Mustikkamaan männyn kanssa (With the Pine in Blueberry Land)

Päivää mänty, tervehdys tänä tuulisena sunnuntaipäivänä. Nyt todella tuulee. En tiedä miten voisin suojata mikrofonia tuulenpuuskilta. Pyryttää lunta ja on aika kylmä. Tämä on ensimmäistä kertaa kun tapaamme ja pahoittelen että tulin näin kömpelösti sinun luoksesi mutta tuulella on osuutensa asiaan. Haluaisin keskustella sinun kanssasi tulevana vuonna silloin tällöin ja ajattelin, että voisin ensin esittäytyä. Siis en ole täällä Mustikkamaalla tutustunut yhteenkään mäntyyn, mutta olen keskustellut monien mäntyjen kanssa muun muassa Kaivopuistossa ja Seurasaaressa ja Harakan saarella. Mutta nyt minä näen tästä mikrofonista, että on hyvin epätodennäköistä että mitään tulee kuulumaan tästä, joten se voi olla että minun täytyy tulla sinun luoksesi uudestaan ja tämä on vaan tämmönen ensimmäinen yritys. Mutta kiitos kuitenkin ja nähdään pian taas ja toivottavasti pääsemme tutustumaan hiukan leppoisammissa kuvioissa. 

Tervehdys mänty, puhuttelen sinua nyt vähän etäämpää koska tuuli on kova, puuskainen. Luntakin pyryttää, muttei kovin pahasti. Tervehdys sinulle täällä Mustikkamaan uimarannan reunalla. Kasvat yksin tässä kalliolla sopivasti keskustelukumppaniksi. Toivottavasti sinulla ei ole mitään sitä vastaan, että tulen luoksesi silloin tällöin. Olen jutellut monien mäntyjen kanssa sekä Kaivopuistossa että Harakan saarella ja myös Seurasaaressa ja muuallakin Örössä ja Tukholmassa ja vaikka missä, mutta nyt en ole pitkään pitkään aikaan keskustelut yhdenkään männyn kanssa suomeksi ja haluaisin yrittää sitä. Ja ajattelin, että olisin erittäin kiitollinen jos sinä suostuisit olemaan minun keskustelukumppanini. Tänään minulla ei ole mitään oikeastaan muuta erityistä kun juuri tämä pyyntö ryhtyä keskustelemaan kanssasi, mutta mieleeni tuli kyllä eilen iltaisessa konsertissa kuulemani pohdinta komposition ja improvisaation eroista. Ja siitä, miten tuntuu hassulta että monet muusikot jotka improvisoivat kuitenkin pyrkivät luomaan ikään kuin komposition omaisen vaikutelman. Ja mikä olisi sitten se komposition vastakohta. Ja minulle tuli heti mieleen että tämä komposition ja improvisaation ristiriita on myös näissä keskusteluissa mäntyjen kanssa, koska tavallaanhan on kyse hyvinkin konventionaalisesta kompositiosta: siis ensin tervehdin sinua ja sitten kerron sinulle kuulumiset ja sitten kiitän sinua ja toivotan sinulle hyvää jatkoa. Mutta toisaalta minulla ei useinkaan ole minkäänlaista aavistusta siitä, mistä haluaisin sinun kanssasi keskustella. Esimerkiksi tällä kertaa en tiennyt etukäteen mitään muuta kuin että haluaisin mainita tämän komposition ja improvisaation välisen jännitteen. Mutta tietyssä mielessä puhuminen on aina sekä että, koska kieli on ikään kuin rakenteeltaan, edellyttää, lauseet ovat kompositioita omalla tavallaan. Mutta silti ikään kuin puhuminen ilman paperia, ilman suunnitelmaa, ilman erityistä aihetta edes, välttämättä on improvisointia. No, tämä nyt vaan tällaiseksi alkajais-miettelykseksi ja toivottavasti - en halua pitkästyttää sinua heti kättelyyn - mutta toivottavasti tapaamme pian uudestaan vähän rauhallisemmissa merkeissä niin että pääsen paremmin lähellesi myöskin. Mutta kiitos kuitenkin tästä ensimmäisestä kokeilusta ja kaikkea hyvää talven jatkoa, kevättä kohti. Hei hei. 

