Exposition

Miten voimme antaa museoesineidän puhua? – osallistavan esityksen käsikirjoitus (2018)

Lea Kantonen, Pekka Kantonen, Katri Hirvonen-Nurmi

About this exposition

Miten voimme antaa museoesineiden puhua? Abstrakti: Meksikossa läntisessä Sierra Madren vuoristossa asuville wirrarikoille esineillä on erityistä voimaa. Joidenkin wirrarikojen mielestä voimakkaimpien esineiden ja niistä kuvattujen videoiden näkeminen voi kuitenkin olla vaarallista sellaisille ihmisille, jotka eivät ole saaneet erityistä näkemisen kykyä, nierikaa. Tässä esityksessä kysymme, miten me wirrarikakulttuurin ulkopuoliset osallistujat, tutkijat ja taiteilija-tutkijat katsomme wirrarikojen esineitä. Puhuvatko ne meille? Miten voimme antaa niiden puhua? Onko niillä oma ääni ja jos on, onko se poliittinen? Ovatko ne meille vaarallisia? Pohdimme näitä kysymyksiä toimintatutkijoina, taiteellisen ja etnografisen kenttätyön tekijöinä ja yhteisömuseoiden suunnitteluun osallistuvina kehitysyhteistyötekijöinä. Pyrimme rakentamaan dialogia erilaisten taidekäsitysten välillä. Wirrarikayhteisöjen vanhimmat ovat alkaneet suunnitella ja rakentaa yhteisömuseoita, jotta esineiden valmistamisen taito säilyisi tuleville sukupolville. He haluavat, että esineiden valmistusprosesseja kuvataan videolle ja että museoihin kootaan sekä esineitä että niiden valmistusprosesseista kertovia videoita. He osallistuvat aktiivisesti globaaliin alkuperäiskansadiskurssiin ja keskusteluihin museoiden dekolonisaatiosta. Museon suunnittelussa on tärkeä kysyä kriittisiä kysymyksiä, esimerkiksi: Kuka saa valita museossa esiteltävät esineet? Kuka saa katsoa niitä? Kuka saa kertoa niiden tarinan? Tämä ekspositio on wirrarikojen esineitä esittelevän esityksen käsikirjoitus ja dramatisointi, jossa esineistä kerrotaan tarinoita monella äänellä.Videolle kuvatut wirrarikojen puheenvuorot, heidän tarinoissaan esiintyvien inhimillisten ja ei-inhimillisten henkilöiden puheenvuorot, meidän kolmen tutkijan puheenvuorot ja yleisölle esittämämme kysymykset vuorottelevat. Videolla esitettyjen tarinoiden puheenvuorot on käännetty suomeksi. Erilaiset puheenvuorot erotetaan toisistaan typografisin keinoin. Kehotamme lukijaa pysymään valppaana ja kiinnittämään erityistä huomiota siihen, kuka esityksessä puhuu ja kenen ääni kuuluu.
typeresearch exposition
date05/06/2017
published30/08/2018
last modified30/08/2018
statuspublished
licenseAll rights reserved
urlhttps://www.researchcatalogue.net/view/369731/369732
doihttps://doi.org/10.22501/ruu.369731
published inRuukku Studies in Artistic Research
portal issue8.


Simple Media

id name copyright license
369741 klip1Q pekka kantonen, lea kantonen All rights reserved
369939 +R+ copy Pekka Kantonen All rights reserved
369940 XUKURI Pekka Kantonen All rights reserved
369941 NIERIKA.copy Pekka Kantonen All rights reserved
384834 ruukku1 Pekka Kantonen All rights reserved
384836 ruukku2 Pekka Kantonen All rights reserved
384840 ruukku3 Pekka Kantonen All rights reserved
384842 ruukku4 Pekka Kantonen All rights reserved
384844 ruukku5 Pekka Kantonen All rights reserved
384846 ruukku6 Pekka Kantonen All rights reserved
384848 ruukku7 Pekka Kantonen All rights reserved
384850 ruukku8 Pekka Kantonen All rights reserved

