The Spruce of Harakka Island - Harakan kuusi 

10.4.2020

Rakas kuusi, vai pitäisikö minun sanoa Harakan kuusi? Minulla ei ole oikeastaan ollut muuta vaihtoehtoa, kun mietin mikä (tai kuka) olisi merkittävä puu Harakan saarella. Koska sinä olet saaren ainoa kuusipuu, ja vielä saaren korkein puu, ja kasvat keskellä saarta, sinua ei voi kerta kaikkiaan olla ajattelematta saaren merkittävänä tai huomattavana puuna. Toki Harakka on tunnettu vanhoista lepistään, joista osa taitaa jopa olla suojeltuja, tai sitten ne vain sattuvat kasvamaan saaren suojellulla alueella. Ja toki Harakan vanhat tuomet ovat myös aivan poikkeuksellisia, varsinkin kukinta-aikaan. Mutta mikään leppä tai tuomi ei ole ainut ja yksilönä erityinen siten kuin sinä. Yrittäessäni tutustua erilaisiin puihin tämän hankkeeni puitteissa, Kohtaamisia merkittävien ja merkityksettömien puiden kanssa, tai tarkemmin huomattavien ja huomaamattomien puiden kanssa, on tietysti suuri houkutus valita itselle läheiseltä tuntuvia puita, jotka aina mahtuvat kategoriaan merkityksettömät tai huomaamattomat puut, vaikka olisivatkin juuri minun kannaltani merkittäviä. Mutta rakas kuusi, sinä olet kyllä merkittävä muillekin kuin minulle, jollakin tapaa ole sitä varmaankin kaikille saarelaisille. Sinua ei voi olla huomaamatta, vaikka harva viettää aikaa kanssasi, kuten minä nyt. Ja paikka, jossa istun, kalliolla hyvän matkaa luotasi, on minulle entuudestaan outo. Polku saaren eteläosaan kulkee ohitsesi toisella puolella. Valitsin tämän kohdan yhtäältä, koska tänään tässä on hiukan tuulen suojaa, ja toisaalta, koska uskoisin pääseväni tähän helposti Luontotalon pihan lävitse myös lintujen pesimisaikaan, joka alkaa melko pian. Hanhet ovat jo saapuneet, vaikkeivat ne vielä istu pesissään… Olen usein miettinyt miten on mahdollista, että sinä olet säilynyt saaren ainoana kuusena, että sinulla ei ole mitään jälkikasvua, ei juurakosta (mutta kuuset eivät varmaan yleensäkään tee versoja juurakostaan) eikä myöskään kävyistäsi tai siis siemenistäsi. Oletko sinä täällä niin eristyksissä pikamiehenä tai ”vanhana piikana” etteivät tuulet ole päässeet pölyttämään kukintojasi? Vai onko ongelma siinä, että olet jotain erityistä kuusityyppiä, joka ei kasva täällä luonnonvaraisena? Voi hyvinkin olla, että sinut on istutettu tänne joskus Puolustusvoimien kemian koelaitoksen aikaan, sillä kasvat keskellä niin sanottua vanhaa puutarhaa, jossa maa edelleen on viljavaa, ja josta joka kevät versoo runsaasti narsisseja ja loppukesästä sormustinkukkia. Ulkomuodoltasi olet kyllä kuin mikä tahansa kuusi, en ymmärrä miksi olisit erilainen. Mutta voi olla, että maaperä on liian karua jälkikasvulle? Ei, ei voi olla, juurihan kerroin, että sinun kasvupaikallasi maa nimenomaan on viljavaa. Syynä täytyy olla ”kavereiden” puute. Ehkei lähistöllä, siis Kaivopuistossa tai lähisaarilla Särkällä ja Uunisaaressa kasva kuusia. Kaivopuistossa, heti kahvila Ursulan takana kadun toisella puolella on kyllä kuusia, mutta ehkä ne ovat väärän laisia. Vaikea uskoa, ettei tuuli kuljettaisi siitepölyä tänne asti, vaikka tuuli tosin useimmiten käy lounaasta ja siellä on lähisaariin matkaa, Pihlajasaaren kuuset voisivat pölyttää tänne asti? No, mitäpä turhaa spekuloida, kasvat siinä itseksesi ja näytät voivan hyvin ilman jälkeläisiä ympärilläsi tai missään koko saarella. Voisihan ajatella, että tänne olisi juurtunut joku toinenkin kuusi, siksi ajattelen, että sinut on istutettu. Ehkä kemistit ajattelivat, että täytyy olla edes yksi pihakuusi. Niinhän sanonta kuuluu: Sitä kuusta kuuleminen, jonka juurella asunto. No, heidän asuntonsa ei ollut sinun juurellasi, ei edes heidän työpaikkansakaan, tarkkaan ottaen, mutta ajatus on silti selvä. Sitä kuusta kuuleminen, jonka kanssa elämäänsä elää. Vaikka olen ollut paljon poissa saaresta viime aikoina, haluan yrittää palata tänne kuuntelemaan sinua, silloin tällöin. Kiitos, että jaksat kasvaa siinä niin komeana, ja kannat mukanasi kaikki vuotesi niin kauniisti. Tapaamisiin!

