Research Catalogue

Ekspositio piirtämisharjoituksista kytkeytyy erinomaisesti harjoittelu ja harjoittaminen taiteessa teemanumeroon.  Tämä on samalla uusi ja mielenkiintoinen avaus piirtämisen tutkimukseen ja taidon harjoittamiseen ja harjaantumiseen.  Heikkisen lähestymistapana on ollut suunnitella ja tunnistaa henkilökohtaisesti tarkoituksenmukaiset piirustusharjoitukset ja reflektiivisen tutkimuskäytännön mukaisesti analysoida sekä piirustusharjoituksia että tuloksena syntyneitä piirustus- ja videomateriaalia taitojen kehittämisen yhteydessä. Artikkelin alussa Heikkinen rajaa ja perustelee kolme kolmiulotteisen perspektiivin muotoihin ja tiloihin suuntautunutta harjoitustyötä, joita hän myöhemmin tarkastelee taiteellisen tutkimuksen näkökulmasta perusteellisemmin.  Tero Heikkinen taustoittaa lukijalle hyvin piirtämisen merkitystä taiteen tutkimuksen ja piirtämisharjoituksiin liittyvän kirjallisuuden kautta ja kytkee siten hyvin oman tutkimuskontekstin aikaisempaan keskusteluun. Tekijä kuvaa mielenkiintoisesti omaa piirtämisprojektiaan taidon kehittämisen näkökulmasta ja samalla keinona kehittää reflektiivistä ajattelua. Piirtämisharjoitukset on kuvattu todella mielenkiintoisesti ja käytäntöpohjaisen tutkimuksen näkökulmasta.

Tero Heikkisen ekspositio ”Drawing Exercises” vastaa sisällöltään numeron tavoitteita: Heikkinen kirjoittaa piirtämisen harjoittelusta. Näkökulmana on ensi sijassa välineen merkitys, eli se, miten käden toiminta ja tietokone toimivat rinnakkain piirustusharjoitusten työvälineinä.

Heikkisen näkökulma keskittyy harjoittelun teemaan ja hän arvioi useita piirtämisen oppimisesta esitettyjä teorioita. Harjoitteluprosessin luonnehdinnoissa korostuvat yhtäältä itse prosessi että teos, jota varten harjoitellaan. 

Kirjoittaja aloittaa kiinnostavasti: ”Tutkin piirtämisharjoituksia, joiden tilat ja muodot ovat mielikuvituksen tuotetta”, eli joilla ei ole suoraa yhteyttä todellisuuteen. Harjoittelun päämääränä on kehittyä perspektiivien piirtämisessä. Heikkisen väitteen mukaan tietynlaiset piirrosharjoitukset voivat edistää ja ohjata piirustustaitoa. Näihin harjoituksiin kuuluu työskentely tietokoneen avulla. Tämänkaltainen piirtämisen harjoittelu ei varmaankaan ole monille tuttua, ja ekspositiossa animaatiot havainnollistavat asiaa.

Piirtäminen ei ole Heikkisen mukaan kuvaamista mallista tai jäljentämistä, ei ainakaan ensisijaisesti. Tärkeämpää on juuri taito, käden ja ajattelun yhteistoiminta, jossa yhdistyvät ”hiljainen” ja eksplisiittinen tieto. Taidon käsite sivuutetaan usein taiteesta puhuttaessa, joten sen esille tuominen on kiintoisaa. Taidon ajatusta ja merkityksiä Heikkinen analysoi siteeraamalla kirjoittajia, esimerkiksi Michael Polanyita ja Donald Schöniä, mutta myös omien kokemustensa pohjalta.

Heikkinen tarkastelee harjoittelua ensin teoreettisesti ja kuvittaa sitten harjoituksia piirrosten ja videoiden avulla. Niissä nähdään Heikkisen harjoittelua ja piirtämisen käytäntöä.

Heikkinen esittää, että piirtämisharjoitukset voivat tuottaa ja ohjata piirrostaidon pohtimista, eli että usein mekaanisiksi mielletyillä kädentaidon harjoituksilla on otaksuttua syvempi merkitys. Harjoitukset tuottavat piirtämiseen osaamista eli taitoa, jota ei voida perimmältään selittää mutta joka on osa piirtämisen tietoista reflektiota. Ekspositiossa tulee esiin kysymys siitä, hallitseeko piirtämistä tietoinen ajattelu vai määritelmien ulkopuolelle jäävä (käden)taito. Heikkinen päätyy siihen, että nämä alueet ovat toisistaan erottamattomia.

