Liite: Työskentelypäiväkirja viikolta 42

Muistivihkoon kirjattujen epämääräisten huomioiden ja ajatusten tueksi, jotta voin palata viikolla tapahtuneisiin hetkiin helpommin.

Maanantai

Saapumisesta, laskeutumisesta.

Kaikki alkoi ehkä hieman takkuisasti, tullessani tilaan oli siellä vielä edellisen kurssin tavarat levällään. Olin ajatellut pyhittää maanantai aamupäivän tyhjässä tilassa olemiselle, tehden harjoitteita ja havainnoiden tyhjän tilan antamia impulsseja. Sen sijaan aloinkin selvittämään kenen tilaan jääneet tavarat ovat ja kenen tehtävä on hoitaa ne tiehensä. Ensireaktioni tilaan oli siis hyvin erilainen kuin olin alunperin suunnitellut. Mikä ajatuksena on sillä lailla hassu, että olin ikään kuin ennakkoon jo ajatellut kuinka tulen tilaan asettumisen reagoimaan. Siinä mielessä tämä oli siis yllättävän hyvä käänne, vaikka se tuottikin lisää työtä. Jouduin väkisin hajoittamaan ennakkoajatukseni ja suhtautumaan tilaan uudesta kulmasta käsin.

Maanantaina kieriskelin kuitenkin tilassa, kuvataideakatemialaisten teosten seassa. Käytin apunani Theater games for lone actors - kirjan harjoitteita. Vaikka kirja onkin suunnattu näyttelijöiden ja teatteriopettajien työkaluksi, löytyi sieltä paljon hyviä ajatuksia, joita soveltaa omaan työskentelyyn valosuunnittelijana. Vaikka minulla on taustaa näyttelijänä, ei ajatteluni ole lähtökohtaisesti kovin kehollista, tai ennemmin se on karissut pois vuosien saatossa. Tilassa oleminen, tai ennemmin siihen tutustuminen näyttäytyy minulle kuitenkin hyvin kehollisena asiana, joten koin tärkeäksi ottaa melko kehollisen lähestymisen tilaorientaatiooni.

En valinnut kirjasta yksittäisiä harjoitteita joita lähtisin toteuttamaan, vaan poimin sieltä itselleni resonoivia ajatuksia joista koostin sellaisen tavan olla, joka tuntuu itselleni mieluisalta. Näitä valikoimiani keinoja oli muun muassa erilaiset mielikuvittelun harjoitteet kuten roolin ottaminen tai tilan ajattelu jonain aivan toisena paikkana, tuntoaistiin keskittyminen, äänellä tilan täyttäminen sekä impulsseihin tarttuminen. Tuo tilaan tutustumiseni näyttäisi varmaan ulkopuolisen silmin aivan päättömältä sekoilulta. Juoksin, huusin, tein kuperkeikkoja, tunnustelin pintoja eri kehon osilla, naputtelin pintoja, makasin, istuin, tuijottelin, kuiskin, pompin, hiivin…

Toisena orientaatioitumisen apuvälineenä käytin Tutkiva Kokeilu kurssilla (maisteriopiskelijoille suunnattu kahden viikon mittainen perehdytys taiteellisen tutkimuksen tekemiseen), teatteriopettajan maisteriohjelman johtajan Riku Saastamoisen pitämässä työpajassa tehtyjä tila-harjoitteita. Kurssilla harjoitteet tehtiin ryhmässä, mutta koitin soveltaa näitä parhaan osaamiseni mukaan yksin tekemisen työkaluksi.

Pyrin katsomaan tilaa eri tavoin: 

Katsoin tilaa niin laajasti kuin pystyn. Yritin venyttää näkökenttäni niin isoksi kuin vain havainnointikykyni antoi. Jo valmiiksi suurelta tuntuva tila vain kasvoi ympärilläni. Olin ennakkoon jo viikkoja ennen tilaan saapumista hieman pelännyt tuota suurena näyttäytyvää paikkaa, eikä sen laajasti katsominen tuntunut ainakaan helpottavan asiaa. 