Ruukku portal comments: 2
anonymous 08/10/2018 at 12:56
Ekspositio vastaa kirjoituskutsun haasteeseen kiinnostavasti ja monipuolisesti. Esitys kytkee taiteellisen tutkimuksen, etnografisen museon tematiikan, taiteenantropologiset ja esinekulttuurin teoreettiset lähtökohdat tuoreesti ja kiinnostavasti yhteen. Esitys haastaa konventionaalisia käsityksiä museoista, mutta osoittaa myös taiteellisen tutkimuksen metodista voimaa monialaisen ongelmatiikan eli wirrarikojen traditioiden säilyttämisen tavoitteissa. Ekspositio onnistuu rakentamaan polyfonisen analyyttisen esityksen aiheestaan, ja moniäänisyys paljastaa samalla niitä erilaisia asemia, joista eri osapuolet tätä perinteen säilyttämisen tematiikkaa tarkastelevat. Esitys on kiinnostava ja hedelmällinen esimerkki moniäänisyyden ja monimediaisuuden yhdistävästä esitystavasta ja tarjoaa mallin taiteellisen tutkimuksen julkaisemisen muotojen kehittämiseen.

Ekspositiossa on parasta kerronnallisesti onnistunut moniäänisyys, jossa eri mediamuodot muodostavat loogisen ja ehjän kokonaisuuden. Arvokasta on myös museolaitoksen ja elävän (perinteisen) kulttuurimuodon välisen suhteen kriittinen pohdinta ja museotoiminnan jäsentäminen kulttuurin omista lähtökohdista käsin. Ekspositio osoittaa myös kuva-aineiston ja videokuvan monipuolista käytettävyyttä tieteellisessä diskurssissa, ei ainoastaan kuvituskuvana vaan ennen kaikkea sisällön monipuolistajana ja rikastajana niin, että kuvien ja tekstin välille syntyy dialogi. Kuvat avaavat tekstiä ja teksti avaa kuvia.

Taiteen tekeminen ei tässä ekspositiossa tarkoita taiteilijan työskentelyä taideteoksen valmistamiseksi. Tässä ekspositiossa koko taiteen käsitys määrittyy toisin. Taiteellista työskentelyä on tekijöiden pitkäkestoinen työskentely wirrarikojen museon perustamiseksi, jolloin ”teos” on mieluummin koko tämä työprosessi kuin esimerkiksi jonakin päivänä avattava kulttuuri-instituutti wirrarikojen alueelle. Se mikä euroamerikkalaiselle taidekeskustelulle näyttäytyy taiteena on wirrarikojen kannalta enimmäkseen toissijaista, koska “taide” wirrarikoilla kytkeytyy erilaisiin uskonnollisiin, rituaalisiin ja kulttuurisiin käytäntöihin ja ilmenee ”kokonaistaiteellisuutena” (tai esteettisesti motivoituneena ilmaisuna esinekulttuurissa, tilankäytössä ja rituaaleissa) mieluummin kuin “taideteoksina” galleriassa. Tämän havainnon tekijät ovat sisäistäneet monipuolisesti ja rakentavat ajatuksen varassa kiinnostavaa diskurssia esineiden ja taiteen ympärille kytkeytyvästä toimijuudesta (Gell). Ajatus muodostaa myös keskeisen motiivin tekijöiden yhteistyölle wirrarika-yhteisön kanssa ja se ohjaa tekijöiden taiteellisen tutkimustyön tavoitteita sekä eksposition päätelmiä, joiden esittäminen tosin jää kovin ohueksi.

Ekspositio tarjoaa kosolti pohdittavaa taiteellisen tutkimuksen tekijoille. Se haastaa myös konventionaalisia käsityksiä tieteellisen tiedon esittämistavoista ja taiteellisen näkökulman kytkemisestä muuhun tutkimukseen. Ekspositio kiinnostaa eri tieteenalojen edustajia.

