Päivää mänty, hyvää sunnuntai iltapäivää. Hauska tutustua. Tänään on 2.10.2022 ja tapaamme täällä sinun kotipaikallasi Seurasaaren eteläkärjessä. Tämä on ensimmäinen kerta kun tulen luoksesi ja ajattelin tulla vierailemaan luonasi sunnuntaisin nyt tämän talven ajan, en ehkä joka sunnuntai mutta niin usein kuin mahdollista. Kuljin tästä ohi eilen illalla ja ajattelin, että sinä näytät jotenkin kutsuvalta koska sinulla on oksia, jotka levittäytyvät matalalle maata pitkin, mutta en tehnyt lähempää tuttavuutta eilen vaan päätin tulla uudestaan tänään kameran kanssa ja kokeilla josko suostuisit ottamaan minut syliisi. Ja suostuithan sinä. Toivottavasti tulkitsen oikein läsnäolon tapasi mutta minusta tuntuu, että et ainakaan pane vastaan. Ajattelin että olisin voinut kiivetä ylemmäskin oksillesi istumaan mutta päädyin nyt tähän kaikkein alimmalle oksalle koska tässä voin nojata runkoosi ja samalla katsella ulos merelle, sillä kyseessä on meri vaikka onkin sisälahti. Ja edessäni taitaa olla pikemminkin Otaniemeä tai Espoota tai ehkä Hanasaari, Lehtisaari, Kuusisaari, en ole varma. Kasvat aivan rannan lähellä ja tässä meren ja sinun välissä on oikeastaan vain kaislikkoa, hiukan kalliota ja kaislikkoa, joka on nyt kauniin keltaista. Saa nähdä muuttuuko se siitä talven mittaan vai säilyykö se tuon värisenä. Ajattelin että voisimme seurata ajankulua yhdessä. Sinähän olet ikivihreä, voi kunpa minäkin olisin, mutta kyllä minä näen neulasistasi että monet niistä ovat keltaisia ja tippuvat varmasti pois, eli kyllä sinäkin uudistat turkkisi, jos näin voi sanoa, vuoden mittaan. Sinä muistutat minua männyistä joita kohtasin Kuurinmaalla, jonne ne oli istettu pitämään hiekkaa kurissa ja oksat jotka levittäytyivät maata pitkin olivat siihen tarkoitukseen erinomaisia. Siellä vietin syyskuussa 2017 yhden sunnuntaipäivän sinun kaltaisesi männyn kanssa, ehkä se oli hiukan vanhempi, ja tulin männyn luokse kahden tunnin välein koko päivän. Siitä tehdyn videon nimeksi tuli Sunday with a Pine, Sunnuntai männyn kanssa. Ja nyt ajattelin huvikseni, alustavasti, että näistä meidän kohtaamisistamme voisi tulla Sunnuntait männyn kanssa tai Sundays with a Pine. Tämä on tietysti aika tuulinen paikka tässä rannalla. Tällä hetkellä tuuli ei ole kovin kova ja se tulee osittain sivusta mutta täytyypä varoa että tuuli ei tuhoa äänitystä. En tiedä mitä oikeastaan kysyisin sinulta näin alkajaisiksi mutta ehkä kuitenkin olisi kiinnostavaa tietää kuinka kauan olet tässä elänyt. Lähistöllä on muutamia muitakin mäntyjä ja sitten aivan nuoriakin, ehkä ne ovat jälkeläisiäsi, mutta runkosi on aika paksu, joten saatat olla melkoisen vanhakin, vaikka näytät hyvinvoivalta ja vehreältä. Ehkä voimme jutella siitä lisää kun tapaamme seuraavan kerran. Tässä vaiheessa sanon vaan kiitos siitä, että saan istua tässä luonasi ja tapaamisiin, ehkä jo ensi sunnuntaina. Kiitos.
Hyvää sunnuntaipäivää mänty, hauska nähdä taas, toistamiseen. Kävin täällä viikko sitten. Tänään on kaunis aurinkoinen päivä. Saari on täynnä väkeä, kaikki ymmärtävät, että näitä aurinkoisia valoisia sunnuntaipäiviä ei tule olemaan kovin monta. Kohta edessä on syksyn pimeät säät. Istun tällä kertaa hiukan toisin päin sinun oksellasi koska tuulee ja pelkään, että tämä äänityskin tuhoutuu jos katselisin merelle päin, vastatuuleen. Täällä sinun oksiesi suojissa tuuli ei ole kuitenkaan niin paha kuin tuolla kalliolla, ja epäilen että kameran mikrofoni kyllä saa kokea aikamoisia mäiskeitä. Se mistä ajattelin jutella kanssasi tänään liittyy äsken lukemaani tekstiin, jossa puhutaan maaperän mikrobeista ja eliöistä. Ja viime aikoina hän on puhuttu paljon siitä miten teillä puilla on usein intiimi yhteistyökumppanuus erilaisten sienirihmastojen kanssa ja että esimerkiksi kun metsää istutetaan niin jos maaperästä on kuolleet pois sienirihmastot niin uudet taimet eivät viihdy ja niin poispäin. Mutta siinä artikkelissa käsiteltiin kaikkia maaperän olioita, joista suuri osa siis on jonkinlaisia lahottajia, mutta kaikkea tavallaan bakteereista kastematoihin ja kaikkea siltä väliltä. Enkä oikeestaan tajunnut kuinka monimuotoista elämä maan pinnan alla on ja miten se on ikään kuin rakenteeltaan onkaloista, että siinä on, kuivassakin maassa on yhtäältä vettä, hiukkasten pinnalla, ja sitten myöskin ilmaa, vaikka se ilma sisältää vähemmän happea kuin meidän ilmakehän ilma. Ja silloin tietysti heti ajattelin, että minkälaista on maaperä tässä sinun allasi koska sinähän kasvat tavallaan pääosin suoraan kalliolla. Tavallaan neulasesi tietysti rakentavat maaperää, eli kun ne maatuvat tähän juuriesi päälle niin tähän kasvaa ikään kuin metsän pohjaa kalliolle, mutta voi lisäksi olla että tämän kallion reuna ja rannan jotenkin hiekka ja liete, että siihen väliin pääset juurinesi. Mutta tämä ajatus siitä, että myös neulaset muodostavat materiaalia ja katkenneet oksat ja kävyt ja kaikki muodostavat materiaalia mullaksi tai kuntaksi niinkuin metsän pohjaa sanotaan tai maaperäksi. Ja samalla tajusin, että se mitä kun puhumme maatumisesta että lehdet maatuvat tai neulaset maatuvat niin eiväthän ne itsestään maadu vaan valtava määrä pieniä eliöitä syö sitä materiaalia suihinsa ja ulostaa sitten jonkinlaista mullan materiaalia. Mutta osa tietysti muokkauksesta on sitä syömistä mutta osa on materiaalien kuljettamista syvempiin kerroksiin. Jännittävä ajatella, että on niin paljon olioita, ikään kuin eri kokoisia olioita, jotka sitten syövät paitsi kasvien osia tietysti myös toisiaan, elikkä osa niistä on petoja jotka pitävät kurissa pienempien olioiden kasvua. En enää muista niiden kaikkia nimiä, siis eri sukuja tai lajeja mutta yksi iso kategoria oli karhukaiset, jotka siis ovat jotakin punkkia pienempiä. Punkkejakin on paljon, muitakin kuin ne punkit, puutiaiset, jotka imevät verta, vaan pikkupunkkeja ja jonkinlaisia sukkulamatoja ja. No mutta siis samalla, vaikka siitä ei ollut puhe vaan nyt oli kyse lahottajista, mutta joista tietysti myös osa on sieniä, niin on hyvä muistaa kuinka iso osa sinustakin on maan alla ja että se osa joka on tässä maan päällä, jota minä ikään kuin puhuttelen, jota ajattelen että se olet sinä, niin se on sinusta vain pieni osa tai ehkä puolet. Tai voisiko ajatella, että se olisi kaksi kolmannesta, en tiedä, mutta voin kuvitella, että kasvaakseen korkeutta täytyy myös kasvaa syvyyttä että pysyisi tässä maassa. No, minun piti kysyä että mitä sinulle kuuluu mutta minähän näin että sinulle kuuluu hyvää, tai siltä ainakin näyttää. Tässä vieressäsi kasvaa aivan pieni pihlaja ja sen lehdet ovat suurimmaksi osaksi nyt kellastuneet. Se on todella pieni mutta se luultavasti tulee kasvamaan sinun oksiesi välistä korkeutta kyllä tulevaisuudessa. Ja voi olla, että sinä olet valmistanut sille maaperän. Vaikka en ole aivan varma järjestyksestä, koska muistan saaristossa lukeneeni jostain kyltistä, että itse asiassa koivut ja pihlajat ovat ensimmäisiä, jotka kasvavat kallioilla, kalliosaarilla, ja vasta niiden jälkeen männyt valtaavat alaa. Ja kun männyt ovat luoneet tarpeeksi maaperää niin sitten tulevat kuuset ja muut. Mutta sehän voi olla hiukan eri tavalla eri paikoissa. Tämä nimenomainen pikku pihlaja on kyllä hyvin nuori kun taas sinä olet selvästi aikuinen, iäkäskin ehkä. Tämä on nyt toinen sunnuntai kun olen vieraillut luonasi ja tarkoitukseni on tulla uudestaan, mutta ehkä en kiusaa sinua tämän enempää. Kiitos, että sain jutella kanssasi. Nähdään taas.
