kiehtoo? Materiaalin muutokset syntyvät silmiemme edessä, mutta emme näe kaikkia niitä voimia, jotka muutoksen aiheuttavat. Esimerkiksi lämpötila ei tyypillisesti paljastu ensisijaisesti näköaistimuksen välityksellä. Falinin videotaltioinnissa nimenomaan näköaistimus kuitenkin toimii muiden aistimuspiirien informaation välittäjänä. Materiaalin kuumuudesta kielii aavistuksen omaisesti höyry tai savu, materiaalin ilmiasun muutos. Myöskin prosessin lopuksi esineeseen näkyviin jäävä väriaineen kuplinut jälki viittaa kiehumiseen. Varsinaista kiehumisen hetkeä todistamatta, voimme tunnistaa sen jäljistä, havaintohistoriaamme ja kehollisen muistiimme nojaten. Näkeminen toimii tässä yhteydessä haptisesti. Kanadalaista mediateoreetikkoa Laura U. Marksia mukaillen, voisimme puhua haptisesta visuaalisuudesta, eri aistimuspiirien toisiinsa kietoutumisesta; siitä kuinka näköaisti välittää myös muiden aistimuspiirien kokemusta. Tässä mielessä Falinin kuvatekstin (video 1) väite siitä, että odottamattomasta värin kiehumisesta ylikuumentuneella pinnalla ei jäisi tunnistettavaa jälkeä, ei pidä paikkaansa. Sitä vastoin keramiikan tekemisen praktiikkaa tuntemattomina, emme pelkän kuvan perusteella osaa päätellä tarkkaa kiehumisen ääntä tai varsinkaan hajua. Nämä piirteet jäävät keramiikka-taiteilijan haltuun, ja kieltämättä riistävät osan (video)kuvan katselijan aistimuskokemuksen faktuaalisuudesta.

Falin ei työstä video- tai äänitaltiointejaan varsinaisiksi taideteoksiksi. Pikemminkin ne ovat “raakaotoksia” prosessista. Toisaalta taideteoksen määritelmät ja rajat ovat jatkuvassa liikkeessä, ja saattaisivat sisältää “raakaotoksiakin”. Falin ei kuitenkaan juurikaan puhu taideteoksista – tai edes taiteesta – vaan keramiikasta ja esteettisestä kokemisesta. Keramiikan praktiikasta hän nostaa esiin sellaisen näkökulman, joka irtoaa täysin käyttökeramiikan funktionaalisuuden vaatimuksista; tai vähintäänkin keramiikan käyttö tässä yhteydessä muuttuu fyysisestä henkiseksi, esteettisten mielikuvien kautta tapahtuvaksi psyykkiseksi toiminnaksi. Hän tarkastelee katsojan esteettistä kokemusta valmiin artefaktin äärellä, ja pohtii toisaalta katsojan ja toisaalta tekijän suhdetta ja yhteyttä materiaaliin.

Eksposition ehdoton vahvuus on täten kohdennetun materiaalisuuden esiin tuominen keramiikkataiteen prosessissa. Oletettavasti Falinin esiin nostamat keraamiseen praksikseen kuuluvat aistimukselliset kokemukset ovat perin tuttuja keraamikoille. En kuitenkaan tiedä juuri näitä materiaalin piirteitä, tai edes keraamisen prosessin aistimuksellista, vitalisoivaa ulottuvuutta sinänsä artikuloidun tai varsinkaan audiovisuaalisesti esitetyn kovinkaan laajasti.

Falin tarkastelee keramiikan materiaalisuutta yleisölle epätyypillisestä näkökulmasta, ja täten laajentaa keramiikkataiteen luentaa. Minua innostaa se, että Falin osoittaa huomionsa materiaalisen maailman tahdolle ja itseohjautuvuudelle - sille, että taiteellisen työskentelyn painopiste voi siirtyä taiteilijan itseilmaisusta luonnon ilmaisun esittämiseen.

Priska Falin sketches interesting openings of the ceramic art process in her exposition Connection to Materiality, Engaging with Ceramic practice. She approaches the topic in aesthetic and verbal ways, binding together sound, pictures, video and text. The materiality of ceramic process is introduced through two simple episodes, boiling and crackling of the ceramic surface. The videos show the happening itself and the photos present the result of it. Gathered comments of the gallery audience give an idea of experiencing the material as an outsider.

Falin opens the game from an interesting point of view. Choosing the boiling and crackling as examples of the artistic process she evades the clichés of the materiality of ceramic. Making ceramics involves various levels of bodily engagement and physical contact. Focusing on two effects that often remain invisible inside the kiln and discussing the ways of perceiving them leads straight to the point of her research. Revealing these two happenings that are usually taken as failures of glazing but are shown here in a particularly aesthetic way, lead the reader to the edge of authentic experience of the practitioner. Artist´s relationship to her material is often so intensive and close that the failures become possibilities. Conventional rules turn meaningless as the flow of skills and knowledge lead the process without overt analysis. The experience and pleasure of the material does not depend on the potter´s rulebook.

The process of making art appears here as a natural means of artistic research. In fact the whole research question leans on the experience of processing ceramic material. Both listening to the crackling sound and looking at the video of boiling ink and crackling on the ceramic material are very tempting in their intensity. The photos of thrown and glazed objects give an idea of the result of boiling and crackling but their power as means of research seem to be milder. In this context the gallery exhibition with the gathered comments of the audience also suffer somewhat in being such a common device in artistic research. Nevertheless all these means support each other and build the whole in understanding the materiality of ceramic.

Using another artist to make a video of the process poses some questions. Whose framing are we looking at and how does it affect our experience? The materiality of the exhibition, photos, video and sound offers the experience to different senses but also brings its own nature in it. In this combination it will not be easy to reflect any genuine experience.

The written part of the exposition is very short. There is no room for long explanations of the whole research. Falin opens the background sufficiently enough and then goes to the point of this exposition. The problematic of her research comes up in the text later. Falin presents her position in artistic research and among other researchers, but not among other artists. The role of the written text is apparently explorative but not presented as artistic in itself. This matters of course, but as the choice is clear it does not bother the reading.

To my experience the videos and the sound of this exposition carry the whole idea of this presentation. As a built installation they would probably work without any explanations and still give the same idea of intensive materiality. They simply document the material happening but somehow succeed to convey the feeling and the amazement of the practitioner, too. Making video of the short material experiments gives good opportunity to repeat and to handle the experience of the perception. The video distances but at the same time adds its own framings and aesthetics to the perception. In this way, making the video becomes a method of artistic research.

The artistic researcher must be brave to seek for suitable methods. Being content with the existing and commonly used methods does not create new kind of research. Falin sets her study on the combination of making and knowing as it would be her natural way of being. There is no conflict in introducing the same issue by listening, reading or looking.

Receiving Falin´s text is an aesthetic experience in itself. The content of her exposition engages the reader in multiple ways using different senses. In the context of artistic research this is refreshing and very useful way to explore the silent process. The different elements of Falin´s exposition support each other well in their content and aesthetics. The videos show the idea clearly and offer nothing too much. Also, the photos of glazed cups and the exhibition speak the same language. The sound of crackling is a captivating and an essential part of the whole. It keeps the reader concentrated to the topic. Reading this exposition is a sensory experience. All the elements are needed and all of them have their own role in introducing the sense of material.