Päivää mänty, hyvää sunnuntai iltapäivää. Hauska tutustua. Tänään on 2.10.2022 ja tapaamme täällä sinun kotipaikallasi Seurasaaren eteläkärjessä. Tämä on ensimmäinen kerta kun tulen luoksesi ja ajattelin tulla vierailemaan luonasi sunnuntaisin nyt tämän talven ajan, en ehkä joka sunnuntai mutta niin usein kuin mahdollista. Kuljin tästä ohi eilen illalla ja ajattelin, että sinä näytät jotenkin kutsuvalta koska sinulla on oksia, jotka levittäytyvät matalalle maata pitkin, mutta en tehnyt lähempää tuttavuutta eilen vaan päätin tulla uudestaan tänään kameran kanssa ja kokeilla josko suostuisit ottamaan minut syliisi. Ja suostuithan sinä. Toivottavasti tulkitsen oikein läsnäolon tapasi mutta minusta tuntuu, että et ainakaan pane vastaan. Ajattelin että olisin voinut kiivetä ylemmäskin oksillesi istumaan mutta päädyin nyt tähän kaikkein alimmalle oksalle koska tässä voin nojata runkoosi ja samalla katsella ulos merelle, sillä kyseessä on meri vaikka onkin sisälahti. Ja edessäni taitaa olla pikemminkin Otaniemeä tai Espoota tai ehkä Hanasaari, Lehtisaari, Kuusisaari, en ole varma. Kasvat aivan rannan lähellä ja tässä meren ja sinun välissä on oikeastaan vain kaislikkoa, hiukan kalliota ja kaislikkoa, joka on nyt kauniin keltaista. Saa nähdä muuttuuko se siitä talven mittaan vai säilyykö se tuon värisenä. Ajattelin että voisimme seurata ajankulua yhdessä. Sinähän olet ikivihreä, voi kunpa minäkin olisin, mutta kyllä minä näen neulasistasi että monet niistä ovat keltaisia ja tippuvat varmasti pois, eli kyllä sinäkin uudistat turkkisi, jos näin voi sanoa, vuoden mittaan. Sinä muistutat minua männyistä joita kohtasin Kuurinmaalla, jonne ne oli istettu pitämään hiekkaa kurissa ja oksat jotka levittäytyivät maata pitkin olivat siihen tarkoitukseen erinomaisia. Siellä vietin syyskuussa 2017 yhden sunnuntaipäivän sinun kaltaisesi männyn kanssa, ehkä se oli hiukan vanhempi, ja tulin männyn luokse kahden tunnin välein koko päivän. Siitä tehdyn videon nimeksi tuli Sunday with a Pine, Sunnuntai männyn kanssa. Ja nyt ajattelin huvikseni, alustavasti, että näistä meidän kohtaamisistamme voisi tulla Sunnuntait männyn kanssa tai Sundays with a Pine. Tämä on tietysti aika tuulinen paikka tässä rannalla. Tällä hetkellä tuuli ei ole kovin kova ja se tulee osittain sivusta mutta täytyypä varoa että tuuli ei tuhoa äänitystä. En tiedä mitä oikeastaan kysyisin sinulta näin alkajaisiksi mutta ehkä kuitenkin olisi kiinnostavaa tietää kuinka kauan olet tässä elänyt. Lähistöllä on muutamia muitakin mäntyjä ja sitten aivan nuoriakin, ehkä ne ovat jälkeläisiäsi, mutta runkosi on aika paksu, joten saatat olla melkoisen vanhakin, vaikka näytät hyvinvoivalta ja vehreältä. Ehkä voimme jutella siitä lisää kun tapaamme seuraavan kerran. Tässä vaiheessa sanon vaan kiitos siitä, että saan istua tässä luonasi ja tapaamisiin, ehkä jo ensi sunnuntaina. Kiitos.
Hyvää sunnuntaipäivää mänty, hauska nähdä taas, toistamiseen. Kävin täällä viikko sitten. Tänään on kaunis aurinkoinen päivä. Saari on täynnä väkeä, kaikki ymmärtävät, että näitä aurinkoisia valoisia sunnuntaipäiviä ei tule olemaan kovin monta. Kohta edessä on syksyn pimeät säät. Istun tällä kertaa hiukan toisin päin sinun oksellasi koska tuulee ja pelkään, että tämä äänityskin tuhoutuu jos katselisin merelle päin, vastatuuleen. Täällä sinun oksiesi suojissa tuuli ei ole kuitenkaan niin paha kuin tuolla kalliolla, ja epäilen että kameran mikrofoni kyllä saa kokea aikamoisia mäiskeitä. Se mistä ajattelin jutella kanssasi tänään liittyy äsken lukemaani tekstiin, jossa puhutaan maaperän mikrobeista ja eliöistä. Ja viime aikoina hän on puhuttu paljon siitä miten teillä puilla on usein intiimi yhteistyökumppanuus erilaisten sienirihmastojen kanssa ja että esimerkiksi kun metsää istutetaan niin jos maaperästä on kuolleet pois sienirihmastot niin uudet taimet eivät viihdy ja niin poispäin. Mutta siinä artikkelissa käsiteltiin kaikkia maaperän olioita, joista suuri osa siis on jonkinlaisia lahottajia, mutta kaikkea tavallaan bakteereista kastematoihin ja kaikkea siltä väliltä. Enkä oikeestaan tajunnut kuinka monimuotoista elämä maan pinnan alla on ja miten se on ikään kuin rakenteeltaan onkaloista, että siinä on, kuivassakin maassa on yhtäältä vettä, hiukkasten pinnalla, ja sitten myöskin ilmaa, vaikka se ilma sisältää vähemmän happea kuin meidän ilmakehän ilma. Ja silloin tietysti heti ajattelin, että minkälaista on maaperä tässä sinun allasi koska sinähän kasvat tavallaan pääosin suoraan kalliolla. Tavallaan neulasesi tietysti rakentavat maaperää, eli kun ne maatuvat tähän juuriesi päälle niin tähän kasvaa ikään kuin metsän pohjaa kalliolle, mutta voi lisäksi olla että tämän kallion reuna ja rannan jotenkin hiekka ja liete, että siihen väliin pääset juurinesi. Mutta tämä ajatus siitä, että myös neulaset muodostavat materiaalia ja katkenneet oksat ja kävyt ja kaikki muodostavat materiaalia mullaksi tai kuntaksi niinkuin metsän pohjaa sanotaan tai maaperäksi. Ja samalla tajusin, että se mitä kun puhumme maatumisesta että lehdet maatuvat tai neulaset maatuvat niin eiväthän ne itsestään maadu vaan valtava määrä pieniä eliöitä syö sitä materiaalia suihinsa ja ulostaa sitten jonkinlaista mullan materiaalia. Mutta osa tietysti muokkauksesta on sitä syömistä mutta osa on materiaalien kuljettamista syvempiin kerroksiin. Jännittävä ajatella, että on niin paljon olioita, ikään kuin eri kokoisia olioita, jotka sitten syövät paitsi kasvien osia tietysti myös toisiaan, elikkä osa niistä on petoja jotka pitävät kurissa pienempien olioiden kasvua. En enää muista niiden kaikkia nimiä, siis eri sukuja tai lajeja mutta yksi iso kategoria oli karhukaiset, jotka siis ovat jotakin punkkia pienempiä. Punkkejakin on paljon, muitakin kuin ne punkit, puutiaiset, jotka imevät verta, vaan pikkupunkkeja ja jonkinlaisia sukkulamatoja ja. No mutta siis samalla, vaikka siitä ei ollut puhe vaan nyt oli kyse lahottajista, mutta joista tietysti myös osa on sieniä, niin on hyvä muistaa kuinka iso osa sinustakin on maan alla ja että se osa joka on tässä maan päällä, jota minä ikään kuin puhuttelen, jota ajattelen että se olet sinä, niin se on sinusta vain pieni osa tai ehkä puolet. Tai voisiko ajatella, että se olisi kaksi kolmannesta, en tiedä, mutta voin kuvitella, että kasvaakseen korkeutta täytyy myös kasvaa syvyyttä että pysyisi tässä maassa. No, minun piti kysyä että mitä sinulle kuuluu mutta minähän näin että sinulle kuuluu hyvää, tai siltä ainakin näyttää. Tässä vieressäsi kasvaa aivan pieni pihlaja ja sen lehdet ovat suurimmaksi osaksi nyt kellastuneet. Se on todella pieni mutta se luultavasti tulee kasvamaan sinun oksiesi välistä korkeutta kyllä tulevaisuudessa. Ja voi olla, että sinä olet valmistanut sille maaperän. Vaikka en ole aivan varma järjestyksestä, koska muistan saaristossa lukeneeni jostain kyltistä, että itse asiassa koivut ja pihlajat ovat ensimmäisiä, jotka kasvavat kallioilla, kalliosaarilla, ja vasta niiden jälkeen männyt valtaavat alaa. Ja kun männyt ovat luoneet tarpeeksi maaperää niin sitten tulevat kuuset ja muut. Mutta sehän voi olla hiukan eri tavalla eri paikoissa. Tämä nimenomainen pikku pihlaja on kyllä hyvin nuori kun taas sinä olet selvästi aikuinen, iäkäskin ehkä. Tämä on nyt toinen sunnuntai kun olen vieraillut luonasi ja tarkoitukseni on tulla uudestaan, mutta ehkä en kiusaa sinua tämän enempää. Kiitos, että sain jutella kanssasi. Nähdään taas.
Hyvää sunnuntaipäivää mänty, tuulista sunnuntaipäivää ja sateista. Vaikea löytää paikkaa miten istua tässä sinun oksallasi niin että voisin suojella mikrofonia. Tuuli tulee kaakosta päin ja tuo Lauttasaaren sillan moottorin äänet meren pauhun lisäksi. Hyvä puoli tässä säässä on se, että ihmisiä on paljon vähemmän. Toki heitäkin riittää kävelyllä ja juoksemassa, mutta ei samalla tavalla kuin aikaisempina sunnuntaina. Ja voihan olla että väki tässä syksyn mittaan vähenee. Nyt kun ei sada on silti erittäin kaunista kun kaikki on keltaista ja punaista ja ruskeaa ja kaikki syksyn värit loistavat. Ja saaressa kävellessä tuuli ei tunnu, se on vaan täällä etelärannalla kun tuuli pääsee puhaltamaan avoimesti. Sinä olet varmaan tottunut siihen tässä kun olet vuosien mittaan kokenut monetkin myrskyt. Mietin sitä tänne tullessani että valon väheneminen on varmaan aika merkittävä tapahtuma, koska valo on niin tärkeää tietysti fotosynteesille. Mutta kun ajattelin sitä miten vaikeaa minun huonekasvi-raukoillani on talvella kun on liian vähän valoa ja sitten minä annan niille liikaa vettä. Ja tässä on vähän sama tilanne että sateet kastelevat maan, mutta toisaalta tässä hiekkarannalla kalliolla ei ole vaaraa että juuresi jäisivät lillumaan vedessä, ellei sitten yhtäkkiä merivesi nousisi kovin korkealle, koska olet todellakin tässä aivan rannan lähellä. Huomasin tuossa tullessani, että juuriesi luona on sieniä, punaisia, nyt en muista niiden nimeä, mutta vahveroita [haperoita] tai jotain, sellaisia ryöpättäviä kuitenkin, punaisia ja limaisia. En ole poiminut syötäväksi, mutta niistä tuli mieleen se mistä juuri olen lukenut eli sienien ja ja puiden yhteistyö ja kumppanuus. Mitä muuta osaisin kertoa sinulle. Sota Ukrainassa jatkuu, sille ei näy loppua tulevan ja maailmansodan uhka leijuu Euroopan yllä. Sitä kukaan ei halua mutta onkohan tässä otettu opiksi. Suomessa ihmiset ovat enemmän huolissaan, ja Pohjoismaissa, ja varmaan koko Euroopassa sähkön hinnan kallistumisesta ja miten talvesta selvitään. Itse en nyt osaa olla siitä kovin huolissani mutta koska en käytä niin kovin paljon sähköä, mutta se on selvä että kun asuu kerrostalossa niin sen lämmittämiseen kuluu valtava määrä energiaa. Hurjaa ajatella, että sinä selviät tässä talven yli ihan omalla energiallasi, mutta ilmeisesti eristykset on kunnossa. Se on silti hurjaa ajatella, että et edes pudota neulasiasi. Tottakai osa niistä on kuivia, mutta hyvin pieni osa verrattuna kaikkiin lehtipuihin jotka säästävät klorofyllit ja typet ja vetävät ne sisuksiinsa ja pudottavat lehtensä, ja suojautuvat talven varalle. Ja sinä vaan tässä porskuttelet tyytyväisenä ja niin, otat vastaan kaiken kylmän ja pakkasenkin ehkä. Vaikka nyt ei tiedä paljonko pakkasia tulee ja voihan olla että pakkanen itse asiassa olisi sinun kannaltasi mukavampikin juttu koska koska se ikään kuin puhdistaa pois kaikki pikkuötökät, jotka kiusaavat sinua. Ja sitten varsinkin kuusien kannalta se on tärkeää että juuret ikään kuin jäätyvät maahan koska tykkylumi tai tuuli sitten rasittaa ja kaataa. Mikäli muistan oikein niin männyillä teillä on sellainen paalujuuri että te ette yhtä herkästi kaadu syysmyrskyissä. Mutta kyllä sinun paikkasi tässä on sellainen että ei kovin, vaikea kuvitella että olisit kovin tukevasti juurtunut. Mutta toisaalta ihanat oksasi, jotka levittäytyvät tällä tavalla kuin iso hameen helma ja mahdollistavat senkin että minä tässä istun tietysti tasapainottavat jonkin verran. Mitä mitä vielä osaisin kertoa, en oikeastaan mitään minkä kuvittelisin sinua kiinnostavan paitsi että ilmaston lämpeneminen etenee edelleen huolestuttavaa tahtia. En tiedä osaisinko jotenkin kuunnella mitä sinulla olisi minulle kerrottavaa. Olen joskus aikaisemminkin yrittänyt sitä, mutta olen jotenkin aivan erityisen epäherkkä ymmärtämään kasvien puhetta tai kasvien viestintää. Ja kun kuuntelen kuulen meren kohinan ja liikenteen kohinan ja yksittäisiä moottorin ääniä. Ehkä minä jätän sinut tänne nauttimaan sunnuntai-iltapäivästä omassa rauhassasi. Ja toivottavasti sadetta on riittävästi niin että saat kunnon suihkut, putsaukset, kesän pölyt pois, mutta ei liikaa niin, että juurillesi tulisi liian märkää ja puutetta hapesta. Ja ennen kaikkea toivon, että ei tule pahoja myrskyjä jotka tekevät olosi tukalaksi. En tiedä kuinka paljon työtä se teettää että ikään kuin tasapainoilet ja pysyt pystyssä tuulta vasten, mutta toivotaan että ei tule pahoja myrskyjä. Ja jos kaikki käy hyvin näemme taas viikon kuluttua. Kiitos tästä, näkemiin.
