Research Catalogue

Heideggerilaisesti taidetta ei voi arvostella ja myöskin taiteentutkimus useimmiten kadottaa hänen mukaansa taiteen, toisin sanoen objektina teos aina kuolee enemmän tai vähemmän. Kyseinen eskpositio vastustaa tällaista kuolemaa ja osoittaa ennemminkin Vattimolaista heikkenemistä, jossa taide saa uuden mahdollisuuden.

Ekspositio ylittää käytännön ja tutkimuksen liikkuen filosofian alueella. Heideggerin puheeseen on liitetty Benjamin ja Nancy. Näin ekspositio jää avauksiksi, kylläkin mielenkiintoisiksi. Tuomalla nämä kolme nimeä yhteen, ei luonnollisestikaan pysty mitään varsinaisesti uutta tuomaan esiin rajallisessa tilassa, mutta se ei sinänsä ole puute.

Käännös ei ole koskaan valmis, mutta tässä vaiheessa hyvä. Se on hyvin tehty ja tavoittaa Heideggerin ajattelua. Esitys on hyvin suunniteltu ja siinä on “hyvä liikkua”. Video ja käännös olisivat voineet olla pitempiäkin. Olisi ollut parempi, jos epilogue ja conversation olisivat olleet suomenkielisiä. Jos kansainväisyyttä haetaan, niin kuka muu kuin suomalaiset osaavat suomea, englantia ja saksaa?

Keskustelussa siirrytään hyvin vapaasti Walter Benjaminiin ja hänen ajatteluunsa kielestä ja kääntämisestä. Voisi tietenkin kysyä, että miksi ei Heideggerin radikaalimpaan kielifilosofiaan? Heideggerille kieli on yhtä kuin maailma. Tähän liittyvät myöskin eksposition Epiloguessa esitetyt ajatukset. Epiloguen aloituskappaleessa olevat kysymykset ovat jossain määrin liian johdattelevia ja hieman ärsyttäviä, ja koko aloituskappaleen voisi jopa jättää pois. Myöskin kysymys maailman rakenteesta Heideggerin kohdalla menee harhaan.

Kirjoittaja osoittaa omaksuneensa tietynlaisen tulkintalinjan Heideggerin filosofiaan, joka on lähellä ranskalaista ja hieman aikansa elänyttä antropologista linjaa, jossa on tiettyjä ongelmia. Ruumis ei kuulu olemiskysymykseen, jonka Heidegger esittää Sein und Zeitissa, koska Dasein ei ole ihminen (antropologisen tulkinnan virhe). Ruumista koskevat lauseet ovat ongelmallisia joten kirjoittajan tulisi tarkistaa mitä Heidegger sanoo ruumiista ja kehosta, esim. Zollikon-seminaareista ja Le Thorin luennoista.

German is my mother tongue, but I speak no Finnish, what I find a bit problematic for my review. "It should be clear by now that translation plays a central role in this setting." (in the Conversation weave). Meaning: I cannot judge on an essential part of the exposition, since I cannot follow e.g. the words in the video in their relation to the images. And I cannot review the quality of the Finnish translation of Heidegger.

It is clear to me, that the author's contribution addresses -in my opinion- THE theme of the Ruukku issue, since he is relating the question of translating language in the triangle of Finnish-English-German (the author speaks all three languages) with the issue of translation within the range of all media in Artistic Research, especially sound, video and text. In both aspects he insists rightly on the materiality of language, using amongst other things the simple and very effective notation of [...]

Translation, some people say, is like a kiss through a handkerchief. I like the kiss of this essay. It is gentle, sensible, highly reflective. It gives thinking time, by progressing slowly. And it gives thinking different opportunities by using different weaves and media. Therefore it overcomes the simple model of art and its explanation. I would say, in this essay we follow an aesthetic thinker on his path (which might be called art or science, who cares).

It is an investigation of the basic aspect, that has been discussed in the last years of Artistic Research, thinking itself. And here not by asking Heidegger's question of "What is called thinking", but by the shifted question of "What calls for thinking?". This shift is an highly important shift from academic efforts of definition towards the artistic interest in processes and practices.

My favorite scene in the video – the fish – is related (maybe translated?) to my favorite and the most poetic formulation in the conversation: "Deutsch unter Wasser": Not that language is the water, but the language itself is underwater. This triggers with me an oscillation of thinking and overcomes in my opinion the sometimes too simple notion of words as material. And by the fish pumping the water through his mouth, but keeping silent, the connection of language and water still remains unsolved.

In my opinion the whole essay has a fair and diligent use of media, even though the wording seems to be better developed than the filming. In my opinion the video walks the edge between being too semantic and than too much an illustration of the written and spoken words on the one hand, and being too moody, too superficial, too associative, i.e. personal on the other hand. But I must confess, I find –except for the fish-scene, which is really extraordinary– a lot of the scenes either very direct or a bit too atmospheric. This might be an unsolvable problem, since the backbone of the video, which gives its pace, is the speaking of Heidegger's words. But – and again, I am more guessing than proving, because I don't speak Finnish and cannot connect the words directly and synchronous with the images – for me there is something missing, that I expect from art: I hope that seeing the video would destabilize me or provide a form of discomfort or something sublime or whatsoever. I think the filming, the speaking and the editing are well done, but a bit too nice for my taste.

I think, this exposition is of high quality in the field of Artistic Research. It demonstrates an interesting way of different parallel paths of thought on the question of what calls for thinking? It is highly reflective on the use of its media, also dealing with all of them in a trained way. In my opinion the scholarly and literary aspect is stronger than the visual. But since the balance simply by the number of weaves expresses a favour towards a more academic way of research, I am fine with it.