Research Catalogue

This bilingual exposition (English and Swedish) presents and problematizes the relationship between artistic practice and habit, describing two projects that deal with repetition and place. The projects 'Solsidan' and 'Summer at Söder' were undertaken during the years 2015-2016 in Stockholm. The idea of repetition and returning to the same site were crucial, as in much of my previous works. Unlike them, neither of these two projects involved performances for camera; in both the actual practice consisted of video recording the view. The shift in emphasis from an artistic practice aiming to produce an artwork, into an activity undertaken mainly as an exercise, an activity, could be seen as a strand in the general trend in contemporary art since the 1960s and accentuated in this century towards valuing the 'working' of art above the work of art as an object. This trend can also be related to research and linked to the preference for various terms like practice as research, performance as research, creative arts research or, indeed, artistic research. - This exposition combines a description of the actual practice, with an encounter with the material generated through that practice and proposes that these works can exemplify artistic research as a speculative practice.

Otso Kautto Kuvitelmassa ei ole mitään kuvitteellista Istuin junassa matkalla teatteriharjoituksiin, ja aloin mielessäni kirjoittaa abstraktia artikkeliin, joka kuvaa harjoitteita, harjoittelua ja niiden suhdetta rituaalin käsitteeseen. Kuvittelin lauseita jotka tuovat esiin oman moninaisen kokemukseni harjoittelusta ja harjoitteista, ensin huippu-urheilijana, sitten teatterintekijänä, ja kuljetin siinä rinnalla rituaalien monia teorioita. Halusin jo abstraktissa ilmaista sen, että tämä artikkeli ei pelkästään käsittele harjoittelua, harjoitteita ja rituaalia, vaan on itsessään harjoitusta, harjoite ja rituaali. Harjoitus koska sen avulla opettelen sellaista kirjoittamista joka ammentaa omasta praktiikastani ja keskustelee teorioiden kanssa, niitä kumminkaan kuvittamatta. Harjoite koska etsin kirjoittamalla omaa tapaani olla kirjoittava taiteellinen tutkija, ja rituaali koska artikkelin kirjoittaminen on myös akateeminen rituaali. Katselin sulavia peltoja, ja paketoin muutamalla lauseella käsitykseni, jonka mukaan harjoitus lähtee päämäärästä, ja harjoite on itsessään päämäärä. Kokemukseni harjoittelusta ja harjoitteista ovat kuitenkin hyvin ristiriitaisia, ja kirjoitin mielessäni kokonaisen kappaleen siitä miten nämä käsitteet ovat pohjimmiltaan epätarkkoja. Kuitenkin me pystymme kommunikoimaan niiden avulla hyvinkin hienovaraisia asioita. Päädyin toteamaan, että sama teko voi olla harjoite tai harjoitus, tai jopa rituaali riippuen siitä mitä se tekijälle on. Jossain vaiheessa kävin hakemassa mukillisen kahvia, ja sitä hörppiessäni jatkoin mielessäni abstraktin kirjoittamista. Sivusin sanaa ”tunnelma”, ja sitä mikä on sen rooli harjoitteissa ja rituaaleissa. Pohdin rituaalin ja harjoitteen mahdollista samankaltaisuutta, ja nostin artikkelista muutaman aika hauskan esimerkin siitä miten noita sanoja teattereissa käytetään: ei kuvaamaan sitä mitä tehdään vaan suuntaamaan sitä miten tehdään. Pohdin artikkelissa myös harjoitteen ritualisoitumista, mutta asia on niin laaja, ja olisi vaatinut siinä määrin syvempää rituaalin käsitteen ristiriitaisuuksien avaamista, että se ei tuntunut mahtuvan abstraktiin. Olin aika hyvissä tunnelmissa, abstraktista oli tulossa houkutteleva, itsessään mukava lukea, ja silti se avasi keskeisiä artikkelin teemoja riittävästi, niitä kuitenkaan kokonaan paljastamatta. Artikkeli alkaa sanoilla ”Kuvitellaan artikkeli joka käsittelee…” Ja teemalle uskollisena olin nyt kuvitellut abstraktin. Juna tuli asemalle, ja kiirehdin hotelliin kirjoittamaan abstraktia, mutta en muistanut mitään mielessä kirjoittamastani. Muistin vain tunnelman jonka vallassa olin kuvitellut, ja mielessäni se oli muuttunut abstraktin tunnelmaksi. Mielikuviteltu teksti oli harjoite, ja sen mieleen palauttaminen oli kuin harjoitteen purkamista. En tiedä minne se abstrakti katosi, mutta tällä kirjoittamisen aktilla koitan kutsua sitä takaisin, koitan kutsua tunnelmaa joka teki kuvittelun mahdolliseksi, ja myös syntyi kuvittelusta. Minä kutsun niitä lauseita jotka paljastivat sen miten harjoitteet eivät ole yhdentekeviä, koska niiden avulla saadaan aikaan, koska ne muuttavat meitä, koska niissä on tietoa. Koitan kutsua niitä lauseita ja ajatusketjuja, joiden avulla saatan sanoa, että harjoitus lähtee siitä että tekijä oppii, ja harjoite siitä että tekijä muuttuu, ja siksi harjoitteet ovat identiteettirituaaleja, mutta rituaalit eivät välttämättä harjoitteita… Ja minä kutsun taiteen ja tieteen henkiä sanojani todistamaan. Otso Kautto