18.4.2020

Kuusi hyvä, vai sanoisinko sittenkin Rakas Kuusi? Hauska nähdä toistamiseen! Tarkoitukseni oli tulla tapaamaan sinua samaan paikkaan kuin viimeksi, itäpuolelle kalliorinteeseen, mutta kuinka ollakaan, se mitä yritin välttää, olikin tapahtunut. Lähellä paikkaa, jossa viimeksi istuin olikin nyt hanhiemo istumassa pesässään, ja lähestyessäni huolestuneen näköinen uros suuntasi minua kohti. Se ei ollut kieli pitkällä raivoissaan, mutta yritti kuitenkin näyttää, että sinne ei kannattaisi tulla. Olisin varmaan voinut istuutua suhteellisen lähelle entistä paikkaani, mutta luovutin yrittämästä, en halunnut haastaa riitaa, enkä itsekään turhaan hermostua. Olin siis jo kääntymässä pois, kunnes oivalsin, että voisin valita toisen kuvakulman ja toisen paikan vierailla lähelläsi. Luoteistuulen kannalta olisi suhteellisen miellyttävää istua missä tahansa lähelläsi, sillä kasemattikumpare toimisi ainakin osittaisena tuulensuojana. Idästä päin olisi myös melkein vastavalossa näin iltapäivällä, joten vaihdoin suosiolla paikkaa. Nyt kamera on vanhalla kivitasanteella polun puolella ja minä istun aivan sinun juurellasi maassa, aika lähellä paikkaa, jossa istuin viikoittain sian vuonna 2008, vaikka silloin minulla oli palli mukanani, jolla istua, ja minusta oksasi roikkuivat alempana niin että juurellasi oli melkein täysin piilossa ohikulkijoilta. En näe rungossasi oksanjälkiä, joten kuivia alempia oksiasi ei ole katkottu. Olet ehkä vain itse venynyt pituutta näinä kahtenatoista vuotena, ja sitä paitsi lännen puoleinen paksu oksa on kääntynyt kasvamaan melkein pystysuoraan, kuin toinen latvus tai runko. Viimeksi mietin, miksei sinulla ole jälkikasvua, ja huomasin, ettei sinulla ole lainkaan käpyjä. Nyt ajattelen enemmän, miten kosteaa maa on tässä ympärilläsi, toisin kuin muualla kallioilla. Aivan vieressäni kukkivat siniset ja valkoiset lumikellot, ja vinosti vasemmalla takanani ensimmäiset narsissit ja pääsiäisliljat ovat juuri puhkeamassa kukkaan. Kun katselen oksiasi takanani huomaan, että alimmat oksat ovat pudottaneet neulasensa ja kuivuneet pois, ainakin pääosin. Siksi juurellasi ei ole enää piilossa kuten ennen. – Jostakin syystä minun on hankala löytää oikeaa tapaa puhutella sinua, tuntuu