Hyvää sunnuntaipäivää mänty. Juuri nyt aurinko paistaa ja melkein lämmittää ja tuuli tulee sillä tavalla luoteesta, että se ei osu tähän aivan suoraan muuta kuin hetkittäin. Ohi ajaa jonkinlainen lentokone jonka jylinä kuuluu kaukaa ja aurinko on matalalla, melkein suoraan kohti kameraa, saa nähdä miten siinä käy. Seurasaari on täynnä ihmisiä totta kai kun on hyvä ilma ja lokakuun viimeinen sunnuntai, vai ehkä vielä yksi sunnuntai itse asiassa on edessä. Yllättävän paljon on vielä vihreää, siis lehtiä, ei... Sinähän olet aina vihreä neulasinesi. Tänne tullessani ajattelin lukemaani tekstiä kaupunkiluonnosta ja miten useinkaan ei ajatella, että itse asiassa kaupungeissa luonto voi olla hyvinkin moninaista. Ja täällä vaikka nyt tämä onkin ikään kun puisto tai ulkoilualue niin keskellä kaupunkiahan me tässä olemme. Ja tämä on ollut keskellä kaupunkia jo kauan, Seurasaarihan on vanhaa perua. Ja täällä on sinänsä hauska nähdä miten ajatus ikään kuin puiston luonteesta on muuttunut aikojen saatossa elikkä nyt täällä luonnon monimuotoisuuden varjelemisen vuoksi jätetään puita lahoamaan ja jätetään lammet ruoppaamatta ja annetaan ikään kuin luonnon toimia itsekseen mahdollisuuksien mukaan, sen sijaan että leikattaisiin puita geometrisiin muotoihin ja nurmikoita paljaaksi, sileiksi, puhtaiksi, ikään kuin ihmisen tekemiksi. Luin artikkelin kaupunkiluonnosta ja siitä jäi mieleeni lause "luontoa ei voi koskaan olla liikaa". Ja se oli jotenkin huvittava lause mutta sitten ryhdyin kyllä sitä kyseenalaistamaan koska ihmiselle kokemus siitä, että luontoa voi hyvinkin olla liikaa. Mutta sillon se on usein tiettyjä lajeja luonnosta kun leipä homehtuu tai kun hiiret tunkevat syksyllä sisään tai jos muurahaiset... miksei myös ikään kuin jos yhtäkkiä vaikka nokkosia kasvaa tai kaislat kasvavat rannan umpeen tai. Tiettyjä lajeja voi olla liikaa. Muistan hyvin Örön saarelta kuinka siellä karsittiin mäntyjä, siellä oli mäntyjä liikaa. Männyt viihtyivät niin hyvin, että kaikki avoimet hakamaiset kalliot ja rantaniityt kasvoivat täyteen mäntyä ja metsittyivät ja sen takia mäntyjä siellä kaulattiin tai ihan suora kaadettiin. Sellasta politiikka ilmeisesti täällä ei kuitenkaan harrasteta. Mutta siis syy mitä varten kaupunkiluonto voi olla niin monipuolista on sama kuin kuin syy miksi viljelysmailla tai viljelysmetsissä luonto ei välttämättä ole monimuotoista eli ihminen, koska ihminen kuljettaa lajeja paikasta toiseen. Ennen vanhaan kuulemma lajit levisivät koska esimerkiksi laivoissa oli painolastina maata, joka sitten tyhjennettiin satamaan ja sen tilalle otettiin se lasti mitä tultiin hakemaan, ja sen mukana oli sitten siemeniä ja vaikka mitä kasveja ja ötököitä. Nykyään samaan tarkoitukseen käytetään vettä ja sillä tavalla sitten laivojen ikään kuin ruuman veden myötä kulkee kaikenlaisia lajeja ympäri maapallon ja levittäytyvät alueelle, jossa niitä ei aikaisemmin ole ollut. Mutta eihän kaikista lajeista tietenkään tule haitallisia vieraslajeja. On myös laaja jotka jotenkin sopeutuvat ja löytävät oman paikkansa kussakin ekosysteemissä. Siinä artikkelissa, jonka kirjoittajan nimeä nyt en valitettavasti muista, puhuttiin myös siitä, miten tietyn tyyppiset lajit sopeutuvat kaupunkiympäristöön, esimerkiksi lajit jotka eivät ole nökönuukia ruokavalionsa suhteen, ne pystyvät hyödyntämään ihmisten jätteitä. Kaikki tietävät lokit ja harakat, rotista puhumattakaan. Mutta sitten on ollut näitä yllätyksiä että on ikään kuin erämaalajeiksi miellettyjä lajeja, jotka yhtäkkiä asettuvatkin kaupunkiin niinkuin joku huuhkaja, joka ryhtyy pesimään keskustassa tai liito-oravat jotka löytävät kiinnostavia paikkoja ihmisten joukosta ja. Täällä nyt ei Helsingissä, Seurasaaressa, vielä ole karhuja näkynyt mutta hirviähän tänne aina välillä eksyy. Ja esimerkiksi Kanadasta lukee usein, että ihmisiä varoitetaan jättämästä avonaisia jäteastioita koska ne nimenomaan houkuttelevat karhuja ihmisasumusten lähelle. No, mitä tämä kaikki sinua liikuttaa? Mutta siis ajatus siitä, että tässä Seurasaaressa voimmekin olla oikean monimuotoisuuden keskittymään äärellä eikä suinkaan missään puistottuneessa kaupunkiluonnossa. Harakassa, joka on minun oma saareni, tai siis ei tietenkään oma, mutta se, jossa tunnen olevani kotonani enemmän kuin Seurasaaressa, siellä joskus valittelimme sitä, että koko saari on puistotettu, kun sinne on rakennettu polkuja ja kylttejä ja portaikkoja ja kaiteita. Ja onhan se niinkin. Mutta toisaalta ne kaiteet ja portaat on tehty ei vain ihmisten elämän helpottamiseksi vaan myös niiden muiden alueiden suojelemiseksi. No, mitä sinulle kuuluu, voisin tietysti kysyä, onko viikko mennyt mukavasti? Vielä ei ole talvipakkasia. Tässä nämä kellastuneet neulaset irrallisissa oksissa maassa tässä juurillasi, ne näyttävät samalta kuin ennenkin. Mutta kyllä tässä yläpuolellanikin on kellastuneita neulasia. Onko joku oksat kaatunut tai siis katkennut ja jäänyt sitten makaamaan, ehkä niin. Toivon mukaan pääsen tänne käymään taas ensi sunnuntaina mutta sitten voi tulla taukoa koska tarkoitus on lähteä välillä Tukholmaankin käymään. En tiedä miten nämä meidän keskustelumme jatkuvat. Jatkossa pitäisikö minun miettiä jotain tapoja ikään kuin houkutella sinutkin mukaan tähän keskusteluun vai riittäisikö se, että sinä kuuntelet kärsivällisesti. Oli miten oli, ehkä on aika jatkaa matkaa, mutta olipa taas hauska tavata ja viettää aikaa sinun kanssasi. Voi hyvin ja nähdään taas.
Hyvää sunnuntaipäivää mänty, tuulista sunnuntaipäivää taas mutta tällä kertaa tuuli on selvemmin luoteesta, melkein pohjoisesta, niin että se tulee tänne vain puuskittain. Päivä on harmaa ja tuuli on kylmä, tämä on lokakuun loppu. Huomenna on viimeinen päivä lokakuuta eli Pyhäinmiesten päivä tai Halloween, All Hallows' Day. Tämä on kekri aikaa. Luin juuri siitä miten ennen kristinuskoa itse asiassa kekrijuhla eli sadonkorjuun juhla oli vuoden suurin ja tärkein juhla, tietysti. Ja että se jotenkin myös liittyi uuteen vuoteen elikkä että uusi vuosi syntyi ikään kuin siitä pimeydestä. Tavallaan maanviljelysyhteiskunnan näkökulmasta siinä on järkeä, koska siemenhän laitetaan multaan ja sitten se itää vasta ikään kuin talven jälkeen jos nyt on kysymys syyskylvöstä, tietysti voi laittaa siemenen maahan vasta keväälläkin. Mutta siis ajatus siitä, että kekri oli jonkinlainen Kekri jumala. Minä olen aina yhdistänyt kekri sanan kekkereihin koska tietysti sillon kun sato oli korjattu ja viljat puitu ja oluet pantu ja ne eläimet teurastettu, joiden ei ajateltu selviävät talven yli ja niin edelleen, sillon oli paljon ruokaa ja herkuteltavaa ja työt oli tehty ja edessä oli pitkä pimeä ja kylmä. Mutta kekri rinnastetaan kelttien Shamain juhlaan mutta se ei ilmeisesti, kekri ei ollut sidottu vuoden kiertoon siis kuun, auringon kiertoon tai kuunkiertoon samalla tavalla kuin Shamain, siis jos olen ymmärtänyt oikein, vaan se saattoi vaihdella riippuen siitä miten työt oli tehty. Minä muistan omasta lapsuudestani pyhäinmiesten päivän ei niinkään juhlana vaan ainoastaan eräänlaisena vainajien muistopäivänä kun vietiin hautausmaalle kynttilöitä. Mutta Halloween on levinnyt Yhdysvalloista ja siitä on tullut karnevalistisempi juhla. Tietysti tähän aikaan vuodesta alkaa jo kaivata valoa ja lämpöä mutta ehkä joulun aika on silti tärkeämpi. Ja nyt kuulen että tässä kulkee ihmisiä lähellä mutta eihän se haittaa, he tulevat mukaan kuvaan. Täällä on paljon väkeä edelleen koska ei ole sadesää. Eilen olin kirjamessuilla ja sitä ennen osallistuin symposiumiin tai seminaariin jonka yhteydessä julkaistiin pieni kirjanen, joka käsitteli taiteen esittämistä verkkoympäristössä, joka yleistyi pandemian aikaan. Ja siinä oli artikkeli, joka havahdutti minut miettimään kuvaruudun merkitystä, joka siis englanniksi on 'screen'. Koska meidänkin yhteinen keskusteluhetkemme tässä, sehän tallentuu videolle ja sitten siitä tulee ikään kuin kuvaruudulta nähtävä kokonaisuus, vaikka tässä ehkä painottuukin tämä keskustelupuoli. Mutta en siis ole ajatellut tehdä näistä keskusteluista podcast-jaksoja vaan ne ovat nimenomaan videoita. Mutta se ajatus siitä että sana 'screen' joka suomeksi on siis ennen kaikkea kuvaruutu tai näyttöruutu tai jotain sellaista, niin sillä on kaksi eri merkitystä eli se toisaalta on näyttö mutta se on myös ikään kun kaihdin tai verho elikkä 'to screen' on ikään kuin peittää näkyvistä. Ja tämä kahtia tai kahtalainen merkitys on ikään kuin läsnä eurooppalaisessa ajattelussa Platonin luolasta lähtien. Elikkä se on tavallaan hyvä muistutus, että tässä kun istun puhelin kädessäni, jossa myös on pieni näyttöruutu niin se ruutu näyttää kyllä mutta se myös peittää, kätkee taakseen paljon teknologiaa ja tietysti rajaa ruudun ulkopuolelle monia asioita. Niinkuin kuva jonka kamera tuolla kalliolla meistä tallentaa, se rajaa pois paljon ympäristöstä. Mutta sitten kun sitä katsotaan joko monitorista tai projektorin heijastamana kuvana niin toki se myös peittää, peittää kaiken sen teknologian, kaikki ne materiaalit, kaiken sen työn mitä sen teknologian eteen on jouduttu tekemään. Että vaikka tässä nyt puhuessani ikään kun yritän tehdä läpinäkyväksi sen mitä meidän välillä tapahtuu ja kertoa miten tämä keskustelu sujuu, niin se koko esteettis-teknologinen tai teknologis- esteettinen apparaatti, joka sitten sen kuvan välittämisen tarvitaan ja tietysti siinä välissä myös sen tallentamiseen ja sen käsittelemiseen, sen läpinäkyväksi tekeminen onkin jo hankalampaa. No, oli miten oli mutta siis vastaavanlaista kaksoismerkitystä ei kuvaruudulla ole. Tietysti sitten elokuvamaailmassa puhuttiin valkokankaasta ja kangas voi tietysti toimia verhona toisella tapaa myöskin. Kun tulin tähän istumaan oli ilmassa valtava moottoreiden hurina, jotain lentokoneita tai helikoptereita ja sitten oli paljon ihmisiäkin, jotka kulkivat ohi mutta juuri nyt on hiljaista. Moottorivene ilmestyy yhtäkkiä ja kuuluu myös, se onkin harvinaista tähän aikaan vuodesta. Oletko voinut hyvin tämän viikon, mänty? Oletan, että kaikki on niinkuin olla pitää koska näytät hyvinvoivalta ja suhtkoht samanlaiselta kun viimeksi tavatessamme. Tietysti valon väheneminen ja ilman kylmeneminen vaikuttaa sinunkin elämääsi mutta eihän tämä ole ensimmäinen talvi, joka sinulla on edessä. Minun sormeni alkavat nyt palella vaikkei tuuli osukkaan niihin ja on jotenkin kovin selvää ilmassa tänään että talvi on tulossa. Kiitos joka tapauksessa tästä hetkestä ja nähdään taas.
Hyvää sunnuntaipäivää mänty, hauska nähdä taas. Tänään päivä on todella tuulinen. Yritän kääntyä niin, että voisimme keskustella ilman että tuuli peittää ääneni. Tänään on Svenska dagen eli ruotsalaisten päivä tai suomenruotsalaisten päivä. Se on perustettu joskus 1900-luvun ensi vuosina luomaan yhteisyyttä suomenruotsalaisten kesken. Ruotsissa tämä sama päivä on Kustaa Adolfin päivä ja heidän kansallispäivänsä on sitten erikseen. Minulla ei ole mitään erityisiä muistoja siitä, että ruotsalaisten päivää jotenkin olisi vietetty. Se on liputuspäivä mutta ei siihen oikeastaan kuulu mitään ihmeellisiä seremonioita ja esimerkiksi Lucian päivä 13. joulukuuta on paljon enemmän sellainen kulttuurinen rituaalinen yhteyspäivä. Mutta tästä suomenruotsalaisuuden teemasta saan aasinsillan aiheeseen josta ajattelin keskustella. Törmäsin nimittäin artikkeliin kulttuurilehdessä tai suomenruotsalaisessa julkaisussa jonka nimi on Ny Tid, jonka poimin mukaani Kaapelitehtaalta. Ja selasin, osa niistä oli tämän vuoden numeroita mutta yksi oli vuodelta 2020 ja siinä oli teemana fantasia. Luin siitä päätoimittaja Jens tai Jan Wallin, tai jotakin sinnepäin, kirjoittaman artikkelin mielikuvituksen rajoista, fantasian rajoista, joka oli aika jännä. Siinä oli ikäänkuin sekä masentavia että kiinnostavia puolia. Masentava puoli oli se, että meidän kykymme kuvitella on rajallinen. Me pystymme oikeastaan kuvittelemaan ainoastaan sellaista, joka on ikäänkuin yhdistelmä jo aiemmin kokemaamme, ja itse asiassa mielikuvituksen ja aistien yhteys on vahva. Elikkä suuri osa siitä mitä me kuvittelemme on yhdistelmiä jostakin mitä jo tiedämme. Mutta se kiinnostava puoli oli sitten jonkinlainen psykologinen koe, joka oli tehty jo muutama vuosikymmen sitten ja jossa annettiin tehtäväksi kuvitella jonkinlaisia tulevaisuuden ratkaisuja sekä ikään kuin niin sanottujen luovien alojen ihmisille ja sitten enemmän loogisten ja teknisten alojen ihmisille. Ja kuten kuvitella saattaa, luovien alojen ihmiset keksivät enemmän luovempia ratkaisuja. Mutta kiinnostavaa tässä kokeessa oli, että siinä mitattiin myös mitkä alueet aivoissa aktivoituivat. Ja ei ollut suinkaan niin, että luovan mielikuvituksen alueet tai loogisen päättelykyvyn alueet olisivat olleet ne ratkaisevat, vaan ne aivoalueet jotka aktivoituivat näillä niin sanotuilla luovilla ihmisillä olivatkin itse asiassa empatia, elikkä ikään kuin tämmöisen myötäelämisen kyky. Ja siitä ikään kuin pääteltiin, että nämä niin sanotut luovat ihmiset käyttivät mielikuvitustaan kuvitellakseen ikään kuin myötäeläen miten ihmiset kokisivat. Ja tämän myötäelämisen kuvittelemisen avulla he keksivät ratkaisuja. Ja se on aika jännä ajatus. Ja minä tietysti heti yhdistin sen meidän keskusteluihimme. Elikkä vaikken ole koskaan ajatellut sitä niin empatia tai myötäelämisen kyky on minun ainoa keinoni tällä hetkellä kuvitella millä tavalla me voisimme olla yhteydessä. Tietysti toinen vaihtoehto olisi ikäänkuin herkistää aistit, se mitä monet jotka pyrkivät 60-luvulta lähtien erilaisin tajunnan laajennuksen keinoin, oli sitten kyse meditaatiosta tai erilaisista huumeita muistuttavista kasvimyrkyistä tai nykyään puhutaan eteläamerikkalaisesta dieta perinteestä, jossa tiettyyn kasviin saadaan yhteys syömällä joitakin sen osia, elikkä sitä kautta yritetään sitten niinkuin mahdollistaa laajempi aistiminen. Mutta minä en ole harrastanut tällaista aistien laajennusta vaan minun yksinkertainen tekniikkani on ikään kuin tällainen analoginen empatia, jota tietysti on myös kovasti kritisoitu, että siinä itse asiassa vaan projisoidaan omia oletuksia toiseen olentoon. Saattaahan olla, että se on sinun kohdallasi juuri niin. Mutta siitä huolimatta minusta on kiinnostavaa yrittää ajatella toisin. Ja paitsi tämä empatiakyky niin myös ikäänkuin avoimuus erilaisille mahdollisuuksille on tietysti keskeistä kun yritetään luoda uusia vaihtoehtoja. Mutta se on vaikeaa. Ja siinä samassa artikkelissa ennen tätä koetta kerrottiinkin 1800-luvun teologin, Abbottin satiirista, jossa hän kuvasi ihmisiä, jotka elävät kaksiulotteisessa maailmassa ja eivät mitenkään suostu hyväksymään ajatusta, että maailma voisi olla kolmiulotteinen. No, jotain rajoja tietysti on. Kuuntelin joitakin jaksoja konferenssista, joka käsitteli "multispecies ethics", siis eri lajisten välisiä eettisiä kysymyksiä. Ja siinä tuli juuri esiin kysymys, että missä raja kulkee. Useimmat siellä puhuneet olivat ikään kuin eläinten kanssa tekemisissä ja edustivat niin sanottua "animal studies" eli eläintutkimusta, joka pohtii nimenomaan eläinten oikeuksia ja sitä, millä tavalla eläimiä tulisi kohdella ja niin pois päin. Mutta siinä on juuri se kysymys että missä kulkee raja sen välillä, että jos ajatellaan, että kaikki elävät olennot ovat tavalla tai toisella samanarvoisia, että elävä, että kaikkien elävien olentojen elämä on yhtä kunnioitettavaa, niin missä sitten kulkee raja jos esimerkiksi saan influenssavirustartunnan tai minkä tahansa bakteeritartunnan, eikö luontainen reaktioni siinäkin olisi yrittää tuhota ne virukset tai bakteerit ja päästä niistä eroon. No, olisihan selvää, että aina on jotain rajoja, mutta sen sijaan että yrittäisi määritellä rajat, niin joku näistä puhujista puhui siitä, että miten asiat ovat usein tilannekohtaisia, mutta silti ikäänkuin sen ajatuksen mahdollistaminen että voisi olla sellainen tilanne, että joku ihminen päättelisi, että hän on elänyt riittävästi ja että tällä kertaa ehkä bakteerien on aika saada päästä voitolle. No, ehkä ajatus tuntuu kummalliselta, mutta onhan selvää, että eivät kaikki suhteet erilajisten välillä ole sillä tavalla elämän ja kuoleman kysymyksiä tai edes kamppailua, koska niin kuin yhä enemmän todetaan, niin me olemme riippuvaisia toisistamme ja teemme yhteistyötä eri tavoin ja neuvottelemme siitä, että kenellä on ikäänkuin etuajo-oikeus milloinkin. Ja tässä kun istun sinun kanssasi, rakas mänty, on jotenkin ilmiselvää, että sinä teet minulle hyvää, elikkä toivoisin todellakin voivani jollakin tavalla palkita sinut vastavuoroisesti. No, se on sitten toinen kysymys. Mutta tämä kysymys siitä empatiasta ikäänkuin tekniikkana, teknisenä välineenä yrittää ymmärtää ja arvostaa toisenlaista elämää. Se jäi mieleeni ja se on minusta hyvä asia muistaa, että empatia ei ole vaan ikään kuin inhimillistä inhimillistämistä ja ikään kuin ihmiskeskeistä, vaan se voi olla myös tekninen väline eräällä tapaa. No, oli miten oli, toivon että, yritän nyt käyttää hyödykseni empatian tajuni ja toivon, että istuessani tässä oksallasi en ole ollut liian painava sinun kannaltasi. Mutta joka tapauksessa haluan kiittää sinua siitä, että sain jutella kanssasi nyt ja toivotan sinulle hyvää viikkoa ja nyt useampaakin viikkoa koska olen lähdössä Tukholmaan ja parikin sunnuntaita saattaa tässä vierähtää ennen kuin pääsen luoksesi uudelleen. Mutta siis kaikkea hyvää syysmyrskyihin ja kiitos tästä.