A point of departure in this exposition is the author’s experience of practicing and playing on the saxophone for more than 30 years. In particular, three aspects of practicing a musical instrument are discussed: firstly, development and maintenance of general skills; secondly avoiding stagnation and so-called arrested development, and thirdly practicing for specific events. These aspects of practicing are elucidated thru long time personal experience from playing and practicing the saxophone. The saxophone is an acoustic instrument where its properties are given by design and acoustics, and it is up to the player to master and perhaps extend its playing possibilities to its physical limits. Noteworthy, parts in this article is taken from the author’s thesis A Field of Possibilities (Nilsson, 2011), however practicing examples are either reworked or new, and reformatted for this context. In my thesis, which treats designing and playing digital musical instruments, the purpose of discussing the saxophone was about to create a background, something else, as contrast to the main subject. In this exposition practicing the saxophone is at the forefront, however written with more than 15 year’s experience of deliberately practicing electronic musical instruments of various kinds as a background.

In this exposition, I present three different exercises for drawing space and form that have been helpful in analyzing the current state of my drawings and refreshing my abilities. I look at the exercises in terms of skill building, reflective research practice and indwelling. The study is a process of framing and re-framing drawing through devising drawing tasks for the self. These exercises steer the drawing towards different directions or reinforce the skill. The broader practice of drawing also includes this direction-setting, both building and being aware of a space of possibilities for the drawing practice. Thoughtful drawing exercises can become material for research in the arts.

”Tekijä etsii kotia. Avoin kirje minulta teille muille. Harjoitus, jossa tekijä vapautuu ja eettinen yhteisöruumis astuu esiin” -ekspositio käsittelee yhteisötaiteen tekijyyttä ja sitä, mistä se muodostuu. Miten voisimme synnyttää yhteistä ja jaettua tekijyyttä, miten voisimme vapauttaa tekijyyden taiteellisin menetelmin? Teksti pureutuu nykypäivän taiteilija-tekijän toimintakontekstiin, esittämisympäristöön – siihen miten elinympäristömme teknologistuu ja miten se vaikuttaa meihin, meissä ja meistä käsin. Kirjoittaja kysyy miten poliittinen ja kriittinen ote artikuloituu taiteellisessa toiminnassamme ja tutkimuksessamme. Mihin asemaan taide ja sen koettavuus asettuvat kun informaatio (kuvavirta), ihmisubjekti (fyysisesti läsnäoleva keho) ja virtuaaliteknologia kiistelevät paikastaan globaalissa ja muuttuvassa maailmassa.