kuin kirjoittaisin itselleni. Vai johtuuko se siitä, etten malta kuunnella? Kun kuulostelen ääniä ympärilläni, kuulen ennen muuta tuulimyllyn ujelluksen ja hanhien kaakatuksen, nyt on se aika, kun on selvitettävä kuka mihinkin pesänsä tekee. Aina välillä lokit kirkuvat sekaan. Ja kyllä sinun oksasi kohisevat tuulessa vähän väliä. Ääni tulee niin korkealta, etten aina tajua, että juuri oksistosi se on, joka humisee. Välillä ajattelen, että minun olisi kehitettävä itselleni jonkinlainen systemaattisempi kuunteluharjoitus, tai aistimisharjoitus, muuten tästä tapaamisesta ei tule vuoropuhelua tai millään tavalla vastavuoroista kohtaamista. Toisaalta syy miksi kirjoitan sinulle, on juuri siinä, että yritän löytää vaihtoehtoisia tapoja viettää aikaa yhdessä, ilman että minä vaatisin sinua tekemään mitään, tai edes huomaamaan minut. Olen joskus yrittänyt puhua sinun nimissäsi, tai en siis juuri sinun, vaan eräiden muiden puiden nimissä tälläkin saarella, esiintynyt puuna tavallaan, tai väittänyt leikisti olevani puu, sillä niinhän fiktiossa voi tehdä. Toisaalta olen ajatellut, että voimme esiintyä yhdessä kameralle, ja kuvaamalla sinua aikoinaan kauempaa ja lähempää ja vielä sinun juureltasi, oksiesi lävitse, halusin yrittää kiinnittää huomion sinuun. Nyt yritän tehdä sen puhuttelemalla sinua. En siis puhu sinun puolestasi tai sinun nimissäsi, mutta en myöskään yritä saada sinua puhumaan minkään erityisen teknologian avulla, tai äänittää ja tulkita ”puhettasi” sellaisena kuin minä, tai ihmiskorva yleensä sen kuulee. En pyydä sinua piirtämään tuulen avulla, enkä muuta veden haihtumisprosesseja tai sähkömagneettisia reaktioitasi ääniksi, jne. Tällainen puhuttelu muuttuu helposti yksinpuheluksi, ja sehän ei ole tarkoitus. Siksi minun pitäisi kehittää jokin tapa tai sääntö, jonka avulla voisin helpommin yrittää kuunnella sinua, aistia sinun olemassaolon tapaasi. Mutta ehkä se jää ensikertaan. Nyt huomaan, että jalkani puutuvat tässä juurellasi istuessani, ja hanhet ympärilläni kaakattavat niin voimallisesti, että ne vievät kaiken huomion. Ehkä ensi kerralla löydän taas jonkun uuden paikan läheltäsi, tai uuden kulman lähestyä sinua. Siihen saakka – voi hyvin! Ja kiitos tästä hetkestä kevään kynnyksellä…

