Johdanto 

Tässä ekspositiossa tarkastelemme yhteisötaidetta, joka toteutui arktisen taiteen viitekehyksessä kouluyhteisössä Utsjoella vuonna 2021. Sápmi on pohjoissaamea ja tarkoittaa saamelaisten asuma-aluetta, saamenmaata, joka ulottuu Keski-Ruotsista ja -Norjasta Suomen Lapin pohjoisosan ylitse Kuolan niemimaalle. Utsjoki sijaitsee tällä Suomen Lapin subarktisella saamenmaan alueella. Utsjoen kirkonkylässä sijaitseva Suomen ja koko Euroopan Unioinin pohjoisin lukio, Utsjoen saamelaislukio, pohjoissaameksi Ohcejoga sámelogahat, on toiminut jo vuodesta 1977 lähtien. Toinen yhteistyötahomme, kirkonkylässä toimiva kaksikielinen yhtenäiskoulu (luokka-asteet 0–9), on Utsjokisuun koulu, Ohcejohnjálmmi skuvla.

Arktiseksi taiteeksi on määritelty taidetta ja kulttuuria, joka heijastaa, jatkaa ja uusintaa arktisten alueiden kulttuuriperintöä ja on lähtökohtaisesti poliittista huomioiden muun muassa arktisia ympäristökysymyksiä, kolonialismia ja kulttuuripolitiikkaa (Huhmarniemi & Jokela, 2020a, 2020b; Jokela ym., 2021). Arktisen taiteen käsite sisältää alkuperäiskansojen ja muiden kansojen taiteen – siis sekä ylisukupolvisten paikallisten että muualta tulleiden taiteen sekä näiden vuorovaikutuksen – rinnakkaisuuden ja yhteistyön. Vastaavasti arktisen draaman käsite on esitelty tutkimuksessa viittaamaan teatteriin dialogisena tilana, jossa pyritään ylittämään etnokulttuurisia jännitteitä tilanteessa, jossa pohjoisen kansat elävät rinnakkain ja vuorovaikutuksessa (Arntzen, 2021). Yhteisötaide, jota tässä ekspositiossa tarkastelemme, toteutui tällaisessa dialogisessa tilassa ja arktisen taiteen tutkimuksen kontekstissa. Kyse oli uudistavasta arktisesta taidekasvatuksesta (Jokela & Huhmarniemi, 2020).

Tarkastelemme monikeskeisyyttä ja sen mahdollistamaa omien rajojen venyttelyä, hankauksia ja havahtumisia Utsjoella toteutetun AMASS–AMAS–WEIRD-yhteisötaideprojektin yhteydessä. Eksposition ensimmäinen kirjoittaja, Mirja Hiltunen, työskenteli Utsjoella osana eurooppalaista Acting on the Margins: Arts as Social Sculpture (AMASS) (2020–2023) -tutkimushanketta, jossa pyrittiin lisäämään Euroopan reuna-alueiden vuorovaikutusta ja yhteistyötä. AMASS-hankkeessa edistettiin taiteen yhteiskunnallista vaikuttavuutta koko Euroopan laajuisen taideperustaisen toimintatutkimuksen ja kulttuuripolittiisen tiedottamisen keinoin. Hankkeen tavoitteena oli löytää tapoja vaikuttaa yhteiskuntaan taiteen avulla, ja näin ollen myös tutkimuksen keskiössä oli taiteen soveltaminen yhteiskunnallisiin haasteisiin. Kehitimme toimintamalleja ja pyrimme vaikuttamaan kulttuuripolitiikkaan huomioiden Euroopan reuna-alueiden sijainneista johtuvat haasteet ja mahdollisuudet (Huhmarniemi & Hiltunen, 2021; Kárpáti, 2023).

