Research Catalogue

Miten voimme antaa museoesineiden puhua? Abstrakti: Meksikossa läntisessä Sierra Madren vuoristossa asuville wirrarikoille esineillä on erityistä voimaa. Joidenkin wirrarikojen mielestä voimakkaimpien esineiden ja niistä kuvattujen videoiden näkeminen voi kuitenkin olla vaarallista sellaisille ihmisille, jotka eivät ole saaneet erityistä näkemisen kykyä, nierikaa. Tässä esityksessä kysymme, miten me wirrarikakulttuurin ulkopuoliset osallistujat, tutkijat ja taiteilija-tutkijat katsomme wirrarikojen esineitä. Puhuvatko ne meille? Miten voimme antaa niiden puhua? Onko niillä oma ääni ja jos on, onko se poliittinen? Ovatko ne meille vaarallisia? Pohdimme näitä kysymyksiä toimintatutkijoina, taiteellisen ja etnografisen kenttätyön tekijöinä ja yhteisömuseoiden suunnitteluun osallistuvina kehitysyhteistyötekijöinä. Pyrimme rakentamaan dialogia erilaisten taidekäsitysten välillä. Wirrarikayhteisöjen vanhimmat ovat alkaneet suunnitella ja rakentaa yhteisömuseoita, jotta esineiden valmistamisen taito säilyisi tuleville sukupolville. He haluavat, että esineiden valmistusprosesseja kuvataan videolle ja että museoihin kootaan sekä esineitä että niiden valmistusprosesseista kertovia videoita. He osallistuvat aktiivisesti globaaliin alkuperäiskansadiskurssiin ja keskusteluihin museoiden dekolonisaatiosta. Museon suunnittelussa on tärkeä kysyä kriittisiä kysymyksiä, esimerkiksi: Kuka saa valita museossa esiteltävät esineet? Kuka saa katsoa niitä? Kuka saa kertoa niiden tarinan? Tämä ekspositio on wirrarikojen esineitä esittelevän esityksen käsikirjoitus ja dramatisointi, jossa esineistä kerrotaan tarinoita monella äänellä.Videolle kuvatut wirrarikojen puheenvuorot, heidän tarinoissaan esiintyvien inhimillisten ja ei-inhimillisten henkilöiden puheenvuorot, meidän kolmen tutkijan puheenvuorot ja yleisölle esittämämme kysymykset vuorottelevat. Videolla esitettyjen tarinoiden puheenvuorot on käännetty suomeksi. Erilaiset puheenvuorot erotetaan toisistaan typografisin keinoin. Kehotamme lukijaa pysymään valppaana ja kiinnittämään erityistä huomiota siihen, kuka esityksessä puhuu ja kenen ääni kuuluu.

Taideyliopiston Kuvataideakatemian Tutkimuspäivillä 7.-9.12.2020 kokoonnutiin keskustelemaan taiteellisen tutkimuksen ajankohtaisista kysymyksistä. Tähän expositioon kootaan kolmipäiväisen tapahtuman dokumentaatiot. At KuvA Research Days 7-9 Dec 2020 at the Academy of Fine Arts Helsinki we incited discussions concerning topical issues of artistic research. In this exposition we will collect the documentations of the three-day event.

Meksikossa asuvat wirrarikat kehittivät 1950-luvulla perinteisten uhriesineiden pohjalta lankamaalauksen, nierikan, tekniikan: villalangasta muotoiltiin kuvioita mehiläisvahalla käsitellyille puulevyille. Nierika esittää usein uhraamisen tilannetta ikään kuin ajassa pysäytettynä ja näyttää tilanteen vapaaehtoisen uhrin näkökulmasta. Antropologit, taiteilijat, keräilijät ja valtiolliset turismin kehittäjät edistivät nierika-genreä innokkaasti, ja se tuotteistettiin yksilölähtöiseksi taidemuodoksi, jota alettiin luoda ja esittää useammin kaupunkikeskuksissa kuin wirrarikojen yhteisöissä. Tämän eksposition kirjoittajat ovat yhdessä toisten tutkijoiden ja wirrarikataiteilijoiden kanssa järjestäneet yhteisöllisiä nierika-maalauksen työpajoja, joissa wirrarikataiteilijat ohjaavat osallistujia tarkastelemaan ja ymmärtämään maailmaa wirrarikojen tavoin vastavuoroisuuden ja uhrin näkökulmasta. Nierika-maalaus otetaan näin takaisin yhteisöjen haltuun.

This chapter discusses the creation of the "Digital Natives? Saami Games Now!" exhibition, which highlights a decade of Saami Game Design. Since 2014, I have been deeply involved in Saami games. Over the years, I have organized game design workshops ranging from small local Arctic events to large global Indigenous gatherings. More than a hundred game developers have created over 40 games during this period. The first years of this journey were documented in my doctoral thesis “Old Ways of Knowing, New Ways of Playing – The Potential of Collaborative Game Design to Empower Indigenous Sámi” (Laiti 2021). As the work continued, it became evident that highlighting all the games created was, at least, equally important.

In collaboration with Wixárika teachers and community museum planners we have planned and carried out performance art events in which video footage on pedagogical situations is screened and the teachers explain and practically demonstrate to the audience what happens in the footage – in Dwight Conquergood´s words the teachers "perform their own experience". They present and contextualize the knowledge we have recorded together with them in a fieldwork situation. It is important that our Wixarika co-performers themselves perform as the experts and teachers of the knowledge both in the live event and in the video footage. They have studied both formally in a university and non-formally as apprentices in the shamanistic institution of rukuri+kate that can be dated back to pre-colonial times. We artists-researchers function as documentarists and translators, often hesitating between different translation options. The significations vary from one language to another, from one translation to another. The translation is performed as a hesitant act, open for different meanings.

Taking back the museum -hankkeen tutkijoina tunnustelemme tässä vuorokeskustelukirjoituksessa, mitä olemme tulleet työpajojen aikana luoneeksi ja tutkineeksi yhdessä sekä mitä on kehkeytynyt tai kehkeytymässä. Kirjoitus lähtee epäilevistä ja itsekriittisistä kysymyksistä siitä, oliko yhteistyömme relevanttia/kyllin-hyvää/hedelmällistä/oikeutettua vai oliko kyse vain projektitapaistuneesta valtameriä ylittävästä matkustelusta. Tässä artikkelissa keskustellaan ja kosketellaan tai sivutaan erityisesti seuraavia teemoja: taiteellinen tutkimus, taiteen etiikka, yhteisötaide, alkuperäiskansojen taide, alkuperäiskansatutkimus, alkuperäiskansojen pedagogia, alkuperäiskansan itsemääräämisoikeus, tiedon omistajuus, yhteiskirjoittaminen ja silleen jättäminen.