Research Catalogue

Art activism is powerful. Also known as activist art, protest art, visual activism, artivism and creative activism, it changes lives, situations and is and has been a powerful weapon across a whole spectrum of struggles for justice. Teresa Sanz & Beatriz Rodriguez-Labajos(2021) relay that art activism has the unique ability to bring cohesion and diverse peoples together and it can, as Zeynep Tufekci notes, change the participants (2017). As Steve Duncombe & Steve Lambert (2021) posit, traditional protesting such as marches or squats are no longer as important as they once were. As a result of my own lived experience in activist activities, I very much agree with Andrew Boyd & Dave Oswald Mitchell (2012) that the reason people use art activism is that it works, by enriching and improving protest. In the past, when I lived in a metropolis and was not a parent, I used to be an activist. Now I no longer have immediate access to international headquarters at which to protest and I have to be concerned with being arrested, I am hindered from protesting. This project is an attempt to increase inclusion and widen access to art activism. By devising methods which include at least one of the following: that do not require on-site participation, that can take place outside the public gaze, that reduce the risk of arrest, that open up protest sites that are not “big targets”, that include remote locations, that involve irregular timing, my thesis aims to increase inclusion and widen access to art activism to those who are underserved by more mainstream methods of conducting art activism. Textiles have unique properties that enable them to engage in subterfuge and speak loudly through care and thought(Bryan-Wilson, 2017). They have strong connotations of domesticity, the body and comfort that can be subverted within art activism to reference lack of this domestic warmth and protection(O’Neill, 2022). Being a slow form of art-making, they show care and thought, attention in the making, so that the messaging is reinforced through this intentionality in slow making.

Dérive (2017) for string quartet and live-electronics explores the aesthetic consequences of different ideas of the role of subjectivity in sonification processes, the concept of dérive (drift) and the notion of musical structure as a translation of a real physical space.

How do you imagine a new kind of theatre? Where terror is not a genre, but a collective and emotional ritual. At its core lies the relationship between character, costume, and monster. Starting from the concept of an art of the underground, the research explores how fear, trauma and memory shape creation. The character wears a costume to be seen, but it is the monster — emerging from the subconscious — that speaks the unspeakable. He work unfolds through drawing, material collection (feathers, petals), costume prototyping, 3D modeling, and the creation of a short videogame demo: this builds emotional attachment to the protagonist, who will later return in a theatrical performance, turning the stage into a ritual of recognition. Not a political theatre. Not a moral one. But a theatre of the deeply human — where the audience no longer watches, but witnesses.

Autistic people have six senses: taste, smell, touch, hearing, sight, and then words. Words are a sense that cannot be compared to other senses but allows them to leak in. Words have taste and smell, they are tactile, scratch the skin, bulge in the kidneys, they look: the shape of the letters in different writing styles, they have sounds, sounds when they sound inside the brain and when they say themselves, they are a movement a dance. But all these qualities still cannot define the words. For the words are their own. Their own mind.

Taking back the museum -hankkeen tutkijoina tunnustelemme tässä vuorokeskustelukirjoituksessa, mitä olemme tulleet työpajojen aikana luoneeksi ja tutkineeksi yhdessä sekä mitä on kehkeytynyt tai kehkeytymässä. Kirjoitus lähtee epäilevistä ja itsekriittisistä kysymyksistä siitä, oliko yhteistyömme relevanttia/kyllin-hyvää/hedelmällistä/oikeutettua vai oliko kyse vain projektitapaistuneesta valtameriä ylittävästä matkustelusta. Tässä artikkelissa keskustellaan ja kosketellaan tai sivutaan erityisesti seuraavia teemoja: taiteellinen tutkimus, taiteen etiikka, yhteisötaide, alkuperäiskansojen taide, alkuperäiskansatutkimus, alkuperäiskansojen pedagogia, alkuperäiskansan itsemääräämisoikeus, tiedon omistajuus, yhteiskirjoittaminen ja silleen jättäminen.

Meksikossa asuvat wirrarikat kehittivät 1950-luvulla perinteisten uhriesineiden pohjalta lankamaalauksen, nierikan, tekniikan: villalangasta muotoiltiin kuvioita mehiläisvahalla käsitellyille puulevyille. Nierika esittää usein uhraamisen tilannetta ikään kuin ajassa pysäytettynä ja näyttää tilanteen vapaaehtoisen uhrin näkökulmasta. Antropologit, taiteilijat, keräilijät ja valtiolliset turismin kehittäjät edistivät nierika-genreä innokkaasti, ja se tuotteistettiin yksilölähtöiseksi taidemuodoksi, jota alettiin luoda ja esittää useammin kaupunkikeskuksissa kuin wirrarikojen yhteisöissä. Tämän eksposition kirjoittajat ovat yhdessä toisten tutkijoiden ja wirrarikataiteilijoiden kanssa järjestäneet yhteisöllisiä nierika-maalauksen työpajoja, joissa wirrarikataiteilijat ohjaavat osallistujia tarkastelemaan ja ymmärtämään maailmaa wirrarikojen tavoin vastavuoroisuuden ja uhrin näkökulmasta. Nierika-maalaus otetaan näin takaisin yhteisöjen haltuun.