Seurasaaren männyn kanssa - With the Seurasaari Pine 

Päivää mänty, hyvää sunnuntai iltapäivää. Hauska tutustua. Tänään on 2.10.2022 ja tapaamme täällä sinun kotipaikallasi Seurasaaren eteläkärjessä. Tämä on ensimmäinen kerta kun tulen luoksesi ja ajattelin tulla vierailemaan luonasi sunnuntaisin nyt tämän talven ajan, en ehkä joka sunnuntai mutta niin usein kuin mahdollista. Kuljin tästä ohi eilen illalla ja ajattelin, että sinä näytät jotenkin kutsuvalta koska sinulla on oksia, jotka levittäytyvät matalalle maata pitkin, mutta en tehnyt lähempää tuttavuutta eilen vaan päätin tulla uudestaan tänään kameran kanssa ja kokeilla josko suostuisit ottamaan minut syliisi. Ja suostuithan sinä. Toivottavasti tulkitsen oikein läsnäolon tapasi mutta minusta tuntuu, että et ainakaan pane vastaan. Ajattelin että olisin voinut kiivetä ylemmäskin oksillesi istumaan mutta päädyin nyt tähän kaikkein alimmalle oksalle koska tässä voin nojata runkoosi ja samalla katsella ulos merelle, sillä kyseessä on meri vaikka onkin sisälahti. Ja edessäni taitaa olla pikemminkin Otaniemeä tai Espoota tai ehkä Hanasaari, Lehtisaari, Kuusisaari, en ole varma. Kasvat aivan rannan lähellä ja tässä meren ja sinun välissä on oikeastaan vain kaislikkoa, hiukan kalliota ja kaislikkoa, joka on nyt kauniin keltaista. Saa nähdä muuttuuko se siitä talven mittaan vai säilyykö se tuon värisenä. Ajattelin että voisimme seurata ajankulua yhdessä. Sinähän olet ikivihreä, voi kunpa minäkin olisin, mutta kyllä minä näen neulasistasi että monet niistä ovat keltaisia ja tippuvat varmasti pois, eli kyllä sinäkin uudistat turkkisi, jos näin voi sanoa, vuoden mittaan. Sinä muistutat minua männyistä joita kohtasin Kuurinmaalla, jonne ne oli istettu pitämään hiekkaa kurissa ja oksat jotka levittäytyivät maata pitkin olivat siihen tarkoitukseen erinomaisia. Siellä vietin syyskuussa 2017 yhden sunnuntaipäivän sinun kaltaisesi männyn kanssa, ehkä se oli hiukan vanhempi, ja tulin männyn luokse kahden tunnin välein koko päivän. Siitä tehdyn videon nimeksi tuli Sunday with a Pine, Sunnuntai männyn kanssa. Ja nyt ajattelin huvikseni, alustavasti, että näistä meidän kohtaamisistamme voisi tulla Sunnuntait männyn kanssa tai Sundays with a Pine. Tämä on tietysti aika tuulinen paikka tässä rannalla. Tällä hetkellä tuuli ei ole kovin kova ja se tulee osittain sivusta mutta täytyypä varoa että tuuli ei tuhoa äänitystä. En tiedä mitä oikeastaan kysyisin sinulta näin alkajaisiksi mutta ehkä kuitenkin olisi kiinnostavaa tietää kuinka kauan olet tässä elänyt. Lähistöllä on muutamia muitakin mäntyjä ja sitten aivan nuoriakin, ehkä ne ovat jälkeläisiäsi, mutta runkosi on aika paksu, joten saatat olla melkoisen vanhakin, vaikka näytät hyvinvoivalta ja vehreältä. Ehkä voimme jutella siitä lisää kun tapaamme seuraavan kerran. Tässä vaiheessa sanon vaan kiitos siitä, että saan istua tässä luonasi ja tapaamisiin, ehkä jo ensi sunnuntaina. Kiitos. 