Tervehdys mänty, hyvää sunnuntai iltapäivää. Tänään on 4. joulukuuta ja kello on jo 10:tä yli kolme eli aurinko laskee aivan pian, alkaa hämärtää. Siitä kun viimeksi kävin täällä on jo kolmisen viikkoa luulisin, ja siitä suurimman ajan vietin Tukholmassa niin, että en ollut edes lähimaillakaan. Hiukan jännitti, kun ajattelin, että miten sinä voit ja paljonko täällä on lunta ja niin edespäin, mutta eihän sitä lunta niin kovin paljon ole ja sinä näytät voivan hyvin. Tänään ei onneksi tuule juuri nimeksikään. Viimeksi kun olin täällä tuuli jotenkin tuhosi koko äänityksen. Koko mikrofoni meni tukkoon niin, että siitä jotkut säädöt menivät aivan ristiin tai en tiedä mitä, mutta toivottavasti tämä nyt kuitenkin sitten tallentuu, mutta jos ei niin ei. Itse asiassa näytät jotenkin tuuheammalta kuin viimeksi, ehkä kosteus on tehnyt sinulle hyvää, eihän ole ollut kovin kylmä, nyt vasta on oikeestaan tänään ja eilen ollut vähän pakkasen puolella. Ja oletan että olet tottunut pakkaseen. En tiedä oikeestaan mitä kertoisin Tukholman kuulumisia tai Suomen kuulumisia. Kohta on itsenäisyyspäivä, sota Ukrainassa jatkuu, saamelaisten itsemääräämisoikeudesta säätävä laki on ollut kiistanalaisena, samoin EU:n säädökset tai vaatimukset siitä, että osa metsistä pitäisi ennallistaa tai edes osittain ennallistaa luontokadon hillitsemiseksi. Näistä on pantu hanttiin ja erityisesti keskustapuolue on pannut hanttiin. En ole seurannut keskusteluja niin kovin tarkkaan, mutta hämmentäviä.
Sitten omasta puolestani olen juuri ryhtynyt lukemaan esitarkastajana kiinnostavaa taiteellista väitöstutkimusta maisemasta, maisemakuvasta valokuvassa ja elokuvassa. Ja vaikka olen itse pohtinut maisemaa aikoinani niin tietysti valokuvan ja elokuvan diskurssit ovat minulle aika outoja. Mutta se on kiinnostavaa luettavaa ja esimerkiksi kirjoittajan näkemyksen mukaan nyt tämä kuva, joka sinusta ja meistä tulee tallennettua ei ole maisemakuva, koska se esittää nimenomaan sinua, elikkä se on kuva puusta. Eli hänen mielestään maiseman pitäisi olla laajempi, kauempaa, ja siinä ei pitäisi olla mitään tiettyä tapahtumaa tai kohdetta. No, tapahtumaa tässä ei ehkä ole niin kovin paljon elikkä tämä ikään kuin ajattomuuden tai pysähtyneisyyden ajatus, jonka hän yhdistää maisemaan ehkä todentuu. Mutta minä ajattelen pikemminkin että maisema ei ole ajatonta vaan se on nimenomaan ajallista eli maisemassa ei ole oikeastaan mitään muuta kuin aikaa, ja sen näkeminen vaatii ikään kuin monta kuvaa samasta maisemasta. Tai niinkuin tällä kertaa nyt sinusta, monta kuvaa samasta männystä. Mutta se on totta, että kuva sinusta ei ole kuva maisemasta vaan se on kuva sinusta. Ja tällä kertaa nimenomaan kuva sinusta, koska usein kun menen seisomaan tai istumaan puun kanssa niin silti tuntuu, että ihmishahmona minä olen ikään kuin etualalla tai nousen kuvan pääaiheeksi. Mutta tällä kertaa olen niin hyvin piilossa sinun oksiesi välissä, että sinä kyllä olet pääosassa, luulisin. Mitä muuta osaisin sinulle tässä kertoa hämärtyvässä iltapäivässä. Hullua, että aurinko laskee jo kolmelta mutta niin se vaan on, tosin se tapahtuu hitaasti ja nyt kun taivas on pilvessä, pilvet kajastavat auringon, ei auringon vaan siis kaupungin valoja myöhemminkin niin, että mitään varsinaista pimeyttä ei tule. Ja sinne on vielä matkaa, mutta näen että rannoilla kyllä valot jo syttyvät. Varpaat palelevat ja sormet palelevat mutta koska ei tuule niin tässä ei ole ollenkaan hullumpi istua, mutta kun minulla ei ole mitään järkevää kerrottavaa sinulle niin turha tässä tyhjää jaaritella. Eli toivon mukaan pääsen tänne taas ensi sunnuntaina ja silloin minulla on ehkä lisää kuulumisia, mutta tällä kertaa kiitos tästä hetkestä ja kaikkea hyvää tulevalle viikolle. Kiitos.
Hyvää sunnuntaipäivää mänty, sunnuntaiaamua. No, kohta on puolipäivä, kello on 10:tä vaille 11. Olen täällä tänään niin aikaisin koska toisessa saaressa, Harakan saaressa, on tarkoitus nostaa vene ylös. Talvi on tullut. Näkyyhän se sinunkin rungostasi, oksasi ovat ei vaan lumen peitossa vaan niiden päällä on jäätä. Ja lunta on aika paljon. Täällä Seurasaaren eteläkärjessä ei vielä meri jäädy, sen verran tuuleekin, mutta sillan molemmin puolin ikään kuin sisäpuolella on jo jäätä, niin että on kyllä syytäkin ottaa, nostaa vene ylös. Tänään tuulee jonkun verran, mutta se tuuli on kaakosta, joten se ei osu tähän kovin pahasti. Ja saari on tähän aikaan, siis suhteellisen aikaisin sunnuntaiaamuna, täällä on kuitenkin ollut jo kävelijöitä niin ettei tarvinnut ihan lumihangessa, umpihangessa lompsia, mutta sen lisäksi saari on täynnä eläkeläisiä ja yllättävän paljon autoja ja ihmisiä, jotka tekevät lumitöitä ja virittävät erilaisia kojuja. Kysyin sillan luona olevilta kahdelta jonkinlaiselta pysäköintivalvojalta että mistä on kyse ja he sanoivat että täällä on lasten joulupolku tulossa. No huvittavaa, ennen kaikkea paitsi näistä lumitöistä ja kojuista ja valaistuksesta niin se näkyy siitä, että valopylväisiin tai valotolppiin on solmittu punaisia tai muita kirjavan värisiä villahuiveja. No, lisäksi muitakin koristeita, yhdessä kohtaa oli todella kauniita sydämen muotoisia olkikransseja, siis oljesta palmikoituja sydämen muotoisia kransseja. Mutta muuten nämä villakaulaliinat ovat enemmänkin huvittavia. No, en ole täällä katsomassa mitä tapahtuu kun lasten joulupolku varsinaisesti käynnistyy ja kun jotain lapsia ehkä tulee paikalle, en tiedä onko se sitten iltapäivällä tai koska, koska olen nyt kiirehtimässä takaisin siihen veneen nostoon. Minun voimani ovat vähäiset mutta tietysti aina voi vähän olla avuksi mutta siinä tarvittaisiin kyllä vahvempia nostajia, toivotaan että siellä on muitakin. Ja sitten ensi sunnuntaina en tulekaan enää tänne koska olen taas lähdössä Tukholmaan käymään, mutta nyt vaan lyhyemmäksi aikaa, reiluksi viikoksi, niin että kyllä pääsen tänne vielä ennen joulua kuvittelisin. Ja ei minulla oikeastaan tässä muuta sen kummempaa ole ihmeteltävää. Kylmä on, vaikka minulla on rukkaset eikä hanskat niin silti paleltaa, niin että ja nyt tulee myös tuulenpuuskia. Elikkä ehkä minä vaan sanon että kiitos minun puolestani ja tsemppiä nyt näihin kylmiin päiviin, kylmempää voi olla tulossa. Voi hyvin.
Hyvää sunnuntai päivää mänty ja hyvää joulu päivää, hyvää joulua! Aurinkoinen päivä, vaikka aurinko kohta laskee, se on jo matalalla. Ja meri on jäässä, siis tämä sisälahti, mutta meri tässä sinun lähelläsi Seurasaaren eteläkärjessä Lauttasaareen asti. Koko saari on täynnä väkeä koska on hyvä ilma ja vapaapäivä, joulupäivä. Kuvittelin, että ehkä olisi hiljaista koska ihmiset pysyisivät kotosalla joulupäivänä mutta eihän se niin mene, koska kun on tällainen ilma ja auringonvaloa vihdoin niin totta kai ulos on ihana päästä. Siitä on aika pitkän aikaa kun kävin täällä koska olin Tukholmassa välillä ja sinä aikana luin uutisia Suomen metsien katastrofaalisesta kasvun vähenemisestä. Siis paljon puhuttiin siitä, kun julkaistiin uudet laskelmat että metsät eivät toimikaan hiilinieluina tällä hetkellä vaan itse asiassa hiilidioksidin lähteinä, ihan päinvastoin. Ja siitä syntyi tietysti kysymys, että miten se on mahdollista ja ensimmäinen syyllinen on tietysti liialliset hakkuut. Mutta sitten kun sitä ruvettiin tutkimaan tai ainakin Luke, mikä se on Luonnonvarakeskus tai jotain sellasta, julkaisi tietoja, että kysymyksessä on nimenomaan se että mäntyjen kasvu on hidastunut. Kuuset porskuttavat niinkun edelleen mutta kysymys ei ole vain siitä, vaikka paljon on kiinni siitä, että hakataan liikaa, vaan myös kasvu on hidastunut. Ja yhtäältä se johtuu siitä, että, ja nimenomaan männyn kasvu on hidastunut, ja yhtäältä se johtuu siitä, että männyt, 50-luvulla istutetut, avohakkuiden jälkeen istutetut männyt ovat nyt päässeet kuudenkympin ikään ja vanhemmaksikin, jotka kasvavat hitaammin kuin nuoret männyt. Ja sitten muistan lukeneeni jotain sellaista, että pari vuotta sitten oli joku tämmönen hurja käpyvuosi, joka sitten vei mäntyjen voimat muutamaksi vuodeksi. Mutta lisäksi se, että harvennushakkuita on tehty liian löysällä kädellä tai liian innokkaasti niin että puu, jäljellä oleva puu, joka kasvaa, sitä on yksinkertaisesti liian vähän. Mutta se mikä oli minusta kiinnostavaa oli myös se, että kyse on nimenomaan Pohjois-Suomen metsistä. Ja siinä todettiin että valtaosa Suomen mäntymetsistä on pohjois Suomessa. Ja sitähän ei koskaan, ja että Etelä- ja Keski-Suomen metsät ovat pääosin kuusimetsää. No se voi olla jos puhutaan näistä metsäplantaaseista, siis tehoviljelymetsistä, mutta minähän olen tutustunut mäntyihin nimenomaan täällä rannikolla, niin kuin nyt sinä kasvat tässä melkein hyvä ettei vedenrajassa, ja kaikki Örön männyt ja saariston käppyrämännyt, niin en mitenkään, siis Helsinki on täynnä mäntyjä, en mitenkään osannut ajatella, että männyt olisivat nimenomaan Pohjois-Suomessa. Mutta onhan se totta että teidän mäntyjen ikään kuin puu raja on pohjoisempana kun kuusten, tai niin on ainakin aikaisemmin ollut. Elikkä kun matkustaa Kilpisjärvelle käsivartta pitkin niin ensin katoavat kuuset ja sitten katoavat männyt ja sitten jäljelle jää pelkkä vaivaiskoivu, tunturikoivu. Elikkä suurin osa Lapin vanhoista metsistä on mäntymetsiä. No, en tiedä miten tämä nyt sinulle, mitä se sinuun vaikuttaa, mutta kiinnostavaa siis tajuta se, että nyt teillä on tärkeä asema tässä Suomen talouden kriisissä, jos näin voi sanoa, koska jos sitten joudutaan maksamaan kompensaatiota niin siitä voi tulla kallista. Mutta varmaan ensimmäinen tehtävä on vähentää hakkuita. No, vaikka olenkin omalta osaltani metsänomistaja minäkin koska olen Lauri ja Rauha Apalan perikunnan jäsen, niin tunnen kyllä velvollisuutta siitä, että metsiä hoidettaisiin järjellisesti ja tiedän senkin, että ajatus siitä, että metsiä pitää hoitaa on puhtaasti ikään kuin talousmetsää koskeva. Elikkä metsä voi kaikkein parhaiten kun se saa olla ihan omissa oloissaan. Ja se ikään kuin ennallistaa itsensä aikojen myötä, eli jotain varmaan täytyy sitoutua ennallistamaankin. Lisäksi on olemassa näitä erilaisia sertifikaatteja joihon voi sitoutua, että miten metsää voidaan viljellä luonnon monimutkaista, monimutkaisuutta, luonnon monimuotoisuutta kunnioittaen. No sehän on osittain joskus monimutkaisuuttakin. Esimerkiksi niin, että jätetään tarpeeksi lahopuuta ja mitä kaikkea nyt sitten sääntöjä onkaan. Mutta tietysti kaikista tärkeintä olisi löytää alueita, jotka voisi ennallistaa eli palauttaa ikään kuin luonnontilaan. Muistan hyvin, siitä on jo pitkä aika, mutta oli kiivaat keskustelut siitä, kun peltoja pantiin pakettiin. Kun oli, kun ei ollut enää voivuorien takia ja muutenkin ei ollut kannattavaa viljellä kaikkia peltoja vaan osaat niistä kannatti metsittää takaisin. Ja se oli vanhan polven ihmisille järkyttävää, koska ne pellot oli aikoinaan raivattu suurella työllä ja tuskalla. Ja nyt on jotenkin samanlainen olo, että ihmiset kauhistuvat siitä, että apua apua meidän ojitetut turvesuot, jotka on saatu niin kun työllä ja tuskalla kasvamaan kituliasta mäntyä, ai että ne pitäisi vielä ennallistaa soiksi. Mutta se olisi luultavasti kaikkein järkevintä. Minä en tiedä tästä nyt mitään ja tämä ei tietenkään, siis tarkoitan, tiedän jotakin mitä luen lehdistä, mutta en mitään sen tarkemmin, mutta. Ja minä ymmärrän, ettei tämä ehkä kiinnosta sinua välttämättä, koska sinä olet tässä ennallistettuna ihan omassa rauhassasi ja ihanaa että oletkin, vaikka samalla toimit tässä nyt tämmöisenä ulkoilupuiston työntekijänä. Minäkin tässä istun oksallasi ja nautin sinun ekosysteemipalveluistasi tällä tavalla mutta... Höps, mitä minä höpisen sen sijaan, että nyt jaarittelen männyistä, jotka kasvavat muualla voisin ihan rauhassa toivottaa sinulle hyvää joulua ja hyvää vuoden loppua ja vielä hyvää uutta vuottakin, mutta ehkä pääsen tänne toivottomaan sinulle uutta vuotta kuitenkin viikon kuluttua taas. Kiitos tästä hetkestä ja hyvää vuoden loppua.