Hyvää sunnuntaipäivää mänty, tuulista sunnuntaipäivää ja sateista. Vaikea löytää paikkaa miten istua tässä sinun oksallasi niin että voisin suojella mikrofonia. Tuuli tulee kaakosta päin ja tuo Lauttasaaren sillan moottorin äänet meren pauhun lisäksi. Hyvä puoli tässä säässä on se, että ihmisiä on paljon vähemmän. Toki heitäkin riittää kävelyllä ja juoksemassa, mutta ei samalla tavalla kuin aikaisempina sunnuntaina. Ja voihan olla että väki tässä syksyn mittaan vähenee. Nyt kun ei sada on silti erittäin kaunista kun kaikki on keltaista ja punaista ja ruskeaa ja kaikki syksyn värit loistavat. Ja saaressa kävellessä tuuli ei tunnu, se on vaan täällä etelärannalla kun tuuli pääsee puhaltamaan avoimesti. Sinä olet varmaan tottunut siihen tässä kun olet vuosien mittaan kokenut monetkin myrskyt. Mietin sitä tänne tullessani että valon väheneminen on varmaan aika merkittävä tapahtuma, koska valo on niin tärkeää tietysti fotosynteesille. Mutta kun ajattelin sitä miten vaikeaa minun huonekasvi-raukoillani on talvella kun on liian vähän valoa ja sitten minä annan niille liikaa vettä. Ja tässä on vähän sama tilanne että sateet kastelevat maan, mutta toisaalta tässä hiekkarannalla kalliolla ei ole vaaraa että juuresi jäisivät lillumaan vedessä, ellei sitten yhtäkkiä merivesi nousisi kovin korkealle, koska olet todellakin tässä aivan rannan lähellä. Huomasin tuossa tullessani, että juuriesi luona on sieniä, punaisia, nyt en muista niiden nimeä, mutta vahveroita [haperoita] tai jotain, sellaisia ryöpättäviä kuitenkin, punaisia ja limaisia. En ole poiminut syötäväksi, mutta niistä tuli mieleen se mistä juuri olen lukenut eli sienien ja ja puiden yhteistyö ja kumppanuus. Mitä muuta osaisin kertoa sinulle. Sota Ukrainassa jatkuu, sille ei näy loppua tulevan ja maailmansodan uhka leijuu Euroopan yllä. Sitä kukaan ei halua mutta onkohan tässä otettu opiksi. Suomessa ihmiset ovat enemmän huolissaan, ja Pohjoismaissa, ja varmaan koko Euroopassa sähkön hinnan kallistumisesta ja miten talvesta selvitään. Itse en nyt osaa olla siitä kovin huolissani mutta koska en käytä niin kovin paljon sähköä, mutta se on selvä että kun asuu kerrostalossa niin sen lämmittämiseen kuluu valtava määrä energiaa. Hurjaa ajatella, että sinä selviät tässä talven yli ihan omalla energiallasi, mutta ilmeisesti eristykset on kunnossa. Se on silti hurjaa ajatella, että et edes pudota neulasiasi. Tottakai osa niistä on kuivia, mutta hyvin pieni osa verrattuna kaikkiin lehtipuihin jotka säästävät klorofyllit ja typet ja vetävät ne sisuksiinsa ja pudottavat lehtensä, ja suojautuvat talven varalle. Ja sinä vaan tässä porskuttelet tyytyväisenä ja niin, otat vastaan kaiken kylmän ja pakkasenkin ehkä. Vaikka nyt ei tiedä paljonko pakkasia tulee ja voihan olla että pakkanen itse asiassa olisi sinun kannaltasi mukavampikin juttu koska koska se ikään kuin puhdistaa pois kaikki pikkuötökät, jotka kiusaavat sinua. Ja sitten varsinkin kuusien kannalta se on tärkeää että juuret ikään kuin jäätyvät maahan koska tykkylumi tai tuuli sitten rasittaa ja kaataa. Mikäli muistan oikein niin männyillä teillä on sellainen paalujuuri että te ette yhtä herkästi kaadu syysmyrskyissä. Mutta kyllä sinun paikkasi tässä on sellainen että ei kovin, vaikea kuvitella että olisit kovin tukevasti juurtunut. Mutta toisaalta ihanat oksasi, jotka levittäytyvät tällä tavalla kuin iso hameen helma ja mahdollistavat senkin että minä tässä istun tietysti tasapainottavat jonkin verran. Mitä mitä vielä osaisin kertoa, en oikeastaan mitään minkä kuvittelisin sinua kiinnostavan paitsi että ilmaston lämpeneminen etenee edelleen huolestuttavaa tahtia. En tiedä osaisinko jotenkin kuunnella mitä sinulla olisi minulle kerrottavaa. Olen joskus aikaisemminkin yrittänyt sitä, mutta olen jotenkin aivan erityisen epäherkkä ymmärtämään kasvien puhetta tai kasvien viestintää. Ja kun kuuntelen kuulen meren kohinan ja liikenteen kohinan ja yksittäisiä moottorin ääniä. Ehkä minä jätän sinut tänne nauttimaan sunnuntai-iltapäivästä omassa rauhassasi. Ja toivottavasti sadetta on riittävästi niin että saat kunnon suihkut, putsaukset, kesän pölyt pois, mutta ei liikaa niin, että juurillesi tulisi liian märkää ja puutetta hapesta. Ja ennen kaikkea toivon, että ei tule pahoja myrskyjä jotka tekevät olosi tukalaksi. En tiedä kuinka paljon työtä se teettää että ikään kuin tasapainoilet ja pysyt pystyssä tuulta vasten, mutta toivotaan että ei tule pahoja myrskyjä. Ja jos kaikki käy hyvin näemme taas viikon kuluttua. Kiitos tästä, näkemiin.
Hyvää sunnuntaipäivää mänty. Juuri nyt aurinko paistaa ja melkein lämmittää ja tuuli tulee sillä tavalla luoteesta, että se ei osu tähän aivan suoraan muuta kuin hetkittäin. Ohi ajaa jonkinlainen lentokone jonka jylinä kuuluu kaukaa ja aurinko on matalalla, melkein suoraan kohti kameraa, saa nähdä miten siinä käy. Seurasaari on täynnä ihmisiä totta kai kun on hyvä ilma ja lokakuun viimeinen sunnuntai, vai ehkä vielä yksi sunnuntai itse asiassa on edessä. Yllättävän paljon on vielä vihreää, siis lehtiä, ei... Sinähän olet aina vihreä neulasinesi. Tänne tullessani ajattelin lukemaani tekstiä kaupunkiluonnosta ja miten useinkaan ei ajatella, että itse asiassa kaupungeissa luonto voi olla hyvinkin moninaista. Ja täällä vaikka nyt tämä onkin ikään kun puisto tai ulkoilualue niin keskellä kaupunkiahan me tässä olemme. Ja tämä on ollut keskellä kaupunkia jo kauan, Seurasaarihan on vanhaa perua. Ja täällä on sinänsä hauska nähdä miten ajatus ikään kuin puiston luonteesta on muuttunut aikojen saatossa elikkä nyt täällä luonnon monimuotoisuuden varjelemisen vuoksi jätetään puita lahoamaan ja jätetään lammet ruoppaamatta ja annetaan ikään kuin luonnon toimia itsekseen mahdollisuuksien mukaan, sen sijaan että leikattaisiin puita geometrisiin muotoihin ja nurmikoita paljaaksi, sileiksi, puhtaiksi, ikään kuin ihmisen tekemiksi. Luin artikkelin kaupunkiluonnosta ja siitä jäi mieleeni lause "luontoa ei voi koskaan olla liikaa". Ja se oli jotenkin huvittava lause mutta sitten ryhdyin kyllä sitä kyseenalaistamaan koska ihmiselle kokemus siitä, että luontoa voi hyvinkin olla liikaa. Mutta sillon se on usein tiettyjä lajeja luonnosta kun leipä homehtuu tai kun hiiret tunkevat syksyllä sisään tai jos muurahaiset... miksei myös ikään kuin jos yhtäkkiä vaikka nokkosia kasvaa tai kaislat kasvavat rannan umpeen tai. Tiettyjä lajeja voi olla liikaa. Muistan hyvin Örön saarelta kuinka siellä karsittiin mäntyjä, siellä oli mäntyjä liikaa. Männyt viihtyivät niin hyvin, että kaikki avoimet hakamaiset kalliot ja rantaniityt kasvoivat täyteen mäntyä ja metsittyivät ja sen takia mäntyjä siellä kaulattiin tai ihan suora kaadettiin. Sellasta politiikka ilmeisesti täällä ei kuitenkaan harrasteta. Mutta siis syy mitä varten kaupunkiluonto voi olla niin monipuolista on sama kuin kuin syy miksi viljelysmailla tai viljelysmetsissä luonto ei välttämättä ole monimuotoista eli ihminen, koska ihminen kuljettaa lajeja paikasta toiseen. Ennen vanhaan kuulemma lajit levisivät koska esimerkiksi laivoissa oli painolastina maata, joka sitten tyhjennettiin satamaan ja sen tilalle otettiin se lasti mitä tultiin hakemaan, ja sen mukana oli sitten siemeniä ja vaikka mitä kasveja ja ötököitä. Nykyään samaan tarkoitukseen käytetään vettä ja sillä tavalla sitten laivojen ikään kuin ruuman veden myötä kulkee kaikenlaisia lajeja ympäri maapallon ja levittäytyvät alueelle, jossa niitä ei aikaisemmin ole ollut. Mutta eihän kaikista lajeista tietenkään tule haitallisia vieraslajeja. On myös laaja jotka jotenkin sopeutuvat ja löytävät oman paikkansa kussakin ekosysteemissä. Siinä artikkelissa, jonka kirjoittajan nimeä nyt en valitettavasti muista, puhuttiin myös siitä, miten tietyn tyyppiset lajit sopeutuvat kaupunkiympäristöön, esimerkiksi lajit jotka eivät ole nökönuukia ruokavalionsa suhteen, ne pystyvät hyödyntämään ihmisten jätteitä. Kaikki tietävät lokit ja harakat, rotista puhumattakaan. Mutta sitten on ollut näitä yllätyksiä että on ikään kuin erämaalajeiksi miellettyjä lajeja, jotka yhtäkkiä asettuvatkin kaupunkiin niinkuin joku huuhkaja, joka ryhtyy pesimään keskustassa tai liito-oravat jotka löytävät kiinnostavia paikkoja ihmisten joukosta ja. Täällä nyt ei Helsingissä, Seurasaaressa, vielä ole karhuja näkynyt mutta hirviähän tänne aina välillä eksyy. Ja esimerkiksi Kanadasta lukee usein, että ihmisiä varoitetaan jättämästä avonaisia jäteastioita koska ne nimenomaan houkuttelevat karhuja ihmisasumusten lähelle. No, mitä tämä kaikki sinua liikuttaa? Mutta siis ajatus siitä, että tässä Seurasaaressa voimmekin olla oikean monimuotoisuuden keskittymään äärellä eikä suinkaan missään puistottuneessa kaupunkiluonnossa. Harakassa, joka on minun oma saareni, tai siis ei tietenkään oma, mutta se, jossa tunnen olevani kotonani enemmän kuin Seurasaaressa, siellä joskus valittelimme sitä, että koko saari on puistotettu, kun sinne on rakennettu polkuja ja kylttejä ja portaikkoja ja kaiteita. Ja onhan se niinkin. Mutta toisaalta ne kaiteet ja portaat on tehty ei vain ihmisten elämän helpottamiseksi vaan myös niiden muiden alueiden suojelemiseksi. No, mitä sinulle kuuluu, voisin tietysti kysyä, onko viikko mennyt mukavasti? Vielä ei ole talvipakkasia. Tässä nämä kellastuneet neulaset irrallisissa oksissa maassa tässä juurillasi, ne näyttävät samalta kuin ennenkin. Mutta kyllä tässä yläpuolellanikin on kellastuneita neulasia. Onko joku oksat kaatunut tai siis katkennut ja jäänyt sitten makaamaan, ehkä niin. Toivon mukaan pääsen tänne käymään taas ensi sunnuntaina mutta sitten voi tulla taukoa koska tarkoitus on lähteä välillä Tukholmaankin käymään. En tiedä miten nämä meidän keskustelumme jatkuvat. Jatkossa pitäisikö minun miettiä jotain tapoja ikään kuin houkutella sinutkin mukaan tähän keskusteluun vai riittäisikö se, että sinä kuuntelet kärsivällisesti. Oli miten oli, ehkä on aika jatkaa matkaa, mutta olipa taas hauska tavata ja viettää aikaa sinun kanssasi. Voi hyvin ja nähdään taas.
