Research Catalogue

This exposition proposes “artistic ecosystems” as a speculative framework for understanding creative processes shaped by interspecies collaboration and posthuman thought. The entry explores how art involving non-human agencies challenges anthropocentric norms and redefines authorship, participation, and temporality. Through a personal selection of immersive, site-specific, and ecological works by artists such as Westendorp, Eliasson, Huyghe, and Denes, the author outlines the beginnings of a doctoral research trajectory. These projects exemplify sympoietic, open-ended modes of creation, positioning performance and art-making as a fragile, relational ecosystem of human and more-than-human entanglements.

This exposition documents my explorations of pondering with pine trees. Tämä ekspositio dokumentoi yritykseni miettiä mäntyjen kanssa. Den här ekspositionen dokumenterar mina försök att fundera med furor.

The overall purpose of this thesis is to perform and propose diffractive methodology as a means for exploring, reading, learning, and understanding systematic theological discourses beyond binary and oppositional thinking. This methodology is based on performative strategies and feminist new materialist theory, with a specific focus on Karen Barad’s ethico-onto-epistemological agential realism theory; it can also be considered an alternative to a more traditional academic reflexive methodological approach, thus allowing for an infinite number of explorative methods to be developed within its umbrella definition of diffractive methodology. The diffractive analysis in this study is shaped as an intra-active entangled reading of Graham Ward’s Engaged Theology, through Erika Fischer-Lichte’s Performance Aesthetics, and the method I call Voicing-as-Performative-Theology. This thesis is divided into three parts. Part I unfolds relevant terminology. Part II performs the actual diffractive reading analysis. Part III consists of a concluding essay summarizing the outcome of this study’s diffractive reading, as well as opening up suggestions for how diffractive methodology can be applied for developing more performative and diffractive methods as part of future theological research. The thesis will be presented at University College Stockholm (EHS), in January 8 2024.

Taking back the museum -hankkeen tutkijoina tunnustelemme tässä vuorokeskustelukirjoituksessa, mitä olemme tulleet työpajojen aikana luoneeksi ja tutkineeksi yhdessä sekä mitä on kehkeytynyt tai kehkeytymässä. Kirjoitus lähtee epäilevistä ja itsekriittisistä kysymyksistä siitä, oliko yhteistyömme relevanttia/kyllin-hyvää/hedelmällistä/oikeutettua vai oliko kyse vain projektitapaistuneesta valtameriä ylittävästä matkustelusta. Tässä artikkelissa keskustellaan ja kosketellaan tai sivutaan erityisesti seuraavia teemoja: taiteellinen tutkimus, taiteen etiikka, yhteisötaide, alkuperäiskansojen taide, alkuperäiskansatutkimus, alkuperäiskansojen pedagogia, alkuperäiskansan itsemääräämisoikeus, tiedon omistajuus, yhteiskirjoittaminen ja silleen jättäminen.

Meksikossa asuvat wirrarikat kehittivät 1950-luvulla perinteisten uhriesineiden pohjalta lankamaalauksen, nierikan, tekniikan: villalangasta muotoiltiin kuvioita mehiläisvahalla käsitellyille puulevyille. Nierika esittää usein uhraamisen tilannetta ikään kuin ajassa pysäytettynä ja näyttää tilanteen vapaaehtoisen uhrin näkökulmasta. Antropologit, taiteilijat, keräilijät ja valtiolliset turismin kehittäjät edistivät nierika-genreä innokkaasti, ja se tuotteistettiin yksilölähtöiseksi taidemuodoksi, jota alettiin luoda ja esittää useammin kaupunkikeskuksissa kuin wirrarikojen yhteisöissä. Tämän eksposition kirjoittajat ovat yhdessä toisten tutkijoiden ja wirrarikataiteilijoiden kanssa järjestäneet yhteisöllisiä nierika-maalauksen työpajoja, joissa wirrarikataiteilijat ohjaavat osallistujia tarkastelemaan ja ymmärtämään maailmaa wirrarikojen tavoin vastavuoroisuuden ja uhrin näkökulmasta. Nierika-maalaus otetaan näin takaisin yhteisöjen haltuun.

The current research builds on exhibitions hosted by the Sámi Centre for Contemporary Art in Karasjok in 2023. These exhibitions featured Indigenous Sámi artists, involving both curators and non-Indigenous art managers and facilitators. Some projects showcased solo exhibitions by Sámi artists, while others adopted the format of exhibitions based on the RidduDuottar Museum Collection in Karasjok. The study aims to uncover the primary methods of facilitation and the application of love and care in creating spaces for interaction between artists, artworks, and audiences at the Sámi Centre for Contemporary Art. First, the cases are presented, followed by an analysis applying two keywords – facilitation and love. The research method employed is arts-based research. The data consist of visual data in the form of photo documentation and text-based data in the form of notes. The data are approached through reflexive analysis. The analysis of these cases delves into the concept of love, containing sub-concepts such as care, compassion, and empathy. The findings yield key recommendations that facilitators of artistic gatherings can implement in art galleries presenting Indigenous Sámi art.