Hyvää sunnuntaipäivää mänty ja hyvää uutta vuotta. Tänään on 1.1.2023 ja aurinko paistaa, matalalta, koska on jo iltapäivä mutta paistaa kuitenkin, ja meri on auki suurimmaksi osaksi. Rannassa vähän jäälohkareita ja aika tyyntä, luvattiin puuskaista tuulta mutta juuri nyt ei ainakaan sellaista ole näkyvillä, tuntuvilla. Täällä eteläkärjessä suurin osa lumesta on sulanut, mutta saaren keskiosissa on paksulti liukasta jäätä poluilla, hankala kulkea. Mutta on silti hienoa, että vuosi alkaa näin suosiollisessa säässä. Ensimmäistä kertaa myös nyt yritän kuvata 4K formaatissa, joka on siis tarkempaa kuvaa ja isompia tiedostoja kuin aikasemmin käyttämäni HD formaatti. Saa nähdä miten käy, mutta ehkä siinä ei ole kovinkaan suurta eroa tämän tyyppisessä kuvassa ja tämä äänitys on ihan samanlainen kuin ennenkin eli puhelimella. Tänne kävellessäni ajattelin sitä, miten hullu vuosi on takana, siis ei hullu vaan järjetön, koska samaan aikaan kun on yritetty toipua tai palata ikään kuin lähemmäs normaalia elämää pandemian jälkeen on ollut Ukrainan sota, joka on vaikuttanut niin moniin asioihin, siis koko Euroopan ilmapiiriin, mutta tietysti myös talouselämään. Ja koko se ajatus, että yhtäkkiä sota on varteenotettava vaihtoehto ja tapahtuu tässä ihan lähinaapurissa ja saa Suomen pyrkimään NATOn jäseneksi ja Ruotsinkin pyrkimään NATOn jäseneksi ja vaikka mitä. Ja kun se ei näytä millään loppuvan. Mutta omalla kohdallani vuosi 2022 ei ole kuitenkaan ollut yhtään hullumpi. Kirjoitin siitä jotain blogimerkintöjä, summasin mitä olen julkaissut ja näyttelyt ja esitykset sun muuta ja siitähän syntyi aikamoinen määrä. Mutta koska nyt syksyllä olen hakenut tälle uudelle vuodelle moneen residenssiin ja muutamaan näyttelyyn ja niin poispäin ja saanut kaikilta kieltävät vastaukset, niin tuntui, etten ole tehnyt juuri mitään. Mutta se ei todellakaan pidä paikkaansa. Ja ennen kaikkea tietysti olen ylpeä kirjasta, joka saatiin ulos joulukuussa. Mutta saa nähdä mitä tämä uusi vuosi tuo tullessaan. Jotakin tietysti tiedän kuten että tärkeät konferenssit ovat Accrassa ja Johannesburgissa tänä vuonna, sinne yritän matkustaa ja sitten Trondheimissa Norjassa. Ja myös, että vuokrasopimukseni Tukholmassa päättyy elokuussa, joten ennen sitä minun pitäisi löytää toinen asunto, jos haluan jatkaa eloani siellä. Sinä olet tällä hetkellä ainoa mänty, jonka kannan ikään kuin mukanani tälle vuodelle, toisin sanoen männyt Tukholmassa ja männyt Kaivopuistossa, joita olen tavannut välillä päivittäin ja toista niistä kerran kuussa suurin piirtein, ne jäävät nyt taakse. Ja toistaiseksi sinä olet ainoa mänty, joka on mukana vielä tänä vuonna mutta tarkoitukseni on kyllä löytää tällekin vuodelle keskustelukumppani. Mitä vielä osaisin kertoa? Sinä näytät voivan hyvin ja jotenkin aurinko ja riittävä vesimäärä on tietysti aika mukavaa, varsinkin nyt kun ei ole jäätävän kylmä. Mutta, en tiedä mitä kertoisin, mieleni täyttää artikkeli, pieni teksti itse asiassa, ei mikään artikkeli vaan lyhyt teksti, niin sanottu kainalojuttu, (hullu nimi, mutta kuitenkin), jossa pitäisi kirjoittaa 40:n vuoden takaisista tapahtumista, 80-luvun performanssi-ryhmistä ja niiden suhteesta media-taiteeseen, ja sehän on täysin absurdi tehtävä. Muistan erittäin hämärästi vaan jotakin katkelmia ja samalla olen hurjan tietonen siitä, että mitä tahansa nyt sitten kerron niin siitä tulee yhtäkkiä faktaa johon myöhemmin viitataan. Siis on mahdotonta kuvailla monen vuoden prosessia ja monimuotoista toimintaa muutamalla lauseella jotenkin tyhjentävästi ja järkiperäisesti. Se on kaikella tavalla ahdistavaa edes yrittää, mutta jotainhan minun täytyy sille tehdä. Ja tietyllä tapaa ajattelen, että entä jos minun pitäisi 40:n vuoden kuluttua miettiä, että mitähän me siellä juttelimme Seurasaaren eteläkärjessä sen männyn kanssa. No, 40:n vuoden kuluttua minä tuskin olen täällä koska silloin olisin reilusti yli satavuotias, eihän sitä koskaan tiedä mutta kuitenkin, ja toivon mukaan edes osa näistä äänityksistä voisi itse säilyä. No nehän eivät säily ellen minä sitten kopioi niitä uudelleen, kun formaatit muuttuvat. Niinhän on käynyt jo parikymmentä vuotta vanhoille töille, että en pääse niihin enää käsiksi, koska formaatit ovat sellaisia, että niitä ei nykyiset koneet, tietokoneet enää tunnista. Mutta tavallaan se on hullua ajatella, että tällaisten keskustelen edes pitäisi säilyä muutamaa vuotta pidempään. Tämä on tässä hetkessä, ehkä se on jotakin mitä minulla on mukanani sieltä 40:n vuoden takaa, se tässä ja nyt, "tilanne joka mahdollistaa toiminnan". Mikähän tilanne tämä on? Tämä ei ehkä mahdollista toimintaa vaan reflektion, mutta myös jollakin tapaa nautinnon. Se on aivan ihanaa kokea auringon lämmittävän ja valaisevan kaikkien pimeiden päivien jälkeen. Luultavasti se on sinustakin ihanaa, toivon niin. Mutta kiitos nyt tästä hetkestä ja nähdään taas ensi sunnuntaina jos kaikki hyvin. Kiitos.
Hyvää sunnuntaipäivää mänty, hauska nähdä taas, tällä kertaa varsinaisen kylmässä säässä. Pakkasta on ehkä jotain miinus seitsemän, mutta tuuli tekee siitä kylmempää. Meri on jäässä, lähistöltä kuuluu jonkinlaisen pelin mekastusta. Kuvittelisin, että se voi olla vaikka jotain jääkiekkoa tai vastaavaa, koska aina välillä kuuluu kalahduksia ja sitten huutoja, mutta miksi ei jos täällä on joku jääkenttä, tai mitä ne sitten tekevätkään. Ja kyllä täällä on väkeä, vaikka vähemmän kuin yleensä. Nyt alkaa arki, perjantaina oli loppiainen ja joulun juhlakausi päättyi siihen. Totta kai vielä joka paikassa näkyy jouluvaloja ja täälläkin joulupolun koristeet ja kaulaliinat roikkuvat puissa, mutta silti nyt on, tavallaan huomenna alkaa arki. Tämä päivä tai huominen on minulle tärkeä päivä koska tämä on minun syntymäpäiväni, virallisesti siis 9. tammikuuta, mutta astrologisesti aurinko on tasan samalla kohtaa tänään myöhemmin illalla. Ja se on tietysti hyvä aika tai olisi hyvä aika aloittaa jotain uutta, käynnistää jotakin vuoden mittaista esimerkiksi, kun nyt on ikään kuin aurinko, ja omat aktiiviset tarkoitusperät saavat ikään kuin erityisenergiaa, jos halutaan ajatella astrologia. Mutta onhan se uusivuosi kaikille ihmisille aika aloittaa uusia asioita. Sinänsä ajatus siitä, että syntyy maailmaan tähän aikaan vuodesta kun on niin pimeää ja niin kylmää on aika hurja, mutta kaikki ihmislapset vaikka syntyisivät kesähelteellä ovat täysin riippuvaisia siitä, että niitä ravitaan ja huolletaan ja pidetään lämpimänä, joten ei se ehkä siitä eroa. No, sinä olet erityisen kaunis tänään koska neulasesi ovat jonkinlaisen kuuran tai valkoisen koristuksen peitossa. Kyse ei ole siis lumesta, jota kyllä hiljalleen nyt alkaa satamaan, vaan jonkinlaisesta niin kuurasta. Jopa ruskeat kuivuneet neulasesi joita on tässä aivan yläpuolellani, niin nekin näyttävät kauniilta tällaisessa talvikoristuksessaan. En tiedä mistä kertoisin, paitsi tästä vuoden alusta. Ehkä voisin mainita, että olen aloittanut tai tehnyt alustavasti tuttavuutta uuden männyn kanssa Kaivopuistossa ja hänen kanssaan minä juttelen sitten englanniksi ja tarkoitukseni on tehdä siitä jonkinlainen podcast sarja, toisin kuin nämä meidän keskustelut jotka jäävät ihan meidän kesken. Laitan ne kyllä videolle ja ne ovat olemassa RC -alustalla verkossa saavutettavissa, mutta en ikään kuin tee niistä erillisiä podcasteja, koska nämä jäävät meidän keskinäisiksi keskusteluiksemme ja voin sitten jälkikäteen miettiä, että mitä paloja näistä voisi käyttää. Mutta sen Kaivopuiston männyn kanssa tarkoitukseni on todellakin yrittää keskustella pari kertaa kuukaudessa, ja yritän myös jotenkin julkaista sen podcast alustoilla mutta siihen tarvitaankin kaiken maailman kommervenkkejä, muun muassa tarpeeksi korkearesoluutioinen valokuva ja sellaisiahan ei synny video videoiden stillkuvista tietenkään, joten täytyy miettiä, miten sellaisen saisi tehtyä. No, mitä se sinulle kuuluu, sinä elät täällä nyt kylmintä talvikautta. Tietysti perinteisesti helmikuu on vielä kylmempi ja talvea on vielä edessä mutta. Niin, ehkä olet imenyt kaikki nesteet ja mahlat juuriisi, että ne ovat siellä turvassa, mutta muistaakseni kyllä olen lukenut että jatkat yhteyttämistä, siis fotosynteesiä läpi talven. Ja se on kyllä hurjaa ajatella, että miten siihen pystyt nyt, kun on näin kylmä, mutta ovathan neulasesi vihreät. Ja täytyy sanoa, että onpa sinulle hyvä tuuri mäntynä, että et ole joutunut joulupuuksi niinkuin kuuset. Vaikka voi tuntua siltä, että että kuusi nostetaan arvoon arvaamattomaan ja se koristellaan ja sen ympärillä tanssitaan ja lauletaan ja niin poispäin, että se saa valtavasti huomiota ja männyt sen kuin kasvavat itsekseen. Mutta itse asiassa kuusten kohtalo on aika traaginen, kun ne sitten joutuvat pihalle. Itse eilen raahasin puoliksi kuivuneen kuuseni pihamaalle ja vaikka yritin siivota ja lakaista ja imuroida niin neulasia löytyy edelleen joka paikasta. Mutta toisin kuin sinun pitkät ja aika pehmeät neulasesi kuusen neulaset ovat pieniä ja teräviä. No, tietysti sinunkin neulasesi voivat olla teräviä, ja nyt ne ovat varmasti jäässä ainakin osittain. Ehkä tämä riittää tällä kertaa ja toivotan sinulle nyt hyvää tammikuuta, koska ensi sunnuntaina en sitten tulekaan tänne. Ehkä sen jälkeen sitä seuraavana, katsotaan. Voi hyvin, kiitos.
Hyvää sunnuntaipäivää mänty, hauska nähdä taas. Hiukan tässä tulee, vaikka päivä on muuten hieno. Nyt pilvet peittävät auringon, mutta aamupäivä oli aurinkoinen. Seurasaari on täynnä väkeä niin kuin tietysti sunnuntaisin mutta ei tungokseen asti. Tänne tullessa näin ponin, jolla lapset saivat ratsastaa ja sitten hevoskärryt, joilla pääsi oikein koko perhe kulkemaan, elikkä kaikenlaista hauskaa tarjolla. Siitä jo kolme viikkoa kun olin täällä koska, vaikka kävin Helsingissä välillä niin se ei sattunut sunnuntaille. Olin yli kymmenen päivää Tukholmassa ja osallistuin siellä muun muassa Tukholman Taideyliopiston tutkimuspäiville. Seurasin niitä, mitä kaikkea jännää siellä tehdään. Ja sitten olin viime viikolla Tallinnassa, ensimmäistä kertaa moneen moneen moneen vuoteen, puhumassa Tallinnan yliopiston talvikoulussa ja samalla kuuntelin kiinnostavia puheenvuoroja. Niiden perusteella tai itse asiassa se mitä Tallinnassa puhuttiin mutta toisaalta mitä Tukholmassa on tapahtunut ja mitä lehdissä kirjoitetaan niin, ajattelin että voisimme, tai tekisi mieleni kysyä sinulta vapaudesta. Kun puhutaan taiteen vapaudesta mutta enne kaikkea lehdistön vapaudesta ja sananvapaudesta ja tavallaan niistä ongelmista kun sananvapauden nimissä harrastetaan kaikenlaisia tökeryyksiä ja vihapuhetta ja muuta sen tyyppistä. Mutta myös siis Tallinnassa yksi kuulijoista piti sitä jotenkin huomattavana kun minä jotenkin sivulauseessa rinnastin taiteen vapauden ja lehdistönvapauden tavallaan ajatuksen siitä, että sillä on symbolinen mutta myös käytännöllinen merkitys yhteiskunnallisesti. Ja hän piti sitä jotenkin oivalluksena. Mutta niin, mutta ajattelin siis, koska ihmisille yksi keskeinen niinkun vapauden ilmaisu on liikkumisen vapaus. Siis totta kai ilmaisunvapaus on ikään kuin, ajatellaan että se on olennaista demokraattisille yhteiskunnille että myös erimieliset voivat ilmaista itseään. Siihen perustuu koko ajatus demokratiasta, mutta silti jotenkin liikkumisen vapaus on ihmisille hirveän tärkeä ja sehän on tavallaan männyn näkökulmasta aika absurdi asia. Ethän sinä mihinkään liiku, ei sinulle ole vapautta liikkua minnekään mutta et varmaan sitä myöskään kaipaa. Mutta vaikka kuinka ajateltaisiin että ihmisyhteiskunnat ja kulttuurit ja tavallaan koko sivistys perustuu paikallaan pysymiseen tai viljelyyn niinkun suurelta osin. Totta kai on myös nomadikansoja mutta se että asetutaan aloilleen ja pidetään huolta siitä maasta, jota viljellään ja samalla viljellään kulttuuria ja hengen elämää ja sitten siitä syntyy ikään kuin myöskin tavallaan kansallisuusaate tai suhde ikään kuin omaan maahan, ei vaan siihen maaperään, jota viljelee vaan laajemmin ja niin poispäin. Siitä huolimatta tavallaan vapaus liikkua ja siirtyä paikasta toiseen ja lähteä pois siitä paikasta jossa on jos huvittaa tai jos on pakko, niin se on jotenkin keskeinen ihmisen vapaus. Ja se jotenkin, senhän ymmärtää jo siitä, että millä tavalla ikään kuin rikoksentekijöitä tai väärintekijöitä rangaistaan niin se on riistämällä heiltä vapaus elikkä laittamalla heidät vankilaan tai kotiarestiin. Tietysti nykyään rangaistaan myös sakoilla elikkä maksamalla kun kaikki mitataan rahassa, mutta se perinteinen on vapaudenriiston muoto rangaistuksena on tietysti ikään kuin telkien taakse laittaminen. En tiedä, mutta siis koko vapauden ajatus, muistan aikaisemmin puhuttiin siitä, että vapaus jostakin tai vapaus johonkin. Mutta jollain tavalla kuitenkin lähettänyt sinä olet tässä äärimmäisen vapaa vaikka kasvatin sidottuna tähän paikkaan. Mutta toisaalta et kuitenkaan siis siinä mielessä, että kun imet itseesi sekä ilmasta mutta ennen kaikkea juuriesi kautta sen mitä maaperässä on, niin tietysti tietty pisteeseen asti voit valita, mutta toisaalta myös ehkä joudut ottamaan itseesi kaikki ne myrkyt joita me siihen ympäristöön työnnämme ja sitä kautta ikään kuin syötämme sinulle. Mutta tietysti olet aika vahva ja kykenevä ikään kuin oman ruumiisi kautta puhdistamaan osan niistä myrkyistä, mutta ei toki kaikkia. No, nyt harhaannuin ehkä pois vapauden kysymyksestä, mutta kun tajuan, että et voi oikeastaan vastata minulle muuta kuin omalla olemassaolollasi ja olet ikään kuin vapaa olemaan piittaamatta minun kysymyksistäni. No, hauska nähdä joka tapauksessa ja hauska nähdä että voit hyvin ja niin. Ensi viikolla en taas pääse tänne koska olen taas Tukholmassa, mutta sitten myöhemmin helmikuussa. Silloin onkin jo valoa taas enemmän. Eli kaikkea hyvää sinulle ja kiitos tästä hetkestä.
