Research Catalogue

Jenny Sunesson (b. 1973) is a Swedish artist predominantly working with sound. Her practice ranges from field recording and live collages to conceptual sound art and video. Sunesson uses her own life as a stage for her dark, tragic and sometimes comical re-contextualised work where real and invented characters and derogated stereotypes, collaborate in the alternate story of hierarchies and normative power structures in society.

'Empowering Collective Performing Arts: A Facilitator’s Toolkit for Overcoming Language Barriers' is a practice-led research project that explores the ways to encourage group connection through non-textual, embodied communication within diverse communities. Drawing on work experience with immigrant children, refugees, and deaf/hearing collaborators—as well as recent research residencies with ASSITEJ Norway, The Flying Seagulls and Red Nose Emergency Smiles—the project contains a growing body of facilitation strategies as an open-source toolkit. Rooted in my personal experience of linguistic displacement and background in voice and dance, this project proposes a shift away from text-centric facilitation models toward approaches that prioritise emotional intuition and situational awareness. The project is underpinned by critical frameworks around embodied knowledge, power, and positionality, aiming to challenge colonial and exclusionary norms around communication. Ultimately, it seeks to empower facilitators and communities alike to trust in the expressive potential of the body and encourage inclusive, trust-based spaces for collective performing arts experiences.

SWEAT - YoNoSudoBrillo Two weeks workshop held in Benidorm, Spain, in August 2024. In the context of EASA, European Architecture Students Assembly 2024 event. Tutored by Diana Ferro and Angelo Ciccaglione. 𝐼𝓉’𝓈 𝒶𝓁𝓁 𝒶𝒷𝑜𝓊𝓉 𝑒𝓂𝒷𝓇𝒶𝒸𝒾𝓃𝑔 𝓇𝑒𝓁𝒶𝓍𝒶𝓉𝒾𝑜𝓃. 𝐿𝑒𝓉'𝓈 𝑒𝓂𝒷𝒶𝓇𝓀 𝑜𝓃 𝓉𝒽𝒾𝓈 𝒿𝑜𝓊𝓇𝓃𝑒𝓎 𝑜𝒻 𝓌𝑒𝓁𝓁𝓃𝑒𝓈𝓈 𝓉𝑜𝑔𝑒𝓉𝒽𝑒𝓇. In a sauna, people meet strangers and exchange stories while absorbing heat being naked and sweaty. In this workshop we brought the sauna to a step further: we absorbed heat, stories, gestures, words, objects, skills, dreams and sweat them out to other people, re-enacting what we have learned. Also naked, why not. We learnt how to live, how to breathe, how to make a kebab, how to embody old wisdom, how to tie shoes the proper way. All you need is a fan, a towel and a body. A kebab stick, a drink, some snackies. Participants developed a deeper perspective on what it means to operate within a complex identity such as the city and gained skills to open their own kebab shop.

Autistic people have six senses: taste, smell, touch, hearing, sight, and then words. Words are a sense that cannot be compared to other senses but allows them to leak in. Words have taste and smell, they are tactile, scratch the skin, bulge in the kidneys, they look: the shape of the letters in different writing styles, they have sounds, sounds when they sound inside the brain and when they say themselves, they are a movement a dance. But all these qualities still cannot define the words. For the words are their own. Their own mind.

Taking back the museum -hankkeen tutkijoina tunnustelemme tässä vuorokeskustelukirjoituksessa, mitä olemme tulleet työpajojen aikana luoneeksi ja tutkineeksi yhdessä sekä mitä on kehkeytynyt tai kehkeytymässä. Kirjoitus lähtee epäilevistä ja itsekriittisistä kysymyksistä siitä, oliko yhteistyömme relevanttia/kyllin-hyvää/hedelmällistä/oikeutettua vai oliko kyse vain projektitapaistuneesta valtameriä ylittävästä matkustelusta. Tässä artikkelissa keskustellaan ja kosketellaan tai sivutaan erityisesti seuraavia teemoja: taiteellinen tutkimus, taiteen etiikka, yhteisötaide, alkuperäiskansojen taide, alkuperäiskansatutkimus, alkuperäiskansojen pedagogia, alkuperäiskansan itsemääräämisoikeus, tiedon omistajuus, yhteiskirjoittaminen ja silleen jättäminen.

Meksikossa asuvat wirrarikat kehittivät 1950-luvulla perinteisten uhriesineiden pohjalta lankamaalauksen, nierikan, tekniikan: villalangasta muotoiltiin kuvioita mehiläisvahalla käsitellyille puulevyille. Nierika esittää usein uhraamisen tilannetta ikään kuin ajassa pysäytettynä ja näyttää tilanteen vapaaehtoisen uhrin näkökulmasta. Antropologit, taiteilijat, keräilijät ja valtiolliset turismin kehittäjät edistivät nierika-genreä innokkaasti, ja se tuotteistettiin yksilölähtöiseksi taidemuodoksi, jota alettiin luoda ja esittää useammin kaupunkikeskuksissa kuin wirrarikojen yhteisöissä. Tämän eksposition kirjoittajat ovat yhdessä toisten tutkijoiden ja wirrarikataiteilijoiden kanssa järjestäneet yhteisöllisiä nierika-maalauksen työpajoja, joissa wirrarikataiteilijat ohjaavat osallistujia tarkastelemaan ja ymmärtämään maailmaa wirrarikojen tavoin vastavuoroisuuden ja uhrin näkökulmasta. Nierika-maalaus otetaan näin takaisin yhteisöjen haltuun.