Research Catalogue

The following peer review was presented to the author during the process and has influenced the final exposition. It is here presented in a slightly edited form.

Anonymous Reviewer

If you are asking me to give a general assessment of the “exposition”, I can summarize its argument. The authors have worked in collaboration with Wixárika (Indigenous Mexican) teachers and pupils, they have planned and carried out artistic performances in which video footage on pedagogical situations is screened and the teachers explain and practically demonstrate to the audience what happens in the footage. The Wixárika perform their interpretations. In this sense the authors are not just presenting a set of videos but a set of performances interpreting videos, which recursively, have been filmed. The central question that this set of works is addressing is translation in the wider sense, as a performative act.

Please evaluate how this exposition will be received or what its significance is in other disciplines:

I do not think it is possible to evaluate how it will be received, one can only evaluate retrospectively. I guess it can be well received in Anthropology, because it is making an interesting contribution to debates about visual ethnography.

How does the exposition illuminate the relationship between artistic practice and research?

It contains a description of the question (translation as performance), its research methods are innovative, it is contextualized in social and theoretical grounds, it provides new knowledge and the methods use are adequate and sound.

Does the exposition design and navigation support the (artistic) proposition?

I think that the online format is difficult for the peer reviewer because it is very difficult to mark comments on the text. I guess this is a fault of the platform rather than the authors. I think that in terms of the argument, it could be slightly reformulated. The texts move back and forth between different questions. It would be better if it had a more conventional structure. First introducing the project, then the theoretical question. Then explaining the context and the relation of the artists with this context. Then explaining step by step the project, and then writing the general conclusions.

Does the exposition need additional language checking or technical support?

Yes, there are some mistakes in English and Spanish, at least.

Ethical concerns:

Not that I am aware of.

Conclusion:

Overall, I think this is an extremely interesting project. The central idea, performing translation through the recursive projection of videos, I think is brilliant. As I pointed out there are some problems with the organization of the argument and some spelling mistakes, but otherwise this is an excellent piece. On the other hand, I think that the theoretical framework is not always working in favor of the argument of the piece. Decolonial theory, with its rather static and ideological distinctions between the West and the Rest, its insistence on restitution and the reification of the indigenous, may not be not very helpful for a project that is actually pointing to the creative potential of translation as a performative drift, a form of cultural production rather than a “problem” of political legitimacy and etiquette. These contradictions are apparent when at some point, some voice in the audience points to the symmetry between the Wixárika and the Sammi in their connection to nature. There is nothing more orientalizing and objectifying of indigenous peoples than saying that they are connected to nature. By trying to take part with the “indigenous” sometimes this pretended “decolonial” discourse does nothing but to recolonize the imaginary of the indigenous subjects. More informed theories of translation, following perhaps not decolonial, but postcolonial theories, following Derrida, following Peirce, could perhaps give a better account of the drift of translation as a recursive poetic mechanism.

Seuraava vertaisarvio esitettiin tekijälle prosessin aikana ja on vaikuttanut lopulliseen ekspositioon. Se esitetään tässä hiukan editoituna.

Nimetön arvioitsija

Miten tehdä asioita esityksellä? -teema tuodaan kyllä esiin ekspositiossa, mutta kirjoituskutsun esiin nostamia teoreettisia painotuksia käsitellään puutteellisesti. Ekspositio ohittaa kokonaan kutsun (jälki)strukturalistisen kysymyksenasettelun, Austinin ja Butlerin ajatukset performatiivisuudesta samoin kuin posthumanistiseen näkökulmaan liittyvät teemat. Ekspositio kytkeytyy kuitenkin kutsun teemoihin taiteellisen tutkimuksen ja performatiivisuuden suhteiden pohdinnasta ja nostaa esiin kiinnostavia omaperäisiä kysymyksenasetteluja taiteellisen performatiivisuuden ja kulttuuristen tilanteiden sekä niihin liittyvien positioiden suhteista.

Tekijät kytkevät omaan positioonsa aktivismin, taiteellisen tutkimuksen näkökulman ja performatiivisuuden kulttuurienvälisessä vuoropuhelussa, jota heidän toteuttamansa performanssi demonstroi ja tekee näkyväksi yleisöille. Tällainen on sekä ennakkoluulotonta että harvinaista ja tarjoaa eksposition vastaanottajalle (lukija–katsoja) myös avauksia teoreettisiin pohdintoihin – joskin toisinaan ilman tekijöiden tukea tällaiseen. Tämä perusasetelma on ekspositiossa parasta ja kiinnostavinta, mutta myös kulttuuriseen kääntämiseen liittyvän epäröinnin teema on tuore ja kiinnostava kysymys, joka tarjoaa temaattista rakennetta ekspositioon.

