Tutkimusähkyä ja kulttuurisia jännitteitä
Saamelaisten pakkosuomalaistamisen takia saamelais- ja suomalaiskulttuurin rinnakkaiselossa on kipeä lähihistoria (Ranta & Kanninen, 2019). Kolonialismin varjo on Suomessa tullut näkyväksi muun muassa Saamelaisten totuus- ja sovintokomission työn kariutumisessa vuonna 2022 sekä kiistassa saamelaiskäräjälaista vuonna 2023. Tämän varjo on tunnistavissa myös Lapin saamelaisyhteisöjen arjessa ja yhteisötaideprojekteihin sisältyvissä jännitteissä. Länsimainen taide on ollut yksi arktiseen kohdistuva kolonisoiva voima (Gismondi, 2019; Huhmarniemi, 2019; Decker, 2020) samoin kuin tutkimus. Kolonialistisesta tutkimuksesta, kuten esimerkiksi saamelaisten hautojen ryöstämisestä, on syntynyt aiheellista epäluottamusta tutkimushankkeisiin ja tutkijoihin (Helander, 2020). Lisäksi saamelaisyhteisöissä on tunnistettu tutkimukseen uupumista (Laukkanen, 2023); saamelaisia pidetään yhtenä maailman tutkituimmista ihmisryhmistä (Helander, 2020). Ulkoapäin tehtyä tutkimusta on kritisoitu laajasti alkuperäiskansojen keskuudessa ja alkuperäiskansatutkimuksessa (Kuokkanen, 2007; Valkonen & Valkonen, 2019). ”Ei mitään meistä ilma meitä” on sanonta, jolla alkuperäiskansan jäsenet usein määrittelevät tahtoaan olla itse omaa kulttuuriaan koskevan tutkimuksen tekijöitä.
Tuoreessa dekolonisoivan arktisen tutkimuksen tiekartassa (Herrmann ym., 2023) on määritelty visioksi ja tavoitetilaksi, että vuoteen 2027 mennessä EU:n rahoituselimet esittelevät rahoituksen hakukutsuja hyvissä ajoin ennen hakemusten määräaikoja. Näin konsortioita voitaisiin muodostaa ilman aikapainetta ja varmistaa, että tutkimusehdotukset kehitetään yhteistyössä ja olisi mahdollista välttää yhteissuunnittelun muuttuminen symboliseksi. Tiekartassa määritellään, että projektiehdotuksia tulee arvioida ja valita rahoituslaitosten ja alkuperäiskansakumppaneiden kehittämien kriteerien perusteella. Etusija annettaisiin alkuperäiskansojen johdolla tehtävälle tutkimukselle. Riittävä rahoitus tarjotaan kaikille rooleille tutkimushankkeessa, paikalliset taloudelliset edut varmistetaan ja rahoitusjärjestelmiä perustetaan paikallisen osallistumisen mahdollistamiseksi. AMASS-hankkeen kokemusten pohjalta näemme tärkeänä myös tiekartassa esille nostetun huomion, että hakemusten ja raportoinnin byrokraattiset vaatimukset tulee yksinkertaistaa.
Suurin osa koululaisista ja muista yhteisötaideprojektin osallistujista suostui AMASS-hankkeen tutkimukseen siten, että prosessin dokumentointia voitiin käyttää toiminnan reflektio- ja esittelyaineistona. Osa saamelaisperheistä ei kuitenkaan antanut suostumustansa osallistua tutkimukseen. Tähän tutkimukseen osallistumisesta tehtiin sopimukset, joissa käytettiin eri kielisiä AMASS-hankkeen sopimuslomakkeita. Lomakkeen olivat kääntäneet pohjoissaameksi viralliset kielenkääntäjät, mutta akateeminen ja lakitekstimäinen sopimuskieli ei ollut helppotajuista, ja paperin määrä ja vaikeaselkoisuus aiheutti osallistujissa hämmennystä.
Tutkimusaineistosta on tutkimuseettisen käytännön mukaisesti rajattu pois sellaiset dokumentit, joiden käyttöön ei ole saatu suostumusta. Päädyimme ratkaisuun, jossa rajasimme käytettävien kuvien määrän minimiin ja lähetimme kyseiset kuvat uudelleen opettajille kodeissa varmistettavaksi, että voimme käyttää niitä tutkimuksen ja hankkeen tarkoituksiin. Tutkimusaineistojen avoimuuden edistämiseksi ja tutkimuksen vaikuttavuuden lisäämiseksi dokumentteja julkaistiin erilaisissa tiedotteissa, hankkeen kotisivuilla, blogeissa, tutkimusjulkaisuissa ja näyttelyissä, tehtyjen sopimusten mukaisesti. Opettajat siis vielä varmistivat, että kuvissa ei näy niitä henkilöitä ja teoksia, joiden julkaisuun ei ollut lupaa.
