Research Catalogue

This study examines the relationship between the narratives in audio-visual artwork and the temporality of historical preservation within sociocultural contexts of destruction and re-construction, and rusting, through the concept of Sankofa. The series of photographic artworks titled “Patches of Time” delves into the socio-cultural fabric of memory, historical sites, forest, and the contemporary reconstruction of the past. Together with the written content, I show various forms of media such as photos, sound files and videos that reveal different aspects of the audio-visual practice. The photos and sound compositions are discussed here as ways of doing and making, exposing the experiences that hold aesthetic qualities and a sense of the sublime. The materiality of the photos and soundscapes mirrors an archaeological process, where remnants of the past are not only recovered but also recontextualized within contemporary sociocultural frameworks. Specifically, I investigate the integration of destruction and re-construction which aligns with Walter Benjamin’s notion that reproduction destabilizes traditional narratives, offering opportunities for reimagining history, and reshapes the aura of cultural artifacts. The destruction and re-construction of these photos impacts the narrative gestures of going back and starting anew (Sankofa). The study aims to observe the interconnectedness of art, memory and the mind as historical sites and explore the potential for re-imaging the nature of audio-photographic art.

It is a foundational human trait to long for miracles. We yearn for the unexpected, something new to transcend our everyday life. As anyone who has planted a seed might know, the world is already brimming with wonders. Why, then, is this not enough? Why does it sometimes feel like we have lost the connection to something larger than ourselves, something supernatural or more-than-human? In this text I am exploring the human need for miracles through a queer lens. Through my live performance “The Weeping Madonna” (2025) I am investigating alchemy as a method to acquire knowledge about the world, and whether it is possible to use our imagination as a starting point for collective rituals in order to call forth a new reality; a futurity.

Initiated in 2020, Dorsal Practices is a collaboration between choreographer Katrina Brown and writer-artist Emma Cocker, for exploring the notion of dorsality in relation to how we as moving bodies orient to self, others, world. How does the cultivation of a back-oriented awareness and attitude shape and inform our experience of being-in-the-world? A dorsal orientation foregrounds an active letting go, releasing, even de-privileging, of predominant social habits of uprightness and frontality — the head-oriented, sight-oriented, forward-facing, future-leaning tendencies of a culture intent on grasping a sense of the world through naming and control. Rather than a mode of withdrawal, of turning one’s back, how might a back-leaning orientation support a more open and receptive ethics of relation? How are experiences of listening, voicing, thinking, shaped differently through this tilt of awareness and attention towards the back?

Autistic people have six senses: taste, smell, touch, hearing, sight, and then words. Words are a sense that cannot be compared to other senses but allows them to leak in. Words have taste and smell, they are tactile, scratch the skin, bulge in the kidneys, they look: the shape of the letters in different writing styles, they have sounds, sounds when they sound inside the brain and when they say themselves, they are a movement a dance. But all these qualities still cannot define the words. For the words are their own. Their own mind.

Taking back the museum -hankkeen tutkijoina tunnustelemme tässä vuorokeskustelukirjoituksessa, mitä olemme tulleet työpajojen aikana luoneeksi ja tutkineeksi yhdessä sekä mitä on kehkeytynyt tai kehkeytymässä. Kirjoitus lähtee epäilevistä ja itsekriittisistä kysymyksistä siitä, oliko yhteistyömme relevanttia/kyllin-hyvää/hedelmällistä/oikeutettua vai oliko kyse vain projektitapaistuneesta valtameriä ylittävästä matkustelusta. Tässä artikkelissa keskustellaan ja kosketellaan tai sivutaan erityisesti seuraavia teemoja: taiteellinen tutkimus, taiteen etiikka, yhteisötaide, alkuperäiskansojen taide, alkuperäiskansatutkimus, alkuperäiskansojen pedagogia, alkuperäiskansan itsemääräämisoikeus, tiedon omistajuus, yhteiskirjoittaminen ja silleen jättäminen.

Meksikossa asuvat wirrarikat kehittivät 1950-luvulla perinteisten uhriesineiden pohjalta lankamaalauksen, nierikan, tekniikan: villalangasta muotoiltiin kuvioita mehiläisvahalla käsitellyille puulevyille. Nierika esittää usein uhraamisen tilannetta ikään kuin ajassa pysäytettynä ja näyttää tilanteen vapaaehtoisen uhrin näkökulmasta. Antropologit, taiteilijat, keräilijät ja valtiolliset turismin kehittäjät edistivät nierika-genreä innokkaasti, ja se tuotteistettiin yksilölähtöiseksi taidemuodoksi, jota alettiin luoda ja esittää useammin kaupunkikeskuksissa kuin wirrarikojen yhteisöissä. Tämän eksposition kirjoittajat ovat yhdessä toisten tutkijoiden ja wirrarikataiteilijoiden kanssa järjestäneet yhteisöllisiä nierika-maalauksen työpajoja, joissa wirrarikataiteilijat ohjaavat osallistujia tarkastelemaan ja ymmärtämään maailmaa wirrarikojen tavoin vastavuoroisuuden ja uhrin näkökulmasta. Nierika-maalaus otetaan näin takaisin yhteisöjen haltuun.