Ekspositio nojaa gelliläisen taiteenantropologian peruskysymykseen esineisiin ja teoksiin liitetyn toimijuuden luonteesta ja postuloi tämän avulla koko eksposition temaattisen jännitteen, joka ohjaa myös museon perustamisen edellytysten pohdintaa wirrarikojen parissa. Tässä suhteessa esitetty tutkimuskysymys on omaperäinen muttei ainutlaatuinen, sillä tätä pohdintaa käydään laajasti eri puolilla maailmaa esimerkiksi pohdittaessa etnografisten ja muiden museoiden nykyaikaistamista ja kehityssuuntaa kohti elävän kulttuurin keskuksia. Sellaista myös wirrarikojen keskuuteen suunnitellaan näiden taiteilija-tutkijoiden tukemana.

Tekijöiden edustamat taiteellisen tutkimuksen ja työskentelyn käytännöt perustuvat kuitenkin pitkäkestoiseen ja kulttuurisesti sensitiiviseen työskentelymenetelmään. Se yhdistää taiteellista ja etnografista näkökulmaa uskottavasti ja hedelmällisesti niin, että tehdyt havainnot wirrarikoista ovat luotettavia, kiinnostavia ja myös hyödyllisiä museo/kulttuurikeskus-tavoitteen kannalta.

Eksposition esitystapa on selkeä ja looginen. Monimediaiset aineistot on sijoitettu järkevästi oikeisiin asiayhteyksiin ja niiden katselu tukee kokonaisnarraatiota monipuolisesti: syntyy myös dialogia kuva-aineiston ja keskustelutekstin välille, mitä voidaan pitää ansiona. Kielellisesti ekspositio ei ole lukijan kannalta ollenkaan vaativa: kieli on selkeää ja lähes arkikielistä. Tieteellisiä käsitteitä tekstissä on niukasti. Haastetta kuitenkin tarjoavat lukuisat wirrarika-kieliset käsitteet, joiden avulla wirrarikojen kulttuuria ekspositiossa avataan.

Ekspositio rakentaa onnistuneesti moniäänisen ja monimediaisen esityksen aiheestaan. Moniäänisyys ja monimediaisuus tukee itse eksposition aiheen, wirrarikojen museon perustamisen edellytyksiin liittyvää pohdintaa ja kysymysten erittelyä teroreettisesti perustellun lähtökohdan ja tutkimuskysymyksen avulla. Vaikka itse tutkimuskysymys on relevantti, sern perustalle rakennetut teoreettiset kytkökset jäävät viitteellisiksi eikä teoriataustaa perustella kriittisesti tai monipuolisen teoriadiskurssin tukemana vaan mieluumminkin teoreetikkojen ydinajatuksista rakennetun lähtökohdan avulla. Gellin tai Appadurain ajatuksia ei esitetä kuin niukasti ja valikoidusti, ja kriittinen lukija jää kaipaamaan noista ydinajatuksista käytyä laajaa keskustelua, joka paikantaa myös ydinajatuksia hieman toisin kuin mitå tekijät ekspositiossaan esittävät (esim. kysymys esineiden sosiaalisesta toimijuudesta).

Kuitenkin eksposition teoreettiset peruslähtökohdat tukevat monipuolisesti tekijöiden työskentelyä wirrarikojen parissa ja tarjoavat mielekkään analyyttisen näkökulman, jonka avulla wirrarikojen ja tekijöiden yhteistyötä ja työn edellytyksiä voidaan paremmin ymmärtää. Ekspositiolle olisivat eduksi nykyistä monipuolisemmat kytkennät taiteenantropologiseen ja museotutkimuksen viimeaikaisiin keskusteluihin.
anonymous 09/10/2018 at 14:34

Katri Hirvonen-Nurmi, Lea Kantonen ja Pekka Kantonen pohtivat ekspositiossaan ”Miten voimme antaa museoesineiden puhua? – osallistavan esityksen dramatisointi” tapoja joilla he voivat esittää wirrarikayhteisöjen esineitä. Ekspositiossa tekijät käyvät toimitettua vuoropuhelua asiaan liittyen, lisäksi he ovat valinneet kahdeksan videoklippiä ja kolme valokuvaa osaksi keskustelua.