Hyvää sunnuntaipäivää mänty, hauska nähdä taas, toistamiseen. Kävin täällä viikko sitten. Tänään on kaunis aurinkoinen päivä. Saari on täynnä väkeä, kaikki ymmärtävät, että näitä aurinkoisia valoisia sunnuntaipäiviä ei tule olemaan kovin monta. Kohta edessä on syksyn pimeät säät. Istun tällä kertaa hiukan toisin päin sinun oksellasi koska tuulee ja pelkään, että tämä äänityskin tuhoutuu jos katselisin merelle päin, vastatuuleen. Täällä sinun oksiesi suojissa tuuli ei ole kuitenkaan niin paha kuin tuolla kalliolla, ja epäilen että kameran mikrofoni kyllä saa kokea aikamoisia mäiskeitä. Se mistä ajattelin jutella kanssasi tänään liittyy äsken lukemaani tekstiin, jossa puhutaan maaperän mikrobeista ja eliöistä. Ja viime aikoina hän on puhuttu paljon siitä miten teillä puilla on usein intiimi yhteistyökumppanuus erilaisten sienirihmastojen kanssa ja että esimerkiksi kun metsää istutetaan niin jos maaperästä on kuolleet pois sienirihmastot niin uudet taimet eivät viihdy ja niin poispäin. Mutta siinä artikkelissa käsiteltiin kaikkia maaperän olioita, joista suuri osa siis on jonkinlaisia lahottajia, mutta kaikkea tavallaan bakteereista kastematoihin ja kaikkea siltä väliltä. Enkä oikeestaan tajunnut kuinka monimuotoista elämä maan pinnan alla on ja miten se on ikään kuin rakenteeltaan onkaloista, että siinä on, kuivassakin maassa on yhtäältä vettä, hiukkasten pinnalla, ja sitten myöskin ilmaa, vaikka se ilma sisältää vähemmän happea kuin meidän ilmakehän ilma. Ja silloin tietysti heti ajattelin, että minkälaista on maaperä tässä sinun allasi koska sinähän kasvat tavallaan pääosin suoraan kalliolla. Tavallaan neulasesi tietysti rakentavat maaperää, eli kun ne maatuvat tähän juuriesi päälle niin tähän kasvaa ikään kuin metsän pohjaa kalliolle, mutta voi lisäksi olla että tämän kallion reuna ja rannan jotenkin hiekka ja liete, että siihen väliin pääset juurinesi. Mutta tämä ajatus siitä, että myös neulaset muodostavat materiaalia ja katkenneet oksat ja kävyt ja kaikki muodostavat materiaalia mullaksi tai kuntaksi niinkuin metsän pohjaa sanotaan tai maaperäksi. Ja samalla tajusin, että se mitä kun puhumme maatumisesta että lehdet maatuvat tai neulaset maatuvat niin eiväthän ne itsestään maadu vaan valtava määrä pieniä eliöitä syö sitä materiaalia suihinsa ja ulostaa sitten jonkinlaista mullan materiaalia. Mutta osa tietysti muokkauksesta on sitä syömistä mutta osa on materiaalien kuljettamista syvempiin kerroksiin. Jännittävä ajatella, että on niin paljon olioita, ikään kuin eri kokoisia olioita, jotka sitten syövät paitsi kasvien osia tietysti myös toisiaan, elikkä osa niistä on petoja jotka pitävät kurissa pienempien olioiden kasvua. En enää muista niiden kaikkia nimiä, siis eri sukuja tai lajeja mutta yksi iso kategoria oli karhukaiset, jotka siis ovat jotakin punkkia pienempiä. Punkkejakin on paljon, muitakin kuin ne punkit, puutiaiset, jotka imevät verta, vaan pikkupunkkeja ja jonkinlaisia sukkulamatoja ja. No mutta siis samalla, vaikka siitä ei ollut puhe vaan nyt oli kyse lahottajista, mutta joista tietysti myös osa on sieniä, niin on hyvä muistaa kuinka iso osa sinustakin on maan alla ja että se osa joka on tässä maan päällä, jota minä ikään kuin puhuttelen, jota ajattelen että se olet sinä, niin se on sinusta vain pieni osa tai ehkä puolet. Tai voisiko ajatella, että se olisi kaksi kolmannesta, en tiedä, mutta voin kuvitella, että kasvaakseen korkeutta täytyy myös kasvaa syvyyttä että pysyisi tässä maassa. No, minun piti kysyä että mitä sinulle kuuluu mutta minähän näin että sinulle kuuluu hyvää, tai siltä ainakin näyttää. Tässä vieressäsi kasvaa aivan pieni pihlaja ja sen lehdet ovat suurimmaksi osaksi nyt kellastuneet. Se on todella pieni mutta se luultavasti tulee kasvamaan sinun oksiesi välistä korkeutta kyllä tulevaisuudessa. Ja voi olla, että sinä olet valmistanut sille maaperän. Vaikka en ole aivan varma järjestyksestä, koska muistan saaristossa lukeneeni jostain kyltistä, että itse asiassa koivut ja pihlajat ovat ensimmäisiä, jotka kasvavat kallioilla, kalliosaarilla, ja vasta niiden jälkeen männyt valtaavat alaa. Ja kun männyt ovat luoneet tarpeeksi maaperää niin sitten tulevat kuuset ja muut. Mutta sehän voi olla hiukan eri tavalla eri paikoissa. Tämä nimenomainen pikku pihlaja on kyllä hyvin nuori kun taas sinä olet selvästi aikuinen, iäkäskin ehkä. Tämä on nyt toinen sunnuntai kun olen vieraillut luonasi ja tarkoitukseni on tulla uudestaan, mutta ehkä en kiusaa sinua tämän enempää. Kiitos, että sain jutella kanssasi. Nähdään taas.