Hyvää sunnuntaipäivää mänty, tuulista sunnuntaipäivää taas mutta tällä kertaa tuuli on selvemmin luoteesta, melkein pohjoisesta, niin että se tulee tänne vain puuskittain. Päivä on harmaa ja tuuli on kylmä, tämä on lokakuun loppu. Huomenna on viimeinen päivä lokakuuta eli Pyhäinmiesten päivä tai Halloween, All Hallows' Day. Tämä on kekri aikaa. Luin juuri siitä miten ennen kristinuskoa itse asiassa kekrijuhla eli sadonkorjuun juhla oli vuoden suurin ja tärkein juhla, tietysti. Ja että se jotenkin myös liittyi uuteen vuoteen elikkä että uusi vuosi syntyi ikään kuin siitä pimeydestä. Tavallaan maanviljelysyhteiskunnan näkökulmasta siinä on järkeä, koska siemenhän laitetaan multaan ja sitten se itää vasta ikään kuin talven jälkeen jos nyt on kysymys syyskylvöstä, tietysti voi laittaa siemenen maahan vasta keväälläkin. Mutta siis ajatus siitä, että kekri oli jonkinlainen Kekri jumala. Minä olen aina yhdistänyt kekri sanan kekkereihin koska tietysti sillon kun sato oli korjattu ja viljat puitu ja oluet pantu ja ne eläimet teurastettu, joiden ei ajateltu selviävät talven yli ja niin edelleen, sillon oli paljon ruokaa ja herkuteltavaa ja työt oli tehty ja edessä oli pitkä pimeä ja kylmä. Mutta kekri rinnastetaan kelttien Shamain juhlaan mutta se ei ilmeisesti, kekri ei ollut sidottu vuoden kiertoon siis kuun, auringon kiertoon tai kuunkiertoon samalla tavalla kuin Shamain, siis jos olen ymmärtänyt oikein, vaan se saattoi vaihdella riippuen siitä miten työt oli tehty. Minä muistan omasta lapsuudestani pyhäinmiesten päivän ei niinkään juhlana vaan ainoastaan eräänlaisena vainajien muistopäivänä kun vietiin hautausmaalle kynttilöitä. Mutta Halloween on levinnyt Yhdysvalloista ja siitä on tullut karnevalistisempi juhla. Tietysti tähän aikaan vuodesta alkaa jo kaivata valoa ja lämpöä mutta ehkä joulun aika on silti tärkeämpi. Ja nyt kuulen että tässä kulkee ihmisiä lähellä mutta eihän se haittaa, he tulevat mukaan kuvaan. Täällä on paljon väkeä edelleen koska ei ole sadesää. Eilen olin kirjamessuilla ja sitä ennen osallistuin symposiumiin tai seminaariin jonka yhteydessä julkaistiin pieni kirjanen, joka käsitteli taiteen esittämistä verkkoympäristössä, joka yleistyi pandemian aikaan. Ja siinä oli artikkeli, joka havahdutti minut miettimään kuvaruudun merkitystä, joka siis englanniksi on 'screen'. Koska meidänkin yhteinen keskusteluhetkemme tässä, sehän tallentuu videolle ja sitten siitä tulee ikään kuin kuvaruudulta nähtävä kokonaisuus, vaikka tässä ehkä painottuukin tämä keskustelupuoli. Mutta en siis ole ajatellut tehdä näistä keskusteluista podcast-jaksoja vaan ne ovat nimenomaan videoita. Mutta se ajatus siitä että sana 'screen' joka suomeksi on siis ennen kaikkea kuvaruutu tai näyttöruutu tai jotain sellaista, niin sillä on kaksi eri merkitystä eli se toisaalta on näyttö mutta se on myös ikään kun kaihdin tai verho elikkä 'to screen' on ikään kuin peittää näkyvistä. Ja tämä kahtia tai kahtalainen merkitys on ikään kuin läsnä eurooppalaisessa ajattelussa Platonin luolasta lähtien. Elikkä se on tavallaan hyvä muistutus, että tässä kun istun puhelin kädessäni, jossa myös on pieni näyttöruutu niin se ruutu näyttää kyllä mutta se myös peittää, kätkee taakseen paljon teknologiaa ja tietysti rajaa ruudun ulkopuolelle monia asioita. Niinkuin kuva jonka kamera tuolla kalliolla meistä tallentaa, se rajaa pois paljon ympäristöstä. Mutta sitten kun sitä katsotaan joko monitorista tai projektorin heijastamana kuvana niin toki se myös peittää, peittää kaiken sen teknologian, kaikki ne materiaalit, kaiken sen työn mitä sen teknologian eteen on jouduttu tekemään. Että vaikka tässä nyt puhuessani ikään kun yritän tehdä läpinäkyväksi sen mitä meidän välillä tapahtuu ja kertoa miten tämä keskustelu sujuu, niin se koko esteettis-teknologinen tai teknologis- esteettinen apparaatti, joka sitten sen kuvan välittämisen tarvitaan ja tietysti siinä välissä myös sen tallentamiseen ja sen käsittelemiseen, sen läpinäkyväksi tekeminen onkin jo hankalampaa. No, oli miten oli mutta siis vastaavanlaista kaksoismerkitystä ei kuvaruudulla ole. Tietysti sitten elokuvamaailmassa puhuttiin valkokankaasta ja kangas voi tietysti toimia verhona toisella tapaa myöskin. Kun tulin tähän istumaan oli ilmassa valtava moottoreiden hurina, jotain lentokoneita tai helikoptereita ja sitten oli paljon ihmisiäkin, jotka kulkivat ohi mutta juuri nyt on hiljaista. Moottorivene ilmestyy yhtäkkiä ja kuuluu myös, se onkin harvinaista tähän aikaan vuodesta. Oletko voinut hyvin tämän viikon, mänty? Oletan, että kaikki on niinkuin olla pitää koska näytät hyvinvoivalta ja suhtkoht samanlaiselta kun viimeksi tavatessamme. Tietysti valon väheneminen ja ilman kylmeneminen vaikuttaa sinunkin elämääsi mutta eihän tämä ole ensimmäinen talvi, joka sinulla on edessä. Minun sormeni alkavat nyt palella vaikkei tuuli osukkaan niihin ja on jotenkin kovin selvää ilmassa tänään että talvi on tulossa. Kiitos joka tapauksessa tästä hetkestä ja nähdään taas.
Hyvää sunnuntaipäivää mänty, hauska nähdä taas. Tänään päivä on todella tuulinen. Yritän kääntyä niin, että voisimme keskustella ilman että tuuli peittää ääneni. Tänään on Svenska dagen eli ruotsalaisten päivä tai suomenruotsalaisten päivä. Se on perustettu joskus 1900-luvun ensi vuosina luomaan yhteisyyttä suomenruotsalaisten kesken. Ruotsissa tämä sama päivä on Kustaa Adolfin päivä ja heidän kansallispäivänsä on sitten erikseen. Minulla ei ole mitään erityisiä muistoja siitä, että ruotsalaisten päivää jotenkin olisi vietetty. Se on liputuspäivä mutta ei siihen oikeastaan kuulu mitään ihmeellisiä seremonioita ja esimerkiksi Lucian päivä 13. joulukuuta on paljon enemmän sellainen kulttuurinen rituaalinen yhteyspäivä. Mutta tästä suomenruotsalaisuuden teemasta saan aasinsillan aiheeseen josta ajattelin keskustella. Törmäsin nimittäin artikkeliin kulttuurilehdessä tai suomenruotsalaisessa julkaisussa jonka nimi on Ny Tid, jonka poimin mukaani Kaapelitehtaalta. Ja selasin, osa niistä oli tämän vuoden numeroita mutta yksi oli vuodelta 2020 ja siinä oli teemana fantasia. Luin siitä päätoimittaja Jens tai Jan Wallin, tai jotakin sinnepäin, kirjoittaman artikkelin mielikuvituksen rajoista, fantasian rajoista, joka oli aika jännä. Siinä oli ikäänkuin sekä masentavia että kiinnostavia puolia. Masentava puoli oli se, että meidän kykymme kuvitella on rajallinen. Me pystymme oikeastaan kuvittelemaan ainoastaan sellaista, joka on ikäänkuin yhdistelmä jo aiemmin kokemaamme, ja itse asiassa mielikuvituksen ja aistien yhteys on vahva. Elikkä suuri osa siitä mitä me kuvittelemme on yhdistelmiä jostakin mitä jo tiedämme. Mutta se kiinnostava puoli oli sitten jonkinlainen psykologinen koe, joka oli tehty jo muutama vuosikymmen sitten ja jossa annettiin tehtäväksi kuvitella jonkinlaisia tulevaisuuden ratkaisuja sekä ikään kuin niin sanottujen luovien alojen ihmisille ja sitten enemmän loogisten ja teknisten alojen ihmisille. Ja kuten kuvitella saattaa, luovien alojen ihmiset keksivät enemmän luovempia ratkaisuja. Mutta kiinnostavaa tässä kokeessa oli, että siinä mitattiin myös mitkä alueet aivoissa aktivoituivat. Ja ei ollut suinkaan niin, että luovan mielikuvituksen alueet tai loogisen päättelykyvyn alueet olisivat olleet ne ratkaisevat, vaan ne aivoalueet jotka aktivoituivat näillä niin sanotuilla luovilla ihmisillä olivatkin itse asiassa empatia, elikkä ikään kuin tämmöisen myötäelämisen kyky. Ja siitä ikään kuin pääteltiin, että nämä niin sanotut luovat ihmiset käyttivät mielikuvitustaan kuvitellakseen ikään kuin myötäeläen miten ihmiset kokisivat. Ja tämän myötäelämisen kuvittelemisen avulla he keksivät ratkaisuja. Ja se on aika jännä ajatus. Ja minä tietysti heti yhdistin sen meidän keskusteluihimme. Elikkä vaikken ole koskaan ajatellut sitä niin empatia tai myötäelämisen kyky on minun ainoa keinoni tällä hetkellä kuvitella millä tavalla me voisimme olla yhteydessä. Tietysti toinen vaihtoehto olisi ikäänkuin herkistää aistit, se mitä monet jotka pyrkivät 60-luvulta lähtien erilaisin tajunnan laajennuksen keinoin, oli sitten kyse meditaatiosta tai erilaisista huumeita muistuttavista kasvimyrkyistä tai nykyään puhutaan eteläamerikkalaisesta dieta perinteestä, jossa tiettyyn kasviin saadaan yhteys syömällä joitakin sen osia, elikkä sitä kautta yritetään sitten niinkuin mahdollistaa laajempi aistiminen. Mutta minä en ole harrastanut tällaista aistien laajennusta vaan minun yksinkertainen tekniikkani on ikään kuin tällainen analoginen empatia, jota tietysti on myös kovasti kritisoitu, että siinä itse asiassa vaan projisoidaan omia oletuksia toiseen olentoon. Saattaahan olla, että se on sinun kohdallasi juuri niin. Mutta siitä huolimatta minusta on kiinnostavaa yrittää ajatella toisin. Ja paitsi tämä empatiakyky niin myös ikäänkuin avoimuus erilaisille mahdollisuuksille on tietysti keskeistä kun yritetään luoda uusia vaihtoehtoja. Mutta se on vaikeaa. Ja siinä samassa artikkelissa ennen tätä koetta kerrottiinkin 1800-luvun teologin, Abbottin satiirista, jossa hän kuvasi ihmisiä, jotka elävät kaksiulotteisessa maailmassa ja eivät mitenkään suostu hyväksymään ajatusta, että maailma voisi olla kolmiulotteinen. No, jotain rajoja tietysti on. Kuuntelin joitakin jaksoja konferenssista, joka käsitteli "multispecies ethics", siis eri lajisten välisiä eettisiä kysymyksiä. Ja siinä tuli juuri esiin kysymys, että missä raja kulkee. Useimmat siellä puhuneet olivat ikään kuin eläinten kanssa tekemisissä ja edustivat niin sanottua "animal studies" eli eläintutkimusta, joka pohtii nimenomaan eläinten oikeuksia ja sitä, millä tavalla eläimiä tulisi kohdella ja niin pois päin. Mutta siinä on juuri se kysymys että missä kulkee raja sen välillä, että jos ajatellaan, että kaikki elävät olennot ovat tavalla tai toisella samanarvoisia, että elävä, että kaikkien elävien olentojen elämä on yhtä kunnioitettavaa, niin missä sitten kulkee raja jos esimerkiksi saan influenssavirustartunnan tai minkä tahansa bakteeritartunnan, eikö luontainen reaktioni siinäkin olisi yrittää tuhota ne virukset tai bakteerit ja päästä niistä eroon. No, olisihan selvää, että aina on jotain rajoja, mutta sen sijaan että yrittäisi määritellä rajat, niin joku näistä puhujista puhui siitä, että miten asiat ovat usein tilannekohtaisia, mutta silti ikäänkuin sen ajatuksen mahdollistaminen että voisi olla sellainen tilanne, että joku ihminen päättelisi, että hän on elänyt riittävästi ja että tällä kertaa ehkä bakteerien on aika saada päästä voitolle. No, ehkä ajatus tuntuu kummalliselta, mutta onhan selvää, että eivät kaikki suhteet erilajisten välillä ole sillä tavalla elämän ja kuoleman kysymyksiä tai edes kamppailua, koska niin kuin yhä enemmän todetaan, niin me olemme riippuvaisia toisistamme ja teemme yhteistyötä eri tavoin ja neuvottelemme siitä, että kenellä on ikäänkuin etuajo-oikeus milloinkin. Ja tässä kun istun sinun kanssasi, rakas mänty, on jotenkin ilmiselvää, että sinä teet minulle hyvää, elikkä toivoisin todellakin voivani jollakin tavalla palkita sinut vastavuoroisesti. No, se on sitten toinen kysymys. Mutta tämä kysymys siitä empatiasta ikäänkuin tekniikkana, teknisenä välineenä yrittää ymmärtää ja arvostaa toisenlaista elämää. Se jäi mieleeni ja se on minusta hyvä asia muistaa, että empatia ei ole vaan ikään kuin inhimillistä inhimillistämistä ja ikään kuin ihmiskeskeistä, vaan se voi olla myös tekninen väline eräällä tapaa. No, oli miten oli, toivon että, yritän nyt käyttää hyödykseni empatian tajuni ja toivon, että istuessani tässä oksallasi en ole ollut liian painava sinun kannaltasi. Mutta joka tapauksessa haluan kiittää sinua siitä, että sain jutella kanssasi nyt ja toivotan sinulle hyvää viikkoa ja nyt useampaakin viikkoa koska olen lähdössä Tukholmaan ja parikin sunnuntaita saattaa tässä vierähtää ennen kuin pääsen luoksesi uudelleen. Mutta siis kaikkea hyvää syysmyrskyihin ja kiitos tästä.
