Research Catalogue

This research was conducted with a diverse group of dancers, varying in age, background, and dance experience, and was guided through somatic embodiment and artistic articulation. Through a somatic approach, the body was explored as both an archive of lived experience and an oracle for emergent knowledge, offering a strong gateway into authentic dance material. The creative process unfolded through four phases: somatic exploration and improvisation, composition, structuring, and refinement. Throughout, leadership shifted fluidly between an open, facilitative mode, amplifying the dancers’ voices, and a more directive mode, articulating the artistic vision. The methodology highlights how initial somatic explorations were gradually shaped into choreographic form, maintaining a dialogue between internal embodiment and external composition throughout the process. Key insights include that this process proved particularly effective within a diverse group context, demonstrating that, regardless of formal dance training, each individual, when guided somatically, can access embodied memory and, through compositional shaping, transform authentic movement into coherent choreographic structure. Both the research and the resulting performance, Equilibrium, do not seek to offer resolution, but rather to evoke recognition and the possibility of coexisting with tension.

The aim of this PD project is to bring artists and citizens together with each other and their environment, and collectively explore how the wordless voice can be a means of communication. Artists leading this project bring understanding from the multiple fields in which they are working – music, theatre, visual arts, and circus. In addition to the collective exploration of connection, the objective is to propose a methodology (which combines and develops from a range of existing methods and is provisionally termed “Resonant Cycles”) and investigate if it can have a transformative impact on the subjectivities of the individual participants. The project involves interventions in the field of performing arts with the goal of modeling less language-dependent and more inclusive, sensory-rich experiences of cross-disciplinary creation and performance. It invites a holistic and immersive experience of performing arts that brings the physical voice to the forefront and prompts reflection on the essence and meaning of vocal sound regardless of language, and the way that sound itself functions as a means of communication.

The research subgroup SPACES OF ARTIST EDUCATION focuses on exploring the relationships between artists’ pedagogies, educational spaces, and learning environments in artist education. The key interest of the subgroup is to investigate how different spaces influence, facilitate and regulate interaction, communication and ways of teaching and learning both at art universities and in non-institutional settings. The subgroup aims to gather colleagues from diverse artistic disciplines and research backgrounds to discuss the spatial, material, bodily, performative and institutional aspects of teaching art practice, as well as their connections with educational policies, relations of power, traditions of artist education, and the very ideas about pedagogy and didactics, mastery, knowing, art, creativity, resources, accessibility, space and place.

Autistic people have six senses: taste, smell, touch, hearing, sight, and then words. Words are a sense that cannot be compared to other senses but allows them to leak in. Words have taste and smell, they are tactile, scratch the skin, bulge in the kidneys, they look: the shape of the letters in different writing styles, they have sounds, sounds when they sound inside the brain and when they say themselves, they are a movement a dance. But all these qualities still cannot define the words. For the words are their own. Their own mind.

Taking back the museum -hankkeen tutkijoina tunnustelemme tässä vuorokeskustelukirjoituksessa, mitä olemme tulleet työpajojen aikana luoneeksi ja tutkineeksi yhdessä sekä mitä on kehkeytynyt tai kehkeytymässä. Kirjoitus lähtee epäilevistä ja itsekriittisistä kysymyksistä siitä, oliko yhteistyömme relevanttia/kyllin-hyvää/hedelmällistä/oikeutettua vai oliko kyse vain projektitapaistuneesta valtameriä ylittävästä matkustelusta. Tässä artikkelissa keskustellaan ja kosketellaan tai sivutaan erityisesti seuraavia teemoja: taiteellinen tutkimus, taiteen etiikka, yhteisötaide, alkuperäiskansojen taide, alkuperäiskansatutkimus, alkuperäiskansojen pedagogia, alkuperäiskansan itsemääräämisoikeus, tiedon omistajuus, yhteiskirjoittaminen ja silleen jättäminen.

Meksikossa asuvat wirrarikat kehittivät 1950-luvulla perinteisten uhriesineiden pohjalta lankamaalauksen, nierikan, tekniikan: villalangasta muotoiltiin kuvioita mehiläisvahalla käsitellyille puulevyille. Nierika esittää usein uhraamisen tilannetta ikään kuin ajassa pysäytettynä ja näyttää tilanteen vapaaehtoisen uhrin näkökulmasta. Antropologit, taiteilijat, keräilijät ja valtiolliset turismin kehittäjät edistivät nierika-genreä innokkaasti, ja se tuotteistettiin yksilölähtöiseksi taidemuodoksi, jota alettiin luoda ja esittää useammin kaupunkikeskuksissa kuin wirrarikojen yhteisöissä. Tämän eksposition kirjoittajat ovat yhdessä toisten tutkijoiden ja wirrarikataiteilijoiden kanssa järjestäneet yhteisöllisiä nierika-maalauksen työpajoja, joissa wirrarikataiteilijat ohjaavat osallistujia tarkastelemaan ja ymmärtämään maailmaa wirrarikojen tavoin vastavuoroisuuden ja uhrin näkökulmasta. Nierika-maalaus otetaan näin takaisin yhteisöjen haltuun.