Research Catalogue

How can dance and music, an art rich of history and a recent practice, the living body and digital immateriality communicate with each other? This project explores these questions through a live electronics performance in interaction with Odissi dance, one of the eight classical Indian dance forms. The performance combines fixed and improvised elements, fostering a dynamic interplay where music sometimes leads the dance and at other times responds to it. The work mirrors the traditional Odissi performance arc while reinterpreting it through a contemporary Western compositional lens. The sound material is created using SuperCollider, a code-based music synthesis platform. Algorithmic processes govern parameters such as duration, pitch, and amplitude, while real-time interventions are performed via a MIDI controller, enabling a fluid and reactive sonic environment. Several collaborative experiments inform the project’s development. Conducted both remotely and in-person, they involved exchanging musical sketches and choreographic responses, fostering a conceptual understanding of each other's creative processes, and enabled immediate feedback and improvisatory interaction, revealing how abstract sound gestures are interpreted by the dancer as vivid metaphors of natural phenomena through the expressive language of mudra. This project embraces the idea that meaning in performance does not pre-exist but rather emerges through the interweaving of gesture, sound, attention, and relational space. Rather than seeking fixed correspondences between music and dance, the collaboration foregrounds the instability and fluidity of sense-making as a shared experiential process. Movement and sound co-construct each other in the moment, guided by intuition, somatic listening, and a continuous negotiation of presence. In this light, the work becomes less about illustrating pre-defined narratives and more about cultivating a living texture of interaction—an evolving field where different temporalities, traditions, and sensitivities resonate and transform one another. Informed by Andrée Grau’s insights in Intercultural Research in the Performing Arts (1992), this project also approaches collaboration not as a neutral meeting ground but as a space charged with cultural histories and asymmetries of knowledge. Grau urges us to move beyond celebratory notions of “fusion” and to critically examine how traditions are represented, adapted, and negotiated in performance. In this light, the work does not seek to erase difference but to hold it in tension, encouraging a space where both artists remain grounded in their respective practices while allowing mutual transformation to occur. Rather than simplifying or assimilating Odissi into a Western framework, the collaboration is framed as an encounter—sometimes smooth, sometimes resistant—that reflects the complex, evolving nature of intercultural exchange. Here, meaning is not given but co-constructed through attention, respect, and a willingness to remain in the discomfort of not fully understanding. Bibliography Grau, A. (1992). Intercultural research in the performing arts: A critical review. Edinburgh University Press. Jayadeva. Gītagovinda. Tr. Giuliano Boccali (1982). Adelphi. Cassio, F. (2000). Percorsi della voce. Storia e tecniche esecutive del canto dhrupad nella musica classica dell'India del nord. Ut Orpheus Edizioni. Frödin, K. Unander-Scharin, Å. (2024). FRAGMENTE2. Research Catalogue. https://www.researchcatalogue.net/profile/show-exposition?exposition=2045845 Frisk, H. (2025). Sound intuition. Research Catalogue. https://www.researchcatalogue.net/profile/show-exposition?exposition=3025541 Giordano, S. The emerging sense. Research Catalogue. https://www.researchcatalogue.net/profile/show-exposition?exposition=1220694

Documentación sobre la investigación artística de ConCuerpos en el 2023 en torno a la Accesibilidad Universal en Danza, llamada Cancionero para la Ausencia.

Die Idee des Projekts war es, mit den Gegebenheiten vor Ort zu arbeiten und diesen als Inspirationsquelle sowohl inhaltlich als auch materiell zu nutzen. Was die Materialauswahl &-organisation betrifft nutzten wir Gebrauchtes aus lokalen Quellen und integrierten die Geschichten in Bezug auf die vorherige Nutzung der Materialien in das Stück. Neben den Darsteller*innen, die aus der Näheren Umgebung stammten, bekamen auch die Materialien eine „Stimme“. Ein wesentlicher inhaltlicher & materieller Bestandteil der Inszenierung war Erde, die als nicht-menschliche Akteur*in auf der Bühne behandelt wurde. Den Dialog zwischen Mensch und Hummus haben wir verfolgt, indem im Probenprozess Bewegungs-Material durch die Interaktion mit der Erde entwickelt wurde. Die dabei entstandenen Fragen müssen zukünftig sowohl vor als auch hinter der Bühne verhandelt werden: Wie können wir für unsere Umgebung Sorge tragen? Wie können wir neue Rituale in alten und vertrauten, gesellschaftlich konstruierten Lebensrealitäten finden, die für zukunftsfähiges Denken und Handeln nützlich sind? Franziska Wenning, Anja Gast, Rémy Bocquillon

Autistic people have six senses: taste, smell, touch, hearing, sight, and then words. Words are a sense that cannot be compared to other senses but allows them to leak in. Words have taste and smell, they are tactile, scratch the skin, bulge in the kidneys, they look: the shape of the letters in different writing styles, they have sounds, sounds when they sound inside the brain and when they say themselves, they are a movement a dance. But all these qualities still cannot define the words. For the words are their own. Their own mind.

Taking back the museum -hankkeen tutkijoina tunnustelemme tässä vuorokeskustelukirjoituksessa, mitä olemme tulleet työpajojen aikana luoneeksi ja tutkineeksi yhdessä sekä mitä on kehkeytynyt tai kehkeytymässä. Kirjoitus lähtee epäilevistä ja itsekriittisistä kysymyksistä siitä, oliko yhteistyömme relevanttia/kyllin-hyvää/hedelmällistä/oikeutettua vai oliko kyse vain projektitapaistuneesta valtameriä ylittävästä matkustelusta. Tässä artikkelissa keskustellaan ja kosketellaan tai sivutaan erityisesti seuraavia teemoja: taiteellinen tutkimus, taiteen etiikka, yhteisötaide, alkuperäiskansojen taide, alkuperäiskansatutkimus, alkuperäiskansojen pedagogia, alkuperäiskansan itsemääräämisoikeus, tiedon omistajuus, yhteiskirjoittaminen ja silleen jättäminen.

Meksikossa asuvat wirrarikat kehittivät 1950-luvulla perinteisten uhriesineiden pohjalta lankamaalauksen, nierikan, tekniikan: villalangasta muotoiltiin kuvioita mehiläisvahalla käsitellyille puulevyille. Nierika esittää usein uhraamisen tilannetta ikään kuin ajassa pysäytettynä ja näyttää tilanteen vapaaehtoisen uhrin näkökulmasta. Antropologit, taiteilijat, keräilijät ja valtiolliset turismin kehittäjät edistivät nierika-genreä innokkaasti, ja se tuotteistettiin yksilölähtöiseksi taidemuodoksi, jota alettiin luoda ja esittää useammin kaupunkikeskuksissa kuin wirrarikojen yhteisöissä. Tämän eksposition kirjoittajat ovat yhdessä toisten tutkijoiden ja wirrarikataiteilijoiden kanssa järjestäneet yhteisöllisiä nierika-maalauksen työpajoja, joissa wirrarikataiteilijat ohjaavat osallistujia tarkastelemaan ja ymmärtämään maailmaa wirrarikojen tavoin vastavuoroisuuden ja uhrin näkökulmasta. Nierika-maalaus otetaan näin takaisin yhteisöjen haltuun.