22.4.2020

Rakas Kuusi, hauska nähdä taas, ja nyt uudesta kulmasta. Jotta voisin saada sinut kuvaan kokonaan – siis maan yläpuolella kasvavan osan sinusta – jouduin siirtämään kameran aika kauas lounaaseen. Ja niin myös istun melko kaukana sinusta, jotta näkyisin kuvassa mutta voisin silti istua kalliolla. Käytännössä istun lähestulkoon keskellä polkua, joka tässä kohtaa katoaa kallioihin, mutta juuri nyt se ei haittaa, sillä täällä ei ole paljoa väkeä. Pari ihmistä puuhaa idempänä risukasojen luona, mutta muuten täällä on lähinnä lokkeja ja hanhia, kuten kuvasta kuuluu. Lisäksi on harvinaisen tyyntä, pilviä kerääntyy hiljakseen, mutta ne ovat poutapilviä, toistaiseksi. Kauempaa kuuluu moottoriveneiden ääniä, variskin raakkuu jossakin. En tunne lintujen ääniä, mutta tiedän, että täällä on muitakin kuin lokit ja tiirat, hanhet ja varikset. Meriharakoilla on omanlaisensa ääni, mutta ne ovat usein lähempänä rantaa. En tiedä kuuletko lintujen äänet? Ehkä niillä ei ole sinulle merkitystä. Mutta tutkijat ovat havainneet, että kasvit voivat kyllä tunnistaa esimerkiksi solisevan veden äänen, ja siinä on tietysti järkeä. Sinä seisot siinä kaksilatvaisena (vaikkei se näy tästä suunnasta) oli lähelläsi vettä tai ei, ehkä koska maasto on juuri tässä aika kosteaa. Ja juurellasi kasvaa valtava määrä pääsiäisliljoja, jotka kohta puhkeavat kukkaan – vaikka pääsiäinen onkin tältä vuodelta ohi. Osa oksistasi näyttää kuivahtaneilta, ehkä kärsit kuivuudesta sittenkin. Mutta olet kyllä komea korkeana kasvaessasi, ellet olisi rinteen suojassa mittasi tuntuisi varmaan vieläkin hurjemmalta. Ylöspäin kääntyvät oksasi ovat jotenkin outoja, en ole nähnyt sellaisia muissa kuusissa. Tietysti oksat voivat kaartua, mutta että ne kääntyvät kasvamaan kohtisuoraan ylöspäin kuin ylimääräisinä runkoina tai mahdollisina vaihtoehtoisina latvuksina, sitä en muista nähneeni. – Olet koko ajan pienessä liikkeessä, ikään kuin tanssit tuulen kanssa, hiukan, hellävaroin ja kevyesti. Onko se sinusta nautinnollista, vai sopeudutko siihen, että tuuli heiluttelee oksiasi vain väkipakosta? Vaatiiko tasapainon säilyttäminen paljon työtä? Ihmisen lihakset työskentelevät herkeämättä pitäen pystyasennon, ja niin on varmaan sinunkin kohdallasi. – Tähän kynäni päätti lopettaa (tai loppua), joten palasin kameran luokse ja löysin laukustani toisen kynän. Tämänkertainen ”keskustelumme” katkesi siis yllättäen. Toivottavasti tapaamme taas kohta. Kaikkea hyvää sinulle siihen saakka! Ja kiitos taas!

 