Hyvää sunnuntaipäivää mänty, tuulista sunnuntaipäivää ja sateista. Vaikea löytää paikkaa miten istua tässä sinun oksallasi niin että voisin suojella mikrofonia. Tuuli tulee kaakosta päin ja tuo Lauttasaaren sillan moottorin äänet meren pauhun lisäksi. Hyvä puoli tässä säässä on se, että ihmisiä on paljon vähemmän. Toki heitäkin riittää kävelyllä ja juoksemassa, mutta ei samalla tavalla kuin aikaisempina sunnuntaina. Ja voihan olla että väki tässä syksyn mittaan vähenee. Nyt kun ei sada on silti erittäin kaunista kun kaikki on keltaista ja punaista ja ruskeaa ja kaikki syksyn värit loistavat. Ja saaressa kävellessä tuuli ei tunnu, se on vaan täällä etelärannalla kun tuuli pääsee puhaltamaan avoimesti. Sinä olet varmaan tottunut siihen tässä kun olet vuosien mittaan kokenut monetkin myrskyt. Mietin sitä tänne tullessani että valon väheneminen on varmaan aika merkittävä tapahtuma, koska valo on niin tärkeää tietysti fotosynteesille. Mutta kun ajattelin sitä miten vaikeaa minun huonekasvi-raukoillani on talvella kun on liian vähän valoa ja sitten minä annan niille liikaa vettä. Ja tässä on vähän sama tilanne että sateet kastelevat maan, mutta toisaalta tässä hiekkarannalla kalliolla ei ole vaaraa että juuresi jäisivät lillumaan vedessä, ellei sitten yhtäkkiä merivesi nousisi kovin korkealle, koska olet todellakin tässä aivan rannan lähellä. Huomasin tuossa tullessani, että juuriesi luona on sieniä, punaisia, nyt en muista niiden nimeä, mutta vahveroita [haperoita] tai jotain, sellaisia ryöpättäviä kuitenkin, punaisia ja limaisia. En ole poiminut syötäväksi, mutta niistä tuli mieleen se mistä juuri olen lukenut eli sienien ja ja puiden yhteistyö ja kumppanuus. Mitä muuta osaisin kertoa sinulle. Sota Ukrainassa jatkuu, sille ei näy loppua tulevan ja maailmansodan uhka leijuu Euroopan yllä. Sitä kukaan ei halua mutta onkohan tässä otettu opiksi. Suomessa ihmiset ovat enemmän huolissaan, ja Pohjoismaissa, ja varmaan koko Euroopassa sähkön hinnan kallistumisesta ja miten talvesta selvitään. Itse en nyt osaa olla siitä kovin huolissani mutta koska en käytä niin kovin paljon sähköä, mutta se on selvä että kun asuu kerrostalossa niin sen lämmittämiseen kuluu valtava määrä energiaa. Hurjaa ajatella, että sinä selviät tässä talven yli ihan omalla energiallasi, mutta ilmeisesti eristykset on kunnossa. Se on silti hurjaa ajatella, että et edes pudota neulasiasi. Tottakai osa niistä on kuivia, mutta hyvin pieni osa verrattuna kaikkiin lehtipuihin jotka säästävät klorofyllit ja typet ja vetävät ne sisuksiinsa ja pudottavat lehtensä, ja suojautuvat talven varalle. Ja sinä vaan tässä porskuttelet tyytyväisenä ja niin, otat vastaan kaiken kylmän ja pakkasenkin ehkä. Vaikka nyt ei tiedä paljonko pakkasia tulee ja voihan olla että pakkanen itse asiassa olisi sinun kannaltasi mukavampikin juttu koska koska se ikään kuin puhdistaa pois kaikki pikkuötökät, jotka kiusaavat sinua. Ja sitten varsinkin kuusien kannalta se on tärkeää että juuret ikään kuin jäätyvät maahan koska tykkylumi tai tuuli sitten rasittaa ja kaataa. Mikäli muistan oikein niin männyillä teillä on sellainen paalujuuri että te ette yhtä herkästi kaadu syysmyrskyissä. Mutta kyllä sinun paikkasi tässä on sellainen että ei kovin, vaikea kuvitella että olisit kovin tukevasti juurtunut. Mutta toisaalta ihanat oksasi, jotka levittäytyvät tällä tavalla kuin iso hameen helma ja mahdollistavat senkin että minä tässä istun tietysti tasapainottavat jonkin verran. Mitä mitä vielä osaisin kertoa, en oikeastaan mitään minkä kuvittelisin sinua kiinnostavan paitsi että ilmaston lämpeneminen etenee edelleen huolestuttavaa tahtia. En tiedä osaisinko jotenkin kuunnella mitä sinulla olisi minulle kerrottavaa. Olen joskus aikaisemminkin yrittänyt sitä, mutta olen jotenkin aivan erityisen epäherkkä ymmärtämään kasvien puhetta tai kasvien viestintää. Ja kun kuuntelen kuulen meren kohinan ja liikenteen kohinan ja yksittäisiä moottorin ääniä. Ehkä minä jätän sinut tänne nauttimaan sunnuntai-iltapäivästä omassa rauhassasi. Ja toivottavasti sadetta on riittävästi niin että saat kunnon suihkut, putsaukset, kesän pölyt pois, mutta ei liikaa niin, että juurillesi tulisi liian märkää ja puutetta hapesta. Ja ennen kaikkea toivon, että ei tule pahoja myrskyjä jotka tekevät olosi tukalaksi. En tiedä kuinka paljon työtä se teettää että ikään kuin tasapainoilet ja pysyt pystyssä tuulta vasten, mutta toivotaan että ei tule pahoja myrskyjä. Ja jos kaikki käy hyvin näemme taas viikon kuluttua. Kiitos tästä, näkemiin. 

