Research Catalogue

This exposition or archive is a work in progress, under construction, for gathering material of encounters with junipers.

This artistic research investigates the timbre of the violin in Ottoman music from the perspective of a musician outside the tradition. Its goal is not only to understand how this distinctive sound is created but also to experience how cultural, historical, and stylistic influences shape it. Approaching the tradition as both learner and artist, I learn from master musicians, immerse myself in traditional musical environments, and engage in reflective creative practice. I explore how violinists trained in Western classical music can enter this tradition respectfully, embody its nuances, and remain true to its core. Using four guiding frameworks—tacit knowledge, meşk - oral transmission, cultural immersion, and instrument modification—I document a journey of listening, learning, and transformation. This process integrates literature review, conceptual framing, artistic methodology, and reflective analysis, turning the violin into a space where diverse musical traditions engage in meaningful dialogue. Key outcomes of this study show that timbre in Ottoman violin playing is not fixed but culturally constructed and personally shaped. Timbre is deeply contextual, influenced by cultural models like the human voice and traditional instruments, and expressed through subtle choices in vibrato, ornamentation, bowing, and instrument setup. The expressive identity of Ottoman music relies on sensitivity and subtlety, with small variations significantly affecting the emotional and modal character of the music. Learning in this tradition depends heavily on embodied, tacit knowledge passed down orally through the meşk system, where core concepts such as makam nuance and microtonality are absorbed through long-term listening, singing, and playing alongside masters. Deep listening and cultural immersion were essential for developing stylistic understanding, revealing nuances that notation alone cannot capture.

Conceived and co-organised by Emma Cocker, Alexander Damianisch, Cordula Daus and Lena Séraphin, this Society of Artistic Research Special Interest Group (SAR SIG) provides contexts for coming together via the exchange of language-based research. The intent is to support developments in the field of expanded language-based practices by inviting attention, time and space for enabling understanding of/and via these practices anew.

Autistic people have six senses: taste, smell, touch, hearing, sight, and then words. Words are a sense that cannot be compared to other senses but allows them to leak in. Words have taste and smell, they are tactile, scratch the skin, bulge in the kidneys, they look: the shape of the letters in different writing styles, they have sounds, sounds when they sound inside the brain and when they say themselves, they are a movement a dance. But all these qualities still cannot define the words. For the words are their own. Their own mind.

Taking back the museum -hankkeen tutkijoina tunnustelemme tässä vuorokeskustelukirjoituksessa, mitä olemme tulleet työpajojen aikana luoneeksi ja tutkineeksi yhdessä sekä mitä on kehkeytynyt tai kehkeytymässä. Kirjoitus lähtee epäilevistä ja itsekriittisistä kysymyksistä siitä, oliko yhteistyömme relevanttia/kyllin-hyvää/hedelmällistä/oikeutettua vai oliko kyse vain projektitapaistuneesta valtameriä ylittävästä matkustelusta. Tässä artikkelissa keskustellaan ja kosketellaan tai sivutaan erityisesti seuraavia teemoja: taiteellinen tutkimus, taiteen etiikka, yhteisötaide, alkuperäiskansojen taide, alkuperäiskansatutkimus, alkuperäiskansojen pedagogia, alkuperäiskansan itsemääräämisoikeus, tiedon omistajuus, yhteiskirjoittaminen ja silleen jättäminen.

Meksikossa asuvat wirrarikat kehittivät 1950-luvulla perinteisten uhriesineiden pohjalta lankamaalauksen, nierikan, tekniikan: villalangasta muotoiltiin kuvioita mehiläisvahalla käsitellyille puulevyille. Nierika esittää usein uhraamisen tilannetta ikään kuin ajassa pysäytettynä ja näyttää tilanteen vapaaehtoisen uhrin näkökulmasta. Antropologit, taiteilijat, keräilijät ja valtiolliset turismin kehittäjät edistivät nierika-genreä innokkaasti, ja se tuotteistettiin yksilölähtöiseksi taidemuodoksi, jota alettiin luoda ja esittää useammin kaupunkikeskuksissa kuin wirrarikojen yhteisöissä. Tämän eksposition kirjoittajat ovat yhdessä toisten tutkijoiden ja wirrarikataiteilijoiden kanssa järjestäneet yhteisöllisiä nierika-maalauksen työpajoja, joissa wirrarikataiteilijat ohjaavat osallistujia tarkastelemaan ja ymmärtämään maailmaa wirrarikojen tavoin vastavuoroisuuden ja uhrin näkökulmasta. Nierika-maalaus otetaan näin takaisin yhteisöjen haltuun.