Toisaalta katsoin tilaa myös pienesti. Etsin jonkin pienen kiintopisteen ja vain tuijottelin sitä tovin. Etsin seuraavan ja sitä seuraavan. Näin löysin kiinnostavia yksityiskohtia, joihin en olisi ehkä muuten kiinnittänyt huomiota. 

Tiistai

Tyhjän tilan kauhusta ja oleskelusta. 

Edellisenä päivänä, vielä melkoisen kauhuissani tuosta valtavasta, kaikuisasta tilasta, viimeisten tekemieni asioiden joukossa heitin tilassa olevan toisen kerroksen parven kaiteeseen roikkumaan alemman kerroksen lattiaan asti yltävän vaalean kankaan. Tämä sai sittemmin prosessissa kyllä kyytiä, mutta tästä lähti ajatus tilan rajailusta erilaisin keinoin, sillä halusin luoda myös valollisesti erilaisia alueita tilaan. Sain käsiini valtavan sateenkaaren väreissä heijastelevan muovisen kalvon, jonka ripustin eräänlaiseksi tilanjakajaksi tilaan. 

Tästä rupesi hahmottumaan ajatus tilasta, alakertaan tulisi tila, jota nimitän ‘’sateenkaarihuoneeksi’’ jossa erilaiset heijastukset ja värit ovat pääosassa, sateenkaarihuoneen viereen tulisi laajempi valollisesti avoimempi puuhastelualue ja yläkertaan hämärämpi UV-valolla ja videolla korostettu rentoutumispaikka.      

Tämä päivä menikin hyvin pitkälti asioiden kantamisessa paikoilleen ja tikkaiden nokassa asiota ripustellen. Lopulta kun asiat rupesivat löytämään ensimmäiset paikkansa, viritin yläkertaan videotykin, joka vaaleiden harsojen läpi projisoi loikoilupaikalle maailman, jota katselin pitkän päivän päätteeksi. 

Loikoillessa kirjoitin muistivihkooni seuraavasti: 

Olen makoillut tilasssa tekemättä mitään ihmeellistä, olen nyt jo rennompi ja iloisempi kuin aiemmin. Ehkä tieto siitä, mitä tulen tilassa tekemään antaa jonkin ennakkosuhtautumisen tilassa olemisen laatuun. Pahin kauhu alkaa väistymään ja luotto siihen mitä olen tekemässä palautuu. Täytyy vain muistaa ja muistuttaa itselleen, että tästä ei tarvitse 

tulla spektaakkeli.  ‘’No laugh is also a result’’. 

Keskiviikko

Valoa valoa valoa valoa!

Viikon aikataulut tuntuivat olevan päivän myöhässä siitä mitä olin alunperin ajatellut. Tiistain tuli olla jo täyttä leikkimistä, ja vaikkakin rakentamisessa sekä tilan hahmottelussa oli omat leikkisät elementtinsä, tuntui keskiviikon leikkipuuhat aivan riemukkaalta leikin äärelle asettumiselta. Koko päivän keskityin todella valollisiin elementteihin, varjoihin, piirtoheittimen tarjoamiin mahdollisuuksiin, erilaisiin värillisiin pintoihin ja heijastuksiin. 

Yritin luoda mahdollisimman paljon erilaisia valollisia olosuhteita jotka ruokkisivat tuota leikkisää puolta tekemisessä. Toisinaan koitin myös mennä sitä vastaan, jonka ensisijaisesti ajattelin olevan se ‘’paras’’ tai ‘’hauskin’’ vaihtoehto.

Yllättäen valollinen olosuhde rakensi myös itse itsensä: Se, ettei tilan ikkunoita saa helposti pimennettyä, tuli minulle yllätyksenä. Tämä yllätys johti kuitenkin siihen, että valollisia löydöksiä tuli enemmän, kuin olin alunperin ennustanut. Iltapäivästä aurinko paistoi täydellisesti pienestä ikkunasta sisään, luoden tilaan uskomattomat oranssina hehkuvat heijastukset. Tämä ruokki mielikuvitusta ja käytinkin pitkän tovin kärräten erilaisia materiaaleja tuohon auringon luomaan valokiilaan. Annoin eri elementeille mielessäni merkityksiä ja takerruin pienimpiin kiinnostaviin hetkiin. 