Tervehdys mänty, hyvää sunnuntai iltapäivää. Tänään on 4. joulukuuta ja kello on jo 10:tä yli kolme eli aurinko laskee aivan pian, alkaa hämärtää. Siitä kun viimeksi kävin täällä on jo kolmisen viikkoa luulisin, ja siitä suurimman ajan vietin Tukholmassa niin, että en ollut edes lähimaillakaan. Hiukan jännitti, kun ajattelin, että miten sinä voit ja paljonko täällä on lunta ja niin edespäin, mutta eihän sitä lunta niin kovin paljon ole ja sinä näytät voivan hyvin. Tänään ei onneksi tuule juuri nimeksikään. Viimeksi kun olin täällä tuuli jotenkin tuhosi koko äänityksen. Koko mikrofoni meni tukkoon niin, että siitä jotkut säädöt menivät aivan ristiin tai en tiedä mitä, mutta toivottavasti tämä nyt kuitenkin sitten tallentuu, mutta jos ei niin ei. Itse asiassa näytät jotenkin tuuheammalta kuin viimeksi, ehkä kosteus on tehnyt sinulle hyvää, eihän ole ollut kovin kylmä, nyt vasta on oikeestaan tänään ja eilen ollut vähän pakkasen puolella. Ja oletan että olet tottunut pakkaseen. En tiedä oikeestaan mitä kertoisin Tukholman kuulumisia tai Suomen kuulumisia. Kohta on itsenäisyyspäivä, sota Ukrainassa jatkuu, saamelaisten itsemääräämisoikeudesta säätävä laki on ollut kiistanalaisena, samoin EU:n säädökset tai vaatimukset siitä, että osa metsistä pitäisi ennallistaa tai edes osittain ennallistaa luontokadon hillitsemiseksi. Näistä on pantu hanttiin ja erityisesti keskustapuolue on pannut hanttiin. En ole seurannut keskusteluja niin kovin tarkkaan, mutta hämmentäviä.
Sitten omasta puolestani olen juuri ryhtynyt lukemaan esitarkastajana kiinnostavaa taiteellista väitöstutkimusta maisemasta, maisemakuvasta valokuvassa ja elokuvassa. Ja vaikka olen itse pohtinut maisemaa aikoinani niin tietysti valokuvan ja elokuvan diskurssit ovat minulle aika outoja. Mutta se on kiinnostavaa luettavaa ja esimerkiksi kirjoittajan näkemyksen mukaan nyt tämä kuva, joka sinusta ja meistä tulee tallennettua ei ole maisemakuva, koska se esittää nimenomaan sinua, elikkä se on kuva puusta. Eli hänen mielestään maiseman pitäisi olla laajempi, kauempaa, ja siinä ei pitäisi olla mitään tiettyä tapahtumaa tai kohdetta. No, tapahtumaa tässä ei ehkä ole niin kovin paljon elikkä tämä ikään kuin ajattomuuden tai pysähtyneisyyden ajatus, jonka hän yhdistää maisemaan ehkä todentuu. Mutta minä ajattelen pikemminkin että maisema ei ole ajatonta vaan se on nimenomaan ajallista eli maisemassa ei ole oikeastaan mitään muuta kuin aikaa, ja sen näkeminen vaatii ikään kuin monta kuvaa samasta maisemasta. Tai niinkuin tällä kertaa nyt sinusta, monta kuvaa samasta männystä. Mutta se on totta, että kuva sinusta ei ole kuva maisemasta vaan se on kuva sinusta. Ja tällä kertaa nimenomaan kuva sinusta, koska usein kun menen seisomaan tai istumaan puun kanssa niin silti tuntuu, että ihmishahmona minä olen ikään kuin etualalla tai nousen kuvan pääaiheeksi. Mutta tällä kertaa olen niin hyvin piilossa sinun oksiesi välissä, että sinä kyllä olet pääosassa, luulisin. Mitä muuta osaisin sinulle tässä kertoa hämärtyvässä iltapäivässä. Hullua, että aurinko laskee jo kolmelta mutta niin se vaan on, tosin se tapahtuu hitaasti ja nyt kun taivas on pilvessä, pilvet kajastavat auringon, ei auringon vaan siis kaupungin valoja myöhemminkin niin, että mitään varsinaista pimeyttä ei tule. Ja sinne on vielä matkaa, mutta näen että rannoilla kyllä valot jo syttyvät. Varpaat palelevat ja sormet palelevat mutta koska ei tuule niin tässä ei ole ollenkaan hullumpi istua, mutta kun minulla ei ole mitään järkevää kerrottavaa sinulle niin turha tässä tyhjää jaaritella. Eli toivon mukaan pääsen tänne taas ensi sunnuntaina ja silloin minulla on ehkä lisää kuulumisia, mutta tällä kertaa kiitos tästä hetkestä ja kaikkea hyvää tulevalle viikolle. Kiitos.
Hyvää sunnuntaipäivää mänty, sunnuntaiaamua. No, kohta on puolipäivä, kello on 10:tä vaille 11. Olen täällä tänään niin aikaisin koska toisessa saaressa, Harakan saaressa, on tarkoitus nostaa vene ylös. Talvi on tullut. Näkyyhän se sinunkin rungostasi, oksasi ovat ei vaan lumen peitossa vaan niiden päällä on jäätä. Ja lunta on aika paljon. Täällä Seurasaaren eteläkärjessä ei vielä meri jäädy, sen verran tuuleekin, mutta sillan molemmin puolin ikään kuin sisäpuolella on jo jäätä, niin että on kyllä syytäkin ottaa, nostaa vene ylös. Tänään tuulee jonkun verran, mutta se tuuli on kaakosta, joten se ei osu tähän kovin pahasti. Ja saari on tähän aikaan, siis suhteellisen aikaisin sunnuntaiaamuna, täällä on kuitenkin ollut jo kävelijöitä niin ettei tarvinnut ihan lumihangessa, umpihangessa lompsia, mutta sen lisäksi saari on täynnä eläkeläisiä ja yllättävän paljon autoja ja ihmisiä, jotka tekevät lumitöitä ja virittävät erilaisia kojuja. Kysyin sillan luona olevilta kahdelta jonkinlaiselta pysäköintivalvojalta että mistä on kyse ja he sanoivat että täällä on lasten joulupolku tulossa. No huvittavaa, ennen kaikkea paitsi näistä lumitöistä ja kojuista ja valaistuksesta niin se näkyy siitä, että valopylväisiin tai valotolppiin on solmittu punaisia tai muita kirjavan värisiä villahuiveja. No, lisäksi muitakin koristeita, yhdessä kohtaa oli todella kauniita sydämen muotoisia olkikransseja, siis oljesta palmikoituja sydämen muotoisia kransseja. Mutta muuten nämä villakaulaliinat ovat enemmänkin huvittavia. No, en ole täällä katsomassa mitä tapahtuu kun lasten joulupolku varsinaisesti käynnistyy ja kun jotain lapsia ehkä tulee paikalle, en tiedä onko se sitten iltapäivällä tai koska, koska olen nyt kiirehtimässä takaisin siihen veneen nostoon. Minun voimani ovat vähäiset mutta tietysti aina voi vähän olla avuksi mutta siinä tarvittaisiin kyllä vahvempia nostajia, toivotaan että siellä on muitakin. Ja sitten ensi sunnuntaina en tulekaan enää tänne koska olen taas lähdössä Tukholmaan käymään, mutta nyt vaan lyhyemmäksi aikaa, reiluksi viikoksi, niin että kyllä pääsen tänne vielä ennen joulua kuvittelisin. Ja ei minulla oikeastaan tässä muuta sen kummempaa ole ihmeteltävää. Kylmä on, vaikka minulla on rukkaset eikä hanskat niin silti paleltaa, niin että ja nyt tulee myös tuulenpuuskia. Elikkä ehkä minä vaan sanon että kiitos minun puolestani ja tsemppiä nyt näihin kylmiin päiviin, kylmempää voi olla tulossa. Voi hyvin.
