Kuvitelmassa ei ole mitään kuvitteellista
(2017)
author(s): Otso Kautto
published in: RUUKKU - Studies in Artistic Research
Otso Kautto
Kuvitelmassa ei ole mitään kuvitteellista
Istuin junassa matkalla teatteriharjoituksiin, ja aloin mielessäni kirjoittaa abstraktia artikkeliin, joka kuvaa harjoitteita, harjoittelua ja niiden suhdetta rituaalin käsitteeseen.
Kuvittelin lauseita jotka tuovat esiin oman moninaisen kokemukseni harjoittelusta ja harjoitteista, ensin huippu-urheilijana, sitten teatterintekijänä, ja kuljetin siinä rinnalla rituaalien monia teorioita.
Halusin jo abstraktissa ilmaista sen, että tämä artikkeli ei pelkästään käsittele harjoittelua, harjoitteita ja rituaalia, vaan on itsessään harjoitusta, harjoite ja rituaali. Harjoitus koska sen avulla opettelen sellaista kirjoittamista joka ammentaa omasta praktiikastani ja keskustelee teorioiden kanssa, niitä kumminkaan kuvittamatta. Harjoite koska etsin kirjoittamalla omaa tapaani olla kirjoittava taiteellinen tutkija, ja rituaali koska artikkelin kirjoittaminen on myös akateeminen rituaali.
Katselin sulavia peltoja, ja paketoin muutamalla lauseella käsitykseni, jonka mukaan harjoitus lähtee päämäärästä, ja harjoite on itsessään päämäärä.
Kokemukseni harjoittelusta ja harjoitteista ovat kuitenkin hyvin ristiriitaisia, ja kirjoitin mielessäni kokonaisen kappaleen siitä miten nämä käsitteet ovat pohjimmiltaan epätarkkoja. Kuitenkin me pystymme kommunikoimaan niiden avulla hyvinkin hienovaraisia asioita. Päädyin toteamaan, että sama teko voi olla harjoite tai harjoitus, tai jopa rituaali riippuen siitä mitä se tekijälle on.
Jossain vaiheessa kävin hakemassa mukillisen kahvia, ja sitä hörppiessäni jatkoin mielessäni abstraktin kirjoittamista. Sivusin sanaa ”tunnelma”, ja sitä mikä on sen rooli harjoitteissa ja rituaaleissa. Pohdin rituaalin ja harjoitteen mahdollista samankaltaisuutta, ja nostin artikkelista muutaman aika hauskan esimerkin siitä miten noita sanoja teattereissa käytetään: ei kuvaamaan sitä mitä tehdään vaan suuntaamaan sitä miten tehdään.
Pohdin artikkelissa myös harjoitteen ritualisoitumista, mutta asia on niin laaja, ja olisi vaatinut siinä määrin syvempää rituaalin käsitteen ristiriitaisuuksien avaamista, että se ei tuntunut mahtuvan abstraktiin. Olin aika hyvissä tunnelmissa, abstraktista oli tulossa houkutteleva, itsessään mukava lukea, ja silti se avasi keskeisiä artikkelin teemoja riittävästi, niitä kuitenkaan kokonaan paljastamatta.
Artikkeli alkaa sanoilla ”Kuvitellaan artikkeli joka käsittelee…” Ja teemalle uskollisena olin nyt kuvitellut abstraktin.
Juna tuli asemalle, ja kiirehdin hotelliin kirjoittamaan abstraktia, mutta en muistanut mitään mielessä kirjoittamastani. Muistin vain tunnelman jonka vallassa olin kuvitellut, ja mielessäni se oli muuttunut abstraktin tunnelmaksi.
Mielikuviteltu teksti oli harjoite, ja sen mieleen palauttaminen oli kuin harjoitteen purkamista.
En tiedä minne se abstrakti katosi, mutta tällä kirjoittamisen aktilla koitan kutsua sitä takaisin, koitan kutsua tunnelmaa joka teki kuvittelun mahdolliseksi, ja myös syntyi kuvittelusta.
Minä kutsun niitä lauseita jotka paljastivat sen miten harjoitteet eivät ole yhdentekeviä, koska niiden avulla saadaan aikaan, koska ne muuttavat meitä, koska niissä on tietoa.
Koitan kutsua niitä lauseita ja ajatusketjuja, joiden avulla saatan sanoa, että harjoitus lähtee siitä että tekijä oppii, ja harjoite siitä että tekijä muuttuu, ja siksi harjoitteet ovat identiteettirituaaleja, mutta rituaalit eivät välttämättä harjoitteita…
Ja minä kutsun taiteen ja tieteen henkiä sanojani todistamaan.
Otso Kautto