3.5.2020

Rakas kuusi, hauska nähdä taas, oudossa säässä. Tuuli on tuonut mereltä hullun sumun, joka peittää kaiken vaaleaan usvaan, vaikka aurinko silti paistaakin. Oksasi heiluvat tuulessa, a ilmassa leijuu pienen pieniä vesipisaroita, joista ne varmaan pitävät – eräänlainen minisuihku. Huomaan, että pisarat suomentavat silmälasini ja tekevät tahroja paperiin. Eniten minua kuitenkin huolestuttaa hanhiuros, joka vahtii minua tarkasti, koska pienen kallionkumpareen toisella puolella istuu luultavasti emo hautomassa pesässään. Siinä se ainakin viimeksi istui, kun yritin lähestyä sinua tästä suunnasta. Mutta tässä istuessani en sitä näe. Voihan olla, että pesiminen ei onnistunutkaan, mutta miksi uros tässä tepastelisi niin tärkeänä, ellei emäntä istuisi aloillaan? Outo sää joka tapauksessa – ja tuuli on kylmä. Tämä kosteus on tietysti sinulle hyväksi, se huuhtoo pois talven pölyt – vaikka saari on yleensä niin tuulinen paikka, että paljon pölyä oksillesi on tuskin päässyt kertymään. Nyt on toukokuu, ja kuvittelin että huhtikuun säävaihtelut ja takatalvet olisivat, niin, takana päin. Mutta onhan joskus juhannuksenakin satanut rakeita. Tämä usvainen maisema on huikean hieno tavallaan, en tiedä näkeekö kamera sen, ja sinä seisot niin jylhästi itseksesi, ettei sellaista vaaleanvihreää ohutta oksistoa, josta sumu tekee maagisen, ole aivan lähelläsi. Oli miten oli, on helpompi kirjoittaa ilman silmälaseja, mikä varmaan näyttää hullulta… Miten olet voinut viime päivinä? Nouseeko mahla sinunkin rungossasi niin kuin koivuissa, vaikket olekaan luomassa kokonaista lehvistöä. Mutta kuusenkerkät, uudet kasvukohdat oksien kärjessä varmaan sinäkin teet? – Tänään tuuli on niin kylmä, etten varmaan viihdy tässä kovin pitkään. Toivon ettet pane pahaksesi vaikken jääkään seuraasi pidemmäksi aikaa? Jamiksi sinä siitä välittäisit? Istun täällä maassa, kaukana juuristasi, kalliolla sammaleiden välissä. Tuskin havaitset läsnäoloani, kun minullakin on vaikeuksia tuntea sinun läsnäolosi, vaikka olet niin kookas ja komea, ja hallitset maisemaa yksinvaltiaan tavoin. Ei, en aio enää puhua yksinäisyydestäsi, mitäpä siitä jankuttamaan. Jokainen joutuu sopeutumaan niihin rajoituksiin, jotka hän on syntymänsä ajan ja paikan myötä saanut. Ja siihen nähden olet todellinen malliesimerkki – kasvaa nyt kallioluodolla ihmisten ja lintujen keskellä tuollaiseen mittaan, se on aikamoinen saavutus! Mutta nyt, saavutuksista puheen ollen, olen minäkin saavuttanut sopeutumiseni ääripisteen, en kerta kaikkiaan enää jaksa värjötellä tässä, vaan lähden sisään lämpimään ja tulen luoksesi uudestaan jonakin päivänä, kun tuuli on leudompi. Voi hyvin siihen saakka, ja kiitos taas!

28.6.2020

 