 

Tekijät ovat vierailleet wirrarikojen parissa Meksikossa, läntisessä Sierra Madren vuoristossa. Wirrarikojen kulttuuriset perinteet ovat säilyneet verrattain pitkään, mutta nykyinen työllisyys- ja koulutustilanne ja siihen liittyvä muuttoliike ovat saaneet Hirvonen-Nurmen ja Kantosten haastattelemat henkilöt miettimään vaihtoehtoisia tapoja tiettyjen perinteiden säilyttämiseen. Yhtenä ideana on noussut yhteisömuseon perustaminen, Tatuutsi Maxakwaxi -koulun kulttuurin opettajan Agustín Salvadorin unen innoittamana. Salvador näki museon unessa ja unen innoittamana yhteisön jäseniä on käynyt tutustumassa myös Suomessa Siida-museoon.

 

Haastavaksi tekijöiden pohdinnan museoesineiden roolista tekee se, että wirrarikojen parissa ajatellaan esineillä olevan erityistä toimijuutta osana sosiaalista vuorovaikutusta. Esineillä ei täten ole pelkästään tiettyjä merkityksiä, vaan ne osaltaan saavat ’asioita aikaan’. Näitä esineisiin liittyviä toimijuuksia ei kuitenkaan kaikki wirrarikatkaan näe, vaan heillä pitää olla tekijöiden mukaan erityinen näkemisen taito, esimerkiksi nierika, jotta he osaavat nähdä mitä esimerkiksi nuolet, kulhot tai lankamaalaukset viestivät tai tekevät. Visuaalisen kulttuurin tutkimukseen liittyvässä kirjallisuudessa Christina Grasseni on kutsunut erityistä kykyä nähdä taidokkaaksi näkemiseksi, ja hän esittää että kaikissa ihmisyhteisöissä on erilaisia ja erityisiä tapoja nähdä taidokkaasti.

 

Jos ajatellaan että esineillä on erityisiä toimijuuksia yhteisön sisällä, niin tällöin eksposition tekijöiden haasteena on oppia yhtäältä ymmärtämään näitä toimijuuksia, ja toisaalta pohtia miten esineiden ja niiden esitysten siirto museokontekstiin vaikuttaa toimijuuksiin itsessään. Mediumteoreettisessa tutkimuksessa on keskitytty pohtimaan erityisesti tiettyjen medioiden ’toimijuutta’ osana kulttuurisen tiedon siirtoa, puhutaan sitten kuvasta, tekstistä tai numeroista, tai valokuvakamerasta, kirjoituskoneesta tai levysoittimesta. Hirvonen-Nurmi ja Kantoset auttavat osaltaan avaamaan tätä pohdintaa, osoittamalla että esineiden toimijuuksia pitää selvittää empiirisesti ja kontekstisidonnaisesti. Miten muuten tiedämme mitä kulho kertoo?

 

Koska Hirvonen-Nurmella ja Kantosilla on ekspositiossaan jo useita eri kertomisen ja näyttämisen tasoja (kirjallinen keskustelu, videoklipit, valokuvat ja lähdekirjallisuus), ei ole yllättävää että wirrarikojen tavat ajatella esineiden toimijuutta ja näkemisen taitoa, nierikaa, esitetään yhdenlaisina, ilman wirrarikojen sisäisiä ristiriitoja. Tuntematta yhteisön jäseniä sen enempää, pohdin kuitenkin, että ovatko perinteiset tavat ajatella ja nähdä pelkästään ristiriidassa länsimaisen, alun perin kolonialistisen museoajattelun kanssa, vai löytyykö wirrarikojen keskuudesta eri tapoja ajatella heidän perinteistään?