 

Hyvää sunnuntaipäivää mänty. Juuri nyt aurinko paistaa ja melkein lämmittää ja tuuli tulee sillä tavalla luoteesta, että se ei osu tähän aivan suoraan muuta kuin hetkittäin. Ohi ajaa jonkinlainen lentokone jonka jylinä kuuluu kaukaa ja aurinko on matalalla, melkein suoraan kohti kameraa, saa nähdä miten siinä käy. Seurasaari on täynnä ihmisiä totta kai kun on hyvä ilma ja lokakuun viimeinen sunnuntai, vai ehkä vielä yksi sunnuntai itse asiassa on edessä. Yllättävän paljon on vielä vihreää, siis lehtiä, ei... Sinähän olet aina vihreä neulasinesi. Tänne tullessani ajattelin lukemaani tekstiä kaupunkiluonnosta ja miten useinkaan ei ajatella, että itse asiassa kaupungeissa luonto voi olla hyvinkin moninaista. Ja täällä vaikka nyt tämä onkin ikään kun puisto tai ulkoilualue niin keskellä kaupunkiahan me tässä olemme. Ja tämä on ollut keskellä kaupunkia jo kauan, Seurasaarihan on vanhaa perua. Ja täällä on sinänsä hauska nähdä miten ajatus ikään kuin puiston luonteesta on muuttunut aikojen saatossa elikkä nyt täällä luonnon monimuotoisuuden varjelemisen vuoksi jätetään puita lahoamaan ja jätetään lammet ruoppaamatta ja annetaan ikään kuin luonnon toimia itsekseen mahdollisuuksien mukaan, sen sijaan että leikattaisiin puita geometrisiin muotoihin ja nurmikoita paljaaksi, sileiksi, puhtaiksi, ikään kuin ihmisen tekemiksi. Luin artikkelin kaupunkiluonnosta ja siitä jäi mieleeni lause "luontoa ei voi koskaan olla liikaa". Ja se oli jotenkin huvittava lause mutta sitten ryhdyin kyllä sitä kyseenalaistamaan koska ihmiselle kokemus siitä, että luontoa voi hyvinkin olla liikaa. Mutta sillon se on usein tiettyjä lajeja luonnosta kun leipä homehtuu tai kun hiiret tunkevat syksyllä sisään tai jos muurahaiset... miksei myös ikään kuin jos yhtäkkiä vaikka nokkosia kasvaa tai kaislat kasvavat rannan umpeen tai. Tiettyjä lajeja voi olla liikaa. Muistan hyvin Örön saarelta kuinka siellä karsittiin mäntyjä, siellä oli mäntyjä liikaa. Männyt viihtyivät niin hyvin, että kaikki avoimet hakamaiset kalliot ja rantaniityt kasvoivat täyteen mäntyä ja metsittyivät ja sen takia mäntyjä siellä kaulattiin tai ihan suora kaadettiin. Sellasta politiikka ilmeisesti täällä ei kuitenkaan harrasteta. Mutta siis syy mitä varten kaupunkiluonto voi olla niin monipuolista on sama kuin kuin syy miksi viljelysmailla tai viljelysmetsissä luonto ei välttämättä ole monimuotoista eli ihminen, koska ihminen kuljettaa lajeja paikasta toiseen. Ennen vanhaan kuulemma lajit levisivät koska esimerkiksi laivoissa oli painolastina maata, joka sitten tyhjennettiin satamaan ja sen tilalle otettiin se lasti mitä tultiin hakemaan, ja sen mukana oli sitten siemeniä ja vaikka mitä kasveja ja ötököitä. Nykyään samaan tarkoitukseen käytetään vettä ja sillä tavalla sitten laivojen ikään kuin ruuman veden myötä kulkee kaikenlaisia lajeja ympäri maapallon ja levittäytyvät alueelle, jossa niitä ei aikaisemmin ole ollut. Mutta eihän kaikista lajeista tietenkään tule haitallisia vieraslajeja. On myös laaja jotka jotenkin sopeutuvat ja löytävät oman paikkansa kussakin ekosysteemissä. Siinä artikkelissa, jonka kirjoittajan nimeä nyt en valitettavasti muista, puhuttiin myös siitä, miten tietyn tyyppiset lajit sopeutuvat kaupunkiympäristöön, esimerkiksi lajit jotka eivät ole nökönuukia ruokavalionsa suhteen, ne pystyvät hyödyntämään ihmisten jätteitä. Kaikki tietävät lokit ja harakat, rotista puhumattakaan. Mutta sitten on ollut näitä yllätyksiä että on ikään kuin erämaalajeiksi miellettyjä lajeja, jotka yhtäkkiä asettuvatkin kaupunkiin niinkuin joku huuhkaja, joka ryhtyy pesimään keskustassa tai liito-oravat jotka löytävät kiinnostavia paikkoja ihmisten joukosta ja. Täällä nyt ei Helsingissä, Seurasaaressa, vielä ole karhuja näkynyt mutta hirviähän tänne aina välillä eksyy. Ja esimerkiksi Kanadasta lukee usein, että ihmisiä varoitetaan jättämästä avonaisia jäteastioita koska ne nimenomaan houkuttelevat karhuja ihmisasumusten lähelle. No, mitä tämä kaikki sinua liikuttaa? Mutta siis ajatus siitä, että tässä Seurasaaressa voimmekin olla oikean monimuotoisuuden keskittymään äärellä eikä suinkaan missään puistottuneessa kaupunkiluonnossa. Harakassa, joka on minun oma saareni, tai siis ei tietenkään oma, mutta se, jossa tunnen olevani kotonani enemmän kuin Seurasaaressa, siellä joskus valittelimme sitä, että koko saari on puistotettu, kun sinne on rakennettu polkuja ja kylttejä ja portaikkoja ja kaiteita. Ja onhan se niinkin. Mutta toisaalta ne kaiteet ja portaat on tehty ei vain ihmisten elämän helpottamiseksi vaan myös niiden muiden alueiden suojelemiseksi. No, mitä sinulle kuuluu, voisin tietysti kysyä, onko viikko mennyt mukavasti? Vielä ei ole talvipakkasia. Tässä nämä kellastuneet neulaset irrallisissa oksissa maassa tässä juurillasi, ne näyttävät samalta kuin ennenkin. Mutta kyllä tässä yläpuolellanikin on kellastuneita neulasia. Onko joku oksat kaatunut tai siis katkennut ja jäänyt sitten makaamaan, ehkä niin. Toivon mukaan pääsen tänne käymään taas ensi sunnuntaina mutta sitten voi tulla taukoa koska tarkoitus on lähteä välillä Tukholmaankin käymään. En tiedä miten nämä meidän keskustelumme jatkuvat. Jatkossa pitäisikö minun miettiä jotain tapoja ikään kuin houkutella sinutkin mukaan tähän keskusteluun vai riittäisikö se, että sinä kuuntelet kärsivällisesti. Oli miten oli, ehkä on aika jatkaa matkaa, mutta olipa taas hauska tavata ja viettää aikaa sinun kanssasi. Voi hyvin ja nähdään taas. 