Hyvä kuusi, rakas kuusi, arvoisa kuusi, kunnioitettu kuusi… siitä on niin kauan, kun viimeksi tapasimme, etten edes muista millä tavalla sinua lähestyin, enkä myöskään tarkkaan ottaen mistä suunnasta. Oliko se alhaalta polulta länsipuoleltasi, vai kalliolta itäpuolelta? Tämä on joka tapauksessa ensimmäinen kerta, kun lähestyn sinua ylhäältä rinteestä, näköalapaikan alapuolelta. Polku ja portaat oikealla puolella, jotka vievät saaren eteläkallioille, ovat edelleen suljettu lintujen pesimisrauhan vuoksi, mutta periaatteessa melkein kaikki pesät ovat jo tyhjentyneet. Tässä missä nyt istun, tepasteli äsken iso harmaa lokinpoikanen, mutta muuten ei ole näkyvissä ketään. Vielä muutama viikko sitten tässä rinteessä oli montakin hanhiemoa istumassa hautomassa, mutta nyt niistä on jäljellä vain painaumat ja höyheniä. Edes hanhipariskuntia tepastelemassa pikku pörröt perässään ei enää näy. Eli kohta voin varmaan tulla lähemmäksikin sinua tapaamaan. Nyt juurellasi kukkivat valkoiset malvat tai floksit, täältä käsin en erota kummat, mutta muistelisin että ne ovat malvoja – ja aivan juurellasi, varjossa, maitohorsmat tietysti. Itäpuolella ne sekoittuvat sormustinkukkiin.  – Harakan perinteiset hyönteistutkijat ovat ripustaneet pyydyslamppunsa melko korkealle oksaasi, tänne pohjoispuolelle. En muista nähneeni sitä aiemmin, mutta ehkä tarkastelin sinua toisesta suunnasta. Kalliolla liikkuu turisteja, kielloista huolimatta. Ehkä he ovat päätyneet sinne toista kautta… Ja tuuli yltyy. Kaikkialla on kuivaa. Rinne, jossa istun, on aivan rutikuiva, melkein pölyä. En käsitä kuinka kasvit selviävät, mutta ehkä niillä, pienilläkin, on syvät juuret, jotka löytävät vettä maasta. Tässä missä istun, on koivuvesakkoa, joka on katkottu aivan juuresta asti, ilmeisesti jotta maasto säilyisi jotenkuten avoimena. Tässä istun itse asiassa kasematin katolla, niin luulisin. Yritin äsken kuvata näkymää näköalapaikalta kaupunkiin päin ja tajusin, että se on kasvanut tyystin umpeen. Onneksi merelle päin on vielä avointa. En tiedä vaikuttaako saaren rehevöityminen sinun elämääsi millään olennaisella tavalla. Kaakosta leviää lepikkoa kilpailemaan vanhan puutarhan rikkaasta maaperästä, mutta lepät myös lannoittavat maata, sitovat typpeä tai jotakin, mikäli muistan oikein. Ainakaan kuivuus ei näytä sinua haittaavan. Jos selviät syysmyrskyistä ja talvipakkasista muutaman viikon helle tuskin tuntuu missään. – Jotenkin olet vielä kookkaampi, kun sinua katselee näin ylempää rinteestä. Oksasi heiluvat tuulessa, mutta runkosi ei huoju. Ja latvuksesi, joka on jakautunut kahtia, näyttää sen vuoksi erityisen tuuhealta. Toisin kuin monet kuuset, joiden latva on ohut soiro, sinun latvasi on tuuhea ja leveä, kaksinkertainen kun on, ja näyttää vielä tavallista pyöreämmältä muutenkin. – Lokit kirkuvat ja kirkuvat. Ne eivät piittaa minusta, luulisin, vaan muista kulkijoista. Tai sitten ne mekastavat vain muistuttaakseen toisiaan olemassaolostaan. Sinä olet vaiti. Jos istuisin lähempänä, kuulisin, miten humiset, mutta se on oikeastaan tuulen ääni, eikä sinun. Tiedemiehet ja -naiset ovat tutkineet kasvien ääntelyä, ja ne kyllä lähettävät jonkinlaisia napsahduksia tai vastaavia – ja kuulevat veden äänen! Mutta koskeeko se kuusia, sitä en tiedä. Hauska nähdä sinut pitkästä aikaa, joka tapauksessa, vaikkei minulla olekaan mitään tärkeitä uutisia – ehkä sellaisena voisi pitää sitä, että hellesäät ovat vaihtumassa viileämmiksi ja j huomisillaksi on luvattu sadetta. Eli, kohta pääset suihkuun. – Kaikkea hyvää sinulle jatkossa, ja toivottavasti tapamme heinäkuussa hieman useammin. Voi siis hyvin, ja kiitos taas!

17.7.2020

 

