Research Catalogue

I dedicate this work to Robin Wall Kimmerer’s call for acts of restoration for our damaged planet. I choose song composition and performance as a way to find pathways for personal and collective restoration. Through the methods of artistic research I write Songs inspired by my experience of ecological grief, academic reading, interviews to song composers, and journaling. As a contribution from my work, I present a new compositional methodology, Sonic Geographies of Hope. This methodology calls for song composers to write songs grounded in personal and collective grief of our damaged planet. I suggest that this type of songs can become an act of restoration and create collective resonance for more hopeful ways of existing and experiencing the world. This methodology is heavily influenced by the work of A. Hazelwood and her methodology Geographies of Hope in Praxis. While it is inspired by it, it focuses mainly on emotional geographies. This work represents a starting point to explore Song methodologies to nurture immaterial geographies for concrete, structural ecological restoration. It is an exploration to find ways to restore yourself to continue to fight for the dignity of the places, more-than human life and people we love.

The audio essay Sonic Fictioning: Podcasting as a Lure for Feeling introduces the concept of sonic fictioning through Schizopodcast – a sonic artwork presented as a web application and later published on Research Catalogue: https://www.researchcatalogue.net/view/1894089/2463127. Schizopodcast: A Podcast is a Podcast is a Podcast builds on Deleuze-Guattari’s ontology of immanence, viewing nature as an autopoietic force. It frames sonic fictioning not merely as an abstraction but as a resonant dispositif, shaped by its physical, cultural, and political contexts. Rather than opposing lived experience in late capitalism, sonic fictioning enacts a speculative flight, a ‘lure for feeling’ in the Whiteheadian sense. Used as a verb, fictioning is a practice of fabulation that connects to the real through sound, challenging the opposition between fiction and reality, producing or altering worlds. Schizopodcast asks how one might live, and how sonic fictions affirm this question. It examines the philosophical and practical implications of sonic thinking in reflecting on perception, understanding, and loopholes. The audio essay continues this exploration of sonic fictioning’s aesthetic and epistemological aspects as a lure-for-feeling. Though speculation may not reveal truths, it highlights fiction’s aesthetic value and its conveyance of corporeal knowledge.

This exposition serves as an archive for the project "Meetings with Remarkable and Unremarkable Trees", where Annette Arlander spends time with specific trees and poses for camera together with them. The exposition is under construction

Autistic people have six senses: taste, smell, touch, hearing, sight, and then words. Words are a sense that cannot be compared to other senses but allows them to leak in. Words have taste and smell, they are tactile, scratch the skin, bulge in the kidneys, they look: the shape of the letters in different writing styles, they have sounds, sounds when they sound inside the brain and when they say themselves, they are a movement a dance. But all these qualities still cannot define the words. For the words are their own. Their own mind.

Taking back the museum -hankkeen tutkijoina tunnustelemme tässä vuorokeskustelukirjoituksessa, mitä olemme tulleet työpajojen aikana luoneeksi ja tutkineeksi yhdessä sekä mitä on kehkeytynyt tai kehkeytymässä. Kirjoitus lähtee epäilevistä ja itsekriittisistä kysymyksistä siitä, oliko yhteistyömme relevanttia/kyllin-hyvää/hedelmällistä/oikeutettua vai oliko kyse vain projektitapaistuneesta valtameriä ylittävästä matkustelusta. Tässä artikkelissa keskustellaan ja kosketellaan tai sivutaan erityisesti seuraavia teemoja: taiteellinen tutkimus, taiteen etiikka, yhteisötaide, alkuperäiskansojen taide, alkuperäiskansatutkimus, alkuperäiskansojen pedagogia, alkuperäiskansan itsemääräämisoikeus, tiedon omistajuus, yhteiskirjoittaminen ja silleen jättäminen.

Meksikossa asuvat wirrarikat kehittivät 1950-luvulla perinteisten uhriesineiden pohjalta lankamaalauksen, nierikan, tekniikan: villalangasta muotoiltiin kuvioita mehiläisvahalla käsitellyille puulevyille. Nierika esittää usein uhraamisen tilannetta ikään kuin ajassa pysäytettynä ja näyttää tilanteen vapaaehtoisen uhrin näkökulmasta. Antropologit, taiteilijat, keräilijät ja valtiolliset turismin kehittäjät edistivät nierika-genreä innokkaasti, ja se tuotteistettiin yksilölähtöiseksi taidemuodoksi, jota alettiin luoda ja esittää useammin kaupunkikeskuksissa kuin wirrarikojen yhteisöissä. Tämän eksposition kirjoittajat ovat yhdessä toisten tutkijoiden ja wirrarikataiteilijoiden kanssa järjestäneet yhteisöllisiä nierika-maalauksen työpajoja, joissa wirrarikataiteilijat ohjaavat osallistujia tarkastelemaan ja ymmärtämään maailmaa wirrarikojen tavoin vastavuoroisuuden ja uhrin näkökulmasta. Nierika-maalaus otetaan näin takaisin yhteisöjen haltuun.