Research Catalogue

Focaris parte de la conexión entre el fuego y el hogar como espacios de encuentro, protección y transformación. La obra se desarrolla a través de un diálogo entre la expresión individual y el encuentro colectivo, representado por la reunión en torno a una mesa o una hoguera. Cada bailarín expresa su "fuego interno" en solos apoyados por el grupo, generando conexiones y contrastes a través de la coreografía. La narrativa de la obra está construida bajo la estructura del teatro griego, donde el coro acompaña, enfatiza y dialoga con las acciones individuales. La accesibilidad está integrada en la dramaturgia, transformando la LSC, la audiodescripción y los elementos visuales en recursos estéticos. El papel, como material escénico, simboliza la metamorfosis del fuego: puede ser plegado, roto, iluminado y animado, representando los diferentes estados de la llama y la transmisión de energía. A través de la combinación de movimiento, sonido y visualidad, Focaris no solo busca ser una experiencia sensorial envolvente, sino también un espacio de inclusión donde cada espectador, independiente de sus capacidades sensoriales, pueda conectar con la obra de manera autónoma y significativa.

Work-in-progress for the development of a sensorial piece, first explored during the workshop Augmented Attention Lab.

This exposition documents my explorations of pondering with pine trees. Tämä ekspositio dokumentoi yritykseni miettiä mäntyjen kanssa. Den här ekspositionen dokumenterar mina försök att fundera med furor.

Autistic people have six senses: taste, smell, touch, hearing, sight, and then words. Words are a sense that cannot be compared to other senses but allows them to leak in. Words have taste and smell, they are tactile, scratch the skin, bulge in the kidneys, they look: the shape of the letters in different writing styles, they have sounds, sounds when they sound inside the brain and when they say themselves, they are a movement a dance. But all these qualities still cannot define the words. For the words are their own. Their own mind.

Taking back the museum -hankkeen tutkijoina tunnustelemme tässä vuorokeskustelukirjoituksessa, mitä olemme tulleet työpajojen aikana luoneeksi ja tutkineeksi yhdessä sekä mitä on kehkeytynyt tai kehkeytymässä. Kirjoitus lähtee epäilevistä ja itsekriittisistä kysymyksistä siitä, oliko yhteistyömme relevanttia/kyllin-hyvää/hedelmällistä/oikeutettua vai oliko kyse vain projektitapaistuneesta valtameriä ylittävästä matkustelusta. Tässä artikkelissa keskustellaan ja kosketellaan tai sivutaan erityisesti seuraavia teemoja: taiteellinen tutkimus, taiteen etiikka, yhteisötaide, alkuperäiskansojen taide, alkuperäiskansatutkimus, alkuperäiskansojen pedagogia, alkuperäiskansan itsemääräämisoikeus, tiedon omistajuus, yhteiskirjoittaminen ja silleen jättäminen.

Meksikossa asuvat wirrarikat kehittivät 1950-luvulla perinteisten uhriesineiden pohjalta lankamaalauksen, nierikan, tekniikan: villalangasta muotoiltiin kuvioita mehiläisvahalla käsitellyille puulevyille. Nierika esittää usein uhraamisen tilannetta ikään kuin ajassa pysäytettynä ja näyttää tilanteen vapaaehtoisen uhrin näkökulmasta. Antropologit, taiteilijat, keräilijät ja valtiolliset turismin kehittäjät edistivät nierika-genreä innokkaasti, ja se tuotteistettiin yksilölähtöiseksi taidemuodoksi, jota alettiin luoda ja esittää useammin kaupunkikeskuksissa kuin wirrarikojen yhteisöissä. Tämän eksposition kirjoittajat ovat yhdessä toisten tutkijoiden ja wirrarikataiteilijoiden kanssa järjestäneet yhteisöllisiä nierika-maalauksen työpajoja, joissa wirrarikataiteilijat ohjaavat osallistujia tarkastelemaan ja ymmärtämään maailmaa wirrarikojen tavoin vastavuoroisuuden ja uhrin näkökulmasta. Nierika-maalaus otetaan näin takaisin yhteisöjen haltuun.