Hyvää sunnuntai päivää mänty ja hyvää joulu päivää, hyvää joulua! Aurinkoinen päivä, vaikka aurinko kohta laskee, se on jo matalalla. Ja meri on jäässä, siis tämä sisälahti, mutta meri tässä sinun lähelläsi Seurasaaren eteläkärjessä Lauttasaareen asti. Koko saari on täynnä väkeä koska on hyvä ilma ja vapaapäivä, joulupäivä. Kuvittelin, että ehkä olisi hiljaista koska ihmiset pysyisivät kotosalla joulupäivänä mutta eihän se niin mene, koska kun on tällainen ilma ja auringonvaloa vihdoin niin totta kai ulos on ihana päästä. Siitä on aika pitkän aikaa kun kävin täällä koska olin Tukholmassa välillä ja sinä aikana luin uutisia Suomen metsien katastrofaalisesta kasvun vähenemisestä. Siis paljon puhuttiin siitä, kun julkaistiin uudet laskelmat että metsät eivät toimikaan hiilinieluina tällä hetkellä vaan itse asiassa hiilidioksidin lähteinä, ihan päinvastoin. Ja siitä syntyi tietysti kysymys, että miten se on mahdollista ja ensimmäinen syyllinen on tietysti liialliset hakkuut. Mutta sitten kun sitä ruvettiin tutkimaan tai ainakin Luke, mikä se on Luonnonvarakeskus tai jotain sellasta, julkaisi tietoja, että kysymyksessä on nimenomaan se että mäntyjen kasvu on hidastunut. Kuuset porskuttavat niinkun edelleen mutta kysymys ei ole vain siitä, vaikka paljon on kiinni siitä, että hakataan liikaa, vaan myös kasvu on hidastunut. Ja yhtäältä se johtuu siitä, että, ja nimenomaan männyn kasvu on hidastunut, ja yhtäältä se johtuu siitä, että männyt, 50-luvulla istutetut, avohakkuiden jälkeen istutetut männyt ovat nyt päässeet kuudenkympin ikään ja vanhemmaksikin, jotka kasvavat hitaammin kuin nuoret männyt. Ja sitten muistan lukeneeni jotain sellaista, että pari vuotta sitten oli joku tämmönen hurja käpyvuosi, joka sitten vei mäntyjen voimat muutamaksi vuodeksi. Mutta lisäksi se, että harvennushakkuita on tehty liian löysällä kädellä tai liian innokkaasti niin että puu, jäljellä oleva puu, joka kasvaa, sitä on yksinkertaisesti liian vähän. Mutta se mikä oli minusta kiinnostavaa oli myös se, että kyse on nimenomaan Pohjois-Suomen metsistä. Ja siinä todettiin että valtaosa Suomen mäntymetsistä on pohjois Suomessa. Ja sitähän ei koskaan, ja että Etelä- ja Keski-Suomen metsät ovat pääosin kuusimetsää. No se voi olla jos puhutaan näistä metsäplantaaseista, siis tehoviljelymetsistä, mutta minähän olen tutustunut mäntyihin nimenomaan täällä rannikolla, niin kuin nyt sinä kasvat tässä melkein hyvä ettei vedenrajassa, ja kaikki Örön männyt ja saariston käppyrämännyt, niin en mitenkään, siis Helsinki on täynnä mäntyjä, en mitenkään osannut ajatella, että männyt olisivat nimenomaan Pohjois-Suomessa. Mutta onhan se totta että teidän mäntyjen ikään kuin puu raja on pohjoisempana kun kuusten, tai niin on ainakin aikaisemmin ollut. Elikkä kun matkustaa Kilpisjärvelle käsivartta pitkin niin ensin katoavat kuuset ja sitten katoavat männyt ja sitten jäljelle jää pelkkä vaivaiskoivu, tunturikoivu. Elikkä suurin osa Lapin vanhoista metsistä on mäntymetsiä. No, en tiedä miten tämä nyt sinulle, mitä se sinuun vaikuttaa, mutta kiinnostavaa siis tajuta se, että nyt teillä on tärkeä asema tässä Suomen talouden kriisissä, jos näin voi sanoa, koska jos sitten joudutaan maksamaan kompensaatiota niin siitä voi tulla kallista. Mutta varmaan ensimmäinen tehtävä on vähentää hakkuita. No, vaikka olenkin omalta osaltani metsänomistaja minäkin koska olen Lauri ja Rauha Apalan perikunnan jäsen, niin tunnen kyllä velvollisuutta siitä, että metsiä hoidettaisiin järjellisesti ja tiedän senkin, että ajatus siitä, että metsiä pitää hoitaa on puhtaasti ikään kuin talousmetsää koskeva. Elikkä metsä voi kaikkein parhaiten kun se saa olla ihan omissa oloissaan. Ja se ikään kuin ennallistaa itsensä aikojen myötä, eli jotain varmaan täytyy sitoutua ennallistamaankin. Lisäksi on olemassa näitä erilaisia sertifikaatteja joihon voi sitoutua, että miten metsää voidaan viljellä luonnon monimutkaista, monimutkaisuutta, luonnon monimuotoisuutta kunnioittaen. No sehän on osittain joskus monimutkaisuuttakin. Esimerkiksi niin, että jätetään tarpeeksi lahopuuta ja mitä kaikkea nyt sitten sääntöjä onkaan. Mutta tietysti kaikista tärkeintä olisi löytää alueita, jotka voisi ennallistaa eli palauttaa ikään kuin luonnontilaan. Muistan hyvin, siitä on jo pitkä aika, mutta oli kiivaat keskustelut siitä, kun peltoja pantiin pakettiin. Kun oli, kun ei ollut enää voivuorien takia ja muutenkin ei ollut kannattavaa viljellä kaikkia peltoja vaan osaat niistä kannatti metsittää takaisin. Ja se oli vanhan polven ihmisille järkyttävää, koska ne pellot oli aikoinaan raivattu suurella työllä ja tuskalla. Ja nyt on jotenkin samanlainen olo, että ihmiset kauhistuvat siitä, että apua apua meidän ojitetut turvesuot, jotka on saatu niin kun työllä ja tuskalla kasvamaan kituliasta mäntyä, ai että ne pitäisi vielä ennallistaa soiksi. Mutta se olisi luultavasti kaikkein järkevintä. Minä en tiedä tästä nyt mitään ja tämä ei tietenkään, siis tarkoitan, tiedän jotakin mitä luen lehdistä, mutta en mitään sen tarkemmin, mutta. Ja minä ymmärrän, ettei tämä ehkä kiinnosta sinua välttämättä, koska sinä olet tässä ennallistettuna ihan omassa rauhassasi ja ihanaa että oletkin, vaikka samalla toimit tässä nyt tämmöisenä ulkoilupuiston työntekijänä. Minäkin tässä istun oksallasi ja nautin sinun ekosysteemipalveluistasi tällä tavalla mutta... Höps, mitä minä höpisen sen sijaan, että nyt jaarittelen männyistä, jotka kasvavat muualla voisin ihan rauhassa toivottaa sinulle hyvää joulua ja hyvää vuoden loppua ja vielä hyvää uutta vuottakin, mutta ehkä pääsen tänne toivottomaan sinulle uutta vuotta kuitenkin viikon kuluttua taas. Kiitos tästä hetkestä ja hyvää vuoden loppua.
Hyvää sunnuntaipäivää mänty ja hyvää uutta vuotta. Tänään on 1.1.2023 ja aurinko paistaa, matalalta, koska on jo iltapäivä mutta paistaa kuitenkin, ja meri on auki suurimmaksi osaksi. Rannassa vähän jäälohkareita ja aika tyyntä, luvattiin puuskaista tuulta mutta juuri nyt ei ainakaan sellaista ole näkyvillä, tuntuvilla. Täällä eteläkärjessä suurin osa lumesta on sulanut, mutta saaren keskiosissa on paksulti liukasta jäätä poluilla, hankala kulkea. Mutta on silti hienoa, että vuosi alkaa näin suosiollisessa säässä. Ensimmäistä kertaa myös nyt yritän kuvata 4K formaatissa, joka on siis tarkempaa kuvaa ja isompia tiedostoja kuin aikasemmin käyttämäni HD formaatti. Saa nähdä miten käy, mutta ehkä siinä ei ole kovinkaan suurta eroa tämän tyyppisessä kuvassa ja tämä äänitys on ihan samanlainen kuin ennenkin eli puhelimella. Tänne kävellessäni ajattelin sitä, miten hullu vuosi on takana, siis ei hullu vaan järjetön, koska samaan aikaan kun on yritetty toipua tai palata ikään kuin lähemmäs normaalia elämää pandemian jälkeen on ollut Ukrainan sota, joka on vaikuttanut niin moniin asioihin, siis koko Euroopan ilmapiiriin, mutta tietysti myös talouselämään. Ja koko se ajatus, että yhtäkkiä sota on varteenotettava vaihtoehto ja tapahtuu tässä ihan lähinaapurissa ja saa Suomen pyrkimään NATOn jäseneksi ja Ruotsinkin pyrkimään NATOn jäseneksi ja vaikka mitä. Ja kun se ei näytä millään loppuvan. Mutta omalla kohdallani vuosi 2022 ei ole kuitenkaan ollut yhtään hullumpi. Kirjoitin siitä jotain blogimerkintöjä, summasin mitä olen julkaissut ja näyttelyt ja esitykset sun muuta ja siitähän syntyi aikamoinen määrä. Mutta koska nyt syksyllä olen hakenut tälle uudelle vuodelle moneen residenssiin ja muutamaan näyttelyyn ja niin poispäin ja saanut kaikilta kieltävät vastaukset, niin tuntui, etten ole tehnyt juuri mitään. Mutta se ei todellakaan pidä paikkaansa. Ja ennen kaikkea tietysti olen ylpeä kirjasta, joka saatiin ulos joulukuussa. Mutta saa nähdä mitä tämä uusi vuosi tuo tullessaan. Jotakin tietysti tiedän kuten että tärkeät konferenssit ovat Accrassa ja Johannesburgissa tänä vuonna, sinne yritän matkustaa ja sitten Trondheimissa Norjassa. Ja myös, että vuokrasopimukseni Tukholmassa päättyy elokuussa, joten ennen sitä minun pitäisi löytää toinen asunto, jos haluan jatkaa eloani siellä. Sinä olet tällä hetkellä ainoa mänty, jonka kannan ikään kuin mukanani tälle vuodelle, toisin sanoen männyt Tukholmassa ja männyt Kaivopuistossa, joita olen tavannut välillä päivittäin ja toista niistä kerran kuussa suurin piirtein, ne jäävät nyt taakse. Ja toistaiseksi sinä olet ainoa mänty, joka on mukana vielä tänä vuonna mutta tarkoitukseni on kyllä löytää tällekin vuodelle keskustelukumppani. Mitä vielä osaisin kertoa? Sinä näytät voivan hyvin ja jotenkin aurinko ja riittävä vesimäärä on tietysti aika mukavaa, varsinkin nyt kun ei ole jäätävän kylmä. Mutta, en tiedä mitä kertoisin, mieleni täyttää artikkeli, pieni teksti itse asiassa, ei mikään artikkeli vaan lyhyt teksti, niin sanottu kainalojuttu, (hullu nimi, mutta kuitenkin), jossa pitäisi kirjoittaa 40:n vuoden takaisista tapahtumista, 80-luvun performanssi-ryhmistä ja niiden suhteesta media-taiteeseen, ja sehän on täysin absurdi tehtävä. Muistan erittäin hämärästi vaan jotakin katkelmia ja samalla olen hurjan tietonen siitä, että mitä tahansa nyt sitten kerron niin siitä tulee yhtäkkiä faktaa johon myöhemmin viitataan. Siis on mahdotonta kuvailla monen vuoden prosessia ja monimuotoista toimintaa muutamalla lauseella jotenkin tyhjentävästi ja järkiperäisesti. Se on kaikella tavalla ahdistavaa edes yrittää, mutta jotainhan minun täytyy sille tehdä. Ja tietyllä tapaa ajattelen, että entä jos minun pitäisi 40:n vuoden kuluttua miettiä, että mitähän me siellä juttelimme Seurasaaren eteläkärjessä sen männyn kanssa. No, 40:n vuoden kuluttua minä tuskin olen täällä koska silloin olisin reilusti yli satavuotias, eihän sitä koskaan tiedä mutta kuitenkin, ja toivon mukaan edes osa näistä äänityksistä voisi itse säilyä. No nehän eivät säily ellen minä sitten kopioi niitä uudelleen, kun formaatit muuttuvat. Niinhän on käynyt jo parikymmentä vuotta vanhoille töille, että en pääse niihin enää käsiksi, koska formaatit ovat sellaisia, että niitä ei nykyiset koneet, tietokoneet enää tunnista. Mutta tavallaan se on hullua ajatella, että tällaisten keskustelen edes pitäisi säilyä muutamaa vuotta pidempään. Tämä on tässä hetkessä, ehkä se on jotakin mitä minulla on mukanani sieltä 40:n vuoden takaa, se tässä ja nyt, "tilanne joka mahdollistaa toiminnan". Mikähän tilanne tämä on? Tämä ei ehkä mahdollista toimintaa vaan reflektion, mutta myös jollakin tapaa nautinnon. Se on aivan ihanaa kokea auringon lämmittävän ja valaisevan kaikkien pimeiden päivien jälkeen. Luultavasti se on sinustakin ihanaa, toivon niin. Mutta kiitos nyt tästä hetkestä ja nähdään taas ensi sunnuntaina jos kaikki hyvin. Kiitos.