AMASS-hankkeeseen sisältyi palvelumuotoilun, kuvataidekasvatuksen ja kuvataiteen kokeiluita sosiaalisten ongelmien ratkaisemiseksi. Lapin yliopisto johti konsortiota, jossa olivat mukana Maltan yliopisto, Kaarlen yliopisto Tšekistä, Corvinuksen yliopisto Unkarista, Paco Design Collaborative Italiasta, Leedsin yliopisto Englannista, Boråsin yliopisto Ruotsista sekä kuvallisen ilmaisun ja viestinnän opettajien yhdistys Associação de Professores de Expressão e Comunicação Visual Portugalista. Lapin yliopiston kehittämispilotoinnit toteutuivat Rovaniemellä ja Utsjoella sekä Kolarin, Muonion ja Enontekiön kuntien kylissä. Tämän eksposition laatineet Lapin yliopiston professorit Hiltunen ja Huhmarniemi työskentelivät AMASS-hankkeessa tutkijoina monessa roolissa vastaten muun muassa taideperustaisen toimintatutkimuksen lähtökohdista Suomen osaprojekteissa.

Euroopan rasismin ja suvaitsemattomuuden vastaisen toimikunnan (ECRI) tutkimuksessa on todettu, että Suomen valtaväestön keskuudessa vallitsee laaja tietämättömyys saamelaisista ja arjessa ilmenee rasistisia huomautuksia. ECRI:n (2019) raportissa todetaan, että halventavat kommentit ja saamelaisiin kohdistuvat ennakkoluulot voivat luoda ilmapiirin, jossa maan alkuperäiskansayhteisön jäseniä estetään ilmaisemasta vapaasti kulttuuriaan, kuten pukeutumasta perinteisiin vaatteisiin tai käyttämästä omaa kieltään julkisilla paikoilla. Joissakin tapauksissa saamelaiset kokevat, että heidän on pakko salata etninen alkuperänsä, jotta he eivät joutuisi kohtaamaan kielteisiä stereotypioita (ECRI, 2019). Kun vihapuhe saamelaisia kohtaan on lisääntynyt, Junka-Aikio (2022) tunnistaa myös saamelaisiin kohdistuvan toksisen puheen, joka vahvistaa kielteistä asennoitumista saamelaisyhteisöihin.

ECRI on toistanut suosituksensa, jonka mukaan viranomaisten olisi ryhdyttävä toimenpiteisiin saamelaiskulttuurin tukemiseksi ja tietoisuuden lisäämiseksi suomalaisissa kouluissa (ECRI, 2019). Samanlainen suositus on esitetty johtopäätöksenä arktista visuaalista kulttuuria ja kuvataideopettajakoulutusta käsittävässä tutkimuksessa (Hiltunen ym., 2021). Myös ArtsEqual-tutkimushanke on ehdottanut joitakin näkökohtia oppilaitoksille ja kasvattajille taiteen tasa-arvon edistämiseksi saamelaisyhteisöjen näkökulmasta: kulttuurienvälistä dialogia (Ilmola-Sheppard, 2021) sekä kunnioitusta, yhteistyötä ja oppimista (Kallio, 2017). Näitä periaatteita on noudatettu jo aiemmassa yhteistyössä Lapin yliopiston ja Utsjoen koulujen välillä (Hiltunen, 2009; Hiltunen ym., 2021; Manninen, 2021), ja ne olivat keskeisiä lähtökohtia myös nyt tarkastelun kohteena olevassa yhteisötaideprojektissa, jonka osallistujat olivat nuoria. Kuten Toivanen ja Fabritius (2020) ovat tuoneet esille, erityisesti nuorella sukupolvella on uusia toimijuuden muotoja, jotka ylittävät alkuperäiskansoja kolonisoivia dikotomioita, kuten luonto vastaan kulttuuri, pohjoinen vastaan etelä ja perinne vastaan modernius. Tuemme näitä uusia toimijuuden muotoja yhteisöllisen taidekasvatuksen sekä nykytaiteen lähtökohdista.

Keskitalo (2023) toteaa, että nykyään monet alkuperäiskansat tai niiden jäsenet elävät globalisoituneessa postmodernissa maailmassa samalla, kun osa jatkaa elämistä perinteisillä elinkeinoilla ja luontosuhteessa: ottaen luonnosta vain sen mitä tarvitsevat ja yhdistäen taloudellisia mahdollisuuksia perinteisiin elinkeinoihinsa. Tämä filosofia eroaa hänen mukaansa selvästi siitä, mikä motivoi nyky-yhteiskuntaa: jatkuvan kasvun ja kulutuksen tavoittelusta. Länsimaisen kestämättömyyden kierre velvoittaa meitä oppimaan lisää alkuperäiskansojen arvoista ja elämäntavoista ja kannustaa meitä edistämään saamelaiskoulutusta kaikille lapsille (Keskitalo, 2023).

