Tila 5.

Tila 1. 

 

Lighthouse Play Club -työpajan juliste (Siri Haapanen 2024).

8.3. Työpaja

Työpajaa kehitellessä mietin erityisesti niitä asioita, jotka olin itse kokenut mielekkäiksi aiemmin yksin leikkiessäni. Myös koska suurempaa vertailupintaa ei vielä tässä kohtaa ollut, oli luotettava että kivoiksi kokemani leikit olisivat kokijoidenkin mielestä kiinnostavia ja innostavia. 


Työpajaa edeltävien päivien suunnittelun ja rakentamisen lopputuloksena tilaan rakentui lopulta viisi seuraavanlaista pistettä, tai lähtökohtaa leikille.


  1. Läpikuultavin värikkäin verhoin rajattu tila, jonka suojista löytyi piirtämiseen tarkoitettu kirkas valopöytä sekä erilaisia värikkäitä läpikuultavia esineitä joilla piirtää valon avulla kuvioita, hyödyntäen materiaaleja sekä varjoja.

  2. Heijastukset. Paljon erilaisia heijastavia materiaaleja, sekä erilaisia valonlähteitä, joilla luoda tilaan eläviä pintoja.

  3. Kolme led-valaisinta muodostivat isolle seinälle RGB-varjoteatterin. 

  4. Piirtoheitin ja diaprojektori tarjosivat loputtomasti mahdollisuuksia erilaisten varjojen, heijastusten, värien ja materiaalien, kuten jopa veden kanssa leikkimiseen. 

  5. Yläkerran läpikuultavista harsoista rakentui hämärä UV-valon ja videoprojisointien kuvittama maja, jossa tarjoitui myös mahdollisuus mielikuvitusleikille johon ohjeet löytyi tilasta. 

5.5 Mielikuvitusleikki: Mikä on tämä paikka? (Liite: Mielikuvitusleikin ohjeet.)


Lisäksi tilassa oli materiaalipankki, josta löytyi lisää erilaisia välineitä ja materiaaleja leikin tueksi ja uusien leikkien ideoimisen kimmokkeeksi.


Kuvat: Sörnäisten kampuksen Majakka-tila (lähes) tyhjänä (Siri Haapanen 2024).

Tila 3. 

8. Lighthouse Play Club

Työpaja, opinnäytteen kokeellinen osio.

 

Oli selvää, että haluaisin järjestää jonkinlaisen osallistavan osion osana tutkimusta, ja näin syntyi ajatus työpajasta. Työpajaa suunnitellessa kirjoitin toiveeni siitä seuraavasti:


Tavoite on luoda tila, jonne kokijat saavat tulla olemaan oman intuitionsa kanssa. Haluan luoda tilan, jossa voi unohtaa aikuisiällä koettujen leikkien haasteet, ei siis (mielestäni) vaivaannuttavia ryhmäytymisleikkejä tai vaatimusta olla sosiaalinen muiden kanssaleikkijöiden kanssa. En halua luoda tilaa, jossa toiminta on ennalta määrättyä. Haluan luoda tilan, jossa tarjolla on virikkeitä luovuudelle, leluja ja mahdollisuuksia luoda omannäköinen leikkimaailma. Tarjolla voi olla ohjeita mitä annetuilla välineillä on mahdollista tehdä, erityisesti sellaisille kokijoille, joilla ei välttämättä ole kokemusta valosta työkaluna. Apuna voi myös olla harjotteita luovan leikin ruokkimiseksi, mutta myös tilaa ja mahdollisuus löytää omat leikit ja luovat tavat käyttää annettuja materiaaleja.

 

Työpajassa leikkimisen tavoitteena on muistaa, kuinka hauskaa on olla luova. Ilman paineita, ilman sen suurempaa tavoitetta tehdä taidetta tavoitteellisesti tai tuottavasti. Lempeys ja riemu edellä. Useampi meistä on kuitenkin tällä alalla siksi, että teemme tätä koska pidämme siitä, emme vain siksi että meillä olisi vain jokin ammatti. Hus pois kyynistyminen!