Voidaan keskustella, miten tieto piirtämisen lopputuloksesta vaikuttaa itse harjoitusprosessiin, mutta omasta mielestäni tuntuu todennäköiseltä, että nämä eivät ole eristettävissä toisistaan. Jonkinasteinen tieto piirtämisen päämääristä antaa lukijalle tilaisuuden hahmottaa harjoitusprosessia ja piirtämisen työtä, oli se harjoitteluvaiheessa miten alustavaa tahansa. 

Arvelen, että ekspositio kiinnostaa eniten lukijoita, joille on merkityksellistä tarkastella piirtämistä kuvataiteen ja kuvittamisen välillä sijoittuvana praksiksena: esimerkiksi suunnittelualojen ja arkkitehtuurin edustajia. Kuvataiteilijoille taito on mahdollisesti vieläkin moniulotteisempi käsite kuin Heikkinen tuo esiin ekspositiossa, jossa taito näyttää ainakin implisiittisesti olevan sidoksissa sääntöihin – siitäkin huolimatta, kuten kirjoittaja sanoo, että niistä voidaan tilannekohtaisesti aina myös luopua.

Eksposition tutkimuskysymys koskee tilojen ja muotojen piirtämisen harjoittelua ja perspektiivien ja havainnon merkitystä niissä. Kirjoittajan näkökulmana on tilanteesta riippuvainen, usein vaikeasti määriteltävä taidon käsite. Hän hahmottelee klassista kysymystä, hallitseeko piirtämistä ajattelu vai ääneen lausumaton (käden)taito sekä sitä, miten piirtämistä voi tai kannattaa tutkia ja käytännössä kehittää ajattelun ja taidon erotuksen pohjalta.

Heikkisen panos keskusteluun on siirtyminen entistä sumeammalle alueelle, jossa ei seurata valmista mallia ja sääntöjä vaan jossa tietokoneen formaalien periaatteiden avulla kehitetään ”taitoa” – eli säännelty metodi ja väline auttavat opettelemaan jotakin ei-sääntöjenvaraista taitoa. Tämä on nähdäkseni ekspositiossa omaperäistä. Sen konteksteja ovat käsitykset piirtämisen harjoittelusta; tässä Heikkinen tukeutuu muun muassa Onni Ojan, Betty Edwardsin, Donald Schönin, John Raynesin, William Kirby Lockardin, Jay Doblinin, Burne Hogarthin, Welby Ingsin, Ville Lukkarisen, Manfred Maierin ja Patricia Cainin ajatuksiin ja piirustusoppaisiin, joita Heikkinen arvioi lyhyesti. Tämä on kiinnostavaa – joskin herää kysymys, miten piirtämään voi oppia kirjallisuuden avulla ja millaista oikeastaan on piirtämisen vaatima taito.

Heikkinen tuottaa uutta tietoa ja tulkintoja tilojen piirtämisestä arvioimalla asiaa tarkastelleiden arkkitehtien ja taidehistorioitsijoiden tekstejä ja havainnollistamalla niitä tietokoneen avulla. Menetelmät arvelen luotettaviksi, joskin sovellukset ovat kirjoituksen luonteen vuoksi kohtalaisen suppeita. 

Ekspositiossa on perinteisen artikkelin tapaan luettava tekstiosuus, jossa esitellään tutkimuskysymys ja sen sovelluksia. Samalla on myös kuvitusta, josta ilmenee Heikkisen piirrosten luonne. Piirroksista avautuu hieman alaviitteiden tapaan linkkejä niiden tarkempiin selostuksiin ja uusiin piirroksiin. Teksti liikkuu siten kahdella tasolla, joskin artikkelimainen teksti vaikuttaa näistä ensisijaiselta ja linkit antavat piirroksista lisätietoa. Kirjalliset lähteet on esitetty asiallisesti. 

Eksposition vahvuuksiin kuuluu käytännönläheisyys: piirtäminen ei jää teoreettisen tarkastelun tasolle, vaan sen käytännön toteutukset saavat tilaa. Kuvitus näyttää, että Heikkinen on taitava piirtäjä. Taidon käsitteen tarkastelu ja sen sisällön moniulotteisuus ovat tärkeitä asioita: suunnittelussa osuva ajattelu vaatii toteutuakseen taitavat piirrokset, eikä ole yhtä ilman toista.