Hyvää sunnuntaipäivää mänty, hyvää laskiaissunnuntaita. Ihana outo sää, hiljalleen sataa lunta, mutta juuri nyt hyvin vähän. Koko viime yön ja eilispäivän on satanut lunta niin että kaikki on paksun lumen peitossa, kun vielä muutama päivä sitten ei ollut lunta missään ollenkaan. Meri on auki, mutta se on aivan tyyni ja sitten ilmassa on paitsi lumisadetta hiukan pientä, niin sumua, niin kaikki on harmaata ja pehmeää ja valoisaa. Sinäkin olet paksun lumipeiton, lumikuorrutuksen koristelema. Oksasi painuvat alas päin. Onneksi pääsin tänne oksallesi istumaan ilman, että jouduin karistamaan kokonaisen kuormallisen lunta niskaani. Laskiaissunnuntai on, luin itse asiassa Helsingin Sanomista että laskiaissunnuntai on alun perin laskiaistiistai - kai minun olisi pitänyt tietää - ja että se on oikeastaan, kysymys on siitä, että keskiviikko laskiaistiistain jälkeen alkaa neljänkymmenen päivän paasto, joka johtaa pääsiäiseen. Sitä mitä ei kerrottu on että miten pääsiäinen lasketaan, mutta sen katsoin tästä puhelimestani hetki sitten ja se lasketaan sillä tavalla, että kysymyksessä on, pääsiäispäivä on ensimmäinen sunnuntai kevätpäiväntasauksen jälkeisen täydenkuun jälkeen, elikkä se liittyy kuun kiertoon ja kevätpäiväntasaukseen. Ja siitä 40 päivää taaksepäin on sitten paasto. Ja laskiaisena lasketeltiin paastoon eli se oli viimeinen ikään kuin herkuttelu ja nautiskelu ja juhlapäivä, karnevaalipäiväkin joissain paikoin, mutta täällä Suomessa se on enemmän pulkkamäkeä ja hernerokkaa ja tietysti laskiaispullia. Monissa yhteyksissä kysellään aina että kumpi on oikea tapa, laskiaispulla mantelimassalla vai laskiaispulla hillolla ja se on aivan hullu kysymys koska tietysti oikea eli perinteinen eli klassinen pulla on mantelimassalla. Mutta Suomessa paljon ihmiset pitävät hillosta ja uskon että sillä on myös se syy, että mantelimassa on tuontitavaraa ja herrojen herkkua, kun sen sijaan vadelma- tai mansikkahilloa pystyy tekemään omasta pihasta. No, minulla ei ole nyt tarjota sinulle mitään laskiaispullia eikä minun siitä pitänyt jutella, mutta päinvastoin piti tulla toivottamaan hyvää laskiaissunnuntaita. Ja täällä on suhteellisen rauhallista vaikka paljon onkin kävelyllä ihmisiä. Minä olin pari viikkoa Tukholmassa ja siinä välissä Oslossa myös, ja on hauska olla takaisin täällä. Ja hauska myös että on vielä hetki talvea, ja ilman että on mikään hirvittävä pakkanen. Nyt on ehkä jotain miinus yksi tai jotain sellaista. En ole myöskään lukenut mitään kovin jännittävää, matkalla Oslosta Tukholmaan ostin pokkarin Oslon rautatieasemalta, joka käsitteli ajatustapoja, 'mindset', tämmönen populaari tiedekirja, jossa vertailtiin kahta eri, Stanfordin professori Carol Dweck vertaili kahta eri oletusta ikään kuin asioiden tilasta, kahta eri ajattelutapaa, joista toinen on niin kuin kiinteä ja toinen on kasvuun perustuva. No, nää on poleemisia nimiä, mutta siis kiinteän ajatustavan mukaan ihmisten ominaisuudet ovat suht-koht määrätyt syntymässä ja niihin ei suurestikaan voi vaikuttaa, ja sen takia olennaista on ikään kuin kaikki tilanteet, joissa sinua arvioidaan, niin ne kertovat sinulle siitä kuka sinä olet. Ja jos sinut arvioidaan, jos epäonnistut jossakin, se tarkoittaa sitä, että olet kehno siinä asiassa ja ei ole mitään järkeä yrittää ikään kuin parantaa taitojaan siinä asiassa vaan päinvastoin tää arvio paljastaa totuuden sinusta. Kun sen sijaan jos on ikään kun tämmönen kasvuorientoinut lähestymistapa niin sillon kärjistäen ajatellen jokainen epäonnistuminen on arvokasta, koska se tarjoaa mahdollisuuden havaita virheitään ja antaa mahdollisuuden oppia. Ja siinä siis lähtökohta on se, että ominaisuudet eivät ole kiinteitä vaan hankittuja, että asioita voidaan opetella ja ihminen voi muokata ominaisuuksiaan. Ja tästä juttelinkin jo Kaivopuiston männyn kanssa, että kasvuhan on semmosta missä sinä olet ikään kuin asiantuntija, sinä olet oikea kasvuekspertti, koska sinä kasvat koko ajan. Mutta tietysti tällä tavalla vanhemmiten hitaammin ja hitaammin. Ja kyllähän ihmisetkin kasvavat. On sanottu että olemme kaikki elolliset, olemme kasvavia olentoja. Ihmisen hiukset ja kynnet kasvavat vielä vaikka aivoista elämä sammuisi, ainakin vähän aikaa. Meillä on paljon yhteistä teidän mäntyjen kanssa ja muiden kasvien kanssa juuri tässä solubiologiassa ja siinä miten me, me käytämme esimerkiksi glukoosia niin kuin kaikki elollinen. Sitä en edes tiennyt; missä siihen törmäsin, siihen tietoon. Mutta tietysti kasvu on ongelmallinen käsite tänä päivänä, varsinkin kun puhutaan talouskasvusta ja väestön kasvusta ja hiilidioksidin ja kasvihuonekaasujen määrän kasvusta atmosfäärissä ja niin edelleen. Mutta ennen kaikkea kysymys jatkuvasta talouskasvusta niinkun edellytyksenä jonkinasteiselle hyvinvoinnille on katastrofaalista planeetan rajoissa. Niin että meidän pitäis löytää ikään kuin toisenlaisia ajatuksia siitä, että mikä on kasvu, mikä kasvaa, mikä on mitä on edistys, millä tavalla voisi ajatella edistystä ilman talouskasvua ja silti ajatella kasvua ja muutosta, koska eihän me haluta taantua tai pysähtyä. Kaikki muuttuu koko ajan. No, sen tietää sellainen ikään kuin vanheneva ihminen niinkuin minä, joka taantuu herkeämättä. Olen tällä hetkellä kaksi, kolme senttiä lyhyempi kun vielä kymmenen vuotta sitten, kun luuni painuvat kasaan. Onneksi sinulla ei ole sellaista vammaa, että sinä lyhenisit. Päivastoin, sinä levenet kyllä ja varmaan kasvat pituuttakin mutta hiukan hiukan, hitaasti hitaasti, ei liiottelua. Ja tässä yläpuolellani näenkin että on kellastunut oksa joka vielä roikkuu siinä kiinni, se on jotenkin pudonnut alempien oksien päälle. Mutta ihan selvästi se on ikään kuin hylätty, poistettu käytöstä, toiminnasta. Entä muuta, mitä voisin kertoa. No sen voin kertoa, että Ukrainan sota jatkuu edelleen. Ja Eurooppaa ja länsivallat sitoutuvat yhä voimakkaammin tukemaan Ukrainaa edelleen. Mutta tänään oli esimerkiksi lehdessä maininta että Kiina harkitsee aseavun antamista Venäjälle, ja se kuulostaa todella pahalta, koska silloin meillä on kohta edessä maailmansota. Ja se on tavallaan karmea ja karmaiseva tilanne, hirvittävä tilanne, koska Venäjä sinänsä ei ole niin paha uhka taloudellisesti ja teknologisesti länsimaille enää kuin kylmä sodan aikaan. Sen sijaan Kiina on voimistunut valtavasti ja jos Kiina ja Venäjä lyövät hynttyynsä yhteen niin meillä on kyllä aikamoinen voimapesä. Ja tietysti se tragedia, minun ikäiseni ihminen muistaa sen, kun oli olemassa kommunistinen maailmanvalta ja ajatus siitä, että vaikka Maolainen kommunismi ja Marxismi-leniniläinen kommunismi olivat erilaisia mut oli kuitenkin ikään kun ajatus siitä, että nää valtiot edusti ikään kuin toisenlaista ideologiaa, että ne edustivat ikään kuin jotenkin tasa-arvoisempaa ja tulevaisuus-orientoitunutta lähestymistapaa. Ja kas, hölynpölyä, nyt paljastuu, että kysymys on ollut pelkästään suurvaltapolitiikasta koko ajan. Tällä hetkellä varsinkaan Venäjä mutta tuskin myöskään Kiina edustaa yhtään sen ikään kuin oikeudenmukaisempaa maailmanjärjestystä. Päinvastoin autokraattisempaa, yksinvaltaisempaa kuin mitä lännen ongelmallinen, sinänsä ongelmallinen, maapallon tuhoon ajava kapitalismi on, mutta siinä mielessä ei näytä Venäjän eikä Kiinan malli yhtään sen lohdullisemmalta. No, en halua kertoa tällaisia kauhutarinoita sinulle tässä kauniin laskiaissunnuntain ratoksi. Päinvastoin, haluan toivottaa sinulle hyvää loppupäivää ja iloitkaamme siitä, että tällä hetkellä täällä ei vielä ole sotatilannetta, ja toivokaamme että meidän elinaikanamme ja eikä edes lastemme - vaikka minulla ei ole lapsia mutta sinulle ehkä on - lastemme elinaikanakaan ei olisi täällä sotaa. Katsotaan miten NATO jäsenyyksien nyt käy. Turkki ja Unkari vielä pihtaavat nimikirjoituksiaan. Mutta siis, jos kaikki on hyvin niin näemme uudestaan ensi sunnuntaina ja siihen saakka voi hyvin.
Hyvää sunnuntaipäivää mänty, hauska nähdä taas ja ihanalla, ihanalla auringonpaisteisella säällä. Toki on kylmä ja välillä on aika koviakin tuulenpuuskia, mutta juuri nyt ei tähän osu. Tässä sinun sisälläsi, sinun allasi on jotenkin nyt tuulensuojaa. Meri on jäässä, aurinko paistaa ja on sen verran pakkasta että lumi ei ole nuoskaa vaan narskuu jalkojen alla. Nyt on helmikuun loppu ja jotenkin oikein tyypillinen helmikuun ilma parhaimmillaan. Ja paljon paljon väkeä tietysti liikenteessä. Olen taas lähdössä Tukholmaan joten seuraavan kerran tapaamme vasta parin viikon kuluttua maaliskuun puolivälin jälkeen ja silloin voi olla toisenlaiset kelit, katsotaan. Kun mietin mistä juttelisin kanssasi tänään en oikein keksinyt muuta kuin se mitä nyt on koko ajan kaikissa tiedotusvälineissä, siis vaalien lisäksi, eduskuntavaalien lisäksi, on vuosipäivä, Ukrainan sodan alkamisen vuosipäivä. Ja jotenkin kaikki, varsinkin mitä Suomessa lehdissä kirjoitetaan, niin tuntuu ikään kuin henkiseltä valmistautumiselta sodan leviämiseen ja se on jotenkin kaamea. Elikkä jotenkin meitä totutellaan siihen ajatukseen, että koska tahansa täälläkin voi olla sota. Se ei mitenkään ole hauskaa varsinkin kun vielä ei olla NATOn jäseniä mutta vaikka oltaisiin NATOn jäseniä niin sehän ei muuta sitä sotaa muuten kuin että täällä on enemmän, enemmän kalustoa ja sotilaita ehkä. No, en ole perehtynyt siihen mutta se on jotenkin päällimmäisenä kaikesta kauniista auringonpaisteesta huolimatta. Omasta puolestani olen viime päivinä, eilen keskustelin kollegan kanssa, johdannosta ja esipuheesta tekstiin, kirjaan, jota olemme kirjoittamassa. Ja sitä kautta mietimme kysymystä siitä, että tavallaan mitä pitää kirjoittaa esipuheeseen ja mitä pitää kirjoittaa johdantoon. Ja koska minä kirjotan esipuheen minun kontolleni jäi sitten performatiivi -käsitteen ja performatiivisuus -käsitteen erojen lyhyt kansantajuinen esittely, kun sitten taas johdantoon jää isompien teoreettisten kysymysten pohdinta. Ja mietin juuri sitä että se ei olekaan niin helppoa tajuta se ero kuin mitä olen kuvitellut, koska tietyillä aloilla niinkuin esimerkiksi semiotiikassa tai kielitieteessä performatiivisuus viittaa samaan asiaan kuin performatiivi. Elikkä jossain tieteen termipankissa sanottiin kielen maailmaa luovaan voimaan, siihen, että sanomalla voi tehdä asioita eikä vain kuvailla tai väittää, esimerkiksi lupaamalla jotakin tulee samalla tehneeksi sen mitä lupaa, tai tehneeksi sen lupauksen. No, kun taas sitten performatiivisuus, esimerkiksi sukupuolen tutkimuksessa ja feministisessä teoriassa se yhdistetään ikään kuin toiston kautta syntyviin identiteetteihin eli esimerkiksi Butlerin ajatus siitä, että naisellisuus tai naiseus on jotakin, joka mielletään luonnolliseksi mutta se toteutetaan toiston kautta. Elikkä jokin asia jonka me ajatellaan että on lähtökohta ja ikään kuin sitä sitten ilmaistaan naisellisella käyttäytymisellä, niin itse asiassa naisellisella käyttäytymisellä tuotetaan se ajatus siitä luonnollisesta naiseudesta. No tämä on nyt monimutkaisesti sanottu mutta sama koskee monia muitakin normeja, elikkä että ne ikään kuin toiston kautta muuttuvat luonnolliseksi. No, mutta siis, niin, sitten olen aloittanut lukemaan kirjaa, joka on hauska. Luen sitä ruotsiksi mutta se on kyllä suomennettukin. Sen nimi on jotakin niinkun Mistä kaikki alkoi tai jotain sellasta eli uusi yritys kirjoittaa ihmiskunnan historia, vaihteeksi, hiukan toisesta näkökulmasta. Kirjoittajina on Graeber ja Wengrow tai jotakin sellaista, arkeologi ja antropologi tai jotain vastaavaa, jotka pohtivat sitä miten Eurooppa-keskeisesti esimerkiksi valistusajan ajattelu on kuvailtu. Ja miten esimerkiksi Rousseaun näkemykset jalosta villistä tai alkuperäisestä tasa-arvosta olivat ei suinkaan hänen keksimiään vaan tulosta aikakauden keskusteluista, joihin suuri vaikutus oli itse asiassa siirtomaavallan alun kohtaamiset esimerkiksi Amerikan alkuperäiskansojen kanssa ja heidän esittämänsä kritiikki Jesuiitta-papeille siitä, miten järjetöntä ikään kuin sen ajan eurooppalainen maailman järjestys ja yhteiskuntajärjestys ja käsitys ihmisten oikeuksista ja vapauksista oli. No, minä olen vasta aloittanut sen lukemisen niin ehkä ei siitä sen enempää, mutta jotenkin hienoa oli se ajatus siitä, että Euroopassa puhutaan tasa-arvosta koska ajatellaan että ollaan samanarvoisia lain edessä tai hallitsijan edessä kun sen sijaan alkuperäiskansat eivät puhu tasa-arvosta vaan vapaudesta, koska siellä kenellekään, ei edes päälliköllä ei ollut oikeutta määrätä toista ihmistä tekemään jotakin .Ja sehän on aika absurdi ajatus meidän näkökulmastamme ja jotenkin paradoksaalista, kun nimenomaan länsimaisessa ajattelussa niin paljon nykyään, jo pitkään on puhuttu vapaudesta. Nyt huomaan että tässä on itsessä valtava trafiikki, tässä sinun ja rannan välistä kulkee polku, jossa liikkuu paljon ihmisiä, mutta ehkä se ei haittaa. He varmaan ajattelevat että minä puhun puhelimessa vaikka minä juttelenkin sinulle. Toinen kysymys on sitten että onko tällä lavertelulla sen suurempaa merkitystä. Ehkä minun pitää lukea sitä kirjaa vähän lisää ja tulla sitten kertomaan ja kysymään sinulta että mitä sinä ajattelet vapaudesta tai tasa-arvosta tai. Ovatko nyt puhtaasti inhimillisiä ominaisuuksia vai voisiko ajatella, että sinun oksasi tai neulasesi ovat tasa-arvoisia tai vapaita? No, kiitos kun jaksat taas kuunnella minun höperöintejäni. Ja kaikkea hyvää nyt tässä helmikuun viimeisiin päiviin ja maaliskuun alkuun. Kevättä kohti, kevättä kohti. Voi hyvin.