Päivää mänty, hyvää sunnuntai päivää ja hyvää uutta lohikäärmeen vuotta. Eilen oli uusikuu ja myös uusi vuosi kiinalaisen kalenterin mukaan ja varmaan muidenkin aasialaisten, korealaisen ja vietnamilaisen, japanilaisesta en itse asiassa tiedä. Elikkä nyt elämme siis lohikäärmeen vuotta. Minä olen itse vuohi tai lammas mutta, enkä usko että lohikäärmeen vuodella on kovin suurta vaikutusta, mutta eihän sitä koskaan tiedä. Ja ainakin vuoden tunnelman pitäisi olla toinen kuin nyt juuri päättyneen jäniksen vuoden. Hauska nähdä sinut taas. Kun täällä kävin ensimmäistä kertaa oli vielä pahempi tuuli kuin nyt ja lunta oli enemmän niin että kalliosta ei näkynyt juuri mitään. Istun nyt selkä tuuleen, jotta saisin suojattua vähän mikrofonia mutta luulisin että tämä ei ole yhtä paha kuin viimeksi. Hauska nähdä siis taas. Tänään on vaalipäivä, presidentinvaalien loppu-vaalien päivä ja totta kai minäkin olin äänestämässä tässä aamulla mutta toisella puolella kaupunkia. Sinänsä vaalitulos on aika odotettavissa jos näin voi sanoa mutta tota, eihän sitä koskaan tiedä. Eilen olin katsomassa elokuvan Kuolleet lehdet, Aki Kaurismäen paluu elokuvan pariin tai comeback jos nyt näin voi sanoa ja tota, se oli aika outo kokemus. Sinänsä en ole nähnyt niin paljon elokuvia mutta olen nyt antanut itselleni tehtävän että yritän kerran viikossa osallistua jonkinlaiseen kulttuuri-rientoon toisin sanoen nähdä elokuvan tai teatteri- tai tanssiesityksen tai konsertin tai jotakin. Ja viime viikolla se nyt sitten oli se viime hetkellä lauantai-iltana Kuolleet lehdet. En ollut niin hirveän innostunut siitä, se tuntui jotenkin tavallaan no, menneen talven lumilta. Toki siinä oli ajankohtaisia teemoja visuaalisestikin koska oli kuvia Kruunuvuoren siltojen työmaalta Hakaniemestä, hienojakin kuvia. Ja sitten tietysti koko ajan eri kohtauksissa radioista kuului tietoja Ukrainan sodasta. Mutta muuten se oli ikään kuin sellainen menneiden aikojen elokuva ja näyttelijätkin olivat vanhempia kuin tavallisesti, tai avustajat, baarien yleisö. Mutta toki se dialogi tai vuorosanat oli, olivat yhtä hauskoja kuin aina ja jotenkin vieläkin kirjallisempia kuin mitä muistin aiemmista elokuvista. Pääosan esittäjät vaan olivat nuorentuneet. Tietysti ajattelin, muistelin Matti Pellonpäätä ja Kati Outista. Alma Pöysti on kyllä aika erilainen tyyppi mutta hieno näyttelijä hänkin, ja itse asiassa tämä uusi miespääosan esittäjä jonkan nimen olen unohtanut [Jussi Vatanen] muistutti tietyssä mielessä Pellonpäätä. No, ei ollut tarkoitus ruveta kertomaan sinulle elokuva-kokemuksistani, päinvastoin minun piti kertoa kokemuksistani Oslossa, josta palasin siis eilen, varhain eilen aamulla. Ja siellä Oslon yläpuolella rinteessä olevassa konferenssikeskuksessa nimeltään Soria Moria, joka on ilmeisesti jonkinlainen satulinna tai Shangri-La tai jotain vastaavaa, niin siellä vietimme kolme päivää norjan tohtoriopiskelijoiden kanssa ja pohdimme dokumentaatiota ja jakamista, documentation and