 

Hirvonen-Nurmi ja Kantoset antavat ekspositionsa otsikolle ”Miten voimme antaa museoesineiden puhua?” kahdenlaisia vastauksia. Yhtäältä he palaavat tekstissään yhä uudestaan kysymään esityksen tavoista, ja täten herättämään lukijan ja katsojan pohtimaan vastauksia tähän kysymykseen. Toisaalta he ekspositiossaan tarjoavat tavan tälle ’esineiden puheelle’ tekstin, kuvien ja äänen avulla. Kehystämällä esineiden esittelyn omalla tavallaan, he tarjoavat sekä tavan esittää esineitä, että tavan refleksiivisesti kyseenalaistaa myös heidän omaa esitystään. Tämä on huomionarvoista refleksiivisyyttä, jota toivoisi muillekin aloille.

 

Miten museoesineet sitten puhuvat tekijöiden työssä? Hirvonen-Nurmi ja Kantoset ovat valinneet lähestymistavakseen Alfred Gellin pohdinnat esineiden toimijuuksiin liittyen, joita Gell näkee etnografisen aineistonsa lisäksi myös omassa kulttuurissaan, kuten esimerkiksi autoon tai sotilaiden aseisiin ja varusteisiin liittyen. Gell systematisoi erilaiset toimijuussuhteet kaavioihin, jotka ovat tilannesidonnaisia. Nämä osittain hyvinkin kompleksiset toimijuussuhteiden esitykset luultavasti sopivat hyvin wirrarikojen esineistön esittelyyn, mutta Gellin tarkempaa systematisointia ei ekspositiossa kuitenkaan käytetä wirrarikojen esineistä puhuttaessa. Näin ollen katsojalle selviää, että eri esineillä on tärkeitä rooleja wirrarikayhteisössä, mutta näitä rooleja ei avata tarkemmin. Kaltaiselleni lukijalle/katsojalle, jolla on vain vähäistä tietoa yhteisöstä, olisi mielenkiintoista ymmärtää paremmin minkälaista toimijuutta nuolet, kulhot tai lankamaalaukset saavat tilannesidonnaisesti. Kuka näkee niissä mitä, ja miksi? Se, että tekijät kysyvät näitä kysymyksiä, on itsessään arvokasta. Kuten Gellkin esittää, niin tähän näkökulmaan on keskitytty vähemmän yhteiskuntatieteellisessä taiteen ja visuaalisen kulttuurin tutkimuksessa.

 

Olisi erityisen mielenkiintoista nähdä Katri Hirvonen-Nurmen ja Lea ja Pekka Kantosen tapoja esitellä esineiden toimijuutta ja näkemisen tapoja Suomessa. Esitys tietenkin eroaisi sisällöltään nykyisestä, mutta eroaisiko se myös muodoltaan? Ovatko teksti, kuva ja ääni sopivia medioita myös näiden aiheiden pohtimiseen, vai ovatko tietyt mediat yhteydessä tiettyihin näkemisen tapoihin ja tiettyihin esineiden toimijuuksiin?

Katri Hirvonen-Nurmi, Lea Kantonen ja Pekka Kantonen pohtivat ekspositiossaan ”Miten voimme antaa museoesineiden puhua? – osallistavan esityksen dramatisointi” tapoja joilla he voivat esittää wirrarikayhteisöjen esineitä. Ekspositiossa tekijät käyvät toimitettua vuoropuhelua asiaan liittyen, lisäksi he ovat valinneet kahdeksan videoklippiä ja kolme valokuvaa osaksi keskustelua.

Tekijät ovat vierailleet wirrarikojen parissa Meksikossa, läntisessä Sierra Madren vuoristossa. Wirrarikojen kulttuuriset perinteet ovat säilyneet verrattain pitkään, mutta nykyinen työllisyys- ja koulutustilanne ja siihen liittyvä muuttoliike ovat saaneet Hirvonen-Nurmen ja Kantosten haastattelemat henkilöt miettimään vaihtoehtoisia tapoja tiettyjen perinteiden säilyttämiseen. Yhtenä ideana on noussut yhteisömuseon perustaminen, Tatuutsi Maxakwaxi -koulun kulttuurin opettajan Agustín Salvadorin unen innoittamana. Salvador näki museon unessa ja unen innoittamana yhteisön jäseniä on käynyt tutustumassa myös Suomessa Siida-museoon.