Sain työpajalle toteutuspaikan kahdeksi viikoksi Taideyliopiston Sörnäisten kampuksen tornissa sijaitsevasta Majakka-tilasta. Tilan nimi päätyi myöhemmin myös työpajan nimeen Lighthouse Play Club, jossa play club viittaa iltapäiväkerho -tyyppiseen toimintaan. 


Työskentely sisälsi useita eri vaiheita: Suunnitteluvaiheesta ennen kokeellista osiota, yksin tilassa työskentelystä, yleisölle avoimesta työpajasta sekä työpajan jälkeisestä havaintojen läpikäynnistä ja avaamisesta. En ollut ennen työskennellyt tällä tavoin, joten matkaan mahtui laajalti uuden oppimista, kokeilemista ja ajoittain aikamoista tunteiden vuoristorataa. Ensimmäisen viikon tilassa käytin tilassa orientoitumiseen, yksin leikkimiseen ja puhtaasti erilaisten olemisen tapojen tutkimiseen. Tuon työskentelyviikon aikana pinnalle nousi roimasti erilaisia huomioita. Ajatuksia heräsi niin yksin leikkimisestä kuin kokijoille tilan luomisesta, sekä näiden välisestä yhteydestä. Näitä pohdintoja tulen seuraavaksi avaamaan. Tarkempia päiväkohtaisia harjoitteita, kokeiluita ja tunteita avaan enemmän liitteenä löytyvässä työskentelypäiväkirjassa.



Video: Työpaja tilan läpikävely (Siri Haapanen 2024).

Kutsuin kokijoita tilaan niin yliopiston viestintäkanavia kuin omia sosiaalisen median verkostoja hyödyntäen. Kutsu oli seuraavanlainen:


Tervetuloa iltapäiväkerhoon! Tämä on tila vapautumiselle, olemiselle, rentoutumiselle ja luovuudelle. Saa myös harmittaa ja väsyttää, aina ei tarvitse myöskään inspiroitua, mutta kannattaa silti kokeilla! Tämä on tila, jossa saa kokeilla, leikkiä, puuhastella, makoilla, katsella, sekoilla – täällä ei tunneta mokia. Viihdy niin kauan kuin haluat. Juokseminen sallittu!


Toiveeni tilan toimivuudesta toteutui. Yleisilmapiiri ja saamani palaute tilasta oli innostunutta ja kiittelevää. Erityisesti tuntui välittyvän kiitos siitä, ettei tila ollut painostava, tai etteivät kokijat tunteneet olevansa laboratoriossa jossa heidän jokaista liikettään vahditaan tutkimuksen nimissä. 

Vaikkakin toiveeni työpajalta oli tavoittaa erityisesti valosuunnittelun opiskelijoita, kävi paikan päällä lopulta laajalti valo-, ääni-, ja lavastussuunnittelun opiskelijoita, Teatterikorkeakoulun opetus- ja muuta henkilökuntaa, sekä satunnaisia laitoksen ulkopuolisia kokijoita useilta eri aloilta. Leikkijöiden moninainen tausta olikin lopulta vain positiivinen yllätys havaintojeni kannalta. Kun lopulta kaiken keskiössä on valo, on kiinnostavaa huomata, miten eri tavoin kokijat suhtautuvat valoon leikin välineenä. 


Työpajassa olemiseen vaikuttivat hyvin monet erilaiset tekijät, kuten tultiinko paikalle yksin vai ryhmässä, oliko tilassa hiljaista vai entuudestaan muita, minkälainen kokijan suhde on valoon tai leikkiin, ja niin edelleen. Suhteeni kokijoihin vaikutti havaintoihini, koska osa kokijoista oli ystäviäni, osa taas aivan uusia tuttavuuksia.

Kuvat ja videot työpajan tiloista (Siri Haapanen 2024).

Tila 4.

8.1. Valon, tilan ja minun välinen leikki

Kuten jo ennakkoon osasin uumoilla, on valo leikkikaluna hyvin monipuolinen. Toin mukanani tilaan erilaisia valonlähteitä sekä välineitä, joilla manipuloida valon laatua, kuten värikalvoja, linssejä, nesteitä ja peilejä. Käytin myös muita esineitä jotka muuttuvat valossa, erilaisia heijastavia pintoja ja materiaaleja, sekä paljon aivan satunnaista rojua, jossa näin potentiaalia, varsinaisesti tietämättä mitä niillä voisin tulla tekemään. 