Hyvää sunnuntaipäivää mänty, hauska nähdä taas, tällä kertaa varsinaisen kylmässä säässä. Pakkasta on ehkä jotain miinus seitsemän, mutta tuuli tekee siitä kylmempää. Meri on jäässä, lähistöltä kuuluu jonkinlaisen pelin mekastusta. Kuvittelisin, että se voi olla vaikka jotain jääkiekkoa tai vastaavaa, koska aina välillä kuuluu kalahduksia ja sitten huutoja, mutta miksi ei jos täällä on joku jääkenttä, tai mitä ne sitten tekevätkään. Ja kyllä täällä on väkeä, vaikka vähemmän kuin yleensä. Nyt alkaa arki, perjantaina oli loppiainen ja joulun juhlakausi päättyi siihen. Totta kai vielä joka paikassa näkyy jouluvaloja ja täälläkin joulupolun koristeet ja kaulaliinat roikkuvat puissa, mutta silti nyt on, tavallaan huomenna alkaa arki. Tämä päivä tai huominen on minulle tärkeä päivä koska tämä on minun syntymäpäiväni, virallisesti siis 9. tammikuuta, mutta astrologisesti aurinko on tasan samalla kohtaa tänään myöhemmin illalla. Ja se on tietysti hyvä aika tai olisi hyvä aika aloittaa jotain uutta, käynnistää jotakin vuoden mittaista esimerkiksi, kun nyt on ikään kuin aurinko, ja omat aktiiviset tarkoitusperät saavat ikään kuin erityisenergiaa, jos halutaan ajatella astrologia. Mutta onhan se uusivuosi kaikille ihmisille aika aloittaa uusia asioita. Sinänsä ajatus siitä, että syntyy maailmaan tähän aikaan vuodesta kun on niin pimeää ja niin kylmää on aika hurja, mutta kaikki ihmislapset vaikka syntyisivät kesähelteellä ovat täysin riippuvaisia siitä, että niitä ravitaan ja huolletaan ja pidetään lämpimänä, joten ei se ehkä siitä eroa. No, sinä olet erityisen kaunis tänään koska neulasesi ovat jonkinlaisen kuuran tai valkoisen koristuksen peitossa. Kyse ei ole siis lumesta, jota kyllä hiljalleen nyt alkaa satamaan, vaan jonkinlaisesta niin kuurasta. Jopa ruskeat kuivuneet neulasesi joita on tässä aivan yläpuolellani, niin nekin näyttävät kauniilta tällaisessa talvikoristuksessaan. En tiedä mistä kertoisin, paitsi tästä vuoden alusta. Ehkä voisin mainita, että olen aloittanut tai tehnyt alustavasti tuttavuutta uuden männyn kanssa Kaivopuistossa ja hänen kanssaan minä juttelen sitten englanniksi ja tarkoitukseni on tehdä siitä jonkinlainen podcast sarja, toisin kuin nämä meidän keskustelut jotka jäävät ihan meidän kesken. Laitan ne kyllä videolle ja ne ovat olemassa RC -alustalla verkossa saavutettavissa, mutta en ikään kuin tee niistä erillisiä podcasteja, koska nämä jäävät meidän keskinäisiksi keskusteluiksemme ja voin sitten jälkikäteen miettiä, että mitä paloja näistä voisi käyttää. Mutta sen Kaivopuiston männyn kanssa tarkoitukseni on todellakin yrittää keskustella pari kertaa kuukaudessa, ja yritän myös jotenkin julkaista sen podcast alustoilla mutta siihen tarvitaankin kaiken maailman kommervenkkejä, muun muassa tarpeeksi korkearesoluutioinen valokuva ja sellaisiahan ei synny video videoiden stillkuvista tietenkään, joten täytyy miettiä, miten sellaisen saisi tehtyä. No, mitä se sinulle kuuluu, sinä elät täällä nyt kylmintä talvikautta. Tietysti perinteisesti helmikuu on vielä kylmempi ja talvea on vielä edessä mutta. Niin, ehkä olet imenyt kaikki nesteet ja mahlat juuriisi, että ne ovat siellä turvassa, mutta muistaakseni kyllä olen lukenut että jatkat yhteyttämistä, siis fotosynteesiä läpi talven. Ja se on kyllä hurjaa ajatella, että miten siihen pystyt nyt, kun on näin kylmä, mutta ovathan neulasesi vihreät. Ja täytyy sanoa, että onpa sinulle hyvä tuuri mäntynä, että et ole joutunut joulupuuksi niinkuin kuuset. Vaikka voi tuntua siltä, että että kuusi nostetaan arvoon arvaamattomaan ja se koristellaan ja sen ympärillä tanssitaan ja lauletaan ja niin poispäin, että se saa valtavasti huomiota ja männyt sen kuin kasvavat itsekseen. Mutta itse asiassa kuusten kohtalo on aika traaginen, kun ne sitten joutuvat pihalle. Itse eilen raahasin puoliksi kuivuneen kuuseni pihamaalle ja vaikka yritin siivota ja lakaista ja imuroida niin neulasia löytyy edelleen joka paikasta. Mutta toisin kuin sinun pitkät ja aika pehmeät neulasesi kuusen neulaset ovat pieniä ja teräviä. No, tietysti sinunkin neulasesi voivat olla teräviä, ja nyt ne ovat varmasti jäässä ainakin osittain. Ehkä tämä riittää tällä kertaa ja toivotan sinulle nyt hyvää tammikuuta, koska ensi sunnuntaina en sitten tulekaan tänne. Ehkä sen jälkeen sitä seuraavana, katsotaan. Voi hyvin, kiitos.
Hyvää sunnuntaipäivää mänty, hauska nähdä taas. Hiukan tässä tulee, vaikka päivä on muuten hieno. Nyt pilvet peittävät auringon, mutta aamupäivä oli aurinkoinen. Seurasaari on täynnä väkeä niin kuin tietysti sunnuntaisin mutta ei tungokseen asti. Tänne tullessa näin ponin, jolla lapset saivat ratsastaa ja sitten hevoskärryt, joilla pääsi oikein koko perhe kulkemaan, elikkä kaikenlaista hauskaa tarjolla. Siitä jo kolme viikkoa kun olin täällä koska, vaikka kävin Helsingissä välillä niin se ei sattunut sunnuntaille. Olin yli kymmenen päivää Tukholmassa ja osallistuin siellä muun muassa Tukholman Taideyliopiston tutkimuspäiville. Seurasin niitä, mitä kaikkea jännää siellä tehdään. Ja sitten olin viime viikolla Tallinnassa, ensimmäistä kertaa moneen moneen moneen vuoteen, puhumassa Tallinnan yliopiston talvikoulussa ja samalla kuuntelin kiinnostavia puheenvuoroja. Niiden perusteella tai itse asiassa se mitä Tallinnassa puhuttiin mutta toisaalta mitä Tukholmassa on tapahtunut ja mitä lehdissä kirjoitetaan niin, ajattelin että voisimme, tai tekisi mieleni kysyä sinulta vapaudesta. Kun puhutaan taiteen vapaudesta mutta enne kaikkea lehdistön vapaudesta ja sananvapaudesta ja tavallaan niistä ongelmista kun sananvapauden nimissä harrastetaan kaikenlaisia tökeryyksiä ja vihapuhetta ja muuta sen tyyppistä. Mutta myös siis Tallinnassa yksi kuulijoista piti sitä jotenkin huomattavana kun minä jotenkin sivulauseessa rinnastin taiteen vapauden ja lehdistönvapauden tavallaan ajatuksen siitä, että sillä on symbolinen mutta myös käytännöllinen merkitys yhteiskunnallisesti. Ja hän piti sitä jotenkin oivalluksena. Mutta niin, mutta ajattelin siis, koska ihmisille yksi keskeinen niinkun vapauden ilmaisu on liikkumisen vapaus. Siis totta kai ilmaisunvapaus on ikään kuin, ajatellaan että se on olennaista demokraattisille yhteiskunnille että myös erimieliset voivat ilmaista itseään. Siihen perustuu koko ajatus demokratiasta, mutta silti jotenkin liikkumisen vapaus on ihmisille hirveän tärkeä ja sehän on tavallaan männyn näkökulmasta aika absurdi asia. Ethän sinä mihinkään liiku, ei sinulle ole vapautta liikkua minnekään mutta et varmaan sitä myöskään kaipaa. Mutta vaikka kuinka ajateltaisiin että ihmisyhteiskunnat ja kulttuurit ja tavallaan koko sivistys perustuu paikallaan pysymiseen tai viljelyyn niinkun suurelta osin. Totta kai on myös nomadikansoja mutta se että asetutaan aloilleen ja pidetään huolta siitä maasta, jota viljellään ja samalla viljellään kulttuuria ja hengen elämää ja sitten siitä syntyy ikään kuin myöskin tavallaan kansallisuusaate tai suhde ikään kuin omaan maahan, ei vaan siihen maaperään, jota viljelee vaan laajemmin ja niin poispäin. Siitä huolimatta tavallaan vapaus liikkua ja siirtyä paikasta toiseen ja lähteä pois siitä paikasta jossa on jos huvittaa tai jos on pakko, niin se on jotenkin keskeinen ihmisen vapaus. Ja se jotenkin, senhän ymmärtää jo siitä, että millä tavalla ikään kuin rikoksentekijöitä tai väärintekijöitä rangaistaan niin se on riistämällä heiltä vapaus elikkä laittamalla heidät vankilaan tai kotiarestiin. Tietysti nykyään rangaistaan myös sakoilla elikkä maksamalla kun kaikki mitataan rahassa, mutta se perinteinen on vapaudenriiston muoto rangaistuksena on tietysti ikään kuin telkien taakse laittaminen. En tiedä, mutta siis koko vapauden ajatus, muistan aikaisemmin puhuttiin siitä, että vapaus jostakin tai vapaus johonkin. Mutta jollain tavalla kuitenkin lähettänyt sinä olet tässä äärimmäisen vapaa vaikka kasvatin sidottuna tähän paikkaan. Mutta toisaalta et kuitenkaan siis siinä mielessä, että kun imet itseesi sekä ilmasta mutta ennen kaikkea juuriesi kautta sen mitä maaperässä on, niin tietysti tietty pisteeseen asti voit valita, mutta toisaalta myös ehkä joudut ottamaan itseesi kaikki ne myrkyt joita me siihen ympäristöön työnnämme ja sitä kautta ikään kuin syötämme sinulle. Mutta tietysti olet aika vahva ja kykenevä ikään kuin oman ruumiisi kautta puhdistamaan osan niistä myrkyistä, mutta ei toki kaikkia. No, nyt harhaannuin ehkä pois vapauden kysymyksestä, mutta kun tajuan, että et voi oikeastaan vastata minulle muuta kuin omalla olemassaolollasi ja olet ikään kuin vapaa olemaan piittaamatta minun kysymyksistäni. No, hauska nähdä joka tapauksessa ja hauska nähdä että voit hyvin ja niin. Ensi viikolla en taas pääse tänne koska olen taas Tukholmassa, mutta sitten myöhemmin helmikuussa. Silloin onkin jo valoa taas enemmän. Eli kaikkea hyvää sinulle ja kiitos tästä hetkestä.
