Yhteisötaiteen ja kuvataidekasvatuksen taiteen ytimessä
Tutkimuksessa keskeisimpään rooliin nousivat keskustelu ja yhteisölliset toiminnot, dialogi ja neuvottelut osana työprosessia. Työpajojen toiminnallisuuden lomassa pohdimme, keitä olemme ja mistä tulemme. Kiinnitimme huomiota osallistumiseen ja henkilökohtaisten tarinoiden ja mielipiteiden ilmaisemiseen myös muuten kuin sanallistamalla sekä mahdollisuuteen olla myös osallistumatta. Viikon päätteeksi keräsimme yhteisötaideprojektiin osallistuneilta palautteita lyhyen kyselyn muodossa, tässä otteita eri luokka-asteilta:
Mieleen jäi retkikarttojen käyttö ja yhdessä piirtäminen, käsityöpajassa suunnittelu ja itsensä esille tuominen työtä tehdessä, mediapajassa yhdessä tekeminen ja tarinan kuvittaminen, oli kivaa ja hyvin suunniteltu kaikki työpajat. – 6.-luokkalainen oppilas, Ohcejohnjálmmi skuvla / Utsjokisuun koulu
Onnistuin hyvin, sain käyttää haluamiani materiaaleja, myös omia. Tarina syntyi helposti ja oli mukava kuvittaa tarina. Työpajat olivat sopivan mittaisia, mutta voisi olla jopa kaksi viikkoa. – 2.-luokkalainen oppilas, Ohcejohnjálmmi skuvla / Utsjokisuun koulu.
Mieleen jäi se kun etsimme maastosta erilaisia muotoja, maalaaminen ja mediapajassa opin vertailemaan uutta ja vanhaa – 9.-luokkalainen oppilas, Ohcejohnjálmmi skuvla / Utsjokisuun koulu.
Karttatyöpajassa ajattelin paljon luovemmin sen kartan tarkastelun jälkeen, käsityöpajassa opin, että kaikkea ei tarvitse kontrolloida, vaan joskus on hyvä vain ”working with what you have”. Mediapajassa opin, että se on ihan ok, jos työn lopputulos ei vastaa odotuksia, se ei ole maailmanloppu. Miten toimintaviikkoa kehittää? Välillä oli hieman vaikea ymmärtää ohjeita, selkeämmät ohjeet ja tehtävänanto. – Lukiolainen, Ohcejoga sámelogahat / Utsjoen saamelaislukio.
Taidetyöpajoistamme muodostui toimiva esimerkki vuorovaikutteisesta yhteisötaiteesta kouluyhteisössä. Kaikki työpajat sisälsivät keskusteluja ja monipuolista ilmaisuun kannustavaa toimintaa samalla kun tutustuimme nykytaiteen toimintastrategioihin. Erilaisten nettigallerioiden lisäksi tähän tarjosi mahdollisuuden myös koulurakennukseen sijoitettujen, tunnettujen saamelaisten nykytaideteosten tarkastelu. Työpajat pitivät sisällään taiteentarkastelua, jossa nykytaiteen esimerkkien kautta pohdittiin, miten paikallisten ja kansainvälisten taitelijoiden teosten teemat nousevat ja palaavat usein omaan kulttuuritaustaan ja ympäristöön ja ottavat myös niihin kantaa.
Yhteisötaiteessa tärkeässä roolissa on projektiemme lopuksi usein juhliminen (Hiltunen, 2009): teosten yhteinen tarkastelu ja kokonaisuuden äärelle kokoontuminen, jakaminen. Alakoulun oppilaiden tarinat, useiden metrien pituiset, ryhmätyönä toteutetut värikkäät ”oudot” kertomukset ripustettiin koulun käytäville, yläluokkien ja lukion mediatuotantoja esiteltiin ja kommentoitiin loppujuhlassa. Viikon lopussa kaikki eri työpajoissa luodut taideteokset muodostivat näyttelyn koulun sosiaaliseen juhlatilaan ja käytäville. Osa taidetyöpajoissa syntyneistä yhteisöllisistä taideteoksista, kuten Samasta puusta -reliefi, jäi näyttelyn jälkeen vakituiseksi osaksi uuden koulurakennuksen julkisia taideteoksia.