Hyvää sunnuntaipäivää mänty. Hauska nähdä taas, pitkästä aikaa. En edes muista koska näimme viimeksi, taisi olla helmikuun lopulla. Olen ollut pari viikkoa Tukholmassa tässä välissä. Tänään on outo sää, pehmeä ja plusasteita, siis ei ole pakkasta, eikä tuulekaan oikeastaan ollenkaan, mutta jotenkin ilmavirta tai jokin tekee sen, että liikenteen ääni Länsiväylältä, siis Lauttasaaresta ja Otaniemestä, kuuluu aivan erityisen voimakkaasti. Tai ehkä se on aikaisemminkin kuulunut, minä vaan en ole huomannut sitä koska on ollut niin paljon muita ääniä, tuulta ja muuta. No, oli miten oli, meri on jäässä mutta se on sohjoista harmaata jäätä, joka ei kyllä varmaan ihmistä kestä. Seurasaaressa tiet ovat osittain kuivat tai ainakin lumi on sulanut vaikka sitten muuten saattaa olla sohjoa, mutta paikoitellen on vielä paljon märkää lunta ja jäätä. Tässä sinun ympärilläsi ei ole oikeastaan lunta enää mitään muuta kun pieniä laikkuja tuolla kallion koloissa ja näytätkin jotenkin freeshiltä. Vaikka nyt tietysti paljastuu, että tässä oksalla, jossa istun niin kaarna on kulunut pois paristakin kohtaa. Ensin mietin, että onko se minun syytäni, kun minä aina tästä kolhin sinua kun nostan jalkani ylös, mutta toisaalta oksa on kyllä kulunut tuolta pidemmältäkin ja näyttää kuivuneelta niin ehkä se ei ole kokonaan minun syytäni. Mitä kertoisin sinulle? Tietysti voisin kertoa sinulle Tukholman kuulumisia mutta minulla on nyt päällimmäisenä kokemus eilisestä luontomarssista. Minä en ole mikään marsseihin osallistuja, enkä aktivisti muutenkaan ja yleensä tunnen itseni hölmöksi kaikissa tilanteissa, joissa pitää ilmaista mielenilmaus jotenkin voimakkaasti ja ryhmässä ja, tämmönen klassinen porvarillinen tarkkailijan asenne. Luin kiinnostavan tekstin, Teemu Paavolaisen kirjoittaman tekstin, jossa hän pohti sitä miten ikään kuin nykyinen yhteiskuntajärjestys on luonnollistettu. Ja siinä hän sivulauseessa totesi, että ikään kuin meidät koulutetaan tällaiseen katsojan positioon, jossa me vaan ikään kuin tarkkailemme maailmaa ja toteamme syyllisyytemme mutta emme tee asialle mitään. No, tämän nyt siteeraan jotenkin ulkomuistista löyhästi, se juttu käsitteli monia muita asioita, mutta se tuli mieleeni nyt kun mietin sitä, että miksi olin niin varovainen enkä ollut ensin aikonut lähteä koko luontomarssille ollenkaan. Mutta sitten sain muistutuksen Greenpeace:ilta puhelimeeni että "tulethan luontomarssille" ja silloin yhtäkkiä tajusin, että niin, kyllähän jokainen ihminen on siellä tarpeen. Ja kun oli vielä aurinkoinen ilma ja jotenkin ajattelin, että se nyt on vähintä mitä minä voin tehdä että kävelen ihmisten mukana Senaatintorilta eduskuntatalon eteen. Ja niin sitten tein sen. Huvittavaa oli myös, että kun seisoin siinä torilla ja ihmettelin, jotenkin hakeuduin sitten Greenpeace:in kylttien alle koska siellä oli monia eri järjestöjä. Ja sitten joku järjestäjistä kysyi, että ottaisitko tästä banderollin kulmasta ja tottakai mielelläni otin, koska paljon helpompaa on osallistua johonkin tuollaiseen marssiin kun voi kokea tekevänsä jotakin, kantavansa oman kortensa kekoon kun on ikään kuin tarpeen että kävelee siinä koska pitää jotakin, jostakin reunasta kiinni. Se olikin sitten valtavan kokoinen iso lakana, sininen lakana johon oli kirjoitettu jotakin "Rajat hakkuille, meillä on vain yksi planeetta" ja luulin että se olisi jotenkin ripustettu jonnekin pystyasentoon, mutta ei, se levitettiin sitten vaan eduskuntatalon portaille. No, saa nähdä onko marssilla mitään sen kummempaa vaikutusta mutta se oli tietysti suunniteltu, että se vaikuttaisi eduskuntavaaleihin, jotka ovat tulossa, siis huhtikuun toinen päivä. Sekin on hankala juttu, kun suomenruotsalaisena koen aina jotenkin, haluaisin niin mielelläni tukea suomenruotsalaista vähemmistöpuoluetta, mutta koska se on monilta osin niin konservatiivinen puolue ja osa sen kannattajista on niin oikeistolaisia, että vaikka joukossa on todella fiksuja ja edistyksellisiä ihmisiä, niin ei, on niin vaikea äänestää kun tietää, että sitten puoluekuri vaatii, että vaikka olisi kuinka fiksu yksittäinen edustaja, niin jos on osa puolueen kannattajista vaatii turkistarhauksen jatkamista ja turvesoiden hyödyntämistä ja vaikka mitä, niin se on vaan niinkun mahdoton tilanne. No, oli miten oli. Ei ollut tarkoitukseni ryhtyä puhumaan politiikkaa sinulle, eikä tämä ole oikeestaan politiikkaa vaan jotenkin vaan tämmöisiä kansalaisvelvollisuuksia. Se on varmaan ihanaa olla mänty että ei ole sellaisia, mutta tietysti sinulla on toisen tyyppisiä velvollisuuksia. Ja tota, ehkä niitä ei pidä ajatella velvollisuuksina vaan ikään kuin omasta vapaasta tahdostasi kannat kortesi kekoon, tarjoat kaikki kaikki kaikki neulasesi ikään kuin ilmastonmuutoksen torjumiseksi, sekä ikään kuin hiilinieluna että sitten hapen tuottajana tässä rannalla. Olen parin päivän kuluttua lähdössä Saksaan Würzburgiin ja ilmastonmuutoksesta puheen ollen olen lentämässä sinne Frankfurtiin, mikä on sinänsä kamala juttu ja en ole pitkään pitkään aikaan lentänytkään minnekään, koska liikun tätä Tukholman ja Helsingin väliä laivalla. Mutta nyt siis lennän sinne Frankfurtiin. Ja kysymys on tämmöisestä työpajasta, jonne minut on kutsuttu, jossa on siis taiteilija-tutkijoita ja tutkijoita, jotka ovat, työskentelevät kasvien parissa. Elikkä sen työpajan tai symposiumin otsikko on "Approaching Plants", kasvien lähestyminen, lähestyä kasveja. Ja sitähän minä tässä yritän sinullekin, sinuakin yritän lähestyä tai olen yrittänyt jo pitkään. Ja tarkoitukseni on sinne koota jonkinlainen kuva-kavalkadi kaikista niistä männyistä, joita olen viime vuosina puhutellut, koska niitä on kuitenkin aika monta. Vaikka tietysti useimmat teistä ovat sellaisia, joita olen puhutella toistamiseen, siis yhä uudelleen ja uudelleen. Sehän on koko idea ystävystyä, että viettää aikaa yhdessä. Niin, taisin unohtaa kertoa, että tänään on Minna Canthin päivä. Ihmettelin jo hetken, että mitä liputetaan, mutta sitten muistin, että todellakin, Minna Canthin päivä. Ja jos et tiedä kuka oli Minna Canth niin hän oli kuopiolainen kirjailija, näytelmäkirjailija ja liikenainen mutta myöskin kova naisasianainen. Ja sikäli hauska, että hän oli siis sekä yrittäjä että taiteilija, kirjailija mutta myöskin teatteri-ihminen ja naisasia-ihminen. En ole ollenkaan varma, että olisin erityisesti pitänyt hänestä jos olisin tuntenut hänet niinkuin elävänä, mutta kunnioitan kuitenkin suuresti sitä, mitä hän sai aikaan. Ja myös niinkun niitä näytelmiä, joita hän kirjotti, jotka niinkun kuvastivat aikansa naisasialiikkeen taisteluja. Että ihan hyvä, että liputetaan. Entä muuta? Ehkä, en nyt keksi mitään sen tähdellisempää tähän lisättäväksi niin, jätämpä sinut rauhaan nauttimaan sunnuntai-iltapäivästä. Ja luultavasti en tule luoksesi, ei, vaan kyllä, ensi sunnuntaina pääsen vielä koska lähden sitten takaisin Tukholmaan vasta vaalien jälkeen, eli huhtikuun alussa, joten nähdään taas viikon kuluttua. Ja siihen asti, voi hyvin. Kiitos.
Hyvää sunnuntaipäivää mänty, ja hyvää takatalvea. Nyt on 26 maaliskuuta mutta eilen illalla ja yöllä ja tänä aamuna on tullut paljon lunta ja tänä iltana on vielä luvattu lisää. Ei ole hirvittävän kylmä mutta sen verran kylmä että lumi ei heti sula, vaan paikoitellen sitä on aika paljonkin. Sinunkin oksillasi on lunta, mutta ei kovin paljoa kyllä. Ja onneksi ei juurikaan tuule. Tänään on sään takia vähemmän väkeä saaressa mutta kyllä kävelijöitä nytkin löytyy kun on sunnuntai. Minä olin viime viikolla Würzburgissa etelä-Saksassa tai no Frankfurtin ja Nürnbergin välissä, on se aika etelässä, ja siellä oli jo täysi kevät. Pääsiäisliljat kukkivat ja Magnoliat ja monilla pensailla oli isot lehdet, niin että tämä takatalvi täällä kotona tuntuu jotenkin sitäkin surullisemmalta. Mutta valoahan on ja se on meille molemmille mukavaa. Viime yönä siirryttiin kesäaikaan. Minä en ole koskaan siitä erityisemmin kärsinyt, mutta joillakin menee rytmit ihan sekasin pelkästään tunnin siirtymisestä. Minä kun ravaan Tukholman ja Helsingin väliä ja siinä aina heittää sen tunnin, niin sekoilen kyllä mutta se ei niinkun elimistööni, tarkoitan että että kirjoitan kalenteriini tapaamisia vääriin aikoihin ja näin mutta se ei elimistöäni minusta kovasti sekoita. Oli jännittävä reissu siellä Saksassa, se oli pieni symposiumi Würzburgin yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa. En edes tiennyt että Würzburgin yliopisto on todella vanha, se on yksi vanhimpia Saksassa. Mutta tää tapaaminen oli pienimuotoinen ja me istuttiin siellä kasvihuoneen jonkinlaisessa seminaarihuoneessa pyöreän pöydän ympärillä, joukko minun mielestäni aika nuoria tutkijoita, mutta siis nuoria ja keski-ikäisiä. Minä olin kyllä varmasti vanhin. Aiheet olivat kiinnostavia ja me olimme siis lähettäneet jotakin materiaalia ennalta ja mukana oli myös taiteilijoita. Suomesta minun lisäkseni Kalle Ham, jolla on yhteys kasveihin hyvinkin vahvasti kun hänellä on se Band of Weeds yhtye, joka käyttää kasvien signaaleja materiaalina. No, mutta siis monet siellä paikalla olijat olivat ikään kuin etnografeja, siis kansatieteilijöitä, tai antropologeja, mutta tutkivat siis ihmisten ja kasvien välistä yhteistyötä eri tavoin. Arnika Peselmann, joka oli toinen järjestäjistä, tutkii pohjois-Saksan omenan viljelijöitä tai omenaviljelyksiä ja jollakin lailla. Ja sitten siellä oli, tohtoriopiskelijoista yksi tutki tämmöistä ruusunmarjaviljelyä, siis luonnonmukaista ruusunmarjaviljelyä, luonnonmukaista mutta siis kuitenkin plantaasia. Ja erittäin kiinnostava oli toinen tohtoriopiskelija joka oli tehnyt kenttätyönsä Ugandassa banaaniviljelmillä. Ja siis banaanihan on käsittämätön Kyborgi tai jokin niinkun keinoelämän ja kasvin risteytys, koska se ei pysty lisääntymään ilman ihmisen apua ja sitä on jalostettu monella tapaa. Ja nyt yritetään jalostaa sellaisia lajeja joissa olisi enemmän ravintoaineita, siis mineraaleja eikä pelkkiä kaloreita. Ja hän kertoi tästä laboratoriotyöskentelystä joka kuulosti todella kiinnostavalta. Mutta toki oli monenlaisia muitakin aiheita eikä kaikki niin selvästi ikään kuin tämmöisiin plantaasiviljelmiin liittyviä. Yksi osallistujista oli Britanniasta, ei ollut paikalla vaan oli Zoomin kautta, ja puhui teoreettisemmalla tasolla vegetatiivisesta empatiasta, lähtien ikään kuin Michael Marderin empatian kritiikistä, jonka itsekin olen joskus lukenut. Ja hän ikään kuin kritisoi empatiaa siitä, että se on oikeastaan vaan omien tunteiden projisoimista toiseen, mutta se on vain yksi tapa ymmärtää empatia tietysti, koska täytyyhän meillä olla empatiaa. En minä, siis, vaikka voi sanoa että kun minä nyt sinulle tässä juttelen, niin tämähän on niinkun tavallaan että minä annan sinulle inhimillisiä ominaisuuksia tai projisoin sinulle omia ominaisuuksiani, kun minä kuvittelen, että sinä ensinnäkin kuulet mitä minä sanon ja toiseksi ymmärrät mitä minä sanon. Mutta toisaalta ikään kuin, ellen minä tuntisin jonkinlaista empatiaa sinua kohtaan elävänä olentona, niin silloinhan minä voisin kohdella sinua niinkuin puutarhahuonekalua. Ja se ei ehkä olisi niin vaarallista nyt tässä minun tapauksessani, mutta kun nähdään millä tavalla metsänhoito järjestetään Suomessa nykyään, niin sehän on kyllä, miten minä sen sanoisin, varsinaista banaaniviljelyä. No nyt eksyin sivuraiteille, mutta siis siinä mielessä minusta Rosi Braidottin ajatus tämmöisestä Zoe-keskeisestä tasavertaisuudesta, vaikka se on utooppinen käsite, siis ajatus siitä - zoe centered egalitarianism - ikään kuin että kaikki elolliset voisivat olla saman arvoisia tai yhdenvertaisia tai yhtä arvokkaita. Totta kai se on ihmisen kannalta hölmöä, en minä suostu ajattelemaan että jokainen bakteeri, joka haluaa sairastuttaa minut olisi yhtä arvokas kuin minä, mutta periaatteessa tasolla siinä on jotain totta. Ja minun on helppo ymmärtää tässä kun istun sinun oksallasi että monessa mielessä sinun elämäsi on vähintäin yhtä arvokas kuin minun elämäni ellei arvokkaampikin, jos ajatellaan yhteisön etua. Mutta se empatiaan liittyen, niinkun empatian ei tarvitse olla sentimentaalista, koska empatian on ehkä sen ymmärtämistä, että me niinkun, elollinen joutuu olemaan haavoittuvainen, koska elolliset oliot ovat ikään kuin herkkiä ympäristölleen. Voidakseen reagoida ja sopeutua ympäristöönsä niillä täytyy olla tiettyyn pisteeseen asti herkkyyttä. Ja se herkkyys tietysti tekee niistä myös, tai meistä kaikista, myös hyvin haavoittuvaisia. No, minä en tiedä, niinkuin olen monta kertaa sanonut, minä en tiedä sinusta tarpeeksi, mutta muistaakseni kerroinkin sinulle jonain, aikaisemmin, niin että kuuntelin tämmöistä dieetti neuvojaa, joka selitti sitä miten ihmisten pitäisi syödä. Esimerkiksi missä järjestyksessä syödä ravintoaineita, jotta vältettäisiin tämmöisiä haitallisia glukoosi piikkejä ja niin poispäin. Ja hän totesi, että kaikki elollinen käyttää glukoosia ravintonaan, sinäkin, ja tietysti kaikki eläimet ja suuri osa bakteereistakin. Mutta se hieno puoli on se, että sinä pystyt tekemään sitä glukoosia fotosynteesisi kautta. Mutta siis että meidän aineenvaihdunta muistuttaa toisiamme, vaikka sinulla onkin ikään ku tämmöiset, solusi on rakennettu toisella tavalla niin, että soluseinämät ovat ikään kuin puumaisia tai kestäviä ja luovat rakennetta kun minulla on sitten taas sisälläni luuranko ja niin poispäin. Nyt kuulen jostakin, täällä lapsia lähestyy. No, he huomasivat kameran, se on ihan hyvä että eivät kuitenkaan sitä kaada. Mutta ehkä heidän ilmestymisensä on nyt merkki siitä, että että tämä keskustelu ehkä jää tähän. Lintukin visertää ihanasti. Mutta kiitos joka tapauksessa nyt tästä keskusteluhetkestä ja hauskaa takatalvea, jos näin voi sanoa. lisää vettähän se on sinulle. Toivottavasti tästä säät lämpenevät, Ja jos käyn hyvin niin näemme vielä ensi viikollakin. Voi hyvin.
Hyvää sunnuntaipäivää mänty, ensimmäistä huhtikuun sunnuntaita, toinen huhtikuuta. Ja tänään on vaalipäivä, mutta siitä huolimatta Seurasaari on täynnä väkeä, tietysti, koska aurinko paistaa ja nyt on todella kevättä ilmassa. Tässä vinosti edessäni on perhe, joka syöttää joutsenia, luulisin, tai ihailee niitä ja vinosti vasemmalla takanani istuu pariskunta piknikillä kalliolla, ja penkillä tietysti istuu vanha pariskunta koiransa kanssa, elikkä ihan tässä sinun ympärilläsikin on jo kolme porukkaa ja minä sitten kaiken lisäksi. Suurin osa lumesta on sulanut täältä, mutta tietysti sitä on vielä paljon koska sitä tuli lisää ihan hiljattain. Ja meri on auki paitsi sisälahdissa. Olen nyt käynyt luonasi kolmena sunnuntaina peräkkäin mutta ensi sunnuntaina tulee sitten taukoa koska huomenna lähden Tukholmassa käymään. Kevät on myöhässä mutta sitä ihanammalta se tuntuu kun se nyt todella on tulossa. Minä kävin äänestämässä jo kauan sitten, siis ei kauan sitten vaan ennakkoäänestyksen viimeisenä päivänä, niin että siitä ei ole tänään huolta. Mutta sen sijaan se mistä minun olisi syytä hiljakseen ryhtyä huolehtimaan on alustus, joka minun pitäisi pitää Trondheimissa huhtikuun lopulla tai loppupuolella ja nimenomaan siitä tai tästä puille puhumisesta. Otsikko on "Is it too late to start talking with trees" koska konferenssin teemana on "too late - too early", liian aikaisin tai liian myöhään. Ja tietysti voi ajatella, että jos olisimme kyselleet puilta neuvoa vähän aikaisemmin niin emme olisi siinä tilanteessa missä nyt olemme ilmaston suhteen ja luontokadon suhteen. Mutta emmehän me vieläkään oikein osaa kysellä teiltä puilta neuvoa, vaikka ilmeisesti tiedemiehet aika hyvin osaavat tulkita mistä te pidätte ja mistä te ette pidä. Mutta minä en välttämättä tunne sitä. Tänä aamuna skannasin lopulta johdantoluvun sellaisesta valtavasta opuksesta, joka käsittelee mäntyjä, nimenomaan mäntyjä, joka minulla on ollut lainassa monta kuukautta ja olen aina uusinut sen lainan. Se on varsinainen, miten minä nyt sanoisin, hakuteos, josta löytyy kaikkea mahdollista mäntyjen esihistoriasta ja niiden ekologisesta levinneisyydestä ja eri lajien erityispiirteistä ja vaikka mistä. Mutta edes nyt kun johdannon saisin siitä luettua, niin olisin vähän varmemmalla pohjalla näissä keskusteluissa. Tänään tulee jonkin verran mutta pohjoisesta päin ja se on tietysti ihanaa, että tässä on tuulensuoja, toisaalta saaren metsistä mutta kyllä sinäkin vaikutat tähän tuulensuojaan. No niin ja nyt on sitten vielä neljäskin porukka tässä vaeltamassa aivan edessäni, nauttimassa kevätauringosta, ehkä kuvaamassakin, koska kamerat ovat mukana. Mutta sinänsä, oi-joi, nyt vielä tulee kokonainen neljän hengen porukkakin sieltä. Sinänsähän tämä ei ole ongelma, koska ihmiset luulevat, että minä puhun puhelimessa. Ja mitä, hanhet! Nyt se alkaa, hanhet saapuvat, mutta tuo yksittäinen pariskunta taitaa olla Kanadan hanhia eikä valkoposkihanhia, en näe tänne asti. Ei kun kaksi paria, kolme paria, voi ei, kyllä niitä nyt sitten alkaa tulla. Oli juuri puhetta siitä, että niiden muutto on viivästynyt koska kevät on myöhässä, mutta tulevat sitten rytinällä. Täällä niistä ei ehkä ole niin paljon haittaa mutta Harakassa ne todella valloittavat koko saaren. Tietysti lokeilla on omat reviirinsä, mutta hanhia tulee joka vuosi lisää ja ne taistelevat pesimäpaikoista siellä niin ne ovat kiukkuisia myös ihmisille. Itse asiassa en ole ollut saaressa pitkään pitkään aikaan, voi olla että siellä huonekasviparat ovat kuolleet pois, vaikka ne ovat kyllä tottuneet selviämään kuivassa pitkään. Mutta lautta alkaa kulkea jo 15. päivä ja silloin olenkin jo takaisin Helsingissä. En tiedä oikeastaan mitä muuta kertoa sinulle, sen kummempia uutisia. Niin, siitä, että minun pitäisi pohtia mitä tämä puille puhuminen tarkoittaa ja onko siitä mitään hyötyä. Puiden kuuntelemisesta voisi olla, epäilemättä. Ja tulee tietysti mieleen joku maininta jossain sanomalehdessä aikoinaan jossa joku vanhus kertoi puhuvansa huonekasveilleen että ei unohtaisi puhumisen taitoa. Elikkä puille puhuminen mieltyy ikään kuin höppänöiden vanhusten yksinpuheluksi ja sitähän tämä omalla tavallaan on. Mutta toki puille puhumista voi kritisoida myös inhimillistämisenä tai "anthropomorphising" niinkun englanniksi sanottaisi, joka on tietysti helmasynti, jota kaikki tiedemiehet varovat kovastikin, koska inhimillisten ominaisuuksien kuvitteleminen sellaisille luontokappaleille, jotka muistuttavat ihmisiä vain hyvin vähän on ikään kuin amatöörimäistä ja väärin. Mutta toisella tavalla ajattelen sinä muistutat ihmisiä monessa suhteessa. Esimerkiksi juuri tämä glukoosin varassa eläminen, josta viimeksi oli puhe. Mutta muistan jostain lukeneeni, että banaanilla, siis viljellyllä banaanilla ja ihmisellä on 60 prosenttisesti samat geenit, niin eiköhän meilläkin oli aika paljon yhteisiä geenejä siinä tapauksessa. Vaikka niistä yksisoluista lähdimmekin eriytymään hyvin eri suuntaan. En tiedä, parempi olla puhumatta läpiä päähänsä ja jättää sinut nauttimaan auringosta. Mutta ihanaa, että kevät vihdoinkin on tulossa ja kiitos kun jaksoit taas kuunnella minua. Nyt jätän sinut kuuntelemaan näitä naapureitani, joilla on mukavat jutut vaikka ne eivät puhu sinulle vaan toisilleen, mutta voit kyllä varmaan kuunnella niitä. Eli tapaamisiin sitten pari viikon kuluttua. Voi hyvin.