Haastavaksi tekijöiden pohdinnan museoesineiden roolista tekee se, että wirrarikojen parissa ajatellaan esineillä olevan erityistä toimijuutta osana sosiaalista vuorovaikutusta. Esineillä ei täten ole pelkästään tiettyjä merkityksiä, vaan ne osaltaan saavat ’asioita aikaan’. Näitä esineisiin liittyviä toimijuuksia ei kuitenkaan kaikki wirrarikatkaan näe, vaan heillä pitää olla tekijöiden mukaan erityinen näkemisen taito, esimerkiksi nierika, jotta he osaavat nähdä mitä esimerkiksi nuolet, kulhot tai lankamaalaukset viestivät tai tekevät. Visuaalisen kulttuurin tutkimukseen liittyvässä kirjallisuudessa Christina Grasseni on kutsunut erityistä kykyä nähdä taidokkaaksi näkemiseksi, ja hän esittää että kaikissa ihmisyhteisöissä on erilaisia ja erityisiä tapoja nähdä taidokkaasti.

Jos ajatellaan että esineillä on erityisiä toimijuuksia yhteisön sisällä, niin tällöin eksposition tekijöiden haasteena on oppia yhtäältä ymmärtämään näitä toimijuuksia, ja toisaalta pohtia miten esineiden ja niiden esitysten siirto museokontekstiin vaikuttaa toimijuuksiin itsessään. Mediumteoreettisessa tutkimuksessa on keskitytty pohtimaan erityisesti tiettyjen medioiden ’toimijuutta’ osana kulttuurisen tiedon siirtoa, puhutaan sitten kuvasta, tekstistä tai numeroista, tai valokuvakamerasta, kirjoituskoneesta tai levysoittimesta. Hirvonen-Nurmi ja Kantoset auttavat osaltaan avaamaan tätä pohdintaa, osoittamalla että esineiden toimijuuksia pitää selvittää empiirisesti ja kontekstisidonnaisesti. Miten muuten tiedämme mitä kulho kertoo?

Koska Hirvonen-Nurmella ja Kantosilla on ekspositiossaan jo useita eri kertomisen ja näyttämisen tasoja (kirjallinen keskustelu, videoklipit, valokuvat ja lähdekirjallisuus), ei ole yllättävää että wirrarikojen tavat ajatella esineiden toimijuutta ja näkemisen taitoa, nierikaa, esitetään yhdenlaisina, ilman wirrarikojen sisäisiä ristiriitoja. Tuntematta yhteisön jäseniä sen enempää, pohdin kuitenkin, että ovatko perinteiset tavat ajatella ja nähdä pelkästään ristiriidassa länsimaisen, alun perin kolonialistisen museoajattelun kanssa, vai löytyykö wirrarikojen keskuudesta eri tapoja ajatella heidän perinteistään?

Hirvonen-Nurmi ja Kantoset antavat ekspositionsa otsikolle ”Miten voimme antaa museoesineiden puhua?” kahdenlaisia vastauksia. Yhtäältä he palaavat tekstissään yhä uudestaan kysymään esityksen tavoista, ja täten herättämään lukijan ja katsojan pohtimaan vastauksia tähän kysymykseen. Toisaalta he ekspositiossaan tarjoavat tavan tälle ’esineiden puheelle’ tekstin, kuvien ja äänen avulla. Kehystämällä esineiden esittelyn omalla tavallaan, he tarjoavat sekä tavan esittää esineitä, että tavan refleksiivisesti kyseenalaistaa myös heidän omaa esitystään. Tämä on huomionarvoista refleksiivisyyttä, jota toivoisi muillekin aloille.