Seinään heijastuneesta pienestä sinisestä ruudusta tuli portaali ulkomaailmaan, kuin se olisi leikannut seinästä palan ja tuonut osan sinisestä taivaasta sisälle huoneeseen. Kiiltävästä hopeisesta muovista kattoon heijastuneet urat veivät minut vedenalaisiin maisemiin ja sateenkaaren värisestä kankaasta tuli vihreässä valossa trooppinen sademetsä.

Torstai

Leikkikaverit. Moi! Voiksä tulla ulos leikkii?

Keskiviikkona iski kuitenkin yksinäisyyden tunne. Vaikka yksin leikkiminen ja havainnointi on ihanaa, vielä ihanampaa on jakaa se muiden kanssa. Pari ystävääni aivan taidealan ulkopuolelta tulivat käymään, he itse asiassa eivät vain käyneet, vain viipyivät pidemmän tovin. Leikittiin yhdessä. Vaikka olin kovin innoissani yksin tekemistäni löydöksistä, koitin malttaa olla kertomatta kaikkea heti, ja antaa heidän itsekin kokeilla tehdä omat löydöksensä. On hauskaa huomata, kuinka itselleni valosuunnittelijana tietyt ilmiöt ja elementit tuntuvat kovin arkipäiväisiltä, vaikka olin ne itse tilaan tuonut. Tästä pari esimerkkiä: 

Rakensin kolmella valonlähteellä olosuhteen, jossa additiivista värin sekoitusta hyödyntäen punaisen, vihreän ja sinisen valon osuessa samaan kohtaan, valo näyttää valkoiselta, kun varjot puolestaan heijastuvat useammassa värissä, useammassa kerroksessa. Vaikka itse ajattelen että tämä on ‘’oldest trick in the book’’, sai se ystävissäni aikaan aivan häkeltyneen innokkaan reaktion, jossa valon ja varjon kanssa leikkiminen oli uskomattoman hauskaa ja ennennäkemätöntä. Vastaavan reaktion aiheutti pienet UV-valossa hohtavat esineet. Vaikka UV-valo on suurelle osalle ihmisistä hyvin tuttu, ja aiemmin ajattelin että mielestäni sekin on ehkä hieman ‘’nähty’’ elementti, sai valossa kiiluvien esineiden aiheuttama reaktio minut uskomaan UV-valon mahdollisuuksiin uudelleen. 

Uutena leikkinä yhdessä kokeilimme tehdä erivärisillä nesteillä piirtoheittimen pinnalle asetetussa astiassa erilaisia liikkuvia valoja. Nautin suuresti pipettien kanssa värien roiskimisesta, ja siitä kuinka yhdessä häärimme ja inspiroimme toisiamme. Toimisko tää? Entä jos laitettais tähän saippuaa? Jos ton muovin heittäis tonne veden sekaan, millanen heijastus siitä tulis? 

Odotan innolla ensi viikon demoa. Saa nähdä millaisen vastaanoton se saa heidän parissa, jotka jo jotain tekemisestäni valolla ymmärtävät. On ilo jakaa omaa tekemistä muiden kanssa, ja nähdä se into, jonka pystyy omalla tekemisellä muille tarjota.

Perjantai

Alkaa jännittää. 

En tainnut saada oikeastaan mitään konkreettista aikaiseksi. Tuli huomattua että viikko täysillä tekemistä ja puuhastelua on melko rankkaa. Iski eräänlainen epätoivo että mitä jos kaikki meneekin pieleen. Viikko meni todella nopeasti ja tuntuu, etten saanut puoliakaan aikaiseksi siitä mitä olin ajatellut. Tuntuu että pitäisi tulla viikonloppuna vielä tekemään lisää hommia jotta saisin projektia edistettyä. Toisaalta, en välttämättä edes tiedä mitä tekisin ja mikä todellisuudessa jäänyt tekemättä. Voi olla hyvä ottaa hieman etäisyyttä ja tehdä aivan muita juttuja pari päivää.

Perjantaina pohdiskelin vielä tiedotusta, kirjoittelin päiväkirjaa ja suunnittelin tulevaa viikkoa, kunnes oli annettava vaikeille tunteille tilaa ja lähdettävä ulos aurinkoon.