Ekspositio on taiteellisena tutkimuksena kiinnostava, mutta rajoitetusti, koska eksposition tekstiosa keskittyy lähinnä kuvailemaan tehtyä prosessia tai eksposition videoiden sisältöä siinä määrin, että tekstin yleisilme on kuvaileva. Taiteen ja estetiikan kulttuuristen kytkeytymisten problematiikka ei nouse kriittisenä teemana esille, mikä heikentää tekijöiden paikantumista kokonaisuuteen myös taiteilijoina eikä paikanna toteutettua performanssia mitenkään erityisesti performanssitaiteen perinteisiin tai nykysuuntiin. Ekspositio ei myöskään sisällä erityisen selkeää kysymyksenasettelua eikä erityistä päätelmäosiota, johon prosessin aikana tehtyjä havaintoja olisi koottu. Tutkimuksellinen näkökulma on ekspositioon rakennettu puutteellisesti eikä se kytkeydy prosessikuvaukseen kuin paikka paikoin. Otsikon mukaan keskiössä tulisi olla (tietoteoreettinen) tulokulma toteutuneeseen performanssisarjaan kytkeytyvään kulttuuriseen tietoon sekä toisaalta kulttuuriseen kääntämiseen ja ”epäröintiin” liittyvä analyysi. Nämä näkökulmat esiintyvät kyllä tekstissä, mutta siitä puuttuvat keskeisin osin esimerkiksi laajassa käytössä olevat kielitieteelliset, diskurssianalyyttiset tai kulttuuritieteelliset menetelmät näiden teemojen tarkasteluun. Käytetty teoriakirjallisuus vaikuttaa hieman sattumanvaraiselta ja aukkoiselta. Myöskään tekijöiden kriittinen reflektointi ei tavoita näitä kysymyksiä, mikä korostaa tilannetta. Varsinaisia päätelmiä ei ole, kuten ilmeisesti ei ole selkeitä ”tuloksiakaan”, mutta tekstiosa päättyy kulttuurisen tiedon pohdintaan, mikä sitoo käsiteltyjä teemoja jossain määrin analyyttisesti yhteen ja vie näkökulmaa pois tapahtumien kuvailusta.

Tässä muodossa ekspositioon suhtauduttaneen kriittisesti, koska se vaikuttaa keskeneräiseltä siinä mielessä, että sen teoreettis-analyyttinen näkökulma on puutteellisesti esitetty.

Eksposition perusongelmatiikka esitetään alussa, ja eksposition kokonaisuus (performanssisarja ja nyt arvioitava ekspositio) on ilmeisen omaperäinen ja luova tapa lähestyä esitettyä tutkimusteemaa. Ekspositio on suhteutettu teorian sekä aiemman tutkimusperinteen konteksteihin, mutta vain paikka paikoin ja silloinkin lyhyesti pääpainon ollessa kuvailussa. Se kytkeytyy ajankohtaisiin ja keskeisiin kysymyksenasetteluihin tiedon ja kulttuurisen kääntämisen alueilla, mutta analyysi jää niukaksi eivätkä käytetyt metodit välttämättä tarjoa riittävää perustaa tai keinoja nostaa tarkasteltavaksi haluttuja tutkimusteemoja kovinkaan syvällisesti. Metodinen syventäminen tarjoaisi kuitenkin mahdollisuuksia nykyistä luotettavampien ja systemaattisempien havaintojen ja päätelmien tekemiseksi performanssiin liittyvästä nykyisestä aineistosta, kulttuurisen tiedon luonteesta ja kulttuurisen kääntämisen ongelmatiikasta. Tällainen kohentaminen parantaisi eksposition kiinnostavuutta ja vaikuttavuutta merkittävästi.

Eksposition esitystapa on selkeä ja luettavuus on hyvä. Tekstiosaa luonnehtii kuvaileva ote. Se etenee johdonmukaisesti. Kuva-aineisto (valokuvat, videot) tukevat tekstiä ja niitä käsitellään tekstissä omissa asiayhteyksissään. Viitteet ja lähteet on merkitty riittävällä tarkkuudella systemaattista merkintätapaa noudattaen. Kielellinen esitys on suhteellisen viimeisteltyä, mutta joissakin kohdissa sanat olivat jääneet kiinni toisiinsa, eli oikolukua kaivataan.

Teksti ei erityisesti tuo esiin sitä, mitä ja miten tekijät ovat sopineet esimerkiksi videoiden julkaisemisesta, vaikka niissä esiintyvät henkilöt ovat varmasti olleet videoinnista tietoisia. Tutkimuseettisesti ja juridisesti tämä teema on myös monimutkainen, sillä useamman kuin yhden valtion lainsäädäntö saattaa vaikuttaa ekspositionaineiston julkaisemiseen.

Vahvuuksia ovat omaperäinen tärkeiden ja ajankohtaisten tutkimusteemojen käsittely performanssin, taiteellisen tutkimuksen ja aktivismin keinoin. Myös performanssin kulttuuristen kytkösten ja wixárikojen kulttuurisen taustan tuntemus on monipuolista perustuen pitkään, selkeästi luottamukselliseenkin suhteeseen performanssiin osallistuneiden toimijoiden kesken. Eksposition kokonaisuuteen nämä vahvuudet yltävät kuitenkin puutteellisesti siinä mielessä, että tekstin kuvaileva perusmoodi vie tilan esitettyjen tilanteiden nykyistä systemaattisemmalta tarkastelulta ja videoiden metodiselta analyysiltä. Ekspositiolle olisi eduksi, jos kuvailevuutta karsitaan ja esitystapaa muutetaan niin, että alussa esitetty ongelmatiikka perustellaan tutkimuskirjallisuuden tuella nykyistä monipuolisemmin, esitettyjen kohtausten analyysissä keskitytään erittelemään kulttuurisen tiedon, kääntämisen ja epäröinnin kysymyksiä metodisesti (johonkin menetelmään perustuen) ja loppuun laaditaan selkeä päätelmäosio. Teoreettisen kirjallisuuden lisääminen on erityisen tarpeellista eksposition ehkäpä kiinnostavimman teeman eli kääntämiseen liittyvän epäröinnin tutkimisen kannalta. Nykyisessä tekstissä tätä näkökulmaa ei varsinaisesti ole kehystetty teoreettisesti ollenkaan ja käsittely perustuu lähinnä epäröinnin arkikieliseen jäsennykseen. Esimerkiksi etnometodologia ja diskurssianalyysi tarjoaisivat tässä lisätukea.