Hyvää sunnuntaipäivää mänty, tuulista sunnuntaipäivää taas mutta tällä kertaa tuuli on selvemmin luoteesta, melkein pohjoisesta, niin että se tulee tänne vain puuskittain. Päivä on harmaa ja tuuli on kylmä, tämä on lokakuun loppu. Huomenna on viimeinen päivä lokakuuta eli Pyhäinmiesten päivä tai Halloween, All Hallows' Day. Tämä on kekri aikaa. Luin juuri siitä miten ennen kristinuskoa itse asiassa kekrijuhla eli sadonkorjuun juhla oli vuoden suurin ja tärkein juhla, tietysti. Ja että se jotenkin myös liittyi uuteen vuoteen elikkä että uusi vuosi syntyi ikään kuin siitä pimeydestä. Tavallaan maanviljelysyhteiskunnan näkökulmasta siinä on järkeä, koska siemenhän laitetaan multaan ja sitten se itää vasta ikään kuin talven jälkeen jos nyt on kysymys syyskylvöstä, tietysti voi laittaa siemenen maahan vasta keväälläkin. Mutta siis ajatus siitä, että kekri oli jonkinlainen Kekri jumala. Minä olen aina yhdistänyt kekri sanan kekkereihin koska tietysti sillon kun sato oli korjattu ja viljat puitu ja oluet pantu ja ne eläimet teurastettu, joiden ei ajateltu selviävät talven yli ja niin edelleen, sillon oli paljon ruokaa ja herkuteltavaa ja työt oli tehty ja edessä oli pitkä pimeä ja kylmä. Mutta kekri rinnastetaan kelttien Shamain juhlaan mutta se ei ilmeisesti, kekri ei ollut sidottu vuoden kiertoon siis kuun, auringon kiertoon tai kuunkiertoon samalla tavalla kuin Shamain, siis jos olen ymmärtänyt oikein, vaan se saattoi vaihdella riippuen siitä miten työt oli tehty. Minä muistan omasta lapsuudestani pyhäinmiesten päivän ei niinkään juhlana vaan ainoastaan eräänlaisena vainajien muistopäivänä kun vietiin hautausmaalle kynttilöitä. Mutta Halloween on levinnyt Yhdysvalloista ja siitä on tullut karnevalistisempi juhla. Tietysti tähän aikaan vuodesta alkaa jo kaivata valoa ja lämpöä mutta ehkä joulun aika on silti tärkeämpi. Ja nyt kuulen että tässä kulkee ihmisiä lähellä mutta eihän se haittaa, he tulevat mukaan kuvaan. Täällä on paljon väkeä edelleen koska ei ole sadesää. Eilen olin kirjamessuilla ja sitä ennen osallistuin symposiumiin tai seminaariin jonka yhteydessä julkaistiin pieni kirjanen, joka käsitteli taiteen esittämistä verkkoympäristössä, joka yleistyi pandemian aikaan. Ja siinä oli artikkeli, joka havahdutti minut miettimään kuvaruudun merkitystä, joka siis englanniksi on 'screen'. Koska meidänkin yhteinen keskusteluhetkemme tässä, sehän tallentuu videolle ja sitten siitä tulee ikään kuin kuvaruudulta nähtävä kokonaisuus, vaikka tässä ehkä painottuukin tämä keskustelupuoli. Mutta en siis ole ajatellut tehdä näistä keskusteluista podcast-jaksoja vaan ne ovat nimenomaan videoita. Mutta se ajatus siitä että sana 'screen' joka suomeksi on siis ennen kaikkea kuvaruutu tai näyttöruutu tai jotain sellaista, niin sillä on kaksi eri merkitystä eli se toisaalta on näyttö mutta se on myös ikään kun kaihdin tai verho elikkä 'to screen' on ikään kuin peittää näkyvistä. Ja tämä kahtia tai kahtalainen merkitys on ikään kuin läsnä eurooppalaisessa ajattelussa Platonin luolasta lähtien. Elikkä se on tavallaan hyvä muistutus, että tässä kun istun puhelin kädessäni, jossa myös on pieni näyttöruutu niin se ruutu näyttää kyllä mutta se myös peittää, kätkee taakseen paljon teknologiaa ja tietysti rajaa ruudun ulkopuolelle monia asioita. Niinkuin kuva jonka kamera tuolla kalliolla meistä tallentaa, se rajaa pois paljon ympäristöstä. Mutta sitten kun sitä katsotaan joko monitorista tai projektorin heijastamana kuvana niin toki se myös peittää, peittää kaiken sen teknologian, kaikki ne materiaalit, kaiken sen työn mitä sen teknologian eteen on jouduttu tekemään. Että vaikka tässä nyt puhuessani ikään kun yritän tehdä läpinäkyväksi sen mitä meidän välillä tapahtuu ja kertoa miten tämä keskustelu sujuu, niin se koko esteettis-teknologinen tai teknologis- esteettinen apparaatti, joka sitten sen kuvan välittämisen tarvitaan ja tietysti siinä välissä myös sen tallentamiseen ja sen käsittelemiseen, sen