Research Catalogue

This exposition is documentation of practice elements and research procedures as part of my PhD: Alternative to What? Exploring Alternative Art Schools Through Spatiality, Participation and Performative Tools. The work presented is a form of immersive and deep mapping of the alternative art school and art pedagogies. For an optimal viewing experience, it is recommended to utilise the Chrome web browser.

This is an open-ended project or research process around extremely slow growth, and the contact between glass and biological material. It aims to implement a model of un-synchronisation, perhaps through the form of a modular installation. The “narrative” and linear scale of materials is reworked to transplant them into a spatial setting where individual nodes embody and reinterpret parts of these materials, creating a field of sonic or visual encounters.

"Unlike unrealized architectural projects, which are frequently exhibited and circulated, unrealized artworks tend to remain unnoticed or little known. But perhaps there is another form of artistic agency in the partial expression, the incomplete idea, the projection of a mere intention? Agency of Unrealized Projects (AUP) seeks to document and display these works, in this way charting the terrain of a contingent future." From AUP-eflux Archive In painting, the artist can also be a model for the artwork. In performance art, artist and model come together for the performance. The exposition explores the role of figuration in contemporary art, at the same time posing questions about physical beauty, from the artist's perspective. I set out to examine how to illustrate beauty, while challenging norms and stereotypes of who is perceived as beautiful. I explore the notion of love, in a complementary manner, also in this exposition, as I do in subsequent expositions. Some of the material was selected for my participation, with my artistic pseudonym, Betty Nigianni, in conceptual artist's Janine Antoni workshop, "Loving Care", Performance Matters: Performing Idea, Toynbee Studios, Whitechapel Gallery, London, 2010 With essay about Marina Abramovic's work, published at eflux/Art and Education papers, 2012; originally presented as a conference paper at the Yale Centre for British Art, 2010, slides including the artist's writings. Fragments of the research for the installation project, developed in the studio and through my participation in urban research workshops, have been archived at AUP-eflux Archive.

Autistic people have six senses: taste, smell, touch, hearing, sight, and then words. Words are a sense that cannot be compared to other senses but allows them to leak in. Words have taste and smell, they are tactile, scratch the skin, bulge in the kidneys, they look: the shape of the letters in different writing styles, they have sounds, sounds when they sound inside the brain and when they say themselves, they are a movement a dance. But all these qualities still cannot define the words. For the words are their own. Their own mind.

Taking back the museum -hankkeen tutkijoina tunnustelemme tässä vuorokeskustelukirjoituksessa, mitä olemme tulleet työpajojen aikana luoneeksi ja tutkineeksi yhdessä sekä mitä on kehkeytynyt tai kehkeytymässä. Kirjoitus lähtee epäilevistä ja itsekriittisistä kysymyksistä siitä, oliko yhteistyömme relevanttia/kyllin-hyvää/hedelmällistä/oikeutettua vai oliko kyse vain projektitapaistuneesta valtameriä ylittävästä matkustelusta. Tässä artikkelissa keskustellaan ja kosketellaan tai sivutaan erityisesti seuraavia teemoja: taiteellinen tutkimus, taiteen etiikka, yhteisötaide, alkuperäiskansojen taide, alkuperäiskansatutkimus, alkuperäiskansojen pedagogia, alkuperäiskansan itsemääräämisoikeus, tiedon omistajuus, yhteiskirjoittaminen ja silleen jättäminen.

Meksikossa asuvat wirrarikat kehittivät 1950-luvulla perinteisten uhriesineiden pohjalta lankamaalauksen, nierikan, tekniikan: villalangasta muotoiltiin kuvioita mehiläisvahalla käsitellyille puulevyille. Nierika esittää usein uhraamisen tilannetta ikään kuin ajassa pysäytettynä ja näyttää tilanteen vapaaehtoisen uhrin näkökulmasta. Antropologit, taiteilijat, keräilijät ja valtiolliset turismin kehittäjät edistivät nierika-genreä innokkaasti, ja se tuotteistettiin yksilölähtöiseksi taidemuodoksi, jota alettiin luoda ja esittää useammin kaupunkikeskuksissa kuin wirrarikojen yhteisöissä. Tämän eksposition kirjoittajat ovat yhdessä toisten tutkijoiden ja wirrarikataiteilijoiden kanssa järjestäneet yhteisöllisiä nierika-maalauksen työpajoja, joissa wirrarikataiteilijat ohjaavat osallistujia tarkastelemaan ja ymmärtämään maailmaa wirrarikojen tavoin vastavuoroisuuden ja uhrin näkökulmasta. Nierika-maalaus otetaan näin takaisin yhteisöjen haltuun.