Research Catalogue

In this work, I want to show some excerpts from my grandmother's patriarchal resistance. The narrative and the photographs will be at the center. They will clarify Esters Lindberg's attempt to negotiate and renegotiate her position within the usual norm. The narratives and photographs will hopefully give an expanded understanding of what it could be like to live as a woman with a desire for freedom in Sweden during the early 20th century.

This exposition emerged from my participation in the second interval of the Simultaneous Arrivals (Simularr) Artistic Research Project—a research project inviting international artist-researchers to explore relational, situated, and process-based inquiries in dialogue with core researchers. Core researchers: Nayari Castillo, Hanns Holger Rutz, Franziska Hederer, and Daniele Pozzi. For the second interval, the visual artist and researcher Elena Radaelli and I were invited as visiting artist-researchers. (More information on Simultaneous Arrivals: https://simularr.net/about/) The exposition presents my process during the residency, i.e. my Traces and Paths Towards a Singularly-Plural Companionships. The eight-week residency (3 March-30 April 2024) took place across three sites: Graz (Austria); Lecce, San Cesario (Italy); and Klagenfurt (Austria). The exposition traces this journey through various mediums, including texts, graphics, video and audio material experiments, field encounters, and theoretical companions. My processes, are informed and shaped by my companion collaborators—human (research-creation companions), more-than-human, textual, and material—who co-inform and co-create the unfolding of the research.

I dedicate this work to Robin Wall Kimmerer’s call for acts of restoration for our damaged planet. I choose song composition and performance as a way to find pathways for personal and collective restoration. Through the methods of artistic research I write Songs inspired by my experience of ecological grief, academic reading, interviews to song composers, and journaling. As a contribution from my work, I present a new compositional methodology, Sonic Geographies of Hope. This methodology calls for song composers to write songs grounded in personal and collective grief of our damaged planet. I suggest that this type of songs can become an act of restoration and create collective resonance for more hopeful ways of existing and experiencing the world. This methodology is heavily influenced by the work of A. Hazelwood and her methodology Geographies of Hope in Praxis. While it is inspired by it, it focuses mainly on emotional geographies. This work represents a starting point to explore Song methodologies to nurture immaterial geographies for concrete, structural ecological restoration. It is an exploration to find ways to restore yourself to continue to fight for the dignity of the places, more-than human life and people we love.

Autistic people have six senses: taste, smell, touch, hearing, sight, and then words. Words are a sense that cannot be compared to other senses but allows them to leak in. Words have taste and smell, they are tactile, scratch the skin, bulge in the kidneys, they look: the shape of the letters in different writing styles, they have sounds, sounds when they sound inside the brain and when they say themselves, they are a movement a dance. But all these qualities still cannot define the words. For the words are their own. Their own mind.

Taking back the museum -hankkeen tutkijoina tunnustelemme tässä vuorokeskustelukirjoituksessa, mitä olemme tulleet työpajojen aikana luoneeksi ja tutkineeksi yhdessä sekä mitä on kehkeytynyt tai kehkeytymässä. Kirjoitus lähtee epäilevistä ja itsekriittisistä kysymyksistä siitä, oliko yhteistyömme relevanttia/kyllin-hyvää/hedelmällistä/oikeutettua vai oliko kyse vain projektitapaistuneesta valtameriä ylittävästä matkustelusta. Tässä artikkelissa keskustellaan ja kosketellaan tai sivutaan erityisesti seuraavia teemoja: taiteellinen tutkimus, taiteen etiikka, yhteisötaide, alkuperäiskansojen taide, alkuperäiskansatutkimus, alkuperäiskansojen pedagogia, alkuperäiskansan itsemääräämisoikeus, tiedon omistajuus, yhteiskirjoittaminen ja silleen jättäminen.

Meksikossa asuvat wirrarikat kehittivät 1950-luvulla perinteisten uhriesineiden pohjalta lankamaalauksen, nierikan, tekniikan: villalangasta muotoiltiin kuvioita mehiläisvahalla käsitellyille puulevyille. Nierika esittää usein uhraamisen tilannetta ikään kuin ajassa pysäytettynä ja näyttää tilanteen vapaaehtoisen uhrin näkökulmasta. Antropologit, taiteilijat, keräilijät ja valtiolliset turismin kehittäjät edistivät nierika-genreä innokkaasti, ja se tuotteistettiin yksilölähtöiseksi taidemuodoksi, jota alettiin luoda ja esittää useammin kaupunkikeskuksissa kuin wirrarikojen yhteisöissä. Tämän eksposition kirjoittajat ovat yhdessä toisten tutkijoiden ja wirrarikataiteilijoiden kanssa järjestäneet yhteisöllisiä nierika-maalauksen työpajoja, joissa wirrarikataiteilijat ohjaavat osallistujia tarkastelemaan ja ymmärtämään maailmaa wirrarikojen tavoin vastavuoroisuuden ja uhrin näkökulmasta. Nierika-maalaus otetaan näin takaisin yhteisöjen haltuun.