sharing, ja myöskin metodeja taiteellisen tutkimuksen kohdalla. Ja Norjassa ohjelma on aika jännä koska se on niin vahvasti painottunut nimenomaan taiteellisiin projekteihin ja ikäänkuin tutkimusnäkökulma on toissijainen, ainakin tämmönen perinteinen akateeminen tutkimusnäkökulma. Mutta siellä oli tietysti paljon kiinnostavia alustuksia ja keskusteluja. Ja erityisesti jäi mieleeni erään koreografin maininta siitä, miten - siis hän työskentelee eri tavalla vammaisten tai liikunta- tai muu aistirajoitteisten taiteilijoiden kanssa ja pohti paljon saavutettavuusnäkökulmia. Mutta hän puhui myös ikään kuin uusien, siis se ei ollut hänen pääasiansa mutta se vaan kiinnosti minua, uusien muistojen luomisesta. Että kysymys on ikään kuin esimerkiksi osittain traumaattisten muistojen ikään kuin uudelleen luomisesta siis uusina, parempina muistoina. Mutta tietysti eräänlainen uusien muistojen luominen on taiteen tehtävä yleisemminkin. Ja minä jotenkin innostuin siitä sitten kun tajusin sen, koska teetin heillä siellä myös lyhyen tehtävän. Istuimme kaiket päivät sisällä mutta sitten yksi tehtävä oli mennä ulos ja etsiä puu ja haastatella puuta. Ja sitten he palasivat takaisin ja kertovat mitä olivat kokeneet ja niin poispäin. Ja tavallaan tajusin, että tämä ikään kuin haaste haastatella puuta tarkoitti samalla myös niinkun uuden muiston luomista. Nyt he kaikki ovat yrittäneet haastatella puuta, varmaan luultavasti ensimmäistä kertaa elämässään. Ja samalla tavalla niinkun minä tässä nyt istun sinun kanssasi, niin vaikka tämä ei ole samalla tavalla uusien muistojen luomista muuta kuin minulle, ja oikeastaan minulle tämä ei ole enää uusi muisto koska olen istunut aika monen männyn kanssa juttelemassa jo, mutta se on kuitenkin eri asia kuin ikään kuin matkamuistojen taltioiminen, niin kuin aikaisemmin ajattelin. Kun työskentelin, kuvasin toistuvasti samaa maisema Harakan saarella niin ajattelin että tein sillä tavalla matkamuistoja tai muistoja siitä, miltä maisema näytti vuosituhannen alussa sillä alueella. Ja toki tästäkin tulee eräänlainen matkamuisto koska kuvaan ja äänitän tämän keskustelumme, mutta silti jotenkin ajatus siitä että kysymys on uusien muistojen, tai uusien mahdollisten muistojen luomisesta tuntuu paljon jännittävämmältä. Mutta tietysti se tapahtuisi paremmin nimenomaan tällaisten yhteisten harjoitusten tai työpajojen avulla eikä niinkään minun tai meidän tämmöisen kahdenkeskisen olemisen kautta. No, oli miten oli, mutta tämmöisiä kuulumisia siis sieltä Oslosta. Mitä muuta tähän nyt osaisin sanoa muuta kuin että kevättä kohti mennään. Nyt alkaa jo olla valoisampaa, kello on, niin, mitähän se on, se kohta lähenee kolmea ja vielä on aika valoisaa. Elikkä kun tapaamme seuraavan kerran toivon mukaan osa lumestakin on jo sulanut mutta ei tiedä miten tässä vielä käy. Ainakaan nyt ei tunnu lämpimämmältä vaikka valoa on enemmän. Kiitos kuitenkin tästä juttuhetkestä ja hauska tutustua taas vähän lähemmin. Nähdään taas ja voi hyvin.