Rakas Kuusi, hauska nähdä pitkästä aikaa, ja uudelta suunnalta. Istun kalliolla eteläpuolellasi, tai oikeastaan etelän ja lounaan välillä, ja vielä pari viikkoa sitten tämä alue oli rauhoitettu lintujen pesimispuuhiin. Aivan lähelläni on selvästi entinen pesäpaikka, ja se onkin suojaisa kalliopaaden reuna. Nyt missään ei näy edes lokinpoikaisia, ja maisema on yllättävän hiljainen. Tai ei, sillä juuri äsken aika voimakas moottorin ääni lopulta vaimeni, ja nyt kuulen toisen tosin pienemmän moottoriveneen äänen lähestyvän ja loittonevan. Kun tulin kallioille näin vanhemman rouvashenkilön tai sanoisinko iäkkäänpuoleisen naisihmisen ripustavan hyönteislamppua oksaasi pohjoispuolella. Se ei näy täältä, mutta näköalapaikalta se erottuu selvästi. Hän oli saarella kahdeksankymmenluvunlopulta asti hyönteisiä keränneen tutkijapariskunnan tytär, joka oli ”kokemassa verkkoja”, eli tyhjentämässä satimeen jääneitä hyönteisiä. En tiedä onko se vain lampun valo, joka houkuttelee hyönteiset yöllä ansaan, vai onko lampun alapuolella olevassa säiliössä jotain muuta houkutinta. Tämä on muistaakseni ensimmäinen vuosin- ainakin vähään aikaan – kun lamppu on kiinnitetty sinun oksaasi. Niitä taitaa olla useampia eri puolilla saarta, ja sinun oksallasi roikkuva on aika korkealla. Mutta sinun mittaasi suhteutettuna se on tietenkin varsin matalalla. Benji-hyppyteline, joka sinisenä kurkottaa kohti pilviä takanasi oikealla, on enemmän samaa ”kaliiberia”. Se on selvä merkki siitä, että nyt on siirrytty loppukesään. Yleensä yhdistän sen elokuulle, silloin Kaivopuiston rantaan laiturin lähelle ilmestyy lautta, ja rannalla on valtava ajopeli, jonka lavalta benji-torni nousee. Jos sen asettaisi aivan sinun viereesi, se olisi varmasti korkeampi, mutta tässä istuessani sinä olet etualalla ja täytät melkein koko näkökenttäni. Nyt on niin tyyntä, että huojut vain tuskin havaittavasti, ylemmät oksasi liikahtelevat hitaasti, ja alemmat oksasi ikään kuin keinuvat hiljaa. Nautit varmaan valosta, vaikka se teettää työtä, mutta en tiedä onko tämä helle sinusta miellyttävää vai ei. Tuskin pidät kovin kuumasta, kun selviät niin korkealla pohjoisessakin. En tiedä varmuudella, mutta kuvittelen että koko Siperia on etupäässä kuusipuuta, olisikohan niin? Siis metsäosuudeltaan. Täältä katsottuna olet todella muhkea, eikä ole yhtä selvää, että teitä on kaksi, jos latvuksen mukaan ajatellaan. Mutta ehkä on viisaampi ajatella juurakkoa, ja silloin kaksi latvusta ei ole sen kummempi juttu kuin hiukan lisää oksia, tai jotakin.

Tekisi mieleni kysyä mitä sinulle kuuluu? Mutta se tuntuu hullulta. Ihan konkreettisesti sinulle kuuluu varmaan osin samaa kuin minullekin, eli moottoriveneiden ääniä, jotka peittävät kaikki muut äänet alleen. Vain lokkien kirkuna pärjää niille. – Olen nyt saaressa päivittäin, näyttelyvahtina, ja lisäksi vierailen rannalla pienen männyn luona heinäkuun ajan. Kuljen siis ohitsesi joka päivä, mutta nyt vasta sain aikaiseksi istahtaa tähän luoksesi hetkeksi. Ja jotta saisin sinut kuvaan kokonaisuudessaan, siis maanpäällisen osasi, istun tässä kalliolla aika etäällä sinusta. Läsnäolosi tuntuu silti vahvasti tänne asti, koska olet ainoa omanlaisesi ja jotenkin ihanasti siinä näennäisesti samanlaisena kuin aina ennenkin. Minun silmissäni näytät samalta kuin 20 vuotta sitten, vaikka tiedänkin, että sinäkin muutut ja kasvat koko ajan kuten muutkin kasvit ja kaikki elollinen. On silti hienoa, että olet siinä juuri sellaisena kuin olet. Kiitos siitä, ja nähdään taas….

24.7.


Aamun ukkossateen jälkeen kallioilla on lätäköitä, muttei mitään virtaavia vesimääriä kuten olin kuvitellut. Myrsky oli kaatanut Kaivopuiston rannan benji-tornin mereen, mutta saaressa ei näkynyt mitään tavallisuudesta poikkeavaa. Kallio männyn vieressä oli jo niin kuiva, että saatoin hyvin maata siinä jalat ilmassa hetken. Kolea harmaus ja viileä ilma tekevät syksyisen tunnelman, mutta vielä on kesää jäljellä. Tänään vietetään vasta Kristinan nimipäivää.

25.7.


AA