Miten museoesineet sitten puhuvat tekijöiden työssä? Hirvonen-Nurmi ja Kantoset ovat valinneet lähestymistavakseen Alfred Gellin pohdinnat esineiden toimijuuksiin liittyen, joita Gell näkee etnografisen aineistonsa lisäksi myös omassa kulttuurissaan, kuten esimerkiksi autoon tai sotilaiden aseisiin ja varusteisiin liittyen. Gell systematisoi erilaiset toimijuussuhteet kaavioihin, jotka ovat tilannesidonnaisia. Nämä osittain hyvinkin kompleksiset toimijuussuhteiden esitykset luultavasti sopivat hyvin wirrarikojen esineistön esittelyyn, mutta Gellin tarkempaa systematisointia ei ekspositiossa kuitenkaan käytetä wirrarikojen esineistä puhuttaessa. Näin ollen katsojalle selviää, että eri esineillä on tärkeitä rooleja wirrarikayhteisössä, mutta näitä rooleja ei avata tarkemmin. Kaltaiselleni lukijalle/katsojalle, jolla on vain vähäistä tietoa yhteisöstä, olisi mielenkiintoista ymmärtää paremmin minkälaista toimijuutta nuolet, kulhot tai lankamaalaukset saavat tilannesidonnaisesti. Kuka näkee niissä mitä, ja miksi? Se, että tekijät kysyvät näitä kysymyksiä, on itsessään arvokasta. Kuten Gellkin esittää, niin tähän näkökulmaan on keskitytty vähemmän yhteiskuntatieteellisessä taiteen ja visuaalisen kulttuurin tutkimuksessa.

Olisi erityisen mielenkiintoista nähdä Katri Hirvonen-Nurmen ja Lea ja Pekka Kantosen tapoja esitellä esineiden toimijuutta ja näkemisen tapoja Suomessa. Esitys tietenkin eroaisi sisällöltään nykyisestä, mutta eroaisiko se myös muodoltaan? Ovatko teksti, kuva ja ääni sopivia medioita myös näiden aiheiden pohtimiseen, vai ovatko tietyt mediat yhteydessä tiettyihin näkemisen tapoihin ja tiettyihin esineiden toimijuuksiin?

 

Comments are only available for registered users.


i have forgotten my password
join the research catalogue
Portals The research catalogue serves:
Journal for Artistic Research
a peer-reviewed international journal for all art disciplines
KC Research Portal
Research Portal of the Royal Conservatoire, The Hague
Norwegian Artistic Research Programme
The portal of the Norwegian Artistic Research Programme
Ruukku Studies in Artistic Research
Taiteellisen tutkimuksen kausijulkaisu / Studies in Artistic Research
University of Applied Arts Vienna
RC portal of the University of Applied Arts Vienna
Journal of Sonic Studies
A peer-reviewed, international journal on sound studies and auditory culture
Academy of Creative and Performing Arts
Portal of the Academy of Creative and Performing Arts, Leiden University
SHAPE - Artistic Research and Institutional Impact
SHAPE aims to describe the impact of artistic research within specific frameworks.
Faculty of Fine Art, Music and Design, University of Bergen
Portal of Faculty of Fine Art, Music and Design
Polifonia
Polifonia
Codarts
Portal of Codarts, University of the Arts, Rotterdam
Stockholm University of the Arts
Stockholm University of the Arts (Uniarts) provides education and conducts research in the fields of choreography, film & media, opera and performing arts.
University of the Arts Helsinki
University of the Arts Helsinki was launched in 2013 upon the merging of the Finnish Academy of Fine Arts, Sibelius Academy, and Theatre Academy Helsinki.
Norwegian Academy of Music
A leading artistic and academic university college with over 600 students. Located in Oslo, Norway.
The Danish National School of Performing Arts
This portal is a platform for distribution of knowledge produced through artistic research at the Danish National School of Performing Arts.
VIS – Nordic Journal for Artistic Research
VIS – Nordic Journal for Artistic Research
Rhythmic Music Conservatory Copenhagen
The portal of Rhythmic Music Conservatory Copenhagen
Konstfack – University of Arts, Crafts and Design
Konstfack – University of Arts, Crafts and Design, Stockholm