Hyvää sunnuntaipäivää mänty, hauska nähdä taas. Siitä on jo kaksi viikkoa kun täällä viimeksi kävin. Ja ne kaksi viikkoa olen suurin piirtein viettänyt Tukholmassa. Jännittäviä aikoja, mutta hauska nähdä sinut näin kevätkunnossa. Kahdessa viikossa täällä on tapahtunut paljon. Kaikki, todella kaikki lumi on kadonnut. Tuossa pienessä lammessa tässä vieressä on vielä vähän jäätä. Mutta nyt on kyllä kevät, kevät, kevät. Tuuli on aika viileä, mutta aurinko lämmittää ja tässä tuuli tulee idästä tai kaakosta tai mistä se nyt, joo. niin tässä on kuitenkin suhteellisen suojaisaa, tässä sinun kyljessäsi. Niin, mitä kertoisin? Ensinnäkin ehkä sen, että Tukholmassa oli jännittäviä aikoja koska löysin sieltä, etsimällä etsin, uuden asunnon, jonka mes siis hankimme yhdessä veljeni ja hänen vaimonsa kanssa. Ja se onkin iso askel ja iso muutos ja jännittävää todellakin. Ja jos kaikki käy hyvin niin pääsen sinne jo toukokuun lopulla. Mutta ennen sitä, ensi viikolla, olen lähdössä Trondheimiin Norjaan, joten ensi sunnuntaina en tule sinun luoksesi. Siellä on konferenssi, jossa teemana on, tai otsikkona on 'liian aikaisin vai liian myöhään'. Ja sehän on kiinnostava kysymys. Ja minä olen luvannut puhua siellä aiheesta 'onko liian myöhäistä ryhtyä puhumaan puille tai keskustelemaan muiden kanssa?' Ja tavallaanhan se sitä on. Olin eilen juttelemassa Kaivopuiston männyn kanssa juuri siitä aiheesta ja puhuin lähinnä kirjasta, jonka löysin kun mietin keikahduspisteitä. Siis englanniksi 'tipping point', se hetki kun joku systeemi, hitaan kehityksen jälkeen yhtäkkiä muuttuu ratkaisevasti. Ja minä tietysti ajattelin ilmastonmuutoksen keikahduspisteitä mutta löysin verkosta Malcolm Gladwellin kirjoittaman, kanadalaisen toimittajan kirjoittaman kirjan, joka oikeestaan käsittelee tämmöisiä muoti-ilmiöitä, tai vaikka virus- pandemioita tai sitä, miten jokin asia yhtäkkiä ryhtyy leviämään valtavasti. No, se on vielä luettava se kirja, mutta tarkistin, että mikä on tämä virallinen suomennos ja se on keikahduspiste. Ja se on itse asiassa aika hyvä ilmaisu, koska siinä niinkun jokin akkumuloituu ja kerääntyy ja kerääntyy ja hitaasti muuttuu, ja sitten humps tapahtuu peruuttamaton muutos. Tai peruuttamaton tai ei, mutta usein siis se uusi tasapainotila, joka sitten, johon ikään kun jokin ilmiö asettuu, niin se on hyvin hyvin erilainen kuin se lähtökohta-asetelma. Kiehumispiste on tavallaan vähän saman tyyppinen ilmiö mutta se on sikäli huono esimerkki koska, jos esimerkiksi keittää vettä ja sitten kun se vesi kiehuu, niin jos sen kattilan nostaa pois liedeltä niin lakkaahan se kiehumasta ja vesi on edelleen vettä. Osa siitä on tietysti haihtunut. Mutta tietyn tyyppisissä keikahduspisteissä ikään kuin paluuta ei ole enää entiseen. Nyt tuosta kiehumispisteestä tulee mieleen se esimerkki sammakosta, että jos sammakon heittää kattilaan, jossa on kiehuvaa vettä, niin tokihan se silmänräpäyksessä hyppää sieltä pois. Mutta jos sammakon laittaa kattilaan, jossa on haaleaa vettä ja kuumentaa sitä vettä hitaasti kohti kiehumispistettä, niin eihän se sammakko sieltä minnekään hyppää, kun se ui ja ui ja ui ympyrää ja kuolee sinne tavallaan, koska ei tule sitä keikahduspistettä tavallaan, tai miten minä nyt sanoisin, keikahduspiste tulee, mutta se tulee niin huomaamatta. Ja tämä on tietysti se mikä meillä on täällä riskinä, että me eletään niinkun aina ennenkin ja ajatellaan, että asiat tästä hissukseen kyllä lutviutuu, eikä oikein osata odottaa sellaisia äkillisiä katastrofeja. Keskustelin eräässä suunnittelukokouksessa eteläisellä pallonpuoliskolla toimivan kollegan kanssa, joka kertoi että hänen kaupungissaan, nyt mainitsematta nimiä niin, sähkökatkokset ovat erittäin yleisiä, että nykyään jopa 8 tuntia pahimmillaan. Ja ihmiset ovat tottuneet siihen ja varautuneet ja hankkineet pattereita ja erilaisia paristoja, joita he lataavat silloin kun sähköä on, ja. Mutta se on siis jotenkin tyypillistä ihmisille, että me kyllä sopeudumme vaikka mihin, mutta emme suostu ikään kuin muuttamaan toimintaamme jos meidän pitäisi niinkun tehdä se tietoisesti, vaikka meille järkisyitä kerrotaan. No, ei pidä puhua ihmisistä yleensä ja en minä tiedä oletteko te männyt sen viisaampia, kyllähän sinäkin tässä kasvat niinkun kasvaisit, olet aina ennenkin kasvanut. Mutta varmaan sinullakin on jotain keikahduspisteitä. Ei samalla tavalla kuin kuusilla, koska kuuset joskus todella kaatuvat, ne keikahtavat kumoon ja niillä juuret törröttävät ylös maasta, koska ne juuret ovat niinkun levittäytyneet maata myöten. Mutta sinulla on kuulemma paalujuuri, joka niinkun porautuu syvälle, syvälle maan sisään. Miten se tässä nyt pääsee maan sisään kun olet kalliolla, mutta ehkä jostain kallion koloista kuitenkin. Niin, harvemmin näkee mäntyjä samalla tavalla kumoon keikahtaneina, mutta kyllähän teiltäkin oksat katkeavat ja latvat katkeavat ja mitä tahansa voi tapahtua jos tulee hurja myrsky tai hyvin painavaa lunta tai. No, nyt tältä vuodelta painavat lumet, painavien lumien pelko on ohi, vuodeksi suurin piirtein tai ainakin yli puoleksi vuodeksi. Mitä muuta? Niin. Kesä tulee ja se on tietysti hienoa, mutta kesän myötä enemmän ja enemmän ja enemmän ihmisiä tänne, tietysti. Ja vielä on ikään kuin kaikki on kuivaa. Se on jännä että nyt on todella kuiva eikä hirveesti viherrä, elikkä sinä kyllä ikivihreänä edelleen pistät silmään, mutta täällä on paljon lajitovereitasi, elikkä paljon vihreää. Se, että miten, miten tavallaan, miten olla ikivihreä, miten kyetä sekä säilyttämään jonkinlainen jatkuvuus ja samalla koko ajan uudistumaan, siinä olisikin hyvä neuvo, jos sellaisen osaisit minulle antaa. Mutta ehkä minun pitää vaan tarkkailla sinua ja katsoa miten teet asioita, kun nyt kerran et voi ihmiskielellä minulle kommunikoida. Kiitos joka tapauksessa tästä juttuhetkestä. Minä jatkan matkaa ja nautin keväästä minäkin. Kiitos.
Terve taas mänty, terve taas ja hyvää sunnuntaipäivää. Luulin, etten pääsisikään luoksesi tänä sunnuntaina koska olin Trondheimissa, Norjassa ja minun piti palata sieltä vasta tänään illalla, mutta sitten konferenssi olikin lyhyempi niin tulin kotiin jo viime yönä. Ja hurja nähdä miten paljon on tapahtunut viikossa tai tavallaan en oikein osaa sanoa, että mitä on tapahtunut paitsi, että nyt on todella kevät edennyt valtavia harppauksia, koska nyt on lämmin ja tuntuu siltä, että kaikki alkaa myös jo vähän hiukan vihertää ja. Tietysti vielä voi olla kylmä yöllä ja jos on pilvinen päivä niin sitten onkin ihan eri tunnelma, mutta nyt aurinko lämmittää. Näin jostain verkosta, että itse asiassa eilen, lauantaina 22.4. vietetään 'Earth Day', ainakin amerikkalaiset viettävät, vaikka se ei ole virallinen juhlapäivä mutta kuitenkin päivä jolloin muistetaan mitä kaikkea voisi tehdä yhteisen kotimme hyväksi jos näin sanotaan. Ja se oli myös konferenssin teema, niinkuin ehkä viikko sitten kerroin sinulle, 'too early or too late'. Ja se oli kyllä aika kiinnostava, ja omasta mielestäni oma osuutenikin sujui suhteellisen mukavasti vaikka sitten lennossa kyllä lyhensin sitä reilusti, jotta oli aikaa keskustelulle. Olin äänittänyt tämmöisen podcast jakson Kaivopuiston männyn kanssa. Ja tiedäthän, että kun sinulle juttelen, että nämä keskustelut minä äänitän vain itselleni tai mahdollista videotyötä varten, että niitä en laita, niistä en tee podcast jaksoja. Ne ovat meidän kesken itse asiassa. Mutta kuten aina niin sielläkin sain myös niitä kommentteja että millä tavalla tämä voisi olla enemmän vuoropuhelua, tai miten voisin antaa sinulle enemmän aikaa ilmaista omat näkökantasi omalla tavallasi. Mutta jos ajattelisin tätä meidän keskusteluamme jonkinlaisena syvä-kuuntelemisena tai yrityksenä kuunnella, niin kyllä se valitettavasti on niin, että minä en oikein sinua kuule vaan minä kuulen linnut, monenlaiset linnut tässä ympärillä ja moottorien äänet ja välillä ihmistenkin äänet. Ja tietysti tuulen, mutta onneksi se tuuli on taas sillä tavalla kaakosta että tässä ei ole pahasti puuskaista. Jos painan korvani sinun runkoasi vasten, kuulenko sillon jotakin? Enpä juuri. Täytyy luottaa siihen, että meidän keskustelumme tapahtuu jotenkin myös sanattomasti tai äänettömästi tai että sinä vaikutat minuun jotenkin hengityksen kautta ja ihoni kautta ja kemikaaliesi kautta. Kemikaalit kuulostavat pahaenteisiltä ja toki sinun eteeriset öljysi voivat joillekin hyönteisille tai pieneliöille ollakin pahaenteisiä, mutta minulle ne varmaan tekevät kyllä ihan hyvää ja kutsuvat pikemminkin luokseen. En oikein tiedä mitä kertoisin konferenssin alustuksista, niistä mitä kuulin, siellähän oli paljon päällekkäisiä sessioita, mutta tietysti tämmöiset niin sanotut keynote puheenvuorot, siis luennot, jotka oli järjestetty suuressa salissa ja joiden aikana ei tapahtunut muuta, niin yksi oli italialainen ekonomisti ja tällainen kansainvälisissä järjestöissä toimiva taloustutkija ja asiantuntija, joka puhui siitä, miten elintärkeää kulttuuri on ihmisille. Ja miten se on ikään kuin, meidän kulttuuriset tarpeet heijastaa niitä taitoja, joita me kehitämme kulttuurin avulla, jotka ikään kuin eloonjäämisen kannalta keskeisiä, jotka liittyy tietysti kommunikaatioon, sanattomaan vuorovaikutukseen, ikään kuin ryhmäytymiseen, toisten ymmärtämiseen. Minä en muista niitä kaikkia esimerkkejä, mutta se oli siis, hän jopa vetosi tällaisiin tutkimuksiin, joita oli tehty - siis hän oli ihan tutkija-tutkija eikä mikään mielessä taiteilija - että siis ihmiset, jotka säännöllisesti toimivat joidenkin kulttuuripalvelujen piirissä, siis joko harrastivat kulttuuria tekemällä sitä itse tai osallistuivat jonkinlaisiin kulttuuririentoihin, jos nyt suomeksi sanotaan näin, niin heidän eliniänodotteensa oli noin 2 1/2 vuotta enemmän kuin ihmisten, jotka eivät sitä tehneet. Elikkä se on verrattavissa tupakanpolton vaikutukseen käänteisesti. No, sitten hän vitsaili sillä, että voisikohan näitä kompensoida, että jos tupakoi niin voisiko ne 2 1/2 vuotta, jotka sillä tavalla menettää, niin saada sillä että käy konserteissa tai teattereissa tai harrastaa itse jotakin, soittaa vaikka jotakin instrumenttia. No, se ei ollut ainoa asia mistä hän puhui, hän puhui hyvin laajasti ja niinkun monia kiinnostavia teemoja, mutta se mikä minulle jäi niinkun provokaationa mieleen oli tää kuinka hän korosti... Kun hän puhui siitä, miten Euroopassa on syntynyt taiteilijan rooli ja miten se on ikään kuin vapaan taiteilijan rooli. Hän pisti sen antiikin Kreikkaan, että tarvittiin ikään kuin harjoittelua, demokratian syntyminen vaatii tämmöistä niinkun kontrafaktuaalisen mielikuvituksen syntyä, että täytyy voida kuvitella vaihtoehtoisia ratkaisuja. Ja tämmöisessä niinkun jumalkuninkaan johtamassa teokratiassa ei ole vaihtoehtoisia ratkaisuja, koska kaikki on juuri niinkuin se on. Mutta demokratiassa pitäisi voida olla vaihtoehtoja, ja jotta näitä vaihtoehtoja voi kuvitella, niin siihen tarvitaan mielikuvitusta. Ja jotta se mielikuvitus ei, jotta sitä ei kahlittaisi, niin tavallaan tarvittiin taiteilijoita, joilla on erityislupa siis amnestia, niillä on erityislupa ajatella kauheita vaihtoehtoja, niinkuin sitä että äiti tappaa lapsensa niinkuin Medeia tekee Antiikin draamassa. No, mutta siis tämä ajatus ikäänkuin taiteilijan vapaudesta eli ikään kuin taiteilijasta ammattimaisesti poikkeavana yksilönä, niin se on muuttumassa. Sen tyyppistä ei, kun nykyään kaikki haluavat olla poikkeavia yksilöitä, erilaisia, jokainen haluaa olla omalla tavallaan poikkeava, erilainen, individualisti, ja tämmöisiä erityisoikeuksia taiteilijalle ei tarvita samalla tavalla. Joten taiteilijan rooli muuttuu. Ja taiteilijan tehtäväksi tulee enemmän ja enemmän ikään kuin orkestroida tai organisoida tai kehystää erilaisia tapahtumia, joissa ihmiset voivat itse kollektiivisesti käyttää luovaa mielikuvitustaan ja ratkaista ongelmia, jos nyt vedän mutkat suoraksi. Ja se on tietysti minun kannaltani provosoivaa, ymmärrät kyllä, kun me istumme tässä kaksistaan, niin tämähän on ihan tämmöistä, no, ei soolopraktiikkaa, koska meitä on kuitenkin kaksi vaikka sinä oletkin hiljaa, mutta kuitenkin, niin tämä ei ole ikään kuin yritys luoda ikään kuin kehyksiä kollektiiviselle mielikuvituksen harjoittamiselle tai jotain sellaista. Tai jos sitä voisi sellaiseksi ajatella niin se on niinkun hyvin ikään kuin tämmöisellä käsitteellisellä tasolla. Mutta tietysti voisin ajatella, että tehtäisiin jotain sellaista, että järjestetään joku sunnuntaitapahtuma, jossa jokainen ottaa puhelimensa ja menee jonkun männyn luokse juttelemaan sille männylle ja tulee sitten takaisin kertomaan mitä siitä oivalsi tai jotain tällaista, siis erilaisia työpajoja. Mutta mä olen siinä mielessä ikään kuin vanhakantainen, että mä luulen, että on muita, on nuorempia ihmisiä jotka on parempia siinä. Mutta täytyy miettiä, täytyy miettiä sitä, että millä tavalla nää meidän keskustelut voisi ikään kuin laajeta, koska kyllähän se ajatus on, että mä toivoisin, että muutkin ihmiset juttelisivat ja keskustelisivat mäntyjen kanssa tai puiden kanssa tai kasvien kanssa ja, niin. Nyt tästä tuli taas tämmöinen yksinpuhelu saarna. Mutta kiitos kun kuuntelit taas ja kyllä minä vielä joku kerta opin kuuntelemaankin sinua. Lupaan yrittää ainakin. Mutta kiitos, ja hyvää viikkoa sinulle ja nähdään luultavasti taas ensi sunnuntaina.