läpinäkyväksi tekeminen onkin jo hankalampaa. No, oli miten oli mutta siis vastaavanlaista kaksoismerkitystä ei kuvaruudulla ole. Tietysti sitten elokuvamaailmassa puhuttiin valkokankaasta ja kangas voi tietysti toimia verhona toisella tapaa myöskin. Kun tulin tähän istumaan oli ilmassa valtava moottoreiden hurina, jotain lentokoneita tai helikoptereita ja sitten oli paljon ihmisiäkin, jotka kulkivat ohi mutta juuri nyt on hiljaista. Moottorivene ilmestyy yhtäkkiä ja kuuluu myös, se onkin harvinaista tähän aikaan vuodesta. Oletko voinut hyvin tämän viikon, mänty? Oletan, että kaikki on niinkuin olla pitää koska näytät hyvinvoivalta ja suhtkoht samanlaiselta kun viimeksi tavatessamme. Tietysti valon väheneminen ja ilman kylmeneminen vaikuttaa sinunkin elämääsi mutta eihän tämä ole ensimmäinen talvi, joka sinulla on edessä. Minun sormeni alkavat nyt palella vaikkei tuuli osukkaan niihin ja on jotenkin kovin selvää ilmassa tänään että talvi on tulossa. Kiitos joka tapauksessa tästä hetkestä ja nähdään taas.

Hyvää sunnuntaipäivää mänty, hauska nähdä taas. Tänään päivä on todella tuulinen. Yritän kääntyä niin, että voisimme keskustella ilman että tuuli peittää ääneni. Tänään on Svenska dagen eli ruotsalaisten päivä tai suomenruotsalaisten päivä. Se on perustettu joskus 1900-luvun ensi vuosina luomaan yhteisyyttä suomenruotsalaisten kesken. Ruotsissa tämä sama päivä on Kustaa Adolfin päivä ja heidän kansallispäivänsä on sitten erikseen. Minulla ei ole mitään erityisiä muistoja siitä, että ruotsalaisten päivää jotenkin olisi vietetty. Se on liputuspäivä mutta ei siihen oikeastaan kuulu mitään ihmeellisiä seremonioita ja esimerkiksi Lucian päivä 13. joulukuuta on paljon enemmän sellainen kulttuurinen rituaalinen yhteyspäivä. Mutta tästä suomenruotsalaisuuden teemasta saan aasinsillan aiheeseen josta ajattelin keskustella. Törmäsin nimittäin artikkeliin kulttuurilehdessä tai suomenruotsalaisessa julkaisussa jonka nimi on Ny Tid, jonka poimin mukaani Kaapelitehtaalta. Ja selasin, osa niistä oli tämän vuoden numeroita mutta yksi oli vuodelta 2020 ja siinä oli teemana fantasia. Luin siitä päätoimittaja Jens tai Jan Wallin, tai jotakin sinnepäin, kirjoittaman artikkelin mielikuvituksen rajoista, fantasian rajoista, joka oli aika jännä. Siinä oli ikäänkuin sekä masentavia että kiinnostavia puolia. Masentava puoli oli se, että meidän kykymme kuvitella on rajallinen. Me pystymme oikeastaan kuvittelemaan ainoastaan sellaista, joka on ikäänkuin yhdistelmä jo aiemmin kokemaamme, ja itse asiassa mielikuvituksen ja aistien yhteys on vahva. Elikkä suuri osa siitä mitä me kuvittelemme on yhdistelmiä jostakin mitä jo tiedämme. Mutta se kiinnostava puoli oli sitten jonkinlainen psykologinen koe, joka oli tehty jo muutama vuosikymmen sitten ja jossa annettiin tehtäväksi kuvitella jonkinlaisia tulevaisuuden ratkaisuja sekä ikään kuin niin sanottujen luovien alojen ihmisille ja sitten enemmän loogisten ja teknisten alojen ihmisille. Ja kuten kuvitella saattaa, luovien alojen ihmiset keksivät enemmän luovempia ratkaisuja. Mutta kiinnostavaa tässä kokeessa oli, että siinä mitattiin myös mitkä alueet aivoissa aktivoituivat. Ja ei ollut suinkaan niin, että luovan mielikuvituksen alueet tai loogisen päättelykyvyn alueet olisivat olleet ne ratkaisevat, vaan ne aivoalueet jotka aktivoituivat näillä niin sanotuilla luovilla ihmisillä olivatkin itse asiassa empatia, elikkä ikään kuin tämmöisen myötäelämisen kyky. Ja siitä ikään kuin pääteltiin, että nämä niin sanotut luovat ihmiset käyttivät mielikuvitustaan kuvitellakseen ikään kuin myötäeläen miten ihmiset kokisivat. Ja tämän myötäelämisen kuvittelemisen avulla he keksivät ratkaisuja. Ja se on aika jännä ajatus. Ja minä tietysti heti yhdistin sen meidän keskusteluihimme. Elikkä vaikken ole koskaan ajatellut sitä niin empatia tai myötäelämisen kyky on minun ainoa keinoni tällä hetkellä kuvitella millä tavalla me voisimme olla yhteydessä. Tietysti toinen