 

Nämä materiaalit ruokkivat mielikuvitustani, ja toivat esiin tekemisessäni uusia puolia, joita en ehkä aiemmin valolla työskentelyssä ollut päässyt kokemaan. Hyvin varhaisessa vaiheessa nousi olennaiseksi kysymykseksi myös tilan, valon ja minun välinen suhde. Majakka tilana on avara, kylmä, iso ja kolkko, vaikkakin todella viehättävä ja mielikuvitusta ruokkiva. Tämä tilan kolkkous ja suuruus oli yksi ensimmäisistä haasteista, joka tuntui välttämättömältä ohittaa, jossa valo oli myös ratkaisevassa roolissa. 

 

Kun itse tila oli viihtyisämpi ja kutsuvampi, tuntui leikkiin virittäytyminen myös huomattavasti helpommalta. Näin rauhaisa, omilla ehdoilla muodostunut leikki tuntui terapeuttiselta ja helpolta tavalta olla tilassa ja lähteä rakentamaan ajatusta siitä, minkälaisia leikkejä voisin työpajassa kokijoille mahdollistaa.

 

8.2. Yksin tekemisen haasteista ja niiden ylittämisestä

Oman työskentelyn äärelle laskeutuessa tajusin heti, kuinka haastavaa yksin tekeminen, erityisesti leikin näkökulmasta voi olla. Vaikka nautin suuresti yksin olemisesta, ja siitä että saan rauhassa upota omien ajatusteni äärelle, en ole tottunut olemaan itse toimijana niin, että samalla olen ulkoisesti fasilitoijana omalle toiminnalleni. Usein yksin taiteellisesti työskennellessä on taustalla työryhmä tai työpari, joka auttaa työskentelyn fasilitoinnissa, tukee sekä antaa tulokulmia ja mielipiteitä. Yksin tehdessä oli opeteltava olemaan jatkuvasti dialogissa itseni kanssa, auttamaan itseäni eteenpäin, kuin myös kyseenalaistamaan omaa toimintaani. Hetkittäin olin jopa kiusaantunut, ja mietin miltä tekemiseni näyttäisi ulkopuolisen mielestä, ja näin opin ehkä hieman katsomaan omaa työskentelyä itseni ulkopuolelta. Nämä lienevät aikuisena leikkimisen haastepuolia: kyky päästää irti ja rentoutua yksin tehdessä.


Kohtaamieni haasteiden kautta opin, miten yksin työskentelemisen haasteista voi päästä yli, ja uskon että yksin tekemisen haasteisiin löytyy apua moneltakin saralta. Esimerkiksi aiemmin mainitsemani Viljasen ja Kilpeläisen luoman leikin riemun käsitteen ymmärrys voi lisätä varmuutta ja uskoa omaan tekemiseen. Leikin riemun vaikutus voi Kilpeläisen ja Viljasen mukaan tuoda monenlaisia etuja: ‘’Positiivisten tunteiden kokeminen, ilo sekä innostuminen lisää joustavuutta, luovuutta, ongelmanratkaisukykyä ja kykyä ottaa vastaan uusia asioita’’ (Kilpeläinen & Viljanen 2015, 26). Minulle luultavasti suurin oppi piilee ratkaisuiden löytämisen ilossa. Siinä, kun saa omin avuin ratkaistua pulman, joka on estänyt työskentelyn etenemisen toivotulla tavalla. Tällaisen haasteen ylittäminen lisää luottamusta omaan tekemiseen ja osaamiseen.


Huomatessani, ettei jatkuvasti tarvitse saada jotain näkyvää aikaan, opin antautumaan prosessille kokonaisvaltaisemmin. Yhteiskunnassa, jossa normi on olla tuottava ja tehokas, pääsee helposti unohtumaan se mikä taiteellisessa työskentelyssä ja tutkimuksessa on tärkeää, eli vellominen, pohdiskelu ja asioille ajan antaminen. En vieläkään pysty siihen täysin rennosti, vaan joudun aina silloin tällöin muistuttamaan itselleni, ettei ole mikään kiire.



Kuva: Materiaaleja (Siri Haapanen 2024).

Tila 2.