Hyvää sunnuntaipäivää mänty. Tänään on todella tuulinen päivä. Istun tässä kääntyneenä runkoasi vasten ja yritän jotenkuten suojata puhelimen mikrofonia. Tuuli on lounaasta ja se osuu tähän suoraan. Se hyvä puoli tässä on että saaressa ei ole paljon väkeä. Lisäksi on vappuaatto. Huomiseksi on luvattu parempaa säätä mutta tänään saattaa vielä jopa sataa. Hauska nähdä kuitenkin sinuakin taas ja voin vain lyhyesti kertoa että toissapäivänä olin vastaväittäjänä Katri Lassilan tutkimukselle, joka käsitteli maisemaa tai oikeastaan maisemakuvaa elokuvassa. Ja se saattaisi kiinnostaa sinua koska kyse oli nimenomaan erilaisesta aikakäsityksestä, eräänlaisesta ajan ulkopuolelle asettumisesta tai niinhän sen ilmaisi ja käytti, loi uuden termin apokronia, kuvaamaan juuri tuota ajan ulkopuolelle asettumista. No, minä en tiedä millä tavalla maisemakuvakaan, mutta varsinkaan maisema ei asetu ajan ulkopuolelle vaan on pikemminkin nimenomaan ajassa. Ja maisemassa nimenomaan näkyy aika. Mutta tietysti maisemakuvassa voi yhdistyä monta eri aikaa niinkuin maisemassakin. Sen lisäksi siis tämän väitöstilaisuuden ja kiinnostavaan väitöskirjaan tutustumisen lisäksi, olen tänään ryhtynyt korjaamaan vanhaa tekstiä ja muokkaamaan vanhaa tekstiä, jonka pitäisi olla valmis huomenna. Ja siinä onkin enemmän korjattavaa kuin luulin, mutta se kertoo yrityksestäni esiintyä mäntyjen kanssa Örön saarella pari vuotta sitten. Ja siihen liittyen, tavallaan sekä Michael Marderin että Emanuele Coccian käsityksiä, kaksi filosofia jotka ovat pohtineet kasvien erityisominaisuuksia. Mutta enemmänkin siinä ongelmana on se, että ne esimerkit joita valitsin, joissa olen esiintynyt tietyn männyn kanssa ja kuvannut männyllä istumiseni kahdelta eri suunnalta, ovat niin vahvasti ikään kuin visuaalisuuteen painottuvia että on vaikea puhua mäntyjen paikkasuhteesta tai ympäristösuhteesta tai orgaanisesta vuorovaikutuksesta sijaintipaikkansa kanssa niiden esimerkkien avulla. Koska tottahan se on että te männyt ette ikään kuin vain sopeudu ympäristöönne vaan te luotte ympäristönne tai ympäristömme, koska te luotte sen myös meille. No, oli miten oli, en tiedä saako tästä mitään selvää ja onko mitään järkeä että istun tässä ja yritän karjua sinulle, no en karjua, mutta puhua lujaa, koska toivon että ääneni kuuluisi tämän tuulen ylitse. Ehkä saan vaan toivottaa sinulle hauskaa vappua ja onnitella sinua siitä, että sää on tällainen niin, että ei ole turhaa hälinää täällä sinun luonasi, mutta huomenna voi olla kauniimpaa ja silloin on taas lisää väkeä. Kaikkea hyvää joka tapauksessa ja eihän tämä tuuli sinun näkökulmastasi mikään vaarallinen tuuli ole, se on vaan kylmä ja inhottava, näin ihmisen näkökulmasta. Mutta ehkä se vaan pyyhkii talven pölyt pois sinun neulasistasi. Kiitos taas tästä juttuhetkestä ja voi hyvin.
Terve taas mänty, hyvää sunnuntai päivää, toukokuun sunnuntaita. Tuuli on kylmä ja voimakas, sitä ei tuntenut saaressa kävellessä, jossa kevät on jo pitkällä, mutta tässä, rannalla sinä olet todellakin tuulen tuivertama. En oikein tiedä miten päin kääntyisin niin että suojelisin mikrofonia. Nyt kuuluu joku lentokonekin tästä lentävän ylitse. Joka tapauksessa on ihanaa että on kevät ja jopa pari pientä pihlajan tainta, jotka kasvavat tässä sinun juurellasi, siis tavallaan sinun allasi, niillä on jo lehtiä. Siksi tunnistan ne pihlajiksi vaikka ne ovat vielä osittain supussa. Ja joka paikassa koivut ovat hiirenkorvilla, jotkut niistä ovat vihreät ja hiirenkorvilla ja jotkut ovat kellanruskeita kukintojen värjääminä. En oikeastaan tiedä mistä se johtuu. Mutta täällä eteläkärjessä on niin paljon mäntyjä, että maisema ei ole kovin toisenlainen. Ja kaislat ovat vielä keltaisia mutta niiden alla näkyy jo vihreää. Saaren keskiosissa nurmet ovat vihreitä ja tuomissakin on niin isot lehdet että voi jo erottaa kukkanuputkin pieninä alkioina. Ja tietysti pajunkissat, eri tyyppiset ja kaikki kevätkukat. Nyt on ollut pari päivää aika kylmää mutta on luvattu että lämpö palaa eikä enää raekuuroja. Toki juhannuksenakin joskus on raekuuroja ollut niin että eihän sitä koskaan tiedä, mutta periaatteessa ei pitäisi enää tulla yöpakkasia. Ymmärrän ettei sillä sinun kannaltasi sillä ei ole suurtakaan merkitystä koska tämä on kuitenkin, valon määrä tietysti lisääntyy eli työpäivät pitenevät sinullekin jos ajatellaan että fotosynteesi on työtä ja sitähän se tietysti on. Luin sattumalta jännittävän tekstin, kun sain loppuun luettua vihdoinkin Suzan Simardin Finding the Mother Tree kirjan, joka on ollut minulla kesken viime syksystä asti, tutkijan ja entisen metsänhoitajan, varsin kuuluisankin, kirja, omaelämäkerta siitä, miten hän on tutkinut sienirihmastojen ja puiden välisiä yhteyksiä. Ja nämä äitipuut joista hän puhuu, siis vanhat puut, jotka auttavat jälkikasvuaan. Ja monenlaisia tarinoita mutta myös henkilökohtaisia tarinoita. Ja nyt kun sain sen lopetettua niin kaivoin esiin toisen kesken jääneen kirjan, The Minds of Plants, joka on kokoelma esseitä. Siinä sattui seuraavaksi kohdalleni lyhyt teksti Itävallan männyista, Pinus Nigra, joita oli istutettu Italiaan lähelle Roomaa Mussolinin aikaan muodostamaan rinteessä kuvio DUX, ikään kuin Il Ducea juhlistamaan niin suurena, että se näkyy Roomaan asti. Ja tämä tutkija oli sitten vieraillut siellä metsässä ja pohtinut sitä, miten monimutkaisia asiat ovat koska yhtäältä on paljon ihmisiä jotka haluaisivat että se metsä pitäisi poistaa kokonaan, ja kun se kärsi suuresta tulipalosta niin sitten taas uusfasistit tulivat ja istuttivat sinne uusia puita. Mutta esimerkiksi kyläläiset itse, niin pitävät sitä terassisysteemiä, jolla metsä on saatu kasvamaan siellä ja jota tietysti uusnatsit eivät tunteneet, uusfasistit eivät tunteneet eivätkä käyttäneet, mutta alkuperäinen metsä on sillä tavoin rakennettu terasseille, niin ne terassit ovat heidän ylpeyden aiheensa ja perinteensä. Ja tutkija sitten pohti sitä, miten tämmöinen niinkun pinnallisesti ajatellen vieraslajina tuotu ja niinkuin kyseenalaisiin tarkoituksiin rakennettu metsä silti kuitenkin muodostaa oman monimutkaisen ympäristönsä, jolla on tietynlaista merkitystä paikallisille ja se ei ole yksiselitteinen. Mutta ennen kaikkea hänen pointtinsa on se, että pitää mennä paikan päälle sen sijaan että katsoisi vaan ilmakuvia, joissa näkyy nää kirjaimet, niin pitää mennä paikan päälle ja tutustua siihen itse ympäristöön. No, sinänsä se on kiinnostavaa, koska olen menossa kesällä Mazzanoon, joka on Rooman lähistöllä, ei ehkä juuri tuolla, ja tajusin että minun pitäisi ottaa vähän selvää että mitä ne männyt siellä Italiassa oikein ovat, koska siellä on ilmeisesti muita mäntyjä kuin mitä te Pinus sylvestris täällä Pohjoismaissa edustatte. Muistan, että Egle Oddo, jonka kanssa olimme yhdessä In Light of Plants residenssissä monien muiden kanssa, hän tunnisti Pinus Peuce männyn, joka oli siellä Saaren kartanon pihalla ja joka täällä on tietysti istutettu. Mitä muuta? Jääkylmää, ehkä en höpise tämän pidempään vaan toivotan sinulle rauhallista sunnuntai-iltapäivää tästä tuulesta huolimatta ja rauhallista toukokuun loppua, koska tulen vasta aivan kuun lopulla tänne uudestaan luoksesi. Mutta vielä tulen muutaman kerran toki vielä, kesäkuun alussakin. Eli voi hyvin.
Päivää mänty, hyvää sunnuntaipäivää. Yritän kääntää selkäni tuuleen niin, että saan suojattua mikrofonin. Hauska nähdä pitkästä aikaa. Onko se kaksi vai kolme viikkoa, kolme viikkoa sitten olin täällä viimeksi. Ja nyt on täysi kesä mutta juuri tänään on aivan hirvittävä tuuli ja vielä sillä tavalla että se on tuolta mereltä päin että se osuu tähän aika pahasti. Hauska nähdä, että sinulla on valtava määrä uusia, ei pelkästään ikään kuin neulasten kasvua vaan ikään kuin pieniä pieniä käpyjä. Minä luulen että nämä ovat niitä siitepöly-käpyjä, ne näyttävät sellaisilta, pieniä keltaisia, ikään kuin tulevia kynttilöitä. Niitä on sinulla tässä aivan valtavat määrät, parilla muullakin lähistöllä mutta lähinaapurillasi on paljon vähemmän, en tiedä mistä syystä. Ja jotenkin ehkä tässä merenrannalla tuuli tekee ilmasta viileämmän niin ne on jotenkin enemmän alkuvaiheessa kuin tuolla enemmän sisämaassa. Mutta hienon näköisiä joka tapauksessa ja vaalean kellanvihreitä ikäänkuin kukintoja. Oletan että niistä sitten tuuli levittelee siitepölyä naapurimäntyjen päälle. Olin eilen Harakan saarella ja yritin lausua loitsun männylle siellä. Se on oikeastaan kokonainen mäntyrykelmä mutta luulen, että ne ovat kaikki samaa sukua. Eteläkärjessä, mutta en päässyt lähellekään koska polku siinä välissä on suljettu lintujen pesimisajaksi, pesimisajan vuoksi. Ja niin sitten esitin loitsuni sieltä näköalatantereelta ja siitähän tuli paljon parempi sitä kautta, kun jouduin ikään kuin kurkottamaan koko saaren ylitse. Muuten syy miksi en ole ollut luonasi on on se, että olen ollut Tukholmassa ja muuttamassa uuteen kotiin siellä. Se on aika hurja kokemus, olen kuitenkin viisi vuotta asunut samassa paikassa tai yli viisi vuotta. Vaikka se on vaan ikään kuin tilapäinen toinen asunto niin kyllähän siinäkin kotiutuu. Mutta tästä tulee nyt sitten oikea vakinainen asunto. En tarkoita sitä, että vaihtaisin pää-osoitteeni sinne, mutta se on kuitenkin, se ei ole ikään kuin toisen käden vuokra-asunto vaan niinkuin ruotsalaiset sanovat 'bostadsrätt', jonka olemme hankkineet yhdessä veljeni ja hänen vaimonsa ja minä. No, oli miten oli, mutta koska siellä muutan, niin myös naapuri männyt muuttuvat ja tapasinkin muutaman, löysin muutaman männyn Kronobergsparken puistosta Kungsholmenilta. Joten sitten ensi kuussa, loppupuolella ehkä, ryhdyn tapailemaan heitä tai juttelemaan heidän kanssaan koska nyt nämä meidän keskustelumme kyllä päättyvät kohtapuoleen. Ajattelin tulla vielä ensi sunnuntaina mutta nämä käynnit saavat jäädä silleen ja yritän koostaa näistä videoista jotakin kesää varten. Toinen juttu josta ajattelin mainita, joka oli mielestäni kiinnostava, oli teksti jonka satuin lukemaan, joka on julkaistu viimeisimmässä Artnodes verkkolehdessä ja joka oli ikään kuin avoimesti saatavilla eikä maksumuurin takana joten vilkaisin sitä. Ja sen kirjoittajana oli muistaakseni amerikkalainen vai olisiko ollut australialainen, ehkä amerikkalainen Devon Ward, ja se käsitteli ympäristön henkilöyttä siis juridista henkilöyttä. Samalla tavalla kuin joku firma tai yhtiö voi olla juridinen henkilö, jolla on oikeuksia niin on tutkittu eri puolilla maailmaa, että miten tietyt luonnon-ympäristöt voisivat saada saman tyyppisiä oikeuksia. Kuuluisa on Uudessa-Seelannissa oleva joki, jonka nimen olen unohtanut, mutta joka sai oikeudet ikään kuin olla henkilö, jolla on oikeuksia ja jolla on asianajaja puoltamassa sen oikeuksia. Mutta miksi tämä oli minusta kiinnostavaa, olen aikaisemminkin lukenut näistä ajatuksista, oli että hän, kirjoittaja, sovelsi sitä ikään kuin erityyppiseen taiteeseen, jota on tehty luonnonilmiöiden kanssa ja loi ikään kuin tämmöisen skaalan sen välille, että korostetaanko jonkun luonnonilmiön tai ympäristön tai vaikka sinun kaltaisesi puun toimijuutta, 'agency', ja tehdään se jotenkin näkyväksi erilaisten prosessien tai teknologioiden avulla, vai painotetaanko tätä henkilöyttä ja ikään kuin subjektiutta ja henkilöllistämistä, usein silloin tietysti fiktiivisten, osittain fiktiivisten tai edustuksellisten keinojen avulla. Ja se oli minusta jotenkin lohdullista, koska minua on aina vähän nolostuttanut se, että minä minä tällä tavalla ikään kuin inhimillistän sinut juttelemalla sinulle, kun sen sijaan joku mediataiteilija voisi voisi muuttaa sinun kasvuprosessisi musiikiksi tai jollakin muulla tavalla ikään kuin yrittää antaa sinun ilmaista itseäsi omalla tavallasi. Mutta tämä ajatus siitä, että henkilöys on ikään kuin juridinen ominaisuus ja tapa ikään kuin kunnioittaa jonkun toisen olion tai entiteetin itsemääräämisoikeutta ja oikeuksia ja niinkuin loukkaamattomuutta, niin se on itsesi hieno ajatus. Vaikka sitten tietysti on niinkun absurdia että jollakin yhtiöllä voi olla oikeuksia joita ei elävällä männyllä olisi mutta kuitenkin. Niin se oli minusta lohdullista ajatella tätä meidänkin keskustelua niinkun sillä skaalalla. No, nyt on valtava tuuli, joten siis en tiedä tuleeko tästä äänityksestä saamaan mitään selvää, mutta myös se on kylmä. Niin minä jätän nyt sinut tähän kukkimaan kauniine pikku siitepöly-käpyinesi, ja tulevine siitepöly-käpyinesi ja toivotan sinulle hyvää sunnuntaipäivää ja hyvää alkavaa viikkoa. Ja nähdään sitten ensi sunnuntaina.
Hyvää sunnuntaipäivää mänty. Tänään on neljäs kesäkuuta ja täysi kesä. Toki tuulee välillä mutta ei pahasti, toivottavasti. Saaressa on paljon väkeä, tietysti sunnuntai kun on ja hieno ilma, pilvistä osittain ja osittain aurinkoa. Penkillä lähellä kameraa kalliolla istuu kolme ihmistä ja rannalla on pariskunta, joten ei tarvitse ihmetellä jos tähän tulee mukaan ihmisten ääniä. Äsken ajoi moottorivene ohi ja niitäkin tietysti kulkee mutta pahin äänisaaste on kyllä tuulelta. Ajattelin, että sen sijaan että kertoisin sinulle suunnitelmistani ja tekemisistäni - voin tietysti sanoa niistäkin muutaman sanan - näin viimeiseksi kerraksi soittaisin sinulle huuliharpulla muutamia säveliä. Soittaa on tietysti vähän liioittelua koska en osaa soittaa, mutta ajattelin hengittää huuliharpun lävitse ja sillon siitä tulee ääntä. Ehkä pidät siitä enemmän kun minun löpinöistäni mutta ennen kuin teen sen voin tietysti sanoa, että huomenna ja huomisesta lähtien olen kaksi viikkoa Harakan saarella valvomassa näyttelyä, joka sisältää keskusteluja erään toisen männyn kanssa. Ja se on yksi syy mitä varten en sitten ensi sunnuntaina ja sitä seuraavana sunnuntaina enää tulekaan sinun luoksesi. Mutta nämä vierailut tällä tavalla talven yli syksystä kesään eiköhän ne riitä. Kiitos joka tapauksessa näistä keskusteluhetkistä ja kärsivällisyydestäsi kun olet jaksanut kuunnella, ja siitä kiitokseksi siis hiukan tällaista hyräilyä jos sitä nyt sellaiseksi voi sanoa. - - -