Tarkastelemme tässä ekspositiossa AMASS–AMAS–WEIRD-projektin kautta taidekäsityksen, yhteisötaiteen käytännön ja tutkimusprosessin dekolonisaatioita. Lisäksi pohdimme jännitettä, joka ilmenee eurooppakeskeisyydestä irtautumisen tavoitteen sekä Euroopan unionin rahoituksen välillä. Euroopan unionin hankerahoituksen taustalla on pyrkimys tukea Euroopan yhtenäisyyttä ja kilpailukykyä. Vastaavan jännitteen voi tunnistaa koulujärjestelmässä, johon länsimainen koulukulttuuri heijastuu ja joka sosiaalistaa valtayhteiskuntaan (Keskitalo, 2010). Saamelainen maailmankuva ja saamelaiset arvot on nostettava opetuksessa keskeiseksi lähtökohdaksi, ja avoimet oppimisympäristöt tukevat kulttuurisensitiivistä saamelaiskoulua (Keskitalo, 2010). Utsjoen yhteisötaideprojektin lähtökohtana on ollut nykytaiteen teemojen ja toimintatapojen saattaminen saamelaiskulttuurin kanssa vuorovaikutukseen – samanaikaisesti olemme toimineet velvoittavien suomalaisten opetussuunnitelmien sisällä.

Vastaavan jännitteen voi tunnistaa myös saamelaismuseoiden saamelaistamisessa. Aikion (2023) mukaan museon saamelaistaminen on kaksisuuntainen prosessi, jossa sovitetaan saamelaisia todellisuuksia ja saamelaista kulttuuriperintöä tunnistettaviin muotoihin sekä toisaalta muunnetaan museokäytäntöjä vastaamaan saamelaisten tarpeisiin. Aikion (2023) mukaan saamelaistaminen ei ole vallitsevien järjestelmien tai käytäntöjen näkyvää vastustamista vaan niiden soveltamista saamelaisia hyödyttävillä tavoilla. Koulukulttuurin, rahoitusjärjestelmien ja taidemaailman rakenteissa voi olla vastaavaa saamelaistamisen tarvetta ja pyrkimystä.

Tämän eksposition kirjoittajat, Hiltunen ja Huhmarniemi, eivät ole saamelaisia. Toiminnan suunnittelu ja toteutus on kuitenkin tehty tiiviissä yhteistyössä paikallisyhteisön kanssa. Kuten Keskitalo ym. (2024) toteavat, on opettajilla keskeinen rooli, kun kehitetään saamelaiskulttuuriin perustuvia pedagogisia innovaatioita kulttuurisidonnaiseen pedagogiseen käytäntöön (Keskitalo ym., 2024). AMASS–AMAS–WEIRD-hankkeessa yhteistyö saamelaisten opettajien kanssa oli tiivistä. Nojaudumme tässä ekspositiossa lisäksi saamelaisiin tutkijoihin ja monitieteiseen saamentutkimukseen, kuten Aikio (2023), Guttorm (2015), Junka-Aikio (2023), Keskitalo (2010, 2023), Keskitalo ym., (2024), Kuokkanen (2007) sekä Valkonen ja Valkonen (2019).

Saamelaisyhteisön jäseniä on jo aiemminkin kutsuttu mukana osallistumaan kehittämishankkeisiin, joissa tavoitteena on monikulttuurinen ja vuorovaikutteinen eurooppalaisuus, myös kuvataidekasvatuksen käytännössä (Hiltunen, 2007, 2009, Hiltunen ym., 2021; Manninen 2019; Manninen 2020; Manninen & Hiltunen, 2016). Alkuperäiskansaan liittyvät näkökulmat ovat olleet olennaisia, ja niitä on tarkasteltu osana taideopiskelijoiden omia opintoja Lapin yliopistossa. Esimerkiksi tietoisuus saamelaisten asemasta ja historiasta vähemmistökulttuurina on ollut olennainen viitekehys toimintaa suunniteltaessa yhteistyössä paikallisten tahojen kanssa.