Hyvää sunnuntaipäivää mänty, hyvää laskiaissunnuntaita. Ihana outo sää, hiljalleen sataa lunta, mutta juuri nyt hyvin vähän. Koko viime yön ja eilispäivän on satanut lunta niin että kaikki on paksun lumen peitossa, kun vielä muutama päivä sitten ei ollut lunta missään ollenkaan. Meri on auki, mutta se on aivan tyyni ja sitten ilmassa on paitsi lumisadetta hiukan pientä, niin sumua, niin kaikki on harmaata ja pehmeää ja valoisaa. Sinäkin olet paksun lumipeiton, lumikuorrutuksen koristelema. Oksasi painuvat alas päin. Onneksi pääsin tänne oksallesi istumaan ilman, että jouduin karistamaan kokonaisen kuormallisen lunta niskaani. Laskiaissunnuntai on, luin itse asiassa Helsingin Sanomista että laskiaissunnuntai on alun perin laskiaistiistai - kai minun olisi pitänyt tietää - ja että se on oikeastaan, kysymys on siitä, että keskiviikko laskiaistiistain jälkeen alkaa neljänkymmenen päivän paasto, joka johtaa pääsiäiseen. Sitä mitä ei kerrottu on että miten pääsiäinen lasketaan, mutta sen katsoin tästä puhelimestani hetki sitten ja se lasketaan sillä tavalla, että kysymyksessä on, pääsiäispäivä on ensimmäinen sunnuntai kevätpäiväntasauksen jälkeisen täydenkuun jälkeen, elikkä se liittyy kuun kiertoon ja kevätpäiväntasaukseen. Ja siitä 40 päivää taaksepäin on sitten paasto. Ja laskiaisena lasketeltiin paastoon eli se oli viimeinen ikään kuin herkuttelu ja nautiskelu ja juhlapäivä, karnevaalipäiväkin joissain paikoin, mutta täällä Suomessa se on enemmän pulkkamäkeä ja hernerokkaa ja tietysti laskiaispullia. Monissa yhteyksissä kysellään aina että kumpi on oikea tapa, laskiaispulla mantelimassalla vai laskiaispulla hillolla ja se on aivan hullu kysymys koska tietysti oikea eli perinteinen eli klassinen pulla on mantelimassalla. Mutta Suomessa paljon ihmiset pitävät hillosta ja uskon että sillä on myös se syy, että mantelimassa on tuontitavaraa ja herrojen herkkua, kun sen sijaan vadelma- tai mansikkahilloa pystyy tekemään omasta pihasta. No, minulla ei ole nyt tarjota sinulle mitään laskiaispullia eikä minun siitä pitänyt jutella, mutta päinvastoin piti tulla toivottamaan hyvää laskiaissunnuntaita. Ja täällä on suhteellisen rauhallista vaikka paljon onkin kävelyllä ihmisiä. Minä olin pari viikkoa Tukholmassa ja siinä välissä Oslossa myös, ja on hauska olla takaisin täällä. Ja hauska myös että on vielä hetki talvea, ja ilman että on mikään hirvittävä pakkanen. Nyt on ehkä jotain miinus yksi tai jotain sellaista. En ole myöskään lukenut mitään kovin jännittävää, matkalla Oslosta Tukholmaan ostin pokkarin Oslon rautatieasemalta, joka käsitteli ajatustapoja, 'mindset', tämmönen populaari tiedekirja, jossa vertailtiin kahta eri, Stanfordin professori Carol Dweck vertaili kahta eri oletusta ikään kuin asioiden tilasta, kahta eri ajattelutapaa, joista toinen on niin kuin kiinteä ja toinen on kasvuun perustuva. No, nää on poleemisia nimiä, mutta siis kiinteän ajatustavan mukaan ihmisten ominaisuudet ovat suht-koht määrätyt syntymässä ja niihin ei suurestikaan voi vaikuttaa, ja sen takia olennaista on ikään kuin kaikki tilanteet, joissa sinua arvioidaan, niin ne kertovat sinulle siitä kuka sinä olet. Ja jos sinut arvioidaan, jos epäonnistut jossakin, se tarkoittaa sitä, että olet kehno siinä asiassa ja ei ole mitään järkeä yrittää ikään kuin parantaa taitojaan siinä asiassa vaan päinvastoin tää arvio paljastaa totuuden sinusta. Kun sen sijaan jos on ikään kun tämmönen kasvuorientoinut lähestymistapa niin sillon kärjistäen ajatellen jokainen epäonnistuminen on arvokasta, koska se tarjoaa mahdollisuuden havaita virheitään ja antaa mahdollisuuden oppia. Ja siinä siis lähtökohta on se, että ominaisuudet eivät ole kiinteitä vaan hankittuja, että asioita voidaan opetella ja ihminen voi muokata ominaisuuksiaan. Ja tästä juttelinkin jo Kaivopuiston männyn kanssa, että kasvuhan on semmosta missä sinä olet ikään kuin asiantuntija, sinä olet oikea kasvuekspertti, koska sinä kasvat koko ajan. Mutta tietysti tällä tavalla vanhemmiten hitaammin ja hitaammin. Ja kyllähän ihmisetkin kasvavat. On sanottu että olemme kaikki elolliset, olemme kasvavia olentoja. Ihmisen hiukset ja kynnet kasvavat vielä vaikka aivoista elämä sammuisi, ainakin vähän aikaa. Meillä on paljon yhteistä teidän mäntyjen kanssa ja muiden kasvien kanssa juuri tässä solubiologiassa ja siinä miten me, me käytämme esimerkiksi glukoosia niin kuin kaikki elollinen. Sitä en edes tiennyt; missä siihen törmäsin, siihen tietoon. Mutta tietysti kasvu on ongelmallinen käsite tänä päivänä, varsinkin kun puhutaan talouskasvusta ja väestön kasvusta ja hiilidioksidin ja kasvihuonekaasujen määrän kasvusta atmosfäärissä ja niin edelleen. Mutta ennen kaikkea kysymys jatkuvasta talouskasvusta niinkun edellytyksenä jonkinasteiselle hyvinvoinnille on katastrofaalista planeetan rajoissa. Niin että meidän pitäis löytää ikään kuin toisenlaisia ajatuksia siitä, että mikä on kasvu, mikä kasvaa, mikä on mitä on edistys, millä tavalla voisi ajatella edistystä ilman talouskasvua ja silti ajatella kasvua ja muutosta, koska eihän me haluta taantua tai pysähtyä. Kaikki muuttuu koko ajan. No, sen tietää sellainen ikään kuin vanheneva ihminen niinkuin minä, joka taantuu herkeämättä. Olen tällä hetkellä kaksi, kolme senttiä lyhyempi kun vielä kymmenen vuotta sitten, kun luuni painuvat kasaan. Onneksi sinulla ei ole sellaista vammaa, että sinä lyhenisit. Päivastoin, sinä levenet kyllä ja varmaan kasvat pituuttakin mutta hiukan hiukan, hitaasti hitaasti, ei liiottelua. Ja tässä yläpuolellani näenkin että on kellastunut oksa joka vielä roikkuu siinä kiinni, se on jotenkin pudonnut alempien oksien päälle. Mutta ihan selvästi se on ikään kuin hylätty, poistettu käytöstä, toiminnasta. Entä muuta, mitä voisin kertoa. No sen voin kertoa, että Ukrainan sota jatkuu edelleen. Ja Eurooppaa ja länsivallat sitoutuvat yhä voimakkaammin tukemaan Ukrainaa edelleen. Mutta tänään oli esimerkiksi lehdessä maininta että Kiina harkitsee aseavun antamista Venäjälle, ja se kuulostaa todella pahalta, koska silloin meillä on kohta edessä maailmansota. Ja se on tavallaan karmea ja karmaiseva tilanne, hirvittävä tilanne, koska Venäjä sinänsä ei ole niin paha uhka taloudellisesti ja teknologisesti länsimaille enää kuin kylmä sodan aikaan. Sen sijaan Kiina on voimistunut valtavasti ja jos Kiina ja Venäjä lyövät hynttyynsä yhteen niin meillä on kyllä aikamoinen voimapesä. Ja tietysti se tragedia, minun ikäiseni ihminen muistaa sen, kun oli olemassa kommunistinen maailmanvalta ja ajatus siitä, että vaikka Maolainen kommunismi ja Marxismi-leniniläinen kommunismi olivat erilaisia mut oli kuitenkin ikään kun ajatus siitä, että nää valtiot edusti ikään kuin toisenlaista ideologiaa, että ne edustivat ikään kuin jotenkin tasa-arvoisempaa ja tulevaisuus-orientoitunutta lähestymistapaa. Ja kas, hölynpölyä, nyt paljastuu, että kysymys on ollut pelkästään suurvaltapolitiikasta koko ajan. Tällä hetkellä varsinkaan Venäjä mutta tuskin myöskään Kiina edustaa yhtään sen ikään kuin oikeudenmukaisempaa maailmanjärjestystä. Päinvastoin autokraattisempaa, yksinvaltaisempaa kuin mitä lännen ongelmallinen, sinänsä ongelmallinen, maapallon tuhoon ajava kapitalismi on, mutta siinä mielessä ei näytä Venäjän eikä Kiinan malli yhtään sen lohdullisemmalta. No, en halua kertoa tällaisia kauhutarinoita sinulle tässä kauniin laskiaissunnuntain ratoksi. Päinvastoin, haluan toivottaa sinulle hyvää loppupäivää ja iloitkaamme siitä, että tällä hetkellä täällä ei vielä ole sotatilannetta, ja toivokaamme että meidän elinaikanamme ja eikä edes lastemme - vaikka minulla ei ole lapsia mutta sinulle ehkä on - lastemme elinaikanakaan ei olisi täällä sotaa. Katsotaan miten NATO jäsenyyksien nyt käy. Turkki ja Unkari vielä pihtaavat nimikirjoituksiaan. Mutta siis, jos kaikki on hyvin niin näemme uudestaan ensi sunnuntaina ja siihen saakka voi hyvin.
Hyvää sunnuntaipäivää mänty, hauska nähdä taas ja ihanalla, ihanalla auringonpaisteisella säällä. Toki on kylmä ja välillä on aika koviakin tuulenpuuskia, mutta juuri nyt ei tähän osu. Tässä sinun sisälläsi, sinun allasi on jotenkin nyt tuulensuojaa. Meri on jäässä, aurinko paistaa ja on sen verran pakkasta että lumi ei ole nuoskaa vaan narskuu jalkojen alla. Nyt on helmikuun loppu ja jotenkin oikein tyypillinen helmikuun ilma parhaimmillaan. Ja paljon paljon väkeä tietysti liikenteessä. Olen taas lähdössä Tukholmaan joten seuraavan kerran tapaamme vasta parin viikon kuluttua maaliskuun puolivälin jälkeen ja silloin voi olla toisenlaiset kelit, katsotaan. Kun mietin mistä juttelisin kanssasi tänään en oikein keksinyt muuta kuin se mitä nyt on koko ajan kaikissa tiedotusvälineissä, siis vaalien lisäksi, eduskuntavaalien lisäksi, on vuosipäivä, Ukrainan sodan alkamisen vuosipäivä. Ja jotenkin kaikki, varsinkin mitä Suomessa lehdissä kirjoitetaan, niin tuntuu ikään kuin henkiseltä valmistautumiselta sodan leviämiseen ja se on jotenkin kaamea. Elikkä jotenkin meitä totutellaan siihen ajatukseen, että koska tahansa täälläkin voi olla sota. Se ei mitenkään ole hauskaa varsinkin kun vielä ei olla NATOn jäseniä mutta vaikka oltaisiin NATOn jäseniä niin sehän ei muuta sitä sotaa muuten kuin että täällä on enemmän, enemmän kalustoa ja sotilaita ehkä. No, en ole perehtynyt siihen mutta se on jotenkin päällimmäisenä kaikesta kauniista auringonpaisteesta huolimatta. Omasta puolestani olen viime päivinä, eilen keskustelin kollegan kanssa, johdannosta ja esipuheesta tekstiin, kirjaan, jota olemme kirjoittamassa. Ja sitä kautta mietimme kysymystä siitä, että tavallaan mitä pitää kirjoittaa esipuheeseen ja mitä pitää kirjoittaa johdantoon. Ja koska minä kirjotan esipuheen minun kontolleni jäi sitten performatiivi -käsitteen ja performatiivisuus -käsitteen erojen lyhyt kansantajuinen esittely, kun sitten taas johdantoon jää isompien teoreettisten kysymysten pohdinta. Ja mietin juuri sitä että se ei olekaan niin helppoa tajuta se ero kuin mitä olen kuvitellut, koska tietyillä aloilla niinkuin esimerkiksi semiotiikassa tai kielitieteessä performatiivisuus viittaa samaan asiaan kuin performatiivi. Elikkä jossain tieteen termipankissa sanottiin kielen maailmaa luovaan voimaan, siihen, että sanomalla voi tehdä asioita eikä vain kuvailla tai väittää, esimerkiksi lupaamalla jotakin tulee samalla tehneeksi sen mitä lupaa, tai tehneeksi sen lupauksen. No, kun taas sitten performatiivisuus, esimerkiksi sukupuolen tutkimuksessa ja feministisessä teoriassa se yhdistetään ikään kuin toiston kautta syntyviin identiteetteihin eli esimerkiksi Butlerin ajatus siitä, että naisellisuus tai naiseus on jotakin, joka mielletään luonnolliseksi mutta se toteutetaan toiston kautta. Elikkä jokin asia jonka me ajatellaan että on lähtökohta ja ikään kuin sitä sitten ilmaistaan naisellisella käyttäytymisellä, niin itse asiassa naisellisella käyttäytymisellä tuotetaan se ajatus siitä luonnollisesta naiseudesta. No tämä on nyt monimutkaisesti sanottu mutta sama koskee monia muitakin normeja, elikkä että ne ikään kuin toiston kautta muuttuvat luonnolliseksi. No, mutta siis, niin, sitten olen aloittanut lukemaan kirjaa, joka on hauska. Luen sitä ruotsiksi mutta se on kyllä suomennettukin. Sen nimi on jotakin niinkun Mistä kaikki alkoi tai jotain sellasta eli uusi yritys kirjoittaa ihmiskunnan historia, vaihteeksi, hiukan toisesta näkökulmasta. Kirjoittajina on Graeber ja Wengrow tai jotakin sellaista, arkeologi ja antropologi tai jotain vastaavaa, jotka pohtivat sitä miten Eurooppa-keskeisesti esimerkiksi valistusajan ajattelu on kuvailtu. Ja miten esimerkiksi Rousseaun näkemykset jalosta villistä tai alkuperäisestä tasa-arvosta olivat ei suinkaan hänen keksimiään vaan tulosta aikakauden keskusteluista, joihin suuri vaikutus oli itse asiassa siirtomaavallan alun kohtaamiset esimerkiksi Amerikan alkuperäiskansojen kanssa ja heidän esittämänsä kritiikki Jesuiitta-papeille siitä, miten järjetöntä ikään kuin sen ajan eurooppalainen maailman järjestys ja yhteiskuntajärjestys ja käsitys ihmisten oikeuksista ja vapauksista oli. No, minä olen vasta aloittanut sen lukemisen niin ehkä ei siitä sen enempää, mutta jotenkin hienoa oli se ajatus siitä, että Euroopassa puhutaan tasa-arvosta koska ajatellaan että ollaan samanarvoisia lain edessä tai hallitsijan edessä kun sen sijaan alkuperäiskansat eivät puhu tasa-arvosta vaan vapaudesta, koska siellä kenellekään, ei edes päälliköllä ei ollut oikeutta määrätä toista ihmistä tekemään jotakin .Ja sehän on aika absurdi ajatus meidän näkökulmastamme ja jotenkin paradoksaalista, kun nimenomaan länsimaisessa ajattelussa niin paljon nykyään, jo pitkään on puhuttu vapaudesta. Nyt huomaan että tässä on itsessä valtava trafiikki, tässä sinun ja rannan välistä kulkee polku, jossa liikkuu paljon ihmisiä, mutta ehkä se ei haittaa. He varmaan ajattelevat että minä puhun puhelimessa vaikka minä juttelenkin sinulle. Toinen kysymys on sitten että onko tällä lavertelulla sen suurempaa merkitystä. Ehkä minun pitää lukea sitä kirjaa vähän lisää ja tulla sitten kertomaan ja kysymään sinulta että mitä sinä ajattelet vapaudesta tai tasa-arvosta tai. Ovatko nyt puhtaasti inhimillisiä ominaisuuksia vai voisiko ajatella, että sinun oksasi tai neulasesi ovat tasa-arvoisia tai vapaita? No, kiitos kun jaksat taas kuunnella minun höperöintejäni. Ja kaikkea hyvää nyt tässä helmikuun viimeisiin päiviin ja maaliskuun alkuun. Kevättä kohti, kevättä kohti. Voi hyvin.