Opinnäytetyötään AMASS–AMAS–WEIRD-kokonaisuudessa tehneet kuvataidekasvatuksen opiskelijat Kangas-Korhonen ja Karppinen (2022) tarkastelivat tutkielmassaan, millaisena projektin suunnittelu ja työpajaviikon toteutus näyttäytyivät heille dialogisuuden näkökulmasta. He keskittyvät tarkastelemaan projektisuunnittelun eri vaiheita paikan kartoituksesta työpajaviikon toteutukseen. Aineisto koostui toimintatutkimukselle ominaisesti moninaisista reflektioaineistoista. Johtopäätöksinään he tuovat esille, kuinka dialogi kulkee mukana jokaisessa suunnitteluvaiheessa työryhmän ensitapaamisista työpajojen ohjaamiseen ja niiden lopputuotoksiin. Dialogi nouseekin kantavaksi tekijäksi läpi projektin: sen yhteissuunnittelussa, yhteyden luomisessa ja yhteyksien onnistumisessa. He painottivat, että myös projektin lähtökohtien ja tavoitteiden tulee tukea dialogisuutta.
Vuoropuhelu edellyttää, että kaikille tarjoutuu mahdollisuus osallistua ja että kaikki kuuntelevat ja kuulevat toisten ajatukset ja tarpeet ensimmäisestä suunnitteluvaiheesta toteutukseen asti, mitä voidaan edellyttää myös aidosti dekoloniaaliselta taiteelta ja tutkimukselta. Tämä vaatii paljon vaivaa, aikaa, halua ja resursseja sekä koulun toimintakulttuurin uudistamista (Desai, 2020). Opettajat tarvitsevat ohjausta ja aikaa monialaisen opetuksen yhteissuunnitteluun sekä kouluyhteisön yhteisötaiteeseen. Tämän ja aikaisempien tutkimustemme (Hiltunen, 2008, 2009, Jokela & Hiltunen, 2014; Manninen, 2021) perusteella näemme, että koulukulttuurin kehittämistä voidaan tukea yhteisöllisillä nykytaiteen lähestymistavoilla ja käyttämällä nykytaiteen työtapoja siltana eri oppiaineiden välillä. Kulttuurisen kestävän kehityksen teemat tulee tunnistaa yhteiskunnallisesti aktivistisissa taide- ja kouluprojekteissa (Hiltunen, 2023; Härkönen, 2021).
Nykytaiteilijoiden, yhteisötaiteilijoiden ja kuvataidekasvattajien osallistuminen keskusteluihin nyky-yhteiskunnan ja tulevaisuuden kriittisistä teemoista, kuten ilmastonmuutoksesta, alkuperäiskansojen oikeuksista, syrjinnästä ja kolonialismista, on entisestäänkin ajankohtaisempaa. Kantonen ja Karttunen (2023) tuovat yhteisötaiteen etiikkaa pohtiessaan esiin, että yhteisöllisen taidehankkeen koko elinkaari ja kaikki sen aikana tehtävät ratkaisut edellyttävät leimallisesti eettisiä pohdintoja:
Yhteisötaiteilijalle on tärkeää katsella ja kuunnella, käynnistää ja voimistaa dialogisia prosesseja mutta osata toisaalta astua syrjään, kun ulkopuolista sysäystä ei tarvita. On tehtävä päätöksiä puuttua asioiden kulkuun tai olla puuttumatta – ja kumpikin on ymmärrettävä teoksi, jolla on seurauksensa. (Kantonen & Karttunen, 2023, s. 10.)
Lapissa taiteilija/tutkija/pedagogien ja kuvataidekasvattajien on oltava kriittisiä ja samaan aikaan herkkiä ja kulttuurisensitiivisiä (Huhmarniemi ym. 2021). Kontekstuaalista, tilannesidonnaista (Lave & Wenger, 1991) ja paikallisesti suuntautunutta lähestymistapaa tulee edistää Lapissa ja muuallakin Suomessa. Kuvataidekasvatuksen käytännössä on syytä pohtia vaihtoehtoisia toimintatapoja ja käyttää esimerkiksi materiaaleja, jotka liittyvät pohjoisiin yhteisöihin, ympäristöihin ja kulttuureihin. Paikkaperustaisilla lähestymistavoilla tarkoitamme tapoja tarkastella paikkoja, jotka korostavat ajallisia, paikallisia ja sosiaalisia siteitä (Granö ym., 2017; Jokela & Hiltunen, 2014). Jo pitkään tutkimus on osoittanut, että paikka- ja taideperusteiset lähestymistavat osallistavat asukkaita ja tekevät paikoista merkityksellisempiä niille, jotka siellä asuvat (Gruenewald & Smith, 2003; Lippard, 1997).