AMASS-hankkeessa työskenneltiin Euroopan laajuisesti hyvin erilaisten yhteisöjen kanssa, hyvin erilaisissa sosiokulttuurisissa, sosioekonomisissa ja poliittisissa konteksteissa. Tällaisten kansainvälisten hankkeiden rahoitushakemuksissa ja esittelyteksteissä on vaikea kuvata erilaisten yhteisöjen tilanteita riittävän täsmällisesti ja siten, että yhteisön jäsenet tunnistaisivat itsensä ja oman yhteisönsä hankkeen osallistujina. Hanke-esittelyjen ja hankkeisiin sisältyvien tutkimuksen suostumuslomakkeiden luonnehdinnat saattavat tuntua loukkaavilta ja leimaavilta, jos hankkeen motivaatioksi on määritelty marginaalisuus, osattomuus, haavoittuvuus tai syrjäytymisuhka. Tällaiset leimat tai luonnehdinnat voivat olla syvässä ristiriidassa yhteisön jäsenten omakuvan ja kulttuurisen ylpeyden kanssa. Tässä hankkeessa jo Acting on the Margins -hankenimi määritteli Suomen Lappia Euroopan marginaaliin, ja siten Utsjoen toteutuksessa ilmeni jännitteitä, joista osa liittyi ristiriitoihin Euroopan unionin tavoitteiden ja yhteisön oman kulttuurikäsityksen välillä.
Utsjoen kunnassa saamelaiset eivät ole vähemmistö: Utsjoki on Suomen ainoa kunta, jossa on saamelaisenemmistö. Samalla saamelaiskulttuurin vaalimisen merkitys on tunnistettu Suomessa muun muassa erilaisissa strategioissa sekä taiteen ja kulttuurin rahoitusjärjestelmissä siten, että muille alueellisille kulttuureille ei ole annettu samanlaista painoarvoa kuin alkuperäiskansan kulttuurille (Lempinen, 2016, 2019). Alkuperäiskansakulttuurin ulkopuolella olevat voivat olla kulttuuri-identiteetiltään heikompia ja kokea jopa marginaalisuutta, mikä voi johtaa jännitteisiin ja itseidentifikaatioon alkuperäiskansan jäseneksi (Valkonen ym., 2018). Muun muassa valkoisuuteen voi liittyä tyhjyyden ja merkityksettömyyden kokemuksia (Valkonen ym., 2018). AMASS–AMAS–WEIRD-projektin taustalla oli tunnistettu tarve myös muun kuin saamelaisen kulttuurisen ylpeyden vahvistamiseen Lapissa. Tämä näkyi lopullisissa yhteisötaideteoksissa mutta ennen kaikkea niiden rakentumisen dialogisissa prosesseissa.
Edelleen myös saamelaiskulttuurin ja -yhteisön sisällä on ristiriitoja, kuten kaikissa muissakin yhteisöissä, eivätkä yhteisöjen jäsenet ole välttämättä samanmielisiä siitä, millainen taide- ja kulttuuri on merkityksellistä ja arvokasta. AMASS–AMAS–WEIRD-yhteisötaideprojekti sai osakseen pääasiassa sitoutunutta osallistumista ja kiitosta, mutta myös soraääniä ja toiminnan tarkoitusperien kyseenalaistamista, mikä tuli näkyväksi muun muassa suostumattomuutena tutkimukseen osallistujaksi. Sitoutuneisuus yhteistyön kehittämiseen tulee esiin aineistossa muun muassa kokemuksena yhteissuunnittelun onnistumisesta:
AMASS-projekti oli hieno kokonaisuus yhteistyöstä Utsjokisuun koulun ja Lapin yliopiston kanssa. Yhteinen suunnittelu aloitettiin jo ajoissa syksyllä, ja siihen osallistuivat koko Utsjokisuun koulun opettajat ja yliopiston kuvataideopettajat ja opiskelijat useaan otteeseen. Kun kaikki halukkaat pääsivät mukaan ideoimaan pajoja, niistä tulikin sitten mielenkiintoisia ja hienoja kokonaisuuksia. Viikon aikana oppilaat tykkäsivät silminnähden tehdä yhdessä taidetta ja koska Lapin yliopiston harjoittelijat ohjasivat lopulta pajat niin opettajat pääsivät myös osallistumaan työpajoihin eikä heillä ollut vetovastuuta pajoista. Projekti oli kaiken kaikkiaan onnistunut ja tuotokset olivat hienoja. Toivottavasti saamme lisää tämänkaltaista yhteistyötä taiteen parissa tulevaisuudessakin. – Opettaja, Utsjokisuun koulu, Ohcejoga sámelogahat / Utsjoen saamelaislukio.
Kokemus oli molemminpuolinen myös projektiopiskelijoiden näkökulmasta:
AMASS oli kokemuksena omaa yhteisöllistä toimintaa sekä toimimista avartava kokemus. Sain siitä paljon itselleni ympäristön ja sen asukkaiden muodossa mutta toivon samalla, että minunkin panokseni näkyi yhteisössä. Työviikon ja koko projektin tehtävät tukivat meitä kaikkia ja antoivat uudenlaisen kohtaamisen erilaisten ihmisten välille. – Projektiopiskelija, työpajan ohjaaja.