Hyvää sunnuntaipäivää mänty. Hauska nähdä taas, pitkästä aikaa. En edes muista koska näimme viimeksi, taisi olla helmikuun lopulla. Olen ollut pari viikkoa Tukholmassa tässä välissä. Tänään on outo sää, pehmeä ja plusasteita, siis ei ole pakkasta, eikä tuulekaan oikeastaan ollenkaan, mutta jotenkin ilmavirta tai jokin tekee sen, että liikenteen ääni Länsiväylältä, siis Lauttasaaresta ja Otaniemestä, kuuluu aivan erityisen voimakkaasti. Tai ehkä se on aikaisemminkin kuulunut, minä vaan en ole huomannut sitä koska on ollut niin paljon muita ääniä, tuulta ja muuta. No, oli miten oli, meri on jäässä mutta se on sohjoista harmaata jäätä, joka ei kyllä varmaan ihmistä kestä. Seurasaaressa tiet ovat osittain kuivat tai ainakin lumi on sulanut vaikka sitten muuten saattaa olla sohjoa, mutta paikoitellen on vielä paljon märkää lunta ja jäätä. Tässä sinun ympärilläsi ei ole oikeastaan lunta enää mitään muuta kun pieniä laikkuja tuolla kallion koloissa ja näytätkin jotenkin freeshiltä. Vaikka nyt tietysti paljastuu, että tässä oksalla, jossa istun niin kaarna on kulunut pois paristakin kohtaa. Ensin mietin, että onko se minun syytäni, kun minä aina tästä kolhin sinua kun nostan jalkani ylös, mutta toisaalta oksa on kyllä kulunut tuolta pidemmältäkin ja näyttää kuivuneelta niin ehkä se ei ole kokonaan minun syytäni. Mitä kertoisin sinulle? Tietysti voisin kertoa sinulle Tukholman kuulumisia mutta minulla on nyt päällimmäisenä kokemus eilisestä luontomarssista. Minä en ole mikään marsseihin osallistuja, enkä aktivisti muutenkaan ja yleensä tunnen itseni hölmöksi kaikissa tilanteissa, joissa pitää ilmaista mielenilmaus jotenkin voimakkaasti ja ryhmässä ja, tämmönen klassinen porvarillinen tarkkailijan asenne. Luin kiinnostavan tekstin, Teemu Paavolaisen kirjoittaman tekstin, jossa hän pohti sitä miten ikään kuin nykyinen yhteiskuntajärjestys on luonnollistettu. Ja siinä hän sivulauseessa totesi, että ikään kuin meidät koulutetaan tällaiseen katsojan positioon, jossa me vaan ikään kuin tarkkailemme maailmaa ja toteamme syyllisyytemme mutta emme tee asialle mitään. No, tämän nyt siteeraan jotenkin ulkomuistista löyhästi, se juttu käsitteli monia muita asioita, mutta se tuli mieleeni nyt kun mietin sitä, että miksi olin niin varovainen enkä ollut ensin aikonut lähteä koko luontomarssille ollenkaan. Mutta sitten sain muistutuksen Greenpeace:ilta puhelimeeni että "tulethan luontomarssille" ja silloin yhtäkkiä tajusin, että niin, kyllähän jokainen ihminen on siellä tarpeen. Ja kun oli vielä aurinkoinen ilma ja jotenkin ajattelin, että se nyt on vähintä mitä minä voin tehdä että kävelen ihmisten mukana Senaatintorilta eduskuntatalon eteen. Ja niin sitten tein sen. Huvittavaa oli myös, että kun seisoin siinä torilla ja ihmettelin, jotenkin hakeuduin sitten Greenpeace:in kylttien alle koska siellä oli monia eri järjestöjä. Ja sitten joku järjestäjistä kysyi, että ottaisitko tästä banderollin kulmasta ja tottakai mielelläni otin, koska paljon helpompaa on osallistua johonkin tuollaiseen marssiin kun voi kokea tekevänsä jotakin, kantavansa oman kortensa kekoon kun on ikään kuin tarpeen että kävelee siinä koska pitää jotakin, jostakin reunasta kiinni. Se olikin sitten valtavan kokoinen iso lakana, sininen lakana johon oli kirjoitettu jotakin "Rajat hakkuille, meillä on vain yksi planeetta" ja luulin että se olisi jotenkin ripustettu jonnekin pystyasentoon, mutta ei, se levitettiin sitten vaan eduskuntatalon portaille. No, saa nähdä onko marssilla mitään sen kummempaa vaikutusta mutta se oli tietysti suunniteltu, että se vaikuttaisi eduskuntavaaleihin, jotka ovat tulossa, siis huhtikuun toinen päivä. Sekin on hankala juttu, kun suomenruotsalaisena koen aina jotenkin, haluaisin niin mielelläni tukea suomenruotsalaista vähemmistöpuoluetta, mutta koska se on monilta osin niin konservatiivinen puolue ja osa sen kannattajista on niin oikeistolaisia, että vaikka joukossa on todella fiksuja ja edistyksellisiä ihmisiä, niin ei, on niin vaikea äänestää kun tietää, että sitten puoluekuri vaatii, että vaikka olisi kuinka fiksu yksittäinen edustaja, niin jos on osa puolueen kannattajista vaatii turkistarhauksen jatkamista ja turvesoiden hyödyntämistä ja vaikka mitä, niin se on vaan niinkun mahdoton tilanne. No, oli miten oli. Ei ollut tarkoitukseni ryhtyä puhumaan politiikkaa sinulle, eikä tämä ole oikeestaan politiikkaa vaan jotenkin vaan tämmöisiä kansalaisvelvollisuuksia. Se on varmaan ihanaa olla mänty että ei ole sellaisia, mutta tietysti sinulla on toisen tyyppisiä velvollisuuksia. Ja tota, ehkä niitä ei pidä ajatella velvollisuuksina vaan ikään kuin omasta vapaasta tahdostasi kannat kortesi kekoon, tarjoat kaikki kaikki kaikki neulasesi ikään kuin ilmastonmuutoksen torjumiseksi, sekä ikään kuin hiilinieluna että sitten hapen tuottajana tässä rannalla. Olen parin päivän kuluttua lähdössä Saksaan Würzburgiin ja ilmastonmuutoksesta puheen ollen olen lentämässä sinne Frankfurtiin, mikä on sinänsä kamala juttu ja en ole pitkään pitkään aikaan lentänytkään minnekään, koska liikun tätä Tukholman ja Helsingin väliä laivalla. Mutta nyt siis lennän sinne Frankfurtiin. Ja kysymys on tämmöisestä työpajasta, jonne minut on kutsuttu, jossa on siis taiteilija-tutkijoita ja tutkijoita, jotka ovat, työskentelevät kasvien parissa. Elikkä sen työpajan tai symposiumin otsikko on "Approaching Plants", kasvien lähestyminen, lähestyä kasveja. Ja sitähän minä tässä yritän sinullekin, sinuakin yritän lähestyä tai olen yrittänyt jo pitkään. Ja tarkoitukseni on sinne koota jonkinlainen kuva-kavalkadi kaikista niistä männyistä, joita olen viime vuosina puhutellut, koska niitä on kuitenkin aika monta. Vaikka tietysti useimmat teistä ovat sellaisia, joita olen puhutella toistamiseen, siis yhä uudelleen ja uudelleen. Sehän on koko idea ystävystyä, että viettää aikaa yhdessä. Niin, taisin unohtaa kertoa, että tänään on Minna Canthin päivä. Ihmettelin jo hetken, että mitä liputetaan, mutta sitten muistin, että todellakin, Minna Canthin päivä. Ja jos et tiedä kuka oli Minna Canth niin hän oli kuopiolainen kirjailija, näytelmäkirjailija ja liikenainen mutta myöskin kova naisasianainen. Ja sikäli hauska, että hän oli siis sekä yrittäjä että taiteilija, kirjailija mutta myöskin teatteri-ihminen ja naisasia-ihminen. En ole ollenkaan varma, että olisin erityisesti pitänyt hänestä jos olisin tuntenut hänet niinkuin elävänä, mutta kunnioitan kuitenkin suuresti sitä, mitä hän sai aikaan. Ja myös niinkun niitä näytelmiä, joita hän kirjotti, jotka niinkun kuvastivat aikansa naisasialiikkeen taisteluja. Että ihan hyvä, että liputetaan. Entä muuta? Ehkä, en nyt keksi mitään sen tähdellisempää tähän lisättäväksi niin, jätämpä sinut rauhaan nauttimaan sunnuntai-iltapäivästä. Ja luultavasti en tule luoksesi, ei, vaan kyllä, ensi sunnuntaina pääsen vielä koska lähden sitten takaisin Tukholmaan vasta vaalien jälkeen, eli huhtikuun alussa, joten nähdään taas viikon kuluttua. Ja siihen asti, voi hyvin. Kiitos.