Kävellen kuvailtu, kävellen koettu 

 

 

 

 

 

 

 

 

Käveleminen oli minulle pitkään liian ilmeistä, lähellä ja niin jokapäiväistä. Se oli melkein näkymätöntä, kuin paikasta toiseen siirtyminen tapahtuisi näkymättömän, vähän tilaa vievän ja hiljaisen helikopterin kyydissä. Ja oho, ollaan jo muualla. Jokapäiväinen liike, johon ei kiinnitä huomiota ainakaan silloin, kun se sujuu. On hyvät kengät, nivelsiteet ojossa ja sileät polvet kaljuina ja kirkkaina auringon paisteessa.

 

Mutta ei se ihan niinkään mennyt. Ensiksi piti kaatua syvässä hiekassa hiekkarannalla kahden leikkivän koiran välissä ja olla kuin raa´aksi paistettu pihvi hampurilaisessa. Hampurilaisleivän yläpuoli ja alapuoli kompastuivat minuun tai minä heihin. Äänetön repeytymisen ääni oli murtumaa ja riekaleita nilkan nivelsiteissä. Mutta heräämiseni kävelyyn oli tapahtunut jo paljon aikaisemmin ja tuo horjahdus koiraveikkojen parissa tapahtui paljon, paljon myöhemmin.

 

Horjahdus rannalla vei minut ortopedin tutkimuspöydälle. Ei aikaakaan, kun askeltamisesta puhuttiin, niin olin jo innokkaasti kertomassa kävelyistäni visuaalisina esityksinä ja taiteellisen tutkimuksen opinnäytteestäni. Jossakin kohdin huomasin ortopedin hämmentyneen ilmeen ja arvasin lopettaa polveilevan tarinointini. Väärä yleisö, sepä se, ja mieleeni tuli kirjoituspiirin vetäjän lausahdus appropriaatiosta. Miksi siis taiteilijan työ on tässä hyvä kuvaamaan kävelyä?

 



1. Johdanto

 



Kansilehti