vaihtoehto olisi ikäänkuin herkistää aistit, se mitä monet jotka pyrkivät 60-luvulta lähtien erilaisin tajunnan laajennuksen keinoin, oli sitten kyse meditaatiosta tai erilaisista huumeita muistuttavista kasvimyrkyistä tai nykyään puhutaan eteläamerikkalaisesta dieta perinteestä, jossa tiettyyn kasviin saadaan yhteys syömällä joitakin sen osia, elikkä sitä kautta yritetään sitten niinkuin mahdollistaa laajempi aistiminen. Mutta minä en ole harrastanut tällaista aistien laajennusta vaan minun yksinkertainen tekniikkani on ikään kuin tällainen analoginen empatia, jota tietysti on myös kovasti kritisoitu, että siinä itse asiassa vaan projisoidaan omia oletuksia toiseen olentoon. Saattaahan olla, että se on sinun kohdallasi juuri niin. Mutta siitä huolimatta minusta on kiinnostavaa yrittää ajatella toisin. Ja paitsi tämä empatiakyky niin myös ikäänkuin avoimuus erilaisille mahdollisuuksille on tietysti keskeistä kun yritetään luoda uusia vaihtoehtoja. Mutta se on vaikeaa. Ja siinä samassa artikkelissa ennen tätä koetta kerrottiinkin 1800-luvun teologin, Abbottin satiirista, jossa hän kuvasi ihmisiä, jotka elävät kaksiulotteisessa maailmassa ja eivät mitenkään suostu hyväksymään ajatusta, että maailma voisi olla kolmiulotteinen. No, jotain rajoja tietysti on. Kuuntelin joitakin jaksoja konferenssista, joka käsitteli "multispecies ethics", siis eri lajisten välisiä eettisiä kysymyksiä. Ja siinä tuli juuri esiin kysymys, että missä raja kulkee. Useimmat siellä puhuneet olivat ikään kuin eläinten kanssa tekemisissä ja edustivat niin sanottua "animal studies" eli eläintutkimusta, joka pohtii nimenomaan eläinten oikeuksia ja sitä, millä tavalla eläimiä tulisi kohdella ja niin pois päin. Mutta siinä on juuri se kysymys että missä kulkee raja sen välillä, että jos ajatellaan, että kaikki elävät olennot ovat tavalla tai toisella samanarvoisia, että elävä, että kaikkien elävien olentojen elämä on yhtä kunnioitettavaa, niin missä sitten kulkee raja jos esimerkiksi saan influenssavirustartunnan tai minkä tahansa bakteeritartunnan, eikö luontainen reaktioni siinäkin olisi yrittää tuhota ne virukset tai bakteerit ja päästä niistä eroon. No, olisihan selvää, että aina on jotain rajoja, mutta sen sijaan että yrittäisi määritellä rajat, niin joku näistä puhujista puhui siitä, että miten asiat ovat usein tilannekohtaisia, mutta silti ikäänkuin sen ajatuksen mahdollistaminen että voisi olla sellainen tilanne, että joku ihminen päättelisi, että hän on elänyt riittävästi ja että tällä kertaa ehkä bakteerien on aika saada päästä voitolle. No, ehkä ajatus tuntuu kummalliselta, mutta onhan selvää, että eivät kaikki suhteet erilajisten välillä ole sillä tavalla elämän ja kuoleman kysymyksiä tai edes kamppailua, koska niin kuin yhä enemmän todetaan, niin me olemme riippuvaisia toisistamme ja teemme yhteistyötä eri tavoin ja neuvottelemme siitä, että kenellä on ikäänkuin etuajo-oikeus milloinkin. Ja tässä kun istun sinun kanssasi, rakas mänty, on jotenkin ilmiselvää, että sinä teet minulle hyvää, elikkä toivoisin todellakin voivani jollakin tavalla palkita sinut vastavuoroisesti. No, se on sitten toinen kysymys. Mutta tämä kysymys siitä empatiasta ikäänkuin tekniikkana, teknisenä välineenä yrittää ymmärtää ja arvostaa toisenlaista elämää. Se jäi mieleeni ja se on minusta hyvä asia muistaa, että empatia ei ole vaan ikään kuin inhimillistä inhimillistämistä ja ikään kuin ihmiskeskeistä, vaan se voi olla myös tekninen väline eräällä tapaa. No, oli miten oli, toivon että, yritän nyt käyttää hyödykseni empatian tajuni ja toivon, että istuessani tässä oksallasi en ole ollut liian painava sinun kannaltasi. Mutta joka tapauksessa haluan kiittää sinua siitä, että sain jutella kanssasi nyt ja toivotan sinulle hyvää viikkoa ja nyt useampaakin viikkoa koska olen lähdössä Tukholmaan ja parikin sunnuntaita saattaa tässä vierähtää ennen kuin pääsen luoksesi uudelleen. Mutta siis kaikkea hyvää syysmyrskyihin ja kiitos tästä.

Tervehdys mänty, hyvää sunnuntai iltapäivää. Tänään on 4. joulukuuta ja kello on jo 10:tä yli kolme eli aurinko laskee aivan pian, alkaa hämärtää. Siitä kun viimeksi kävin täällä on jo kolmisen viikkoa luulisin, ja siitä suurimman ajan vietin Tukholmassa niin, että en ollut edes lähimaillakaan. Hiukan jännitti, kun ajattelin, että miten sinä voit ja paljonko täällä on lunta ja niin edespäin, mutta eihän sitä lunta niin kovin paljon ole ja sinä näytät voivan hyvin. Tänään ei onneksi tuule juuri nimeksikään. Viimeksi kun olin täällä tuuli jotenkin tuhosi koko äänityksen. Koko mikrofoni meni tukkoon niin, että siitä jotkut säädöt menivät aivan ristiin tai en tiedä mitä, mutta toivottavasti tämä nyt kuitenkin sitten tallentuu, mutta jos ei niin ei. Itse asiassa näytät jotenkin tuuheammalta kuin viimeksi, ehkä kosteus on tehnyt sinulle hyvää, eihän ole ollut kovin kylmä, nyt vasta on oikeestaan tänään ja eilen ollut vähän pakkasen puolella. Ja oletan että olet tottunut pakkaseen. En tiedä oikeestaan mitä kertoisin Tukholman kuulumisia tai Suomen kuulumisia. Kohta on itsenäisyyspäivä, sota Ukrainassa jatkuu, saamelaisten itsemääräämisoikeudesta säätävä laki on ollut kiistanalaisena, samoin EU:n säädökset tai vaatimukset siitä, että osa metsistä pitäisi ennallistaa tai edes osittain ennallistaa luontokadon hillitsemiseksi. Näistä on pantu hanttiin ja erityisesti keskustapuolue on pannut hanttiin. En ole seurannut keskusteluja niin kovin tarkkaan, mutta hämmentäviä.
Sitten omasta puolestani olen juuri ryhtynyt lukemaan esitarkastajana kiinnostavaa taiteellista väitöstutkimusta maisemasta, maisemakuvasta valokuvassa ja elokuvassa. Ja vaikka olen itse pohtinut maisemaa aikoinani niin tietysti valokuvan ja elokuvan diskurssit ovat minulle aika outoja. Mutta se on kiinnostavaa luettavaa ja esimerkiksi kirjoittajan näkemyksen mukaan nyt tämä kuva, joka sinusta ja meistä tulee tallennettua ei ole maisemakuva, koska se esittää nimenomaan sinua, elikkä se on kuva puusta. Eli hänen mielestään maiseman pitäisi olla laajempi, kauempaa, ja siinä ei pitäisi olla mitään tiettyä tapahtumaa tai kohdetta. No, tapahtumaa tässä ei ehkä ole niin kovin paljon elikkä tämä ikään kuin ajattomuuden tai pysähtyneisyyden ajatus, jonka hän yhdistää maisemaan ehkä todentuu. Mutta minä ajattelen pikemminkin että maisema ei ole ajatonta vaan se on nimenomaan ajallista eli maisemassa ei ole oikeastaan mitään muuta kuin aikaa, ja sen näkeminen vaatii ikään kuin monta kuvaa samasta maisemasta. Tai niinkuin tällä kertaa nyt sinusta, monta kuvaa samasta männystä. Mutta se on totta, että kuva sinusta ei ole kuva maisemasta vaan se on kuva sinusta. Ja tällä kertaa nimenomaan kuva sinusta, koska usein kun menen seisomaan tai istumaan puun kanssa niin silti tuntuu, että ihmishahmona minä olen ikään kuin etualalla tai nousen kuvan pääaiheeksi. Mutta tällä kertaa olen niin hyvin piilossa sinun oksiesi välissä, että sinä kyllä olet pääosassa, luulisin. Mitä muuta osaisin sinulle tässä kertoa hämärtyvässä iltapäivässä. Hullua, että aurinko laskee jo kolmelta mutta niin se vaan on, tosin se tapahtuu hitaasti ja nyt kun taivas on pilvessä, pilvet kajastavat auringon, ei auringon vaan siis kaupungin valoja myöhemminkin niin, että mitään varsinaista pimeyttä ei tule. Ja sinne on vielä matkaa, mutta näen että rannoilla kyllä valot jo syttyvät. Varpaat palelevat ja sormet palelevat mutta koska ei tuule niin tässä ei ole ollenkaan hullumpi istua, mutta kun minulla ei ole mitään järkevää kerrottavaa sinulle niin turha tässä tyhjää jaaritella. Eli toivon mukaan pääsen tänne taas ensi sunnuntaina ja silloin minulla on ehkä lisää kuulumisia, mutta tällä kertaa kiitos tästä hetkestä ja kaikkea